perjantai 9. huhtikuuta 2021

Örveltäjien päivä

 

Nyhjäystä tyhjästä

 

Mikko Rimminen, Pussikaljaromaani. Teos 2011, 335 s.

 

Pussikaljasta tulee mieleen nuorison ulkoilmassa nauttimat eväät. Suomessahan täysi-ikäisten nauttimaa alkoholia ei julkisellakaan paikalla voi hevin takavarikoida, jos se on pussissa, näkymättömissä. Itse asiassa moni näyttää puistossa avanneen pussinsa siekailematta. Eiväthän poliisitkaan juuri koskaan jalkaudu kyttäämään rauhallisia oluen nauttijoita eivätkä juuri rauhattomiakaan. Kaikki kukat saavat kukkia täällä pohjantähden alla.

Amerikassa ollaan suvaitsemattomampia. Muistan eräänä kuumana päivänä ostaneeni NYCissä purkin olutta, jolloin myyjä kysyi, pannaanko pussiin. Kun ihmettelin että miksi, vastaus kuului, että jos juot ilman pussia, antaa poliisi sakot ja voi vielä pidättääkin Niinpä sitten nautin pussikaljan. Etiketti ei ollut näkyvissä.

Syynä varotoimiin oli jokin open container act, joka liittyy amerikkalaiseen elämänmuotoon yhtä läheisesti kuin se, että oluen ostajalta katsotaan paperit, vaikka hän olisi satavuotias. Eihän sitä voi mennä oletuksia tekemään toisista ihmisistä, kaikkia epäillään aina ja yhtäläisesti tässä tasa-arvon maassa.

Suomessakin pussikaljasta tuli käsite joskus kymmenen vuotta sitten ja asia liittyi kulttisuosion saavuttaneeseen kirjaan Pussikaljaromaani. Tässä romaanissa pussikalja kyllä liittyy ravintolassa muovipussiin kaadettuun olueen. Meilläkin on näitä konstikkaita alkoholiin liittyviä rajoituksia, mutta missäpä sivistysmaassa ei olisi.

Alkoholin vaikutuksia tuskin kannattaa yrittää tyhjentävästi kuvata parilla sanalla, mutta yksi niistä on se, että itsestäänselvyydet lakkaavat pitämästä yllä herruuttaan juopuneen päässä. Tämä koskee erityisesti tiettyjä alkoholin nauttimisen vaiheita ja juopumisen asteita, joista ei tässä sen enempää.

Niinpä alkoholia nauttinut saattaa alkaa ihmetellä asiaa, jonka itsestäänselvyyttä hän ei selvin päin koskaan kyseenalaistaisi, hän saattaa myös tehdä erilaisia kokeita, niin kielellisiä kuin fysikaalisia ja psykologisia. Usein hänestä tulee arvaamaton, kuten lapsesta ikään. Alkoholin nauttiminen vie helposti lapsen asteelle, minkä oikeat lapset hyvin vaistoavat ja sitä kammoksuvat.

Platon pohdiskeli aikoinaan Lait-teoksessaan, että alle kahdeksantoistavuotiaiden poikien ei pitäisi lainkaan antaa maistaa viiniä. Tämän jälkeen maistella voisi kohtuullisesti ja humaltumatta kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka Neljänkymmenen ikään päästyään hän voi yhteisillä juhla-aterioilla kutsua jumalia, eritysesti Dionysosta mukaan nauttimaan tästä ikämiesten virkistävästä rituaalista.

 -Dionysoshan oli lahjoittanut viinin nimenomaan synkän vanhuuden keventäjäksi ja nuorentavaksi lääkkeeksi. Nuorten nuorentaminen viinillä oli siis ilmeisesti aivan luonnonvastainen asia. Viinillä oli myös kyky tuhota ihmisen järki ja sitä seikkaa oli aina kartettava ja pelättävä.

Kuten tunnettua, kysymys kohtuudesta on vaikea ja asiaa on hankala määritellä. Esimerkiksi Platonin Pidoissa viini virtaa aika vuolaasti ja sitä paitsi siinä ollaan jo toista päivää sen kanssa -sanoisinko- läträämässä. Toinen päivähän usein onkin filosofiselta kannalta antoisin, mutta myös kovin vaarallinen. Vapautuneesta ja luovasta mielentilasta on vain lyhyt askel silkkaan ajatuksettomaan sikamaisuuteen.

Pussikaljaromaania on vaikea verrata Platonin Pitoihin, vaikka se nykyään saattaakin olla lukijoiden keskuudessa suositumpi. Pokkarin takakannen lööpit (eng. blurb) osoittavat, että kirjalle on joka tapauksessa vuodatettu ylistystä myös suurten lehtien ns. kulttuurisivuilla: kyseessä on kuulemma huima kirja, täysosuma, siinä hersyää älykäs ja lämmin nauru, jopa Finlandia-ehdokkaaksi tämä kulttiromaani oli päässyt ja se on myös käännetty monille kielille, muun muassa venäjäksi.

Venäjäksi huomaan, että Roman s pivom on saanut jyrkästi toisistaan poikkeavia arvosteluja. Jonkin mielestä se on lohduttoman typerää ja oksettavaa tyhjäntoimittajien örvellystä, joku toinen taas kiinnittää huomiota huikeaan kieleen, joka kertoo melkoisesta sivistystasosta, vaikka sanasto onkin niin sanotusti ei-normatiivista eli siis siivotonta. Kirja on tämänkin arvioitsijan mielestä kummallinen eikä se kaikkia varmasti miellytä.

Tässähän ne pääasiat minunkin mielestäni tulivat. Sankarit tai sanokaamme päähenkilöt ovat tässä maailmassa täysiä nollia, irrallaan yhteiskunnasta, perheestä ja järkevästä ajattelusta. Siinä ilmeisesti toteutuu se, mitä Esa Saarinen aikoinaan nimitti ”irrotteluksi” ja jota hän piti sangen ansiokkaana toimintana.

Ikävä kyllä tämä luovuus ilmenee vain tarkoituksettomana kohelluksena. Kielenkäyttö on sinänsä luovaa, mutta sen konstikkaiden muotojen itsetarkoituksellinen tyhjyys ei juuri pidä vetoa yllä.

Yhden päivän romaania voi kaikin mokomin verrata suuriin edeltäjiinsä, joiden jonkinlainen pastissi se ehkä yrittää olla. Jos tämä on täysosuma, pitäisi kyllä vielä kertoa, mihin se oikein osuu.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tämä kirja on saanut paljon sellaisia lukijoita, jotka eivät juuri muita kirjoja ole avanneet. Onko tämä jonkinlainen ansio, en tiedä. Finlandia-palkinto taisi sentään jäädä saamatta.

Ei tämä nyt sentään taida olla aikamme Alastalon salissa tai vaikkapa Putkinotko. Miksi se on pitänyt jopa kääntää useille kielille, tuntuu varsin arvoitukselliselta. Eikö tyhjänpäiväinen örvellys ole kaikkialla samanlaista? Onko meillä kenties jonkinlainen missio kertoa muillekin, miten jonninjoutavaksi nuorison elämäntapa voi mennä, kun sille annetaan päihteitä, jotka ovat sen kehitystasolle täysin sopimattomia?

Ehkä maailma tarvitsee myös varoittavia esimerkkejä. Tässähän se on sitten sellainen.

22 kommenttia:

  1. Tuo on niitä harvoja kirjoja, joiden lukeminen jäi kesken. Ei kyllä harmita. Se ei tosiaan etene oikein mihinkään.

    VastaaPoista
  2. Olen ajatellut miten McLuhanin lause "Understanding is not a poit of wiew" sijoittuu mielen ajatusavaruuteen, jossa ajatukset ovat eräänlaisia tähtikuvioita, jotka nähdään ikään kuin käsitepinnan tasolla, vaikka avainkäsitteet todellisuudessa sijoittuvat avaruuden syvyyssuunnassa kauas toisistaa, eikä mitään kuviota todellakaan edes synny kuin siitä yhdestä "point of wiew" -tarkastelupisteestä.

    "Ymmärtäminen" olisi sitten sitä, että nähtäisiin tämä asetelma joka suuunnasta ja meille paljastuisi, että käsitteiden muodostama kuvio ja sen "merkitys" ovat vain "tietoa".

    Nmä mielen mekanismit toimivat eri viestintävälineillä eri tavalla. Tämähän oli McLuhanin suuri sanoma. Kirja on "kuuma" väline, koska se rekrytoi ja aktivoi tajunnalliset resurssit -- se tarvitsee lukijan panoksen, eli, ehkä voidaan sanoa, tietyllä tavalla "kuumentaa aivot". Sen sijaan esimerkiksi tämä sähköinen viestintä tuo eteemme todellisuuden ikään kuin "valmiiksi annettuna", ja tietyllä tavalla älymme jää "kylmäksi".

    McLuhan oli ensi sijassa kirhjallisuusmies. Hän analysoi Joycen "Finnegans Wake"a -- saman kirjailijan "Odysseus" on se "yhden päivän romaani", josta nämä jälkijättöisemmät, myös Lehtonen ja Kilpi, muodon ammensivat. Sisältö jäi näiltäkin ammentamatta, siis se, mitä Joyce tavoitteli -- että maailma näyttäytyisi kaikista suunnista kaikilla kielellisen ilmaisun keinoilla yhden päivän raamissa.

    No, onhan kirja toki kirja on kirja. Väline mikä väline, ja aika moni kokee tulevansa sivistyneeksi sillä että täyttää kodin hyllyt kirjoilla. Välineet elävät itsenäistä elämäänsä, jos asian saa sanoa McLuhania mukaillen.

    Puhelimen luuri aikoinaan irrotti puhujan torvesta johon huudettiin. Jos joki erottaa johtajan alaisista ja asiakkaista, se on pöytä, jolla on muun muassa se puhelin. Ellei tuota statusta olisi, puhelin ei koskaan olisi siirtynyt johtajan autoon -- sillä se, että johtajan auto oli muunnos konttorista, oli puhas statusarvo. Ja matkapuhelimet olisivat jääneet kehittymättä.

    Mutta ne kehittyivät ja valtasivat ensin markkinat sitten koko talouden. Helsingin pörssi noteerattiin yhteen aikan erikseen Nokian kanssa ja ilman. Kadunkulmissa ihmiset pälättivät kännyköihin mitä joutavanpäiväisintä juttua, joka muutettiin sähkövärähtelyiksi halki ilman, ja lähetettiin lasku perään.

    Niin tapahtui talousihme. Välineen ihme, välineen, joka ei ollut kirja. Kirjat ovat jo kuolleet, ja ymmärrys häviämässä. Tosiaan, viime vuosisadan alussa intellektuellit istuivat kahviloissa -- ja myös suuren kulttuurin oivallukset tuotettiin niissä. Suomi eli kapakkakulttuurin nousukauden 60-70-luvuilla, vaikka anniskelurajoitukset vielä löivätkin rajoja. Vapauttahan silläkin tavoiteltiin, että vietiin kaljat puistoihin ja pusikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaajaa. Taas piti palauttaa Odysseus kirjastoon. Jatkan taas kun jaksan.

      Poista
    2. No ei kannata välittää, se on jäänyt monelta kesken niin maailmankirjallisuuden suuriin teoksiin sen väitetään kuuluvankin.

      Poista
  3. "Jos tämä on täysosuma, pitäisi kyllä vielä kertoa, mihin se oikein osuu."

    Se osuu ns alhaisella katseella kuvamaan perspektiivittömät "Sankarit tai sanokaamme päähenkilöt, tässä maailmassa täysiä nollia, irrallaan yhteiskunnasta, perheestä ja järkevästä ajattelusta" ts menestyjien vastakohdat. Ehkä hekin ovat laulunsa ansainneet, mene ja tiedä... 

    VastaaPoista
  4. Siinähän oli johdanto ja sisältöäkin aiheeseen: digitalisaatio sosiologisessa kontekstissa. Allardtin raamattu lepää tuossa kahvipöydälläni, tosin en ole sitä kokonaan lukenut, mutta ehkä se jollain tavalla auttoi muodostamaan ajatusta. Kiitos Sepolle taas kerran. Kohtuus silti kaikessa, se on point of view eikä wiew.
    Kiitos myös Timolle mainiosta kirjoituksesta. Kyllä tämä käy opiskelusta pohtia aikalaisnäkymäämme perspektiivistänne.

    VastaaPoista
  5. Useissa Yhdysvaltain osavaltioissa taitaa olla kiellettyä myös alkoholijuomien kuljettaminen henkilöauton henkilöpuolella, ainakin avattuina. Juomien paikka on takakontissa.

    VastaaPoista
  6. Irrottelusta eli örveltämisestä on myös hyötyä, kun sen tekee silloin nuorena, koska nyt vanhana tietää hyvin perusteellisesti, mitä ei kannata tehdä.

    Virheistä oppii parhaiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huolimatta Platonin varoitteluista tosiasia kyllä on, että nuorena vain saa sen Nummisuutarin Esko-efektin: siivet selkään ja pyllyyn pitkän pyrstön. Vanhempana on aina vähän valjumpaa.

      Poista
    2. Mutta ehkä se juuri onkin siitä "laatujuomista" ts elämään vanuksille jota Platon tarkoitti; nuorille riittää ns nuoruuden (tuottama) humala,jota meille vanhemmille ei suoda.

      Poista
    3. Viina on viisasten juoma. Nähdäkseni tämä pätee kaikkiin alkoholijuomiin?

      Poista
    4. Jossain Susikoski kirjassa päähenkilö joi viskiä niin paljon että selkään kasvoi mastot purjeineen.

      Poista
  7. Alkoholi(smis)ta näyttää olevan ylettömän vaikea kirjoittaa hyvin. Malcolm Lowryn ja William Styronin alan kirjat olivat itse asiassa muusta. Ehkä Rimmisen yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen vanha Allan Tamlanderin Pullot. - Muutoin: aiheessa ei ole vikaa. Kuten sanonta kuuluu, ei ole huonoja aiheita; on vain huonoja kirjoittajia.

    VastaaPoista
  8. Kulttuuria se on juomakulttuurikin.

    Kannattaa muistaa, että paperipussi on amerikkalainen innovaatio. Tuolla päin maailmaa kadunkulma on aina ollut köyhän miehen baari. Lukemattomia ovat ne henkilöt joita poliisi on pidättänyt sekä sakoittanut alkoholin nauttimisesta julkisella paikalla.

    Sitten keksittiin kääriä alkoholijuoma ruskeaan paperiin ja kulttuuri sai jatkua laillisesti. Jos en väärin muista, niin innovointi tapahtui 60-luvulla ja siitä lähtien alkoholit on nätisti kääritty ruskeaan kääreeseen.

    Luin pussikalja romaanin, mutta en pidä sitä kyllä minää "irroittelun" tai vielä vähemmän "örvellyksen" kuvauksena. Siinä vain postmodernit nuoret miehet viettävän päivän ja illan etenemättä mihinkään.

    Kun itse olin nuori 90-luvun alussa pidettiin pussikaljojen kanssa kadulla tai puistoissa viihtyviä yli 18 vuotiaita syrjäytyneinä. Oli suorastaan siirtymäriitti, että heti ensimmäisenä viikonloppuna 18 vuotiaspäivän jälkeen siirryttiin baariin ja pussikaljat jäivät historiaan.

    Tämä kulttuuri murtui joskus 2000-luvun alussa ja nykyään ei pidetä mitenkään kummallisena, että jopa perheellinen 35 vuotias mies pussikaljoittelee.

    Tavat ovat siis muuttuneet. Rehellisesti sanottuna suomalaisten juomatavat jatkavat eritymistään ja maassamme on suuri määrä tapoja käyttää alkoholia.

    Itse kuulun siihen kaupunkilaiseen väestöön, jonka ystävien ja sukulaisten tapaamiseen kuuluu alkoholi. Vähän samaan tapaan kuin 80-luvulla kahvi. Jostain syystä monille ihmisille tämä alkoholin käyttö näissä tilanteissa ei ole hyväksyttyä. Kyllä alkoholia nautitaan vaikka paikalla on lapsia ja sitä nautitaan vaikka seuraavana päivänä on töitä. En minä jätä kakunpalaakaan syömättä sen takia, että jollain toisella on diabetes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen virke kertookin sinusta kaiken tarvittavan.

      Poista
    2. Sori nyt vaan, mutta tollaset heitot taas ei kerro susta oikein mitään. Se on kai sitten tarkoituskin.
      Mukavan aurinkoista päivää kuitenkin sinnekin!

      Poista
    3. Viinassa on rohkeus.

      Viinissä on viisaus.

      Oluessa on voima.

      Vedessä on bakteereja.

      Sinä valitset!

      Poista
    4. Nimetön10. huhtikuuta 2021 klo 16.29
      Jokseenkin osin saman tyyliset kokemukset itsellä.
      Eikä se ongelma ole siinä itse alkoholissa vaan miten sitä käyttää.
      Esikoisen ristiäisissä (pidettiin kotona) oli jokseenkin huvittavaa katsoa osin ääripäitä. Omasta sukupuusta sellainen äärikonservatiivi, juomassa kahvia posliinikupista (niin kuin muukin väki). Ja sitten miehen veli jolle laitettiin olut muovimukiin. Hän ei juo kahvia tai muuta vastaavaa. Itselle se kumminkin oli tärkein että tuli paikalle, eihän toisen olisi ollut mikään pakko. Jokseenkin meillä tuntuu olevan välillä vähän liikaa demonisoitu tuo alkoholi. Ja osin tuntuu hölmöltä kun sitähän se kirkkokin tarjoilee punaviinin muodossa, mistä tosin itse en yhtään välitä.

      Poista
  9. "Etiketti ei ollut näkyvissä."
    Tästä muistui mieleen erään ystävän facebook päivitys.
    Hän oli istunut junassa ja lukenut Hitlerin raivottaret kirjaa. Siinä kannessa on hakaristi. Joku tummahipiäinen oli sitten istunut vastapäätä ja jossain kohdin sitten kysynyt että oletko sinäkin joku natsi? Ystävä oli sitten selventänyt kirjaa ja todennut ettei todellakaan.
    Sain joskus sellaiset vanhat muovikannet, millä voi peittää kirjan kannet ja jäin sitten pohtimaan tuota sensuuri aikaa. Vanhoissa kirjoissa kun ole samanlaista kuvitusta kuin nykyään, niin silti on ilmeisesti haluttu piilottaa mitä lukee.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.