Tyytyväisyyden ongelmia

Arkadialaisia pohdintoja

Et in Arcadia ego

Kun nyt sattuu olemaan kaunis ilma, vene erinomaisessa satamassa ja asiat luulojen mukaan muutenkin kunnossa, tulee mieleen, että on syytä tyytyväisyyteen. Ehkä pitäisi vain keskittyä siihen?

Sellainen tila, jossa ihminen on täysin tyytyväinen, ei ole helppo hankkia ja on sitä paitsi altis katoamaan.

Antiikin auktorit pohdiskelivat asiaa hyvin paljon. Hieman outoa on, että sen problematiikka ei erityisemmin näytä meidän aikaamme kiinnostavan, vaikka onnen tavoittelu on suorastaan virallinen päämäärämme, ainakin USA:ssa perustuslain mukaan. Ja sehän on meidänkin esikuvamme.

Antiikin parhaat päät taisivat yleensä päätyä siihen tulokseen, että onni on hyveessä (arete, virtus), joka on kestävä eikä aistinautinnossa, joka on sekä häilyvä että turmiollinen, siis kohtuuttomana. Kohtuullisuus taas kuuluu hyveisiin.

Uskon tämän mielelläni. Selvältä myös näyttää, ettei tyytyväisyys, saati onni ole staattinen tila, joka voisi jatkua pitkiä aikoja.

Hyve synnyttää terveen ruumiin ja vireän hengen, mikäli jokin ulkopuolinen tekijä ei tätä estä. Sellainen taas vaatii päästä purkamaan energiaansa. Tämä kai lienee ainakin länsimainen käsitys onnesta. Mietiskelyyn keskittyvässä itämaisessa filosofiassa asia taitaa olla toisin.

Mystiikassa uppoudutaan muuttumattomuuden maailmaan, näin olen ymmärtänyt, mutta eikö jopa askeesi vaadi vaihtelua antaakseen tyydytystä? Vai onko yksitoikkoisuuden piina myös palkitsevaa, jos asian oikein ymmärtää?

Joka tapauksessa minusta näyttää siltä, että esimerkiksi mammonaa määrättömästi kahmineet yksilöt ovat ongelmissa, kun heidän pitäisi ryhtyä onnellisiksi. Asiahan ei hoidu sillä, että niin päätetään.

Saarnaaja tunnetusti varoitti mammonasta ja kertoi, että rikkaalle ei hänen omaisuutensa anna rauhaa päivällä eikä yöllä, kun taas köyhä nukkuu makeasti, vailla huolia ja vastuuta.

Tuossa Saarnaaja taisi idealisoida köyhyyttä, joka ainakin nykyään todennäköisemmin lienee loputtomien huolien painama tila, mutta tokihan noita huolettomia kulkureitakin on oikeasti ollut, näin kerrotaan. Kovin harvinainen tyyppi kai sentään lienee kyseessä.

Paratiisi, pysyvä onni on mystinen tila, jota on monin eri tavoin kuvattu. Muhammedilla se tunnetusti on varsin aistimusvoimainen yltäkylläisyyden ja kypsän viisauden merkillisesti yhdistävä tila, jossa on kaikenlaisia herkkuja eri tarkoituksiin, mutta ei sen sijaan riitaa eikä turhaa puhetta.

Kristillinen paratiisi vaikuttaa henkisemmältä ja jotenkin staattisemmalta. Itämainen ajattelu menee vielä enemmän tähän suuntaan ja nirvanassa ei ainakaan ulkopuolisen ymmärryksen mukaan taida olla enää yhtään mitään.

Kiinnostava paratiisi on se psykedelinen väriloiston maailma, josta Aldous Huxley, rohtojen kokeilija, on puhunut (The Doors of Perception). Se tuntuu kuuluvan jotenkin eri ulottuvuuteen kuin normaali maallinen elämämme ja sijoittuu vaikeasti staattisuus-dynaamisuus –akselille.

Täällä maan päällä me nyt kuitenkin elämme tunnetusti ihmisen parasta aikaa ja useimmat tavoittelevat onnellisuutta tai vähintään halujensa tyydytystä tavanomaisin konstein, tajuntaa laajentamatta.

Konstit ovat monet. Muistelen William Jamesin teoksessaan Uskonnollisen kokemuksen muodot, siteeranneen jotakuta henkilöä, joka sanoa murjaisi, että olut on antanut ihmiskunnalle enemmän esimakua paratiisista kuin kaikki rukoukset yhteensä.

Tähän en ota kantaa. Joka tapauksessa lienee havaittavissa, ettei oluen tai muun alkoholin avulla voi loputtomasti tai edes kauankaan hankkia myönteisiä elämyksiä ja onnellisuutta tuskin lainkaan. Alkoholi lienee pikemmin depressantti, pitemmän päälle.

Toki lyhytaikainen onnen tila tuntuu monen mielestä sisältävän lepoa ja yltäkylläisyyttä, joihin yhdistyy nautinto. Charlews Kingsleyn runosta The Last Buccaneer löydämme idyllin:

Oh, sweet it was in Avès to hear the landward breeze
A-swing with good tobacco in a net between the trees,
With a negro lass to fan you while you listen’d to the roar
Of the breakers on the reef outside that never touched the shore

Ja Jylhän käännöksenä:

Suloista oli kuulla taas maatuulten huminaa

riippumatossaan näin hengähtää suuss’ oivaa tupakkaa

kun neekertyttö viuhkallaan sua varjos leyhyttäin

ja valtameren mainingit löi etäällä rantaa päin

Myönnän, että tämä kohta on aina vedonnut minuun. Siinä sitä ollaan, vaarojen ja vastusten jälkeen, yltälkylläisyyden äärellä. Nyt maistuu vaikkapa kylmä tynnyriolut!

Muuten, viimeinen bukanierikaan nei nauttinut täydellisestä staattisesta onnesta. Jo pelkkä riippumaton heilutus merkitsee vaihtelua, viuhkan liike ja mällin muikea potkaisu kurkussa olivat tapahtumia.

Hemingway se taisi olla, joka sanoi vielä yhden tähän staattisen kylläisyyden tunnelmaan sopivan mietelmän: Joskus iltapäivällä Afrikassa, päivän toisen viskin jälkeen, sen, joka maistuu kaikkein parhaimmalta –silloin tunsin olevani täysin onnellinen…

Mutta toisen viskin puraisussa oli oma dynamiikkansa ja sen lämmittävä vaikutus oli vain hetkellinen. Kolmattahan se vielä jossakin vaiheessa kaipasi…

Vaikka onnellisuus, siis ainakin tässä rajoitetussa mielessä täydellisenä tyytyväisyytenä, näyttäisi olevan jokseenkin staattinen tila, joudutaan se lisäksi aina ostamaan, jopa kalliisti.

Bukanieri nautti, kun sai olla rauhassa meren vaaroilta ja raivolta, Ernst-pappa joutui matkustamaan Afrikkaan ja siellä pelkäämään villieläimiä, joita ehdoin tahdoin meni härnäämään, kunnes löysi rauhan sataman terassilta.

Tuntuu siltä, että moni yrittää päästä tyytyväiseksi väkisin, pelkällä päätöksellä ja tietyllä rekvisiitalla. Kai sekin voi onnistua. Viskiä, riippumattoja ja purutupakkaa on saatavilla kohtuuhintaan. Potentiaalista seuraakin on maailma täynnä.

Tämä taitaa olla sitä nykyaikaista onnellisuutta sanan hieman vulgaarissa, tyytyväisyyden mielessä.

Antiikin filosofiassa nousi aika tärkeäksi ajatus ataraksiasta eli mielen tasapainosta, jota ulkoiset ärsykkeet eivät päässeet sekoittamaan tai jopa apatiasta (apatheia), joka merkitsi vapautta intohimoista.

Tämä näkyi erityisesti stoalaisuudessa, joka liittyy antiikin kulttuurin ylikypsyyden ja rappion aikaan. Voisi olettaa, että nykyaika kehittää vastaavia ilmiöitä. Mutta ehkä aika ei vielä ole kypsä.