torstai 7. toukokuuta 2020

Uusimman ajan airut



Muuan tärkeä kirja

Хью Стрэчен, Карл фон Клаузевиц, «О войне». Аст, Москва 2009, 319 с.

Kuten tunnettua, Johann Wolfgag von Goethe, joka oli vuonna 1792 seuraamassa Valmyn taistelua, sanoi nähneensä aikakauden vaihtuneen. Taistelussa heikosti koulutettu Ranskan vallankumousarmeija kukisti vanhan vallan kannattajien äkseeratut armeijat.
Ranskan vallankumouksesta onkin laskettu uusimman ajan alkaneen. Murroksena sitä siis on verrattu kolmesataa vuotta aiempiin suuriin muutoksiin, joihin kuuluivat löytöretket, kirjapainotaito ja uskonpuhdistus.
Kuitenkin sotaa käytiin yhä entisillä välineillä. Julius Caesar olisi mainiosti tuntenut useimmat niistä ongelmista, joita Napoleonin armeijoilla oli, vaikka hänellä ei Gallian sodassa tykkejä ollutkaan. Silti myös sodankäynnissä vaikuttivat nyt uutuudet. Ne olivat ennen muuta ideologis-sosiaalisia, sillä kansakunnat pyrkivät nyt historian subjekteiksi.
Hew Strachanin kirjan aiheena on toinen, itse asiassa keskeneräiseksi jäänyt kirja, Carl von Clausewitzin ”Sodasta” (Vom Kriege), joka alun perin ilmestyi kolmena niteenä Berliinissä vuosina 1832 ja 1834.
Tässä käsitelty Strachanin kirja on ilmestynyt alun perin englanniksi sarjassa Kymmenen kirjaa, jotka muuttivat maailmaa. Se on näköjään saatavilla myös suomeksi.
On melkoinen kunnia päästä mukaan tuollaiseen kirjavalikoimaan, olkoonkin, että noita valikoimia on nykyään kaikenlaisia, joukossa aivan uskomattoman heppoisia. Tässä tapauksessa Clausewitz joka tapauksessa on seurassa, johon hänen lisäkseen kuuluvat mm. Adam Smith, Karl Marx, Platon ja Darwin, raamattua unohtamatta. Ei siis mitään kevytsarjalaisia.
Clausewitzin (1780-1831)  ymmärtämiseksi on tunnettava pääpiirteet hänen elämästään ja aikakaudestaan. Siihen kuuluivat keskeisesti Napoleonin sodat ja niiden puitteissa erityisesti tarina siitä, miten Napoleon murskasi Preussin pelätyn armeijan kuin pähkinänkuoren ja oli vähällä hävittää koko halveksimansa Preussin valtion.
Clausewitzin nimi, muuten, näyttää viittaavan Preussin alueen slaavilaissukuiseen väestöön, mikä ei toki mitenkään haitannut hänen ylenpalttista preussilaista patriotismiaan.
Napoleonin Venäjän-retken jälkeen Preussi luotiin uudelleen ja tähän työhön osallistui keskeisesti myös Clausewitz, joka oli taistellut Napoleonia vastaan Venäjän armeijassa ja sittemmin osallistui myös muun muassa Waterloon taisteluun, jossa ranskalaiset lopullisesti lyötiin.
Clausewitz toimi sen jälkeen Preussin sotakorkeakoulun johtajana. Samanlainen oppilaitos luotiin hieman myöhemmin myös Venäjälle, jossa sen perustajaksi nousi toinen Napoleonin sotien veteraani, ranskalaisissa joukoissa palvellut sveitsiläissyntyinen Antoine-Henri Jomini.
Jominin nimellä on Venäjällä yhä tietty glooria ja Mannerheiminkin muistetaan silloin tällöin juoneen hänen maljansa. Tähän sisältyi ironiaa siitä, ettei marsalkka koskaan päässyt tuohon yleisesikunta-akatemiaan.
Joka tapauksessa niin Clausewitz kuin Jomini tunsivat tarvetta tehdä sodankäynnistä tiedettä tai ainakin käyttää sen ymmärtämiseksi tieteellisenä pidettyä ajattelua.
Tämä ei sinänsä ollut uutta, sillä sotateoreetikkoja on ollut olemassa jo maailman sivu. Venäjällä kuuluisin alan teos oli Aleksandr Suvorovin pikku kirjanen Voittamisen taito (Nauka pobeždat), joka itse asiassa pyrki osoittamaan sen, ettei teorioista ole taistelukentällä mitään hyötyä.
Itse asiassa Clausewitz tulee jopa aika lähelle Suvorovin ajatuksia korostaessaan sodanjohdon merkitystä taisteluille ja keskitetyn hyökkäyksen ja taisteluhengen ratkaisevaa osuutta.
Toki Clausewitz pyrkii teorioissaan kauemmas ja häneltä periytyy myös ajatus strategian ja taktiikan erillisyydestä ja niiden vaihtelevasta keskinäisestä suhteesta.
Clausewitzia pidetään myös totaalisen sodan käsitteen keksijänä. Itse hän käytti absoluuttisen sodan (Der absolute Krieg)käsitettä. Se on yleensä ymmärretty siten, ettei väkivallan käytöllä sodassa ole rajoja.
Clausewitzin teoriat ovat usein moniselitteisiä ja niitä on todellakin tulkittu eri aikoina eri tavoin, mikä oikeuttaa hänen teokselleen tuon mainitun paikan mainitussa maailmaa muuttaneiden kirjojen luettelossa. Kukaties juuri häntä voidaan pitää viime vuosisadalla niin surullisiin tuloksiin johtaneen tuhoamissodan, Vernichtungskrieg, idean isänä?
Clausewitz puhuu usein käsitteillä, jotka tuntuvat nykyään triviaaleilta. Hänen mukaansa esimerkiksi sota on taistelua. Nykyaikaisen lukijan mieleen tuskin edes juolahtaa, että se voisi olla jotakin muuta, mutta vielä 1600-1700-lukujen suuret sotapäälliköt, kuten Turenne, saattoivat pitää parhaana sellaista sotaa, jossa ei tarvitse tuhota vihollista tai edes taistella sen kanssa, mikäli siitä voitiin onnistuneilla manöövereillä tehdä niin sanotusti matti, jolloin antautuminen olo kunniallista.
Käytännössä taistelut saattoivat myös tuolloin olla aivan tavattoman verisiä.
Entäpä kaikkien tuntema lause, jonka mukaan sota on politiikan jatkamista toisin keinoin? Tarkoittaako tämä sitä, että sota on yhä perusluonteeltaan politiikkaa vai sitä, että se ei ole enää sitä, vaan toimii nyt toisella logiikalla?
On totta, että totaalisen sodan toteuttajat Leninistä Ludendorffiin ja Hitleriin saivat innoitusta Clausewitzilta. Ensimmäiseen maailmansotaan saakka hän oli ilmeisesti kaikkialla länsimaissa merkittävin sotateoreetikko.
Strachey on erinomainen Clausewitzin tuntija ja osoittaa myös tutkimuskohteensa monitulkintaisuuden. Itse asiassa Clausewitz näyttää uskoneen, että tulevaisuudessa palattaisiin rajoitettuihin sotiin totaalisen sijasta. Sopii toivoa, että ainakin nykyään tehdään niin, mikäli sotia nyt syystä tai toisesta yhä tullaan käymään myös ns. sivistyneellä aikakaudella, jollainen tämäkin aikakausi ainakin jossakin mielessä haluaa olla.
Clausewitzin teos oli ja on myös yksipuolinen oman aikansa hedelmä. Sellaisetkin keskeisen tärkeät alueet kuin talouden ja laivaston merkitys jäävät siinä käsittelemättä.
Kiinnostavaa on, että tämän teoreetikon ajatukset on ensimmäisen maailmansodan jälkeen useaan otteeseen julistettu kuolleiksi. Ne ovat kuitenkin sen verran monitulkintaisia, että ovat aina pystyneet ainakin jossain määriin heräämään henkiin.
Onhan se aikamoinen saavutus mieheltä, joka sentään kirjoitti hevosvetoisen armeijan aikakaudella, jolloin pistintä vielä voitiin pitää sotien ratkaisevana aseena.
Keskeinen sodankäynnin tekijä saattaa kyllä tänäkin päivänä joissakin tapauksissa olla sotivan osapuolen henkinen kantti, kuten uutisista voisi päätellä. Paljon puhuttu sodanjohtajan nerous voisi kai nykyään jo saada ylivoimaisen kilpailijan tekoälystä ja kukaties sellainen myös voi jo johtaa robottiarmeijaa.
Lienee pelättävissä, että myös tekoäly saattaa löytää clausewitziläiset ajatukset siitä, ettei sodan käyttämällä väkivallalla voi olla rajoituksia. Luoja meitä silloin armahtakoon!
Tuo kelpo preussilainen saattoi aikanaan löytää Pandoran lippaan, jota ei enää voi sulkea.

13 kommenttia:

  1. "Entäpä kaikkien tuntema lause, jonka mukaan sota on politiikan jatkamista toisin keinoin? Tarkoittaako tämä sitä, että sota on yhä perusluonteeltaan politiikkaa vai sitä, että se ei ole enää sitä, vaan toimii nyt toisella logiikalla?"

    Ei kai sodan perimmäinen idea ole mihinkään muuttunut. Edelleen sodalla tavoitellaan jotain päämäärää. Päämäärän asettaa valtion (tai muun organisaation) poliittinen johto.

    VastaaPoista
  2. von Clausewitz nyt oli putkiaivoinen preussilainen, jonka mielestä sotataidon huippu oli tuhota vihollinen yhdessä ratkaisevassa (decisive) taistelussa. Kiinalaisen nk taistelevien valtioiden aikakaudella eläneen strategin, jonka nimi yleensä kirjoitetaan muodossa Sun Tzu, katsantokannan mukaan sotataidon huippu ei ole saavuttaa sataa voittoa sadassa taistelussa. Sotataidon huippu on kukistaa vihollinen ilman taistelua. Ei ole vaikea päätellä kummalla homma oli laajemmassa mielessä hanskassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clausewitz sanoo myös näin: "Sotaa tulee välttää, jos poliittiset keinot riittävät päämäärään pääsyyn", mikä saattaisi olla sama, kuin se Suntsun mainitsema huippu. Ja ehkä se preussilainenkin oli suntsunsa lukenut, ainakin ranskaksi olisi ollut saatavilla.

      Poista
  3. Sekä von Clausewitzin *Sodankäynnistä* että Sun Tzun *Jymäyttämisen taidosta* (!) kuulee puhuttavan yhä ainakin osin. Valaisevaa olisi tietenkin jokin kerta kontrastiivisesti tarkastella molempien teesejä, erityisesti siltä kannalta, että kummankin pääidea itse asiassa edellyttää runsaasti varsinaista sota(tila)a ja taistelua edeltäviä toimenpiteitä? Ja kuten blogistikin viittaa, eivät nämä kaikki suinkaan ole raa'an aseellisia, vaan taloudellisia, poliittisia, varaumuksellisia jne. Yleiskritiikkinä voisi huomioida Liddell Hartin noin aluksi...

    Siinäpä jollekin kadetille SM-lopputyön urakka, idea on vapaasti riistettävissä.

    VastaaPoista
  4. Elämme totaalisen sodan aikakautta, informatiosodan alustana timii nykyisin keltainen lehdistö,jonka välityksellä erlaiset eturyhmien ajatuspajat muokkaavat väestön mielialoja.

    Taloudellisilla sanktioilla,erilaisilla pakotteilla,pyritään heikentämään, vihamieliseksi kuvitellun valtion taloutta. Kuuba on ollut tällaisessa kuristusotteessa kohta kuusikymmetä vuotta.

    Myös yritysmaailman aikaisempi organisoituminen oli militaarinen,eri divisioineen sun muineen. Sielläkin pyritään valtaamaan markkinoita jamikäli mahdollista tuhoamaan kilpailija.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nyt voimme hyväksyä sen, että yritysmaailman terminologia (esim. kampanja = sotaretki)ei merkitse mitään militarsioitumista, vaikka myös siellä tarvitaan strategiat jos taktiikatkin. Ja divisioonassa nyt ei ole sen enempää militarismia kuin jakolaskussa (division). Kantana sattuu olemaan vain latinan jakamista tarkoittava sana.

      Poista
  5. "Hänen mukaansa esimerkiksi sota on taistelua. Nykyaikaisen lukijan mieleen tuskin edes juolahtaa, että se voisi olla jotakin muuta, mutta vielä 1600-1700-lukujen suuret sotapäälliköt, kuten Turenne, saattoivat pitää parhaana sellaista sotaa, jossa ei tarvitse tuhota vihollista tai edes taistella sen kanssa, mikäli siitä voitiin onnistuneilla manöövereillä tehdä niin sanotusti matti, jolloin antautuminen olo kunniallista."

    Clausewitzin ajattelu varmaankin liittyi osaksi siihen, että Ranskan vallankumouksen jälkeen yleinen asevelvollisuus tuotti massoittain tykinruokaa. Sitä ennen kuninkaiden kabinettisodissa pienempien palkka/palkkasotilaiden resurssia kannatti säästää. Kyllä Clausewitzin ajattelu on muutoinkin hiukan naivi: kyllä sodan ydintarkoitus on poliittisen tavoitteen saavuttaminen, joskus siihen tarvitaan verinen taistelu, joskus pelkkä manööveri riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: palkka-/ammattisotilaiden.

      Lisäys: Neuvostoliitossa kai M. Frunzen teorioissa ym ero oli mielletty. Tavoite oli poliittinen, mutta se toteutettiin aktiivisella ja hyökkäävällä sotilaallisella toiminnalla: "hyökkäys on ainoa taistelulaji, joka tuottaa ratkaisun."

      Poista
  6. "Luoja suokoon, ettei synny tilannetta, jossa Venäjän ja Euroopan/Naton armeijat ovat vastakkain. Euroopan kansat ja vielä paljon enemmän Venäjän, ovat jo kovin syvällä uuden militarismin suossa. Sota, joka nyt tunnustetaan realiteetiksi, voi aina muuttua entistä enemmän itsensä kaltaiseksi eli totaaliseksi. "

    Tuota minäkin toivon! Kun kuulin Peskovin lausunnon sodasta, tuli pakostakin ajatus, että nyt Venäjä haluaa panna kaiken peliin, miten tästä päästään ulos? Toisaalta sekään, että käännetään selkä Ukrainalle ei tunnu hyvältä: se on viesti Putinille, että kaikki käy. Se viesti ei ole Suomelle hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Euroopan militarismi kyllä näyttää ja on näyttänyt aika laimealta. Eihän täällä päästä pahaiseenkaan vauhtiin tai edes yhteisymmärrykseen Ukrainan aseavusta, vaikkapa tykistön a-tarvikkeiden osalta. Se apu, minkä länsi on Ukrainalle tähän mennessä antanut, on useita satoja kertaa pienempi, kuin sormia napasuttamalla tehty korona-rahaston luominen! Nokka ei kauaa tohissut, kun luotiin n. 800 miljardin euron rahasto sitä "uhkaa" torjumaan, ja tämä on ikävä fakta!

      Poliitikothan Ukrainan avun sössivät, eivät sotilaat. Tulee mieleen vaikkapa Suomen talvisodan aikaiset ja myös jatkosodan, ja YYA-ajan tapahtumat koto-suomessa, jossa demareiden vasen siipi, ja kas kummaa, myös RKP tuntuivat kategorisesti olevan kantona kaskessa vesittämässä kaikkea, mikä liittyisi vähääkään maanpuolustukseen ja aseistukseen. Tällainen vaikutelma kyllä välittyy ainakin Veikko Huttusen kirjasta "Talvisodasta turvakokoukseen"...

      Poista
  7. Joku ajattelija on arvioinut, että suurvallat eivät lähde sotaan mistään ideologisesta syystä, vaan sen takana on aina aivan toiset syyt. Tuskinpa Putin hyökkäsi Ukrainaan tuhotakseen natsit, vaan Venäjälle tässä sodassa on aivan toiset syyt.

    Putinin noustua valtaan, Venäjällä tehtiin v. 2012 sotaelokuva "Valkoinen tiikeri". Sen loppukohtauksessa näyttelijä, joka esittää Hitleriä, sanoo sodan olevan ihmiskunnan normaali olotila niin kauan kun maa kiertää aurinkoa. Taistelu on oleva aina ihmisten ja kansojen välillä, ja jos ei ole, ihminen rappeutuu! Sota on ikuista.

    Ei voine väistyä ajatukselta, että elokuvan ohjaaja olisi saanut Putinin ohjeet tähän Hitlerin monologiin, sillä niin yksi yhteen Venäjän toimet näyttäytyvät tässä surkeassa nykyvalossa? https://www.youtube.com/watch?v=soRIjIJAUfA

    VastaaPoista
  8. Niin, rakkaalla lapsella on monta nimeä...erikoisoperaatio, "denatsifikaatio" ym. Mutta yksi kai lopulta täsmällisimmin kuvaa ko. lasta - tässä siis 'sota'. Senhän Peskov nyt papinomaisesti loihe lausumaan.

    Oikaisisin TV'tä tuon pyhän suomalaisessa varioinnissa: muodossa Pyhä Yrjö/Yrjänä seuraamme läntistä (paavinkirkon) esitystapaa. Ortodoksisesti sanoisimme *Pyhä Suurmarttyyri Georgios Voittaja* (juhla 23.4.), siis aivan kirjaimellisesti. Teologisiin kysymyksiin en tässä kajoa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.