Kustavilaista aikaa

Kyöstä-kuningas ja Savo

Kustaa III muistetaan parhaiten muutamasta asiasta: hän teki vallankaappauksen ja palautti hallintovallan säädyiltä kuninkaalle vuonna 1772. Siinä uhattiin jopa tykeillä…

Vuonna 1788 hän hyökkäsi Venäjälle ja upseerit tekivät häntä vastaan niin sanotun Anjalan liiton eli konfederaation heti sodan alussa. Herrat siis nousivat kapinaan kesken sotaa.

Pian sodan jälkeen kuningas murhattiin oopperanaamiaisissa vuonna 1791.

Reipasotteinen kuningas oli siis kyseessä ja Kustaa eli suomalaisittain Kyöstä halusikin nousta historiassa kahden suuren Kustaan eli Kustaa Vaasan ja Kustaa II Adolfin rinnalle kolmantena suurena Kustaana. Hän taisi onnistuakin.

Talonpojat kannattivat Kustaata, joka esiintyi herrojen kurittajana ja Kustaa itse korosti asemaansa tekemällä esiintymisistään teatterilavastuksia. Häntä on nimitetty teatterikuninkaaksi ja syystä kyllä. Erik Lönnrothin arvostettu elämäkertakin on nimeltään Den stora rollen. Kung Gustaf III spelad av honom själv. Stockholm 1986, 282 s.

Vuonna 1775 Kustaa teki suuren kiertomatkan Suomeen eli niin sanotun Eriksgatan, jonka hänen edeltäjänsä olivat jo kauan jättäneet tekemättä. Kuninkaan seurueeseen kuului muun muassa 200 hevosta ja kymmeniä vaunuja, mikä korosti sitä, ettei kyseessä ollut vain jokin suuri herra, vaan herrojen herra.

Vuonna 1783 Kustaa kävi Haminassa neuvottelemassa serkkunsa Katariina II:n kanssa. Paikalla on nykyään museo.

Suomessa Kustaasta pidettiin kovasti ja hän oli myös vaivautunut opettelemaan suomen kieltä ja hänen on katsottu osanneen kelvollista kyökkisuomea. Ruotsia hän osasi täydellisesti toisin kuin isänsä, joka oli saksalainen. Kustaa myös perusti Suomeen uusia kaupunkeja, muun muassa Kuopion ja Tampereen.

Kustaan Eriksgata ei ulottunut Savoon, mutta tännekin hän tuli tuon Kustaan sodan eli vuosien 1788-1790 sodan takia. Kustaa kävi tuona aikana Suomessa useammankin kerran. Muun muassa hän kiä-vi Savonlinnan Laitaatsillassa tarkastamassa rintamaa.  Asiasta informoitiin naapuria, ettei kukaan hairahtuisi herran voideltua tähtäämään.

Sulkavalla Kustaa vieraili Partalan hovissa, jossa Curt von Stedingk piti päämajaansa.

Savossahan oltiin silloin rajaseudulla, kun Turun rauhan raja meni Kymijoelta Lepistön selän kautta Savonlinnan pohjoispuolelle ja sieltä itään.

Sen takia Rantasalmen ja Joroisten ja myös Juvan ja Sulkavankin pitäjät olivat täynnä upseerivirkataloja. Talonpojista monet olivat ruotusotilaita. Oli myös värvättyjä joukkoja, kuten Savon jääkärit.

Täällä rajaseudulla ahkeroi aikoinaan myös Kustaan tunnettu ystävä ja tukija Yrjö Maunu Sprengtporten, joka perusti Rantasalmelle Haapaniemen sotakoulun, kadettikouluksikin mainitun. Rantasalmellahan muuten toimi myös triviaalikoulu, joten paikkakunta oli oppilaitostensakin suhteen hyvin merkittävä.

Rantasalmella oli myös vaikuttanut kreivi Adolf Fredrik Munck, josta tuli Kustaan hovitallimestari ja jota pitkään epäiltiin myös kruununperillisen, myöhemmän kuningas Kustaa IV Adolfin isäksi. Hänen nimittäin tiedettiin auttaneen kuningasparia makuuhuoneessa, mutta kukaan ei oikein tiennyt miten.

Joka tapauksessa kuningaspari oli apuun hyvin tyytyväinen ja Munck paistatteli suosiossa siksi kunnes erehtyi painattamaan väärennettyjä seteleitä ja joutui pakenemaan Italiaan. Nykyään ollaan sitä mieltä, ettei Kustaa IV Adolfin syntymään liity niin sanotusti rantasalmelaista tekijää ainakaan ihan geneettisessä mielessä.

Tuon ajan upseeristo oli kauttaaltaan aatelista ja myös hyvin kansainvälistä. Joskus vaihdettiin myös herraa ja esimerkiksi Sprengtporten, kuten muistetaan., siirtyi Venäjän palvelukseen. Porrassalmella hän haavoittui, kun hänen itsensä harjoittamat Savon jääkärit tulittivat.

Sprengtportenin repliikki ”Omat koirat purivat” muistetaan tältä ajalta. Nykyään tiedetään myös se, että kun Sprengtporten paranteli haavaansa Saksan kylpylöissä, hän tutustui kuuluisaan naistennaurattajaan, Giacomo Casanovaan.

Herrat kirjoittelivat myöhemminkin paljon toisilleen ja filosofoivat kaikista maailman asioista, etenkin naisasiat olivat molemmille läheisiä. Eero Saarenheimo on julkaissut tämän kirjeenvaihdon kirjana muutama vuosi sitten.

Sprengtporten oli itse asiassa maanpetturi Ruotsin näkökulmasta ja jos hän olisi joutunut kiinni, olisi kohtalo voinut olla sama kuin eversti Tigerstedtillä, joka pian sodan jälkeen, vuonna 1790 mestattiin Rantasalmen kirkolla. Sulkavan kappalainen Melartopaeus joutui myös epäillyksi maanpetoksesta, mutta selvisi syytteistä.

Upseeristo oli siis kansainvälistä. Tämän sodan ruotsalaisen puolen upseereista esimerkiksi Yrjö Kaarle von Döbeln oli palvellut aiemmin Ranskan armeijassa ja osallistunut muun muassa siirtomaasotaan Intiassa. Ruotsalaisia houkutteli puoleensa Ranskan rykmentti Royal Suédois, joka oli perustettu jo 1600-luvulla.

Kymijoella Ruotsin joukkoja komentaneen Kustaa Mauri Armfeltin loistelias kansainvälinen ura tunnetaan hyvin, joten ei siitä sen enempää. Hän kuoli Tsarskoje Selossa vuonna 1814. Hän oli monissa Euroopan hoveissa kuin kotonaan ja kuului Suomen sodan jälkeen Aleksanteri I:n suosikkeihin. Vanhan Suomen palauttamisessa hänellä oli suuret ansiot.

Kustaan sodassa everstinä aloittanut, myöhemmin sotamarsalkaksi kohonnut Curt von Stedingk oli puolestaan syntynyt Ruotsin Pommerissa ja osallistunut muun muassa Yhdysvaltojen vapaussotaan, jossa erityisesti kunnostautui Savannahin valtauksessa.

Kustaan sodassa Stedingk oli Savon prikaatin päällikkö ja saavutti voitot muun muassa Porrassalmella ja Parkumäessä. Myöhemmin hän toimi mm. Ruotsin suurlähettiläänä Pietarissa.

Stedingkin arkiston perusteella hän oli monien kuninkaallisten ja keisarillisten hyvä tuttava, joten kyllä täällä Savon sydämessä ennenkin oli kontakteja suureen maailmaan. Vaikka kansasta suuri osa asui savupirteissä ja kädestä suuhun, oli herroilla omat verkostonsa, kuten sanotaan, eivätkä ne olleet vähäiset.

Kustaan sota vuosina 1788-1790 oli kuninkaan itsensä aloittama hyökkäyssota. Se oli uskomatonta uhkapeliä ja rahvaalle se tietenkin oli onnettomuus. Ihmismenetyksiä on laskettu eri tavoin, mutta puolen sataa tuhatta henkeä näyttää olevan realistinen luku.

Silti talonpojat, toisin kuin aatelismiehet, pysyivät uskollisina. Kun valtakunta oli kuolemanvaarassa, pystyi suomalainen sotaväki torjumaan vihollisen hyökkäykset ja usein hyökkäämäänkin menestyksellisesti. Jos sota olisi hävitty, olisivat seuraukset voineet olla arvaamattomat.

Sodan seurauksiin voidaankin sitä paitsi laskea, paitsi rajalle perustetun linnoituslinjan perustaminen, myös Suomen sota vuosina 1808-1809, jolloin Venäjä puolestaan hyökkäsi ja valloitti koko Suomen.

Pietarissa Ruotsin lähettiläänä ollut Stedingk koetti suotta lähettää Tukholmaan varoituksiaan tulevasta hyökkäyksestä.

Tuon ajan sodat täällä pohjolassa olivat kuitenkin vielä ennen muuta kabinettisotia. Valtioilla ei ollut pysyviä ystäviä tai vihollisia, vaan koalitiot muuttuivat äkkiä ja perusteellisesti.

Kuvaavaa on, että heti Kustaan sodan jälkeen Stedingk ja Venäjän edustaja ruhtinas Potjomkin saattoivat neuvotella jopa valtioidensa välisen liiton solmimisesta ja maksettavista apurahoista.

Kun Ruotsin puolelta ehdotettiin edes Savonlinnan palauttamista Ruotsille, tuhahti Potjomkin, ettei koko Suomi ole minkään arvoinen, eikä Savonlinna varsinkaan. Itse asiassa koko alue voitaisiin tyhjentää ja asukkaat siirtää Pietarin taa, jolloin ei tarvitsisi mokomasta rajasta kiistellä.

Tämä nyt taisi olla vain korskean herran ylimielistä puhetta, jolla korostettiin omaa mahtia. Joka tapauksessa ajatuksen Pietarin ympäristön inkeriläisten siirtämisestä Krimille oli myös muuan skotti Andrew Swinton esittänyt noihin aikoihin Katariina toiselle.

Ei se suomalaisten asema idän ja lännen välissä tuohon aikaan ollut kovin kadehdittava. Sitkeästi täällä joka tapauksessa omaa kamaraa puolustettiin. Muuten olisi historia saattanutkin mennä ihan toisella tavalla. Rakastettu Kyöstä-kuningaskin taisi olla aika arvaamaton maamme ystävä.