keskiviikko 5. elokuuta 2020

Herrasmiehen hiipuminen

Miehen kuvia

 

Netissä vilahti ohitseni kuva, jota en ole valitettavasti enää kyennyt löytämään. Joka tapauksessa sen asetelma oli selkeä. Toisessa kuvassa hymyilee komea ja hyvin hoidetun näköinen mies päällään ulsteri, jonka alla näyttää olevan puku ja solmio, kädessä on huopahattu. Ilmeisesti tässä tervehditään kohteliaasti.

Toisessa kuvassa seisoo risupartainen olio, jonka tyköistuvat, riemunkirjavat housut tuntuvat olevan peräisin jonkinlaisesta yöpuvusta ja jonka polvisukissa on teksti meat.

Edellinen hahmo on peräisin 1940-luvun lopulta, mutta voisi olla vielä 1950- ja jopa 60-luvultakin. Jälkimmäinen kuuluu selvästi ns. meidän aikaamme eikä olisi ollut mahdollinen ennen vuotta 1968, mutta todennäköisesti kuuluu 2000-luvun puolelle, hänet kohtaamme sitä todennäköisemmin, mitä lähemmäs nykyaikaa tulemme.

Edellinen kuva kuuluu aikansa normien mukaiselle miehelle, joka on halunnut esiintyä julkisella paikalla niin sanotusti säädyllisesti pukeutuneena. Vielä sotien jälkeen pukeutuminen määräsi sen, mihin luokkaan tai ryhmään ihminen halusi näyttää kuuluvansa.

Risto Ryti ja useimmat hallituksen jäsenet suorittivat vielä julkiset ruumiinharjoituksensakin, kuten maaottelumarssin puku päällä, kun taas Kekkonen vuonna 1957 jo hiihti halki Itä-Suomen anorakissa. Siihen aikaan joka tapauksessa normaali pukeutuminen julkisuudessa edellytti pukua tai ainakin pikkutakkia. Se ei koskenut vain eliittiä. Jokainen arvonsa tunteva työmieskin pukeutui kaupunkireissulle lähtiessään asianmukaisesti. Jos ravintolaan aiottiin, pantiin kravatti kaulaan.

Tietenkin moinen etiketti oli kahlitseva ja tarkemmin ajatellen typeräkin. Miksi ihmeessä jokaisella olisi pitänyt olla samanlainen univormu, miesten puku, joka oli pysynyt samana jo yli sata vuotta.

1960-luvun jälkeen ns. casualwear valloitti pikku hiljaa kentän. Yleisen kulutusjuhlan vallitessa ero arjen ja juhlan välillä alkoi yleensäkin hämärtyä ja vanhoja hikisiä töitä riitti enää yhä harvemmille. Tapahtui se suuri mullistus, jota O.W: Kuusinen oli vielä vuonna 1960 hieman epäillyt: erot kaupungin ja maaseudun sekä henkisen ja ruumiillisen työn välillä hiipuivat.

Kuusisen ja koko NKP:n ns. älymystön hieman epäuskoisten arvelujen mukaan tällainen ilmiö tapahtuisi, kun maa siirtyisi kommunismiin eli vuoteen 1980 mennessä. Itse asiassa se tapahtui aivan muualla ja nimenomaan Venäjällä eli Neuvostoliitossa kehitys oli aluksi tässä suhteessa hyvin hidasta, jos sitä edes oli.

Tuon herrasmiehen hahmon tapaamme yhä silloin tällöin. Se tuntuu nykyään elävän miltei katakombeissa, mutta tulee aina joskus näkyville kirkonmäellä, kun sinne pakkautuu suuri määrä autoja jumalanpalvelusten välisinä aikoina. Herrasmiehet ovat yleensä todistamassa vihkimistä ja hautaamista.

Kaupungilla sen sijaan pukumiehet ovat oma lajinsa, joka asustaa lähinnä suurten firmojen pääkonttoreissa, asianajotoimistoissa ja muissa eksklusiivisissa laitoksissa. He näyttäytyvät melko harvoin. Samaan univormuun pukeutuu myös joukko kuljettajia, turvamiehiä, soittajia ja muuta palveluskuntaa.

Itse asiassa todelliset ökyrikkaat eli rock-musiikilla, koodauksella, pörssikeinottelulla tai muulla modernilla tavalla rikastuneet usein eroavatkin pukumiehistä, jotka heitä palvelevat ja saattavat hyvinkin muistuttaa sen jälkimmäisen kuvan friikkiä.

Muodissa tärkeää on erottautuminen ja naisille asia on erityisen lähellä sydäntä, mikä saattaa liittyä yleiseen sukupuolen sisäiseen kateuteen ja jopa biologiseen erikoislaatuun.

Menneinä vuosikymmeninä pukeutuminen ilmensi aina lailla tiettyyn luokkaan kuulumista. Nyt, kuten meille on kerrottu, luokkien sijasta vallitsevat ryhmät ja itse kullakin on omat tunnuksensa.

Onko siis itse asiassa epäasiallista rinnastaa 1940-luvun herrasmies ja 2000-luvun friikki? Molemmilla on pukeutumiselleen erilainen tarkoitus. Ainakin voidaan kai sanoa, että jälkimmäinen edustaa vapauden korkeampaa astetta. Hänestä näemme jo kauas jopa ihan oikeata taipumusta filosofointiin. Niissä sukissa kun lukee meat, joka panee ajattelemaan ruumiillisuutta ja kaiken katoavuutta.

Voisihan niissä lukea myös animal tai beast ja usein lukeekin. Tuon entisen herrasmiehen vaatteissa ei mitenkään voisi kuvitella sellaista tekstiä. Ero on siis huomattava ja oleellinen.

Suurin muutos tuskin on tapahtunut siinä, mitä miehillä on päällään, merkittävintä on habituksen muutos. Vailla mitään lukuja uskon, että ykköskuvan symbolisoimasta hahmosta on nyt jo tullut marginaalinen ja jälkimmäinen taas on normia antava, ns. laatulehtien oletushahmo.

Vastaavaa tietenkin on tapahtunut myös naisten puolella ja samaan aikaan sukupuolten välistä luonnollista raja-aitaakin on yritetty kaikin tavoin madaltaa. Muutoksen taustalla on syytä ottaa huomioon suurkaupungistuminen ja normeja ylläpitäneestä häpeästä irtautuminen (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=simmel ).

Luultavasti paineet ovat nykyisin ainakin miehillä hyvin vähissä sikäli kuin asia koskee pukeutumista. Epäilemättä tämäkin on vapautumista ja askel eteenpäin kulttuurimme kehittymisessä. Sen sijaan voidaan kyllä kysyä, onko se askel ylöspäin vai jonnekin muualle.

47 kommenttia:

  1. Aiheesta muistui mieleeni neuvostoanekdootin:

    Moskovalaisrouva oli tullut rantalomalla Odessaan ja änkesi täyteen raitiovaunuun, joka oli menossa rannalle. Helteen aiheuttamassa tuskassa hän huomasi, että ratikan käytävällä seisoi enimmäkseen naisia samalla kun paikallinen miesväki oli valloittanut istuinpaikat. Jossain vaiheessa hän ei enä kestänyt ja puhisi ääneen: "Täällä ei näy olevan herrasmiehia. Toista se on meillä Moskovassa; siellä sentään miehet luovuttavat mielihyvin omasta paikastaan". Johon mustaviiksinen mies, joka sattui istumaan kohdalla, vastasi ystävällisesti "Kuulkaas, hyvä rouva, täällä Odesassa on oikein paljon herrasmiehiä, ainoastaan istuinpaikoista on puutetta".

    VastaaPoista
  2. Eniten olen ihmetellyt nuorison, varsinkin nuorten tyttöjen farkkuja, joista vähintään polvet ovat paljaina. Konttaamisestako johtuu vai muuten vain kontallaan olosta.

    Muuten Ilmari Schepel oli kiva lukea tekstiäsi pitkästä aikaa. Varsinkin taannoinen isäsi tarina oli koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo puhki kuluneet farkut olivat viimeksi muodissa joku 30v sitten. Silloinkin myytiin valmiiksi kulutettuja farkkuja. Tänä kesänä on silmään osunut myös nuorilla naisilla napapaitoja. Nämä olivat muodissa viimeksi joku 25v sitten.

      Poista
  3. Monella miehellä ei ollut 1930-40-luvulla muita vaatteita kuin 1.työhaalarit + paita 2.suorat housut ja pikkutakki + valkoinen paita ja ravatti. Päällysvaatteena oli kai palttoo talvisin. Alusvaatteita ehkä parit.
    Eli näitä kahta vaatetusmallia vaihdettiin aina tilanteen mukaan. Vanhoissa valokuvissa monen miehen puvun housuissa oli valtavat polvipussit. Vaatteet olivat kalliita ja niiden huoltaminen ilmeisen vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta oli ne kestäviäkin. Sibeliuksen villasta tehty tyylikäs kesäpuku on Ainolassa nähtävillä, mutta siihen olikin käytetty erään sävellystyön koko tuotto.

      Miksi ihmisellä pitäisikään olla niin monta vaatekertaa: yhdet hyvät ja laadukkaat talvi- ja kesävaatekerrat sekä juhlavaatteet ovat riittävät. Toki paitoja voi olla muutama. Vanhoja voi käyttää vapaa-ajan vaatteina. Se on vielä ekologistakin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Erittäin hyvä sivusto myös myynti-ilmoituksineen. Viimeisin ostokseni oli 100% Cashmir pitkä takki. Austin Reed of Regent Street. Hand Made.

      Mutta aiheeseen... mikään ei ollut 60-luvulla kauheampaa kuin valkoinen nailonpaita kravatteineen. Kesäkuumalla aivan kauhea ja talvella jäinen.

      Poista
    2. Kieltämättä puuvillapaidoissa (100 %) - ja ledtaskulampuissa - maailmassa on tapahtunut parannusta.

      Poista
  5. Joo joo, kukahan se nyt kirjoittikaan, että miesten puvut noudattelevat samaa kuosia, koska urat ovat erilaisia. Naisten pukujen on taas pakko olla erilaisia, koska urat ovat samoja. Ehkä tämä piti paremmin paikkansa takavuosina, kun naiset olivat enemmälti perheenäitejä - mutta pitänee se paikkansa vieläkin.

    VastaaPoista
  6. Egon Friedell monumentaalisessa "Uuden ajan kulttuurihistoriassaan" muistaa mainita kulloistakin yleistä yhteiskuntailmapiiriä kommentoidessaan aina myös ajalle ominaisen pukeutumisen, joka todellakin on uudella ajalla vaihdellut niin, että renessanssin, barokin, rokokoon, empiren ja myöhempien kertaustyylien selvät tyylilinjat tulevat esiin ja ideoina selitetyiksikin. Jos tyylikaudet sisäistää, oppii ja tietää paljon myös G H von Wrightin pohdiskelemasta kulttuurin ongelmasta.

    Historioitsijoista aika mukavasti aihetta käsittelee myös Huizinga "Homo Ludensissa". Nykyiset kirjoittelijat korvaavat tyyli-ideoiden selittämisen liittämällä teksteihinsä kuvia, joiden kuvittelevat kertovan enemmän kuin tuhat sanaa.

    George Simmel kirjoitti kirjankin muodista, mutta se on huono, koska Simmel oli huono ajattelija. Niissä suhteissa joissa hän tarkastelujaan tekee, ongelma on tietysti ikuinen -- eli miten jokin muoti voi muuttua, kun kuvassa on yhtä aikaa "se mikä on muotia", eli jokin vakiintunut kauneuskäsitys, ja sitten tulee se, että "edelläkävijät luovat muotia". -- Sosiologi voisi kuitata tuon toteamalla, että yhteisö nimenomaan tarkoittaa tuollaisia sosiaalisia vakioita, ajattelun "muotojen" instituutionalisoituneita jatkumoita.

    Yksi olennainen taustakuvio on niinikään nimenomaan sosiologinen, eli yhteisön sijoittuminen sosiaalisen sitovuuden asteikolle. Kehittymättömissä yhteisöissä myös ulkoista olemusta ylläpidetään yhtenäisyyttä noudattaen, eikä se tietenkään ole sattumaa että vaikkapa militantit ovat mieltyneet univormuihinsa ja kokevat voimaantumista juuri karsiessaan yksilöllistäviä piirteitä pois. 60-luvun maailmanlaaja nuoriso- ja arvovallankumous näkyi myös riemunkirjavan pukeutumisen leviämisenä, ja esimerkiksi pitkän tukan leviäminen muotina ympäri maailmaa tapahtui miltei räjähdyksenomaisesti. Edes niin sanottu "vihreä ajattelu", vaikka olikin mitä efektiivisimmillä maailmanlopun eskatologioilla operoivaa, ei levinnyt ihan samaa vauhtia vaikka viestiyhteydet kasvoivat ja maailma globalisoitui kovassa potenssissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muodin muutoksille on kaksi syytä:

      - tapa manifestoida valtaa tai valtaa käyttävä ryhmä/luokka on muuttunut.

      - kaupallinen syy: hölmöiltä halutaan ottaa rahat pois neljännesvuosittain. Sama syy on johtanut materiaalien ja työtapojen laadun huonontumiseen.

      Poista
  7. Ja jos aiheessa palataan vielä syvemmälle kaiken ihmisyyden alkutekijöihin, suosittelisin esimerkiksi Ireneus Eibl-Eibesfeldtin silmiä avaavaa teosta "Rakkaus vai viha", tai R Dale Guthrien vastaavanlaista kartoitusta "Salaiset voiestisi", ja tietysti ihan kaikkien ihmisten pitäisi lukea kaiken ihmiseläimellisyyden klassikko, Desmond Morrisin "Alaston apina".

    VastaaPoista
  8. Minulla on asu joka tilaisuuteen. Musta paita, liivit sekä mustat reisitaskuhousut. Jos haluan olla erityisen juhlava, laitan haitarivartiset jatsarit jalkaan ja vaihdan timpurinliivit (paljon isoja taskuja) mustaan kangasliiviin. Paita pidetään aina housun päällä. Jos tarvitaan päähine, ajurinlakki päähän.
    Sopii vaikka linnan juhliin, vaikka en tietenkään mihinkään maaherran bileisiin edes menisi.

    VastaaPoista
  9. the other danish guy™5. elokuuta 2020 klo 12.43

    Vaatetamme muutkin kuin maailman onnistuneimman historian tutkijat. Sekä sotahistorian että metsäteollisuusmuseon suunnittelijat ja Odinin ja museoRexin.

    VastaaPoista
  10. Yhdestä nuoruuden vakaumuksestani en ole luopunut. Edelleenkään en edes osaa sitoa kravattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakaumushan se on tuokin - ja paljastaa tilannetajustasi ja yhteistyökyvystäsi enemmän kuin välttämättä haluaisitkaan: you never have second chance to make first impression.

      Poista
    2. Tilannetajuni ja yhteistyökykyni ovat olleet täysin riittäviä. Minun ei tarvitse tehdä vaikutusta kehenkään.

      Poista
    3. "Minun ei tarvitse tehdä vaikutusta kehenkään."

      Sepä se, olet siis steven jobs -tyyppi tai luuseri. Meidän muiden pitää jatkuvasti pyrkiä tekemällä vaikutus muihin lauman jäseniin pyrkiä parantamaan rangiamme.

      Poista
    4. On muitakin mahdollisuuksia. Esim. Esme Weatherwax.

      Poista
  11. "Toisessa kuvassa hymyilee komea ja hyvin hoidetun näköinen mies päällään ulsteri, jonka alla näyttää olevan puku ja solmio, kädessä on huopahattu. Ilmeisesti tässä tervehditään kohteliaasti...Luultavasti paineet ovat nykyisin ainakin miehillä hyvin vähissä sikäli kuin asia koskee pukeutumista. Epäilemättä tämäkin on vapautumista ja askel eteenpäin kulttuurimme kehittymisessä. Sen sijaan voidaan kyllä kysyä, onko se askel ylöspäin vai jonnekin muualle."

    Itsekin ns.perinteisiä arvoja ja tyyliä kannattavana valittelen nykyistä pukeutumisen rappeutumista, esimerkiksi ruskeiden kenkien käyttöä sinisen tai tumman puvun kanssa.

    Toisaalta pukeutuminen on aina heijastanut aikaansa ja miesten pukeutuminen oli suuresti erilaista ennen Ranskan vallankumousta poikkesi suuresti 1800-luvulta alkunsa saaneesta miesten muodiista.

    Luulen, että nykyiseen pukeutustyyliin on määrävästi vaikuttanut siirtyminen luokan sijasta identiteettiryhmän heijastamiseen sekä se, että pukeutumisella ei liian osoittelevasti haluta julistaa taloudellista ja varsinkin yhteiskunnallista asemaa. Nykyisin toki on hienovaraisia keinoja erojen osoittamiseen.

    "Miksi ihmeessä jokaisella olisi pitänyt olla samanlainen univormu, miesten puku, joka oli pysynyt samana jo yli sata vuotta."

    Tuossa rohkenen olla eri mieltä: hyvä olisi, että ainakin miehille olisi mao-puvun kaltainen virallinen asu, jota käytettäisiin aina kodin seinien ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki sukkani ovat mustia. Lenitalla ei ole mitään huomauttamista.

      Poista
    2. Tuo on hyvä periaate! Kun omaksuu oman tyylinsä on helppo ostaa vaatteet sävy sävyyn, vaikkapa kesäksi ruskeaa ja talveksi harmaata.

      Poista
    3. https://vk.com/photo235804013_457239180?rev=1

      Poista
  12. Mennäänpä pinnan alle. Minua ärsyttää, että nykyään ei saa mistään löysälahkeisia lyhyitä kalsareita. Liikkeet tarjoavat vain perhekalleuksia kuristavia "seksiboksereita" by Danish guy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan valkoisista pitkälahkeisista, jotka suojaavat ihoa.

      Poista
  13. Historioitsija ilman rajoja5. elokuuta 2020 klo 17.59

    Vaatturin ohella kuningaskunta työllisti piispan hoviherrana seuraamassa naimapuolen tapahtumia eri puolilla Euroopan hoveissa, josko sieltä löytyisi omille prinsseille ja prinsessoille sopiva säätyinen siippa. Yleensä löytyi. Oli pakko. Eräässä pohjoisessa paikassa palvelu toimii yhä vaaleilla valittujen valtionhoitaja paavojen ja anttien kohdalla. Pysyy etelärannan vaikuttajakiihdyttämön ohjakset näpeissä Paavo Väyrysen ratsastaessa kivihevosella sinne päin missä juutalaisten kohtalo kansankielistä kulttuuria uhkaa odottaa.

    VastaaPoista
  14. Muutaman kerran (<5) olen törmännyt pukuun pukeutuneeseen mieheen, jonka päälle puku todella sopi, ja jota ei voisi mihinkään muuhun asuun kuvitellakaan. Tällöin pukua kannetaan huolettomalla itsevarmuudella, minkä mahdollistaa ainoastaan sen täydellinen istuminen ta täydellinen itseluottamus. Selvästi havaitsee, että siinä on mies, jolla on puku päällä, eikä puku, jossa on mies sisällä. Joka tällaisen näkee, tunnistaa sen heti. Poikkeuksetta heidän käytöksensä ja esiintymisensäon ollut myös sen mukaista.
    Puvusta en tiedä, mutta ainakin frakin sanotaan istuvan vasta kolmannessa sukupolvessa. Minua ei ole näitä sukupolvia, enkä aio osallistua tähän. Osallistun maalaisaatelin tapaan sen perinteitä ylväästi ja luontevasti kantaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syynä tietenkin on valmisvaateteollisuus vakiomittoineen. Olen kyllä ihmetellyt, miksei nykyaikaisessa maailmassa pystytä tuottamaan edullisesti täysin mittojen mukaan tehtyjä teollisia vaatteita: robottianturi mittaisi jossain myymälässä asiakkaan mitat, jotka toimitettaisiin tehtaaseen, joka toimittaisi valmiin asun postitse.

      Poista
  15. Suomalaiset ovat käytännöllistä kansaa ja niinpä pukeutumisessakin on oleellista käytännöllisyys.

    Sinänsä mielenkiintoista, jos keskiajan raha-aateliset ja nykypäivän raha-aateliset muistuttavat pukeutumisellaan olevansa työtä vieroksuvia kuhnureita, ehkäpä siinä on tapahtunut kuuluisaa edistystä.
    Epäilen kuitenkin, että ne jotka ovat perineet omaisuutensa pukeutuvat hienompiin vaatteisiin, kuin ne jotka ovat "ansainneet" omaisuutensa ja jotka eivät välttämättä halua pitää itseään muita jalompina ihmisinä vaatteet attribuutteina tai muutenkaan.

    Joillekin kuitenkin vaatteet on aatteet ja näkyvä arvopohja, vai mitä sanoa hipin tai pikkumyyn oloisesta kävelevästä sillisalaatista/hedelmäkakusta sateenkaarilaukkuineen, siniseksi värjättyine hiuksineen ja kirpparilta hankittuine vaatteineen, tai tonnin urheiluasuun pukeutuneesta aina suorittavasta kuntorata/fillariohjuksesta kahden tonnin polkupyörineen, tai elämää tärkeämmistä jakkukalkkunoista.

    Nämä aatteiden vaatteilla puetut arjen keisarit ja keisarinnat kaiketi arvelevat, että vain tyhmät ja saamattomat eivät näe ja arvosta heitä arvopohjanmukaisesti puettuina kokonaisuuksina, vaan näkevät heissä vain mielikuvilla puetun alastoman ihmisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ne jotka ovat "ansainneet" omaisuutensa ja jotka eivät välttämättä halua pitää itseään muita jalompina ihmisinä"

      Se viimeinen tutkimus Suomen eliiteistä kyllä paljasti, että juuri yrittäjät pitivät itseään muita parempina ihmisinä. Vanhalle rahalle l. perijöille oli tyypillisempää ajatella itseään sukupolvien ketjun osana. Lisäksi näillä on sitä sosiaalista pääomaa, jota myös "hyväksi mauksi" kutsutaan.

      Poista
  16. Olen muuten tilannut karoliiniunivormun Venäjältä. Käyttöä tuskin on paljon, mutta varnuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  17. Eräs fiksun puoleinen ystäväni sanoi kerran, että sinä sitä olet aina hyvin pukeutunut. Ensiksi naurahtelin ja vähän hämmästelin, että mistä se nyt tuollaisia keksii, sillä Espanjan eläkeläisinä pukeudumme kesäisen huolettomasti niin kuin kaikki muutkin. Sitten pohdimme asiaa tarkemmin ja ymmärsimme ystäväämme paremmin, sillä vaikka kesäinen pukeutuminen olisikin huoletonta ei sen tarvitse olla luokatonta, niin kuin se varsinkin meillä suomalaisilla ja enkuilla tapaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miestenmuodin stabiilius on kyllä hyvä asia. Isäni aikoinaan vanhemmiten lihoi ja antoi minulle kaksi pukuaan. Nyt, noin 35-40 v. vanhoina ne ovat täysin käyttökelpoisia ja vielä sopivatkin. Käytän niitä juhlissa.

      Poista
    2. Miesten puvuissa muoti vaihtelee, mutta kyllä useimmat pukumallit pysyvät käyttökelpoisina vuosikymmenestä toiseen. Hatut miehillä näyttävät tekevän paluuta. Näkyy muitakin päähineitä kuin lippiksiä ja pipoja.
      Itse olen näin kesällä pitänyt olkihattua kun jostain syystä en vaan pistä urheilulippistä päähäni, vaikka en mikään tyylikäs pukeutuja koskaan olekaan.

      Poista
    3. "Nyt, noin 35-40 v. vanhoina ne ovat täysin käyttökelpoisia"
      Sitä kutsutaan laaduksi. Valitettavan harvinaista nykyään.

      Poista
    4. "Hatut miehillä näyttävät tekevän paluuta."

      Tämä on hienoa muutos. Pukeutumisen suurimpia rappioilmiöitä on John F. Kennedystä alkanut hatuista luopuminen. 

      Poista
  18. "....Herrasmiehet ovat yleensä todistamassa vihkimistä ja hautaamista."

    Yleensä jälkimmäistä.

    VastaaPoista
  19. Nykyään Suomeenkin rantautunut hipsteri tyyli on nuorten itsetietoisten miesten tapa korostaa asemaansa. Ironiset työväenluokkaiset parrat, farkut, maiharit,villapaidat, se hassu pään päälle koottu letti. On jotenkin huvittavaa että näitä työläispartoja ja Zlatan lettejä näkee eniten Helsingin kantakaupungin arvokkailla alueilla.

    VastaaPoista
  20. Vaatteet eivät enää ole luokan tunnuksia samaan tapaan kuin 50-luvulla, mutta ne ovat Bourdieun kuvaaman distinktion välineitä.

    Kuvaan luonnollisesti kuuluu, että keskiluokka pyrkii jäljitelemän yläluokan tapoja. Muistan kuinka reilu kymmenen vuotta sitten Eiran ratikassa tapasin erään perijän. Parransänki, kauhtuneet vaatteet ja kaiken huipensi noin 25 vuotta vanha kulunut mikki hiiri reppu. Nykyiset hipsterit ovat vain kalpeaa imitaatiota, varsinkin kun tyyli on valumassa työväen- ja vähitellen alaluokankin keskuuteen.

    Huvittavaa kyllä eniten yhteisen luokkaa osoittavan pukeutumiskoodiston puuttumisesta kärsivät ne, jotka yrittävät luokkaretkeä. Se toimiston "casual" on täynnä kirjoittamattomia sääntöjä. Hyperkilpailun aikana erityisesti sosiaaliset taidot ja tapojen tunteminen on täysin välttämätöntä. Itse asiasse se puvun ja jakkujen käyttö olisi kaikkein tasa-arvoisinta, varsinkin kun koodisto voidaan helposti tarkistaa laadukkaassa alan liikkeessä.

    Noissa toimiston "sosiaalisissa taistelussa" käytännöllisesti pukeutuvat jäävät auttamatta altavastaajiksi. Mutta kuten Bourdie toteaa-

    " Vastakkain ovat vapauden (yläluokkainen hyvä maku) ja välttämättömyyden (rahvas huono maku) maut."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Se toimiston "casual" on täynnä kirjoittamattomia sääntöjä. Hyperkilpailun aikana erityisesti sosiaaliset taidot ja tapojen tunteminen on täysin välttämätöntä."

      Itse asiassa tuo on juuri luokkayhteiskunnan kuvaus: vielä 1960-70-luvuilla korkeakoulutuksella saattoi pystyä tekemään luokkaretken. Nykyään tuo on mahdotonta noiden kirjoittamattomien sääntöjen tuntemuksen l. sosiaalisen pääoman puuttuessa. Ruotsalaisen yhteiskunnan näennäinen tasa-arvo perustuu juuri tuollaiseen sosiaaliseen distinktioon. 

      Poista
    2. Joskus on pukeutumiskoodina "smart casual". Mitä ihmettä lienee?
      Muuten, Wellingtonin herttua ei kuulemma kerran päässyt klubille, koska oli pukeutunut pitkiin housuihin eikä polvihousuihin. Kansallissankari meni nöyrästi tiehensä, väittää André Maurois kirjassaan Benjamin Dsraeli.

      Poista
  21. Tulee tässä mieleen vaimon taannoinen työhaastattelu. Haastattelu oli kaksiosainen. Yhteiskestoltaan noin kolme tuntia.

    Käytettiin valmisteluun noin 10 tuntia. Käytiin ensiksi läpi miten kannattaa tuoda omaa osaamista ja kuinka kertoo omasta perhestä ja harrastuksistaan.

    Lopuksi sitten käytiin läpi minkälainen vaateyhdistelmä, korut ja kampaus valitaan. Todellakin siis käytiin kahden ihmisen välillä yli puolen tunnin keskustelu valitavista koruista ja vaimo sovitteli niitä vaatteiden kanssa. Pitäähän noidenkin kuvastaa kantajansa persoonallisuutta ja arvoja...

    Ikävä kyllä nykyisessä hyperkilpailussa ihmistä arvioidaan päästä varpaisiin habituksen kaikilla osa-alueilla. Ei suhteetkaan voi korvata sitä, että tulee haastatteluun rasvaisessa latuskatukassa, lenkkareissa, hame ei ole silitetty tai sitä, että puhuu epäselvästi.

    No ei siinä edes haettu mitään Pr-henkilöä vaan ihan tavalliseen valkokaulus tiimiin työntekijää. Onneksi sai paikan sillä työttömiä ja lomautettuja on lähes yhtä paljon kuin 90-luvun laman aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ikävä kyllä nykyisessä hyperkilpailussa ihmistä arvioidaan päästä varpaisiin habituksen kaikilla osa-alueilla."

      Erittäin hyvä nykyisen työelämän kuvaus. Siinä mitattiin kahta asiaa:

      - sosiaalista pääomaa ts kykyä mauan distinktioihin, ehkäpä vielä juuri tuon työnantajan edustamiin.

      - halua alistua niihin.

      Onnea! Vaimosi on "kotiläksynsä" huolellisesti tekemällä työpaikkansa ansainnut - seuraaviin YT-neuvotteluihin asti. 

      Poista
    2. Matteuksen evankeliumi 25:29:

      ”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.”

      Poista
    3. Juurikin noin! Eikä sosialismissakaan ollut paremmin, vain eri tavalla pahemmin. Voi ihmistä.

      Poista

Kirjoita nimellä.