tiistai 26. marraskuuta 2019

Kyltyyri


Kyltyyri

Motto:
Kyltyyri, kyltyyri, kyltyyri,
tuo huuto on Suomessa syyri…
E. Leino

Kun joskus 1800-luvun alussa muuan britti valmistautui maahanmuuttajaksi Suomeen, jossa oli teollisuusmiehille kysyntää, hän tiedusteli kirjeessään, millaisia aseita olisi syytä ottaa mukaan alkuasukkaiden varalta.
Tosiasiahan oli, että suurin osa maailman kansoista eli tuolloin yhä varsin primitiivisissä oloissa. Meillä asiat kuitenkin olivat suhteellisen hyvin, mikä ei välttämättä ollut kovin paljon. Suomalaiset laivat joka tapauksessa halkoivat maailman meriä ja lukutaitoakin löytyi jopa yhteisen kansan keskuudesta. Se ei ollut missään itsestäänselvyys.
Mutta ei meilläkään paljon kulttuurilla päästy kehumaan. Herrasväen kerrostuma oli seitinohut ja rahvaan sivistys rajoittui yleensä katekismukseen ja joskus hieman laajempaankin raamatun tuntemukseen, mutta siinä se sitten olikin. Elämässä kun tarvittiin käytännön taitoja eikä loruja.
Vuosisadan mittaan tilanne muuttui ja aikalaisten silmissä muutos oli jopa hyvin suuri. Kuitenkin jäi niin sanottu joutilasluokka niissä oloissa vielä pieneksi ja sen mukana myös kulttuurin kulutus. Kirjallisuutta, joka oli enimmäkseen ruotsinnettua, harrasti vain kourallinen ihmisiä ja teatterit ja orkesterit syntyivät vasta vuosisadan puolivälin jälkeen.
Ennen elinkeinoelämän monipuolistumista oli talonpojan kunniakas tehtävä elättää kaikki, hiirestä kuninkaaseen. Ja tähän työhön tarvittiin kansan suuri enemmistö. Ennen kuin se patistettiin kansakouluun, oli sen yleissivistyksen taso hyvin matala. Olisi kovin kiinnostavaa tietää, millaisia tuloksia älykkyystestit olisivat antaneet.
Eipä ihme, että maalaismoukkia tuohon aikaan halveksittiin, vaikka heitä oli sentään yhdeksän kymmenesosaa väestöstä. Joukossa oli epäilemättä monta sellaista, jolla oli nerolle tarpeelliset luonnonlahjat, mutta ei mahdollisuuksia niiden kehittämiseen.
Talonpoikaiston ja sen vertaisten halveksinta oli tietenkin tapana kaikkialla ns. sivistyneissä piireissä vielä hyvin kauan, itse asiassa ihan viime aikoihin saakka.
Maksim Gorki tunnetaan venäläisen talonpoikaisuuden suurena halveksijana. Hänen mielestään talonpoikaisuus ja kulttuuri olivat suorastaan kaksi vastakkaista käsitettä. Talonpoika edusti pikkuporvarillisten omistajanvaistojen hallitsemaa ihmistyyppiä, joka oli luonnostaan vihamielinen kaikille henkisille pyrinnöille eli toisin sanoen kulttuurille. Hän oli siis kulttuurin antiteesi.
Gorki, ihanteellinen vallankumouksellinen, joka sitten tosipaikan tullen huomasi inhoavansa vallankumouksen irti päästämää vandalismin ja kulttuurin vastaisuuden aaltoa, selitti tämän odottamattoman ilmiön johtuvan juuri tuon venäläisen talonpoikaisuuden vaikutuksesta.
 Hän julisti sitten, kun se aika koitti, että maatalouden kollektivisoinnissa talonpoika viimein vapautettiin häntä orjuuttaneesta pikkuporvarillisuudesta. Se tapahtui jalojen työläisten johdolla. He kun eivät olleet noita pienomistaja -pikkuporvareita.
Kun talonpoika menetti yksityisomaisuutensa, saattoi hänkin kehittää itselleen korkeamman tietoisuuden tason ja liittyä kulttuurin piiriin.
Stalinin toimeenpanema Venäjän talouden ja yhteiskunnan tavattoman väkivaltainen mullistus esitettiin propagandassa usein nimenomaan suurena kulttuurityönä ja Gorki -vanha mestari- toimi sen takuumiehenä.
 Gorkin neuvostopropagandassa valtavankokoiseksi paisutettu hahmo tarkoitti juuri sen alleviivaamista, että nyt suorastaan koko maailman kulttuuri kehittyi Neuvostoliiton ja tarkemmin sanoen Stalinin johdolla Gorkin vanha prestiisi oli siitä todistuksena ja antoi uudelle aikakaudelle successio apostolican. Moskovan pääkatua ei suinkaan sattumalta nimetty Gorkin mukaan.
Neuvostoliiton asettuminen maailmankulttuurin kärkeen merkitsi myös sitä, ettei kulttuuria alennettu rahvaan tasolle, vaan nostettiin rahvas kulttuurin tasolle. en oli ensin opittavavaha kulttuurin aakkoset.
Tokihan aluksi, vallankumouksen jälkimainingeissa olivat myös taiteessa nousseet pinnalle monenmoiset ”proletaariset” suuntaukset, mutta 1930-luvun puoliväliin mennessä niistä tehtiin selvää.  Pyöveleillekin tuli siinä pian töitä.
Saman tein karsittiin kulttuurin yrttitarhasta niin porvarillinen modernismi kuin muukin kaikenkarvainen ”formalismi”. Nyt rakennettiin ihmiskunnan kulttuuriperinnön parhaiden saavutusten päälle ja niitä kunnioittaen.
Niinpä maailma sai nähdä sen ihmeen, että rasvanahkaiset duunarit yhdessä puoluebyrokraattien kanssa täyttivät ooppera- ja balettiteattereiden aitiot, joita aiemmin olivat kuluttaneet viinaan menevät kaartinupseerit ja äveriäs kauppiaskunta, korkean virkamiehistön ja hovin kunnioittaessa tilaisuuksia läsnäolollaan.
Kulttuuriin ei ollut kuninkaan tietä, totesi virallinen ideologia nyt. Se tarkoitti sitä, että kaikkialla alettiin taas massojen sijasta kunnioittaa neroa, mestaria. Gorkihan oli mestareiden mestari.
Mikä tahansa tuherrus ei nyt siis enää kelvannut mestariteokseksi, vaikka siinä olisi ollut aitoa luokkatunnetta ja yhteiskunnallista sanomaa miten paljon tahansa. Taide tarkoitti nimenomaan taitamista, huipun saavuttamista tietyllä alalla.
Näinhän meidänkin maassamme joskus ajateltiin, vaikka onhan siitä jo aikaa.
Kulttuurin huippusaavutusten ymmärtämistä ei luultavasti missään päin maailmaa pidetty mahdollisena kovinkaan suurelle osalle kansaa. Vielä sata vuotta sitten ja myöhemminkin tämä kai myös oli aivan realistinen arvio.
Mutta mitä se kulttuuri oikeataan oli? Sitähän Eino Leinokin innostui kyselemään.
Tarkoitettiinko sillä jotakin niin syvällistä, että vain ehkä kymmenen tai viisi prosenttia kansasta kykeni sitä ymmärtämään ja siitä nauttimaan? Vai tarkoitettiinko sillä mahdollisesti vain sitä, mitä kymmenen tai viisi tai ehkäpä vain kaksi prosenttia kansasta harrasti, ymmärsi tai ei?
Sosiologit ovat sittemmin kiinnittäneet huomiota siihen, että eliitiksi pyrkivä kansanosa pyrkii erottautumaan muusta joukosta juuri harrastamalla sellaisia asioita, jota suurin osa rahvasta ei halua harrastaa. Muistelen, että Seppo Räty on ilmaissut asiasta mielipiteensä.
Eino Leino arveli joskus, että ”kyltyyri” oli ”toisille uuppera-kyltyyri” ja ”toisille Tukholman-tyyri” ja nimesi siis ajan oloissa varsin kalliit, elitistiset harrastukset.
Kansan karttuisan käden rahoittama ooppera oli silloinkin kallista huvia, mutta joka tapauksessa se oli ihan oikeaa taidetta, siis kulttuuria.
Pistäytyminen vuorolaivalla Tukholmassa ei sen sijaan liittynyt kulttuuriin lainkaan, mutta ainakin se oli riittävän kallista auttaakseen erottautumaan rahvaasta ja tuntui siis myöskin hienolta.
Kyseessä oli siis kulttuuri Pierre Bourdieun tarkoittaman la distinction -käsitteen mukaisena eli erottautuminen rahvaasta.
Leinon räävitön runo halusi osoittelevasti paljastaa, miten sen ajan eliitti itse asiassa koki kulttuurin. Tietenkin kalikka sattui vain tiettyyn osaan tuota kulttuuriväkeä, mutta sattui varmaan kuitenkin. Keskiluokalla oli enemmän pianoja kuin soittotaitoa.
Mutta se oli sitä aikaa.
Kulttuuri sosiaalisen erottautumisen välineenä toimii epäilemättä yhä jossakin määrin. Moni maksaa oopperalipuista ja vastaavista elämyksistä tolkuttomia hintoja, joitakin muita moinen ei jaksa kiinnostaa lainkaan.
Mutta katsotaanpa laatulehtien kulttuuriosastoa. Olisi hauska tietää, miten suurta osaa sen käsittelemistä aiheista olisi nimitetty roskakulttuuriksi viisikymmentä tai vielä kolmekymmentä vuotta sitten.
Todellinen raja taitaa olla ns. kulttuurivallankumouksessa, jonka symbolinen merkkivuosi on 1968.
Juuri silloin ihmiset, jotka olivat vailla varsinaisia kykyjä, alkoivat tuntea, että heidän aikaansaamansa kulttuurin tuotteen ovat ihan yhtä hyviä kuin muidenkin, koska mitään pätevää hierarkiaa ei voi olla olemassa. Puhuttiin uusrahvaanomaisuudesta.
Muistan, että tälle aluksi tietenkin naurettiin. Kun laulutaidoton ihminen esitti klassisia kappaleita ääni välillä kiekumiseksi sortuen, sitä kuunteli pari kertaa vitsin vuoksi. Mutta kun samoja esityksiä alkoi kuulla radiosta yhä uudelleen, rupesi hymy hyytymään.
Nyt olemme jo aivan uudessa tilanteessa. Niin surkeaa esittäjää ei olekaan, ettei hän taitojensa vajavaisuuden vuoksi pääsisi kulttuurisivuille. Koska sinne kuitenkin mahtuu vain tietty määrä juttuja, on henkilöt valittava muiden kriteerien, kuten sukupuolen, kiinnostavien perversioiden tai uhripääoman perusteella.
Olemme nyt samassa pisteessä, jossa Neuvostoliiton kulttuuri oli vuosien 1928-1931 ns. kulttuurivallankumouksen jälkeen. Tärkeää ei ole kulttuurin kyky tarjota ihmisille sitä parasta ja korkeinta, mitä ihmiskunta on kyennyt luomaan.
Sen sijaan on tärkeää antaa ääni omalle ryhmälleen. Nyt ei enää tarvitse edustaa proletariaattia, vaan tärkeää on, että mahdollisimman monenlaiset perversiot tulevat esille ja kyvyiltään mahdollisimman eritasoiset henkilöt pääsevät mukaan.
Kun elintaso jo alkaa olla sitä luokkaa, ettei tuo uuppera-kyltyyrikään ole rahvaan mahdollisuuksien yläpuolella, Tukholman-tyyreistä nyt puhumatta, onkin päästy tilanteeseen, jossa koko kulttuuri on menettänyt aiemman glooriansa.
Ennen kulttuurilla tarkoitettiin siis kaikkea sitä parasta, mitä kyettiin saamaan aikaan. Nyt on hierarkkisen korkealle kurottamisen sijasta ruvettu pyrkimään mahdollisimman lavealle, ottaen mukaan myös kaikkia erilaisia tasoja edustavat työt ja tekijät.
Nyt ollaan taas ryhmäkuntaisessa agitpropissa, jossa kaikille kuppikunnille nimetään ikiomat neronsa ja jossa klassisen eurooppalaisen kulttuuriperinnön jatkamisesta ei ole puhettakaan.

20 kommenttia:

  1. Uudelleenlämmitän parastaikaa blogitekstiä vuoden 2013 itsenäisyyspäivän ajoilta, jolloin presidentin vastaanotto järjestettiin Tampere-talossa kun linnaa remontointiin. Eino Leino oli mukana kuvassa kun tavallistakin valikoidumpi eliittiväki istui konserttisalin psyysituoleissa kuuntelemassa Vesa-Matti Loiria, joka omaa narsistisen makeasti tuskaisuudella herkuttelevaa ääntään kuunnellen lauloi Leinon runoihin sävellettyjä laulujaan.

    Leinossa oli jotain aitosuomalaista, vahvaa antagonismia, taipumusta yliherkkään ylevöittämiseen, ja vastavaikutuksena sitten rankkaa masennusta. Siis kaikkia autenttisen neron aineksia -- ja makeilevasta narsismista hänen tekstinsä ovat niin kaukana kuin mikään ikinä olla voi. Ja siellä ne sitten istuivat plyysisalissa, nämä valtakunnan kaikki jepjep-miehet ja frouvansa. Kokemassa kyldyyrielämyksiään.

    Ei niin että hyvä runous olisi kenenkään yksityisomaisuutta. Mutta niin, että noina ihmisyyden hirvittävimmän tekopyhyyden hetkinä se nimenomaan sitä oli. Miljoonalle tv-katsojalle levitettynä, ja enemmänkin.

    VastaaPoista
  2. Juuri aamukahvilla pohdimme mieheni kanssa, mahtaisiko kuvanveistäjistämme löytyä henkilö, joka kykenisi tekemään Matti Nykäsestä näköispatsaan. Mietimme sopivaa asentoakin. Nythän on tilanne ns. päällä tässä patsashankkeessa ja pyydetyiltä tahoilta on saatu ehdotukset, jotka eivät miellytä juuri ketään. Viimeisimmäksi Matin omaiset ovat todenneet, että heille mieluisin olisi näköispatsas ja julkisilla kommenttipalstoilla vallitsee aika laajasti sama henki. Tiedetään Matin itsensäkin sitä kannattaneen - olipa se nyt osoitus mistä tahansa.
    Mutta niin vain käynee, että pieni valittujen valaistuneiden, taidetta ymmärtävien (?) joukko päättänee asian toisin. Saamme Jyväskylään jonknlaisen häkkyrän näköispatsaan sijaan. Vahinko.
    Hjhjhj

    VastaaPoista
  3. Tampere-talon itsenäisyyspäiväjuhlassa oli Loirin maneereista huolimatta se hyvä puoli, että juhlilla oli kerrankin sisältöä jaettavaksi koteihin ympäri Suomen. Muulloinhan se on aivan totaalisen tyhjänpäiväinen kättely- ja naisten juhlapukuseremonia, josta kuitenkin meuhkataan päiväkausia etu- ja jälkikäteen.
    Hjhjhj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas odotan Loirin kuolemaa lähes kauhulla.
      Toivottavasti olen silloin ulkomailla ettei tarvitse kestää sitä laulu-,soitto- yms. taidottoman entisen lapsitähden muistoylistystä ja -palvontaa mediassa.

      Poista
    2. Loirin monitaidottomuus on ilman muuta hävettävää. Hän on ihan äkkiseltään muistellen ainakin laulu-, huilunsoitto-, biljardi-, jalkapallo-, käsipallo-, vesipallo-, jääkiekko-, golf-, nyrkkeily- ja akrobatiataidoton, päätoimisesta näyttelemistaidottomuudesta puhumattakaan. Kaikissa noissa lajeissa Suomesta saattaa hyvinkin löytyä useita yhtä hyviä... No, biljardista ei ehkä löydy.

      Anonyymi on tyytynyt viisaasti kirjoitustaidottomuuteen.

      Poista
  4. "Tärkeää ei ole kulttuurin kyky tarjota ihmisille sitä parasta ja korkeinta, mitä ihmiskunta on kyennyt luomaan. Sen sijaan on tärkeää antaa ääni omalle ryhmälleen. .. tärkeää on, että kyvyiltään mahdollisimman eritasoiset henkilöt pääsevät mukaan.

    Ennen kulttuurilla tarkoitettiin siis kaikkea sitä parasta, mitä kyettiin saamaan aikaan. Nyt on hierarkkisen korkealle kurottamisen sijasta ruvettu pyrkimään mahdollisimman lavealle, ottaen mukaan myös kaikkia erilaisia tasoja edustavat työt ja tekijät."

    En jaksaisi kantaa tästä liian suurta huolta niin kauan kuin radiossa ja TV:ssä on valintanappi ja on musiikkitallenteita eikä mikään pakkovalta pakota seuraamaan noita "osallistujia".

    Toisaalta osa meidän matalakulttuurinamme pitämä voikin aikaa voittaen osoittautua myöhemmän maailman silmissä huipuksi. Esimerkiksi em. Loirin tapa esittää Leinon runoja tuo paljon paremmin esille niiden vimman verrattuna johonkin koulutetun äänen omaavaan pikkusievään uikuttajaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sillä napilla löydä mitään. Kaikki on samaa 11v. tasoista sälää.

      Poista
    2. Kun on kuullut Vera Teleniuksen versiot Leinoista niin Loiri vaikuttaa pikkusievältä uikuttajalta.

      Poista
    3. 11-vuotiaan tasoista anglo-amerikkalaista pakkoenglanti sälää!
      Tai sellaisen kotimaista imitointia.

      Poista
    4. Onhan meillä YLE:n Teema ja Radio 1. DVD-myymälöistä tai netistä voi ostaa monta klassikkoelokuvaa, siltä ajalta kun niitä tehtiin vielä aikuisen makuun. Kun hyville kirjoillekin pitää jäädä aikaa, niissä on viisalle kylliksi.

      Poista
  5. Blogin alussa kerrottu asekysymys on saattanut askarruttaa useitakin brittejä. Yksityiskohtaisesti tällaisesta tapauksesta kertoo Hermann Kaufmann, joka toimi Tampellan konepajan johtajana 1862-1880 ja kirjoitti siltä ajalta hauskat muistelmat Muntra minnen från Mellersta Tavastland, suomeksi Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä, mutta julkaistu myös nimellä Hauskoja muistoja Tampereen tienoilta.

    Hän tuli Tampereelle Ruotsista ja jatkoi 1880 Pietariin Ludvig Nobelin palvelukseen. Tuohon aikaan palkattiin tänne aika paljon ulkomaalaisia osaajia. Kirjan mukaan Englannista saapui 1870-luvulla jonkinlaiseksi mestariksi eräs mr. Thompson, joka ei ollut koskaan käynyt ulkomailla. Hän kysyi oikein sähkösanomalla ennen matkaa, minkälaisia aseita on otettava mukaan suojaksi alkuasukkaita vastaan.

    Joka tapauksessa mr. Thompson otti mukaansa ainakin revolverin, jonka hän veti esiin jo laivamatkalla Hämeenlinnasta Valkeakoskelle. Rautatie ulottui silloin vasta Hämeenlinnaan ja loppumatka piti tehdä laivalla. Thompson nousi tietysti väärään laivaan, vaikka siellä sanottiin selvällä ruotsilla ”inte Tammerfors”. T. tulkitsi sen ”into Tammerfors”.

    Samalla laivalla sattumalta matkustanut Kaufmann kertoo, että T. tähysteli kiikareillaan niin tiiviisti, ettei huomannut matkalippuja myynyttä laivapoikaa, joka joutui tönäisemään matkustajaa. Siitäkös tämä pelästyi ja veti aseen esiin. Englantia osannut Kaufmann selvitti tilanteen ja neuvoi vierasta yöpymään Valkeakoskella ja jatkamaan hänen mukanaan Tampereelle. Valkeakosken hotellissa oli kolme muuta Tampereelta tullutta englantilaista, joten illasta tuli hauska ja vauhdikas.

    Aamulla hotellin pihassa käytiin oikea revolveritaistelu, jossa kolme alastonta brittiä kahlasi vedessä ja ampui yhteensä 31 laukausta. Ainoa vahingoittunut oli maalina ollut paikan kesy hanhi, johon osui sen varran, että se saatiin kiinni ja käsin hengiltä. Isäntä valmisti siitä hyvän aterian ja veloitti todella kovan hinnan. T. oli ollut jo laivalla huolissaan, kun laiva näytti kääntyneen Siperiaan päin. Hän osoittautui kuitenkin iloiseksi ja hauskaksi veikoksi, joka jopa soitti viulua.

    VastaaPoista
  6. Kuvanveistäjäthän eivät nykyään juuri itse veistä (hakkaa)
    veistoksia, vaan suunnittelevat kuten arkkitehdit.
    Varsinaisen työn tekee ammattimies kivenhakkaamolla.
    Eli duunari tekee suunnitelman mukaisen tötterön ja saa siitä
    duunarin palkan. Sitten "kuvanveistäjä" perii tilaajalta
    jättipotin ja saa lisäksi kunniaa ja mainetta, sekä ehkä
    lisätilauksia.

    Terv. Jukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpompi onkin häkkyröitä ja möhkäleitä suunnitella toisen tehtäväksi kuin itse luoda materiasta taideteos.
      En tiedä muuta mittaa taiteelle kuin kauneus ja sopusointu. No, ne vaihtelevat kokijan mukaan. Voi olla. Mitä sitten? Mutta kun Edelfeltiä ja Galen-Kallelaa katsotaan, hyvin harva väittää huonoksi.
      Hjhjhj

      Poista
    2. Kovasti on kyllä kulttuuri rappeutunut niistä 600 vuoden takaisista ajoista, jolloin Brunelleschi rakensi kupolinsa alusta loppuun yksin.

      Poista
  7. Arvo Salokin sanoi 60-luvulla, ettei meidän pidä tehdä sellaista kulttuuria, jota työmieskin ymmärtää, vaan sellainen työmies, joka ymmärtää kulttuuria. No joo, mikä ettei. Sen aikaisten vasemmistolaisten, jotka 70-luvulle siirryttäessä muuttuivatkin sitten taistolaisiksi, kunniaksi on sanottava, että ajatusta kannatettiin melkeinpä vilpittömästi. Tietysti taiteellisia kokeiluja tehtiin, jotka joskus toimivat ja joskus taas eivät niin kuin aina. Pyrkimys ei alkuaikoina kuitenkaan ollut laskeutua sen työmiehen tasolle, tai niin kuin nyt sanotaan, 11-vuotiaan tasolle. Politiikka ja taiteellinen taso ovat kuitenkin kuin machoileva moottoripyöräjengiläinen ja hänen kämpilleen erehtynyt runotyttö. Pari yötä voi mennä hurmiossa, kun runotytön liskojen portti aukeaa ja jengiläinen huomaa jotain outoja miehisyyden tuntemuksia.

    Vuosituhannen loppua lähestyttäessä politiikka otti tietysti niskalenkin ihanteellisuudesta, mutta politiikkaakin ovelampi ja mahtavampi oli kuitenkin kaupallisuus, joka onkin siitä lähtien ollut kukkulan kingi. Poliittisen politiikan sijaan on tämän vuosituhannen puolella kuitenkin hiipinyt identiteettipolitiikka. Sen käyttö on paljon helpompaa kuin vanhan politiikan, koska sitä on paljon helpompi sirotella kaikenmoisten esitysten joukkoon. Tai olisi ollut, mutta niin kuin aina, tosikot ja intoilijat pilasivat senkin. Nyt lähes kaikissa näytelmissä, elokuvissa, romaaneissa ja sen semmoisissa on niin paljon vähemmistön edustajia, ettei ns. normaaleja rooleja mahdu koukkoon kuin varoittavina tai säälittävinä esimerkkeinä. Vähemmistön roolihenkilöillä on jokaisella, paitsi oma sanomansa, niin näkemys yhteiskunnasta ja maailman menosta, jotka kummatkin ovt tietysti menossa päin prinkkalaa, ellei maailma kaikki ymmärrä tehdä parannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "vaan sellainen työmies, joka ymmärtää kulttuuria." 

      Kyllä tämä on aina ollut työväenliikkeen tavoite. Parhaiten sitä toteuttivat demarit, kommunisteilla moeni usein laukalle luokkataistelun ja -kantaisuuden vuoksi. Lieköhän ollut naapurin sosialistisen realismin - ja meidän taistolaisten nuoruuden naivismin - vaikutusta.

      Poista
  8. Onhan tuo Arvo Salon tokaisu vähän ylimielinen. Suutarikin suuri viisas, totesi toinen runoniekka aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapa tuo ollakin, niin kauan kun puhuu lestistään. Toisaalta eikö tuo Linnan Halme ollut räätäli ja viisas mies - oman etunsa kannalta liiankin. Ei ihmisen viisautta voi aina päätellä muodollisista akateemisista tutkinnoista tai niiden puutteesta - sydämen sivistyksestä puhumattakaan. Joskus olen ollut peräti havaitsevinani negatiivisen korrelaation.

      Poista
  9. Jos mennään ruumiinkulttuurin puolelle, niin asiat taitavat mennä vielä sotkuisemmiksi. Neron säveltäjän tekemä balettimusiikki lienee korkeatasoista henkistä kulttuuria. Onko balettitanssijan tulkinta myös korkeakulttuuria vai musikaalisuuden ja ruumiinkulttuurin yhdistelmää. Snookerpelaajiakin joskus kutsutaan neroiksi, kun he lyövät palloa pussiin ylivoimalla vastustajiin nähden. Ja shakkihan on nerokkaiden nappulansiirtojen laji, jossa kaksi huippuunsa treenattua urheilijaa istuu vastakkain saattaakseen vastapelurin urheilullisesti nöyryytetyksi. Venäläisen arkkipiispan mukaan shakki ei ole syntiä, joten uskovaisillekin se sopinee urheilulliseksi kulttuuritaiteeksi https://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/venalaisarkkipiispa-shakki-ei-ole-syntia/355253/

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.