torstai 30. joulukuuta 2021

Moraali valtiollisella tasolla

 

 

Machiavellin moraali

 

 

 

Kun suuri machiavellisti, U.K. Kekkonen nyt on taas noussut kansamme mielenkiinnon keskipisteeseen, tekee mieleni julkaista uudelleen tämä blogi vuodelta 2016. Kuten tiedetään, Machiavellin ”Ruhtinas” oli Kekkosen käsikirja, josta hän näyttää ammentaneen johtavia periaatteitaan.


Kaarlo Af Heurlin, joka sota-aikana ja osittain ”teltta- ja korsutyönä” käänsi Machiavelliä, sai jo aikanaan huomata tämän olevan mitä ajankohtaisin kirjoittaja. Olihan suuri firenzeläinen varoittanut pieniä tasavaltoja valloitussodista ja nojautumisesta vieraisiin apujoukkoihin ja kehottanut välttämään politiikkaa, jolla hankittiin viholliset läheltä ja ystävät kaukaa. Kaikki tuo oli taas ajattoman ajankohtaista.

Kuten tunnettua, Machiavellin Ruhtinas oli Kekkosen käsikirja, mikä monen ymmärtämättömän mielestä osoittaa tuon valtiomiehen turmeltuneisuuden. Onhan käsite ”machiavellismi” tullut merkitsemään suunnilleen samaa kuin ”jesuitismi”.

Kuvaavaa on, miten Fredrik Suuri, eräs suurimmista historian tuntemista kyynikoista ja lurjuksista, halusi nuorena kunnostautua moraalisuudellaan ja kirjoitti niissä merkeissä teoksen Anti-Machiavelli, jonka tarkoitti Voltairen ihailtavaksi.

Toki Ruhtinaan näennäinen kyynisyys liittyy siihen, että ruhtinaan ajateltiin samaistuvan asiaansa, valtioetuun, joka taas ei voinut olla sama kuin luonnollisen henkilön vähäpätöinen etu. Siten valtiosta vastuullinen ruhtinas tavallaan joutui suuremman voiman edustajaksi.

Valtioedun, Staatsräsonin ihailijat kuten Hegel ja Snellman olivat myös Machiavellin ihailijoita ja ilmeisesti tämä liittyi juuri hänen Ruhtinas-teoksensa ajatuksiin.

Mutta Machiavellillä on toinenkin merkittävä teos, jonka usein on katsottu olevan Ruhtinaan kanssa ristiriidassa. Kyseessä on Valtiollisia mietelmiä eli Discorsi sopra la prima deca di Tito Livio eli siis pohdintoja Titus Liviuksen Historian kymmenen ensimmäisen kirjan johdosta. Tämä aineistohan on nyt suomeksikin saatavilla.

Tässä kirjassa tekijä osoittautuu melkoiseksi moralistiksi, joka ihailee tasavaltaa ja kansaa ja suhtautuu varsin skeptisesti ruhtinaisiin ja ruhtinaanvaltaan. Niin sanoakseni empiirisen aineiston johtopäätöksilleen Machiavelli saa siis ennen kaikkea Rooman kuningaskunnan ja tasavallan historiasta ja siitä, miten viimemainittu kehittyi keisarivallaksi, joka usein oli mitä moitittavinta.

Machiavellin johtopäätökset ovat usein hyvin selväsanaisia ja vaikuttavat jopa simppeleiltä, mikä ei sinänsä vähennä niiden uskottavuutta, päinvastoin.

Sekä ruhtinaanvalta että kansanvalta kaipaavat kirjoittajan mielestä rajoikseen lakeja, sillä ruhtinas, joka voi tehdä mitä haluaa, on mieletön, ja kansa joka voi tehdä, mitä haluaa, ei ole viisas. Kansan virheet ovat kuitenkin helpommin korjattavissa, sanoo kirjoittaja yllättävästi: kansan sairauden parantamiseen riittävät sanat, ruhtinaan sairaus kaipaa rautaa; jokainen voi tällöin päätellä, että siellä, missä tarvitaan voimakkaampaa lääkettä, ovat virheet suurimmat.

Enempää ruhtinas kuin tasavalta eivät ole noudattava sopimuksia, jotka on tehty pakosta ja kumpikin rikkoo sanansa, kun häviö uhkaa, mutta tasavalta osoittaa tällöin kuitenkin suurempaa inhimillisyyttä, arvioi kirjoittaja Rooman historian perusteella.

Yleensäkin Machiavelli ihailee eniten kansanvaltaa ja myöntää tässä puolustavansa asiaa, jonka enemmistö hylkää. Toki ”kansan” valta on suhteellinen asia, eikä valtaa käytännössä käytä kuin noin neljä-viisikymmentä henkeä. Nämä on tehtävä tyytyväisiksi tai hankkiuduttava niistä eroon. Loput kansasta voidaan kyllä pitää hallinnassa, sillä se ei pyri valtaan.

Machiavelli on hyvin epäortodoksinen myös siinä, että hän väittää jalkaväen olevan ratsuväkeä etevämpi, mikä tuntuu selvältä paradoksilta. Muistettakoon kuitenkin, että tuohon aikaan Sveitsin kurinalaiset keihäsmiehet olivat nousseet uhmaamaan ratsastavaa aatelia ja täten nostaneet tasavallan ja plebsin uuteen arvoon.

Kansainvaellukset ovat Machiavellin havaintojen mukaan sodista julmimpia ja kauheimpia, sillä mikäli konflikti on ruhtinaiden tai tasavaltojen välinen, niille riittää hallitsevan piirin tuhoaminen, mutta uusi kansa, joka tulee entisen tilalle, joutuu sen tuhoamaan, mikäli aikoo saada elantonsa siitä, mistä muuta aikaisemmin.

Paavinvallan ja katolisen kirkon suuri vastustaja Machiavelli havaitsee samaan aikaan, ettei ole olemassa varmempaa merkkiä valtakunnan rappiosta, kuin jumalanpalveluksen halveksiminen. Italian vallitseva rappio johtui uskonnon hylkäämisestä ja samaan aikaan vallitsevasta paavin maallisesta vallasta. Voitiinko tuon ajan kirkkoa olla halveksimatta?

Suuri vapaa-ajattelija Machiavelli esitti itsestäänselvyytenä, että suuria tapahtumia aina edelsivät enteet, mikä saattoi johtua siitä, että ilma oli täynnä henkiä, jotka säälistä ihmisiä kohtaan halusivat varoittaa uhkaavasta vaarasta.

Discorsi-teoksen kirjoittaja ei ole millään muotoa kyynikko, vaan pohjimmiltaan moralisti ja muistuttaa ehkä tässä suhteessa Paasikiveä, mahdollisesti Kekkostakin. Ruhtinaan kirjoittajasta hän näyttää poikkeavan radikaalisti, mutta tämäkään ei ehkä ole kovin ilmeistä periaatteellisella tasolla.

Machiavellin ihanne on hyvin hallittu tasavalta, jossa lakeja kunnioitetaan ja jossa kansan ominaislaatu määrää sen, onko sillä paljon vai vähän vapautta.

Tämä periaatehan ei nykyään ole kunniassa. Moni näyttää pitävän ehdottomana totuutena sitä, että ihmiset kaikkialla kaipaavat maksimaalista vapautta. Machiavellin havaintojen mukaan kansoilla on kuitenkin tässä suhteessa oleellisia eroja ja hän varoittaa antamasta liikaa vapautta niille, joille se ei sovi tai liian vähän niille, jotka tarvitsevat enemmän.

Tuntuu siltä, että maailman mahtavien kannattaisi joka päivä lukea Machiavellinsä uudelleen, ei valikoiden niistä kohdista, joissa puolustetaan valtioille ja yksilöille erilaista moraalia –sellaisia kohtia löytyy myös Discorsi-teoksesta vaan pitäen silmällä kokonaisuutta ja niitä ihanteita, joita suuri valtio-oppinut on pyrkinyt tekemään aineistonsa pohjalta.

Politiikka, enempää kuin moraalikaan, ei ole mitään matematiikkaa. Suhteellisuudentajun on siellä vallittava, eikä sen löytäminen voi perustua mihinkään kaavaan, saati johonkin ”nollatoleranssin” kaltaiseen hokkuspokkukseen.

Machiavelli oli mies, jolla oli ihanteita, mutta hän ei ollut mikään tomppeli, jolta ihanteiden ja todellisuuden maailmat olisivat päässeet sekoittumaan. Sen sijaan hän oli ennen muuta todellisuutta tarkkaileva ja sitä kunnioittava havainnoitsija, joka ymmärsi, että politiikka on ja sen tulee olla mahdollisen taidetta eikä mikään catwalk, joka sopi oman erinomaisuuden esittelyyn.

 

17 kommenttia:

  1. Enempi ihmetellään räksytystä halujen herran perään kollaboraattoreiden kruunaamattoman Manu-kuninkaan opeilla.

    VastaaPoista
  2. En tiedä tietenkään oletko tutustunut amerikkalaisen ns. offensiivisen realismin tutkijan, professori John J. Mearsheimerin tuotantoon, mutta ellet ole niin ehkä kannattaisi. Hän on kansainvälisten suhteiden professori Chicagon yliopistosssa. Hänen tunnetuin tutkimuksensa on varmaan The Tragedy of Great Power Politics. Mearsheimerin teos rakentuu hänen edustamansa offensiivisen realismin ympärille.

    Se on tietysti asiaa varmaan pitkälle eri näkökulmasta katsova teos kuin Ruhtinas, mutta ajattelin kuitenkin muistuttaa siltä varalta että se olisi sinulta jäänyt huomaamatta.

    Terv. Patrik

    VastaaPoista
  3. Hyien aikojen tuottamille heikoille johtajille on yksi hailee lukevatko he hyviä kirjoja vai huonoja, koska tärkeintä heille on myötäillä enemmistöä tai kovaäänisintä vähemmistöä, joka kuulostaa silloin enemmistöltä.

    Kunnon kansalaisena jopa Jordan Peterson ehti ottaa piikitykset, kunnes kuuli hyvältä politiikan sisäpiiriläisystävältään kuinka Trudeau kumppaneineen oli päätynyt näihin kaikkiin hulluihin rajoituksiin ja piikkimääräyksiin.

    - Tyhmä minä, hän tunnusti, koska hänenkään matkustus- ja muut vapautensa ei juuri siitään lisääntyneet. Poliittinen johto teki jatkuvia kyselyjä kansantahdosta ja koska lehdistö oli pelkopornoilullaan saanut kansan massapsykoosiin, niin kansalta kysyttäessä vastaus oli aina sama kuin Helismaan Idän pikajunan vanhalla piialla, -tehdään niin kuin herrat määräilee.

    VastaaPoista
  4. Olen ihmetellyt suunnattomasti sitä, miten sosiologian perustavanlaatuiset asetukset eivät vaikuta mitenkään siihen miten näitä yhteisöllisen vallankäytön klassikkoja luetaan. Ikään kuin vuosisatojen takaisten hallitsijoiden ja valtiomiesten teksteihin sisältyisi ajattomia viisauksia yli sen mitä uuden ajan erityistieteelliseltä pohjalta syntyneet ihmistieteet voivat sanoa. Kyllä antropologia ja sosiologia antavat parempaa ja yleisempää ymmärrystä kuin Shun Zhu tai Machiavelli.

    Esimerkiksi Durkheimin erittelemät moraalilaadut -- yhtäältä sosiaalisesti sitoville yhteisöille ominainen "mekaaninen" normimoraali, toisaalta työnjakoon ja institutionalisoituneisiin rooleihin perustuvissa yhteisöissä vallitseva "orgaaninen" omantunnonetiikka -- edustavat sellaista käsitteellistämistä jonka varassa yleinen ymmärrys pystyy paremmin kehittymään. Kansainvaelluksien tragediakin näyttäytyy siinä valossa selvemmin kuin kaikkinaisen moralisoivan kuohkaamisen keskellä. -- Kukaan nykyisistä historianharrastuksen skribenteistä ei kuitenkaan palauta pähkäilyjään sosiologian raamituksiin. Ikään kuin totuus löytyisi tulkitsemalla aikakirjoja ilman tiedollisia tukirakenteita.

    Esimerkiksi tuo Tervon tv-sarja josta nyt näyttää niin paljon juttua syntyvän -- yleiskatsauksellisessa sävyssä kyhäiltyä tapahtumahistoriaa valtiosubjektiharhan vallassa. Kuka tuosta mitään mitenkään oppii -- ymmärtää enemmän? Tuollaisia levittelyjähän on jo tehty monta, eikä niihin näytä mitään uutta narratiivia tai edes uusia yksityiskohtia löytyvän.

    Kropotkin, Durkheim, Freud -- parempia opastajia historialisesti alistetun pikkuvaltio Suomen tarinaan ja myös sen ikioman Ruhtinaan henkilöhistoriaan, joka meitä alamaisia niin näyttää kiinnostavan. Vuosisataa ovat määrittäneet näkijätkin, eivät vain tekijät kuten Kekkonen.

    Kun mainitaan Tervo, mieleen tulee edelleen hupiohjelma Uutisvuoto, joka lopulta lopetettiin siinä vaiheessa kun joka toinen vitsi oli jokin Tervon kliseinen vitsi persuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiväthän nämä sulje pois toisiaan. Ei asioita kannata pelkästään yhdeltä kannalta selittää.

      Poista
  5. "Ruhtinaan kirjoittajasta hän näyttää poikkeavan radikaalisti,"

    Onko tuossa ristiriitaa? Discorsi kuvaa M:n ihanteita, Ruhtinas sitä, mitä todellisuudessa on, kuten hän alkupuheessa nimenomaisesti totesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selittyneekö Ruhtinaan ja Discorsin ero myös kirjoitusajankohdasta ja tilanteesta. Ruhtinas kirjoitettiin tiettävästi vuonna 1513 ja oli omistettu Lorenzo di Piero di Medicille, Discorsi taas pidemmän ajan kuluessa, mutta tuli valmiiksi 1517. Vuonna 1513 Macciavelli oli ensin vangittuna ja sitten karkoitettiin. Syntyy jonkinlainen taka-ajatus, että Ruhtinas saattoi olla Medicille osoitettu nuoleskelukirja, jolla pyrittiin ostamaan suosiota (tosin huonolla menestyksellä) ja Discorsi sitten, pidemmän ajan kuluessa ja rauhallisemmissa oloissa tehtynä sisältäisi vakavampaa ja vilpittömämpää pohdintaa.

      Poista
  6. "hyvin epäortodoksinen myös siinä, että hän väittää jalkaväen olevan ratsuväkeä etevämpi"

    Tämä kai lienee vaihdellut sotahistoria saa: esim tasavallan ja varhaisen prinsipaatin aikana raskas jalkaväki hylkäsi, myösäisantikkissa ratsuväki (ja esim Ilkka Syvänne The reign ofemperor Gallienus, The apogee of Roman cavalry), keskiajan alussa ratsuväki, myöhäiskeskiajalla jalkaväki jne.

    VastaaPoista
  7. "Fredrik Suuri, eräs suurimmista historian tuntemista kyynikoista ja lurjuksista"

    Minkä vuoksi lurjus? Otti Sleesian mahdollistaen 200 000 vakinaisen armeijan ylläpidon ja nosti maansa suurvallaksi. Eikö sellainen hallitsija ruumillistanut valtion etua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolan jaon arkkitehti, ihmishengillä leikkivä uhkapeluri, joka näki valtioedun sotilaiden määränä.

      Poista
    2. Eikö juuri noilla ominaisuuksilla hankita lisänimen Suuri, jos uhkapeli johtaa menestykseen, kuolleet sotilaat kun eivät haudastansa huutele?

      Toki Fredrikin perintö osoittautui kaksiteräiseksi myöhempinä vuosisatoina.

      Poista
  8. "politiikka on ja sen tulee olla mahdollisen taidetta eikä mikään catwalk, joka sopi oman erinomaisuuden esittelyyn."
    Nautittavan hienostunut heitto. Harmi, kun tuskin pääsee osumaan maaliinsa, ao. intressit kun näyttävät viittaavan pelkästään ultrakevyisiin juttuihin.

    VastaaPoista
  9. Kyllähän jopa Bysantin armeijasta 2/3 oli jalkaväkeä, vaikka ratsuväki kaiken maineen keräsikin.
    Myöhäisantiikin roomalaiset armeijat olivat ratsuväkipainotteisia, koska niiden tehtävänä oli reagoida liikkuviin ryöstelijöihin. Osastot olivat pienempiä ja liikkuvampia. Suurvaltaviholliset olivat vähissä, ja milloin niitä oli, nekin olivat avointen ja laajojen alueitten vihollisia.
    Ryöstelevät barbaarit saattoivat uhata kaupunkejakin, koska nämä olivat täysin puolustuskyvyttömiä. Parikymmentä ratsumiestä saattoi ajaa pakosalle tuhansien vahvuisen metelöivän ja piirittävän barbaarilauman. Väestöllä ei ollut aseita, eivätkä ne edes olisi osanneet niitä käyttääkään. Kaupungit alkoivat saada muureja ympärilleen vasta neljännellä vuosisadalla pakon vuoksi. Sitä ennen nekin olivat kiellettyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Myöhäisantiikin roomalaiset armeijat olivat ratsuväkipainotteisia, koska niiden tehtävänä oli reagoida liikkuviin ryöstelijöihin. Osastot olivat pienempiä ja liikkuvampia."

      Noin minäkin olen ymmärtänyt, paradoksaalisesti jalkaväki valloitti imperiumin, liikkuvaisempi ratsuväki puolusti sitä.

      Poista
  10. Itse en ole koskaan ymmärtänyt näitä antipatioita Machiavellia kohtaan. Aika järkeenkäypiä ohjeita mies antaa hallitsemisesta ja ihmisten käsittelystä.

    Myös tuosta jalkaväen arvostamisesta täytyy todeta seuraavaa. Palkkasoturijoukot (kondottieeri) koostuivat pääosin ratsuväestä. Jalkaväkenä toimivat lähinnä kaupunkien miliisi joukot.

    Machiavellin kirjoituksista heijastuu kaikenlainen (terve) epäluulo ulkomaisia apujoukkoja ja palkkasotureita kohtaan.

    Machiavelli eli murrosaikana jolloin palkkasoturijoukoista vähitellen siirryttiin kaupunkivaltioiden omiin vakinaisiin armeijoihin.

    Ritarit ja vapaasti palkattavissa olevat palkkasoturit olivat väistyvä juttu 1500-luvulla ja tulevaisuus kuului ruhtinaiden omille asevoimille, jotka pääosin koostuivat jalkaväestä.

    Samanlainen kehitys tapahtui 1500-luvulla japanissa, jossa samuraista muotoutui vähitellen upseereja ja taistelukentällä useimmat miehet olivat Ashigaruja "kevytjalkoja" joiden aseena oli joko musketti tai piikki (noin viisi metrinen pistokeihäs).

    VastaaPoista
  11. Peli alkaa, ilmoittaa Marko Junkkari/HS sen valtakirjalla joile peli on mahdollisuuksien taidetta, toiset tyytykööt virolaiseen malliin jossa muutkin kuin Pelimies voivat ymmärtää ulkosuhteita.

    VastaaPoista
  12. Ei valtioiden välisissä suhteissa ole mitään moraalia. On vaarallista jos eduskunnassa on kansanedustajia jotka kuvittelevat muuta. Mitään kansainvälistä oikeutta ei ole oikeusoppineiden mukaan. On vain sopimuksia jotka ovat huussipaperin arvoisia. Ei kukaan ajaitseään tuhoon jollekin tekemänsä lupauksen vuoksi. Suomalainen on niin naiivi jotta kuvittelee lupauksen merkitsevän jotain. Luvata voi hyvänä päivänä. Se ei maksa mitään. Hölmö kuvittelee sen merkitsevän mitään. Suomalaisten pitää oppia olla lupaamatta mitään ja olla sitoutumatta mihinkään. Kaikista velvoitteista ei ole kuin harmia. Sanoin sana vastuu on kirosana. Ei vapaa ole kenenkänkään vallankäytön alainen eikä näin ollen vastuussa. Vapauteen ei voi sisältyä vastuuta. Ne ovat toisensa poissulkevia. Ainoa oikea vapaus on negatiivista vapautta eli vapautta muiden vaikutuksesta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.