torstai 23. joulukuuta 2021

Toteemin ympärille

 

Eilispäivän joulu

 

Heikki Jartti, Joulusaunassa I, Vanha-joulu. Otava 1926, 284 s.

 

Rohkenen tässä lainata ystäväni ja kaimani, sosiologi Timo Piiraisen mainiota kiteytystä joulukuusen merkityksestä: sehän on meidän toteemimme: Christmas tree is a totem, in the sense that the great sociologist Emile Durkheim describes a totem in his classic work Elementary Forms of Religious Life. The transition between the profane and holy gives structure and meaning to life. When the time of the holy arrives, the totem is erected, and the tribe gathers around the totem to revere it and to strengthen the social order and cohesion. The arrival of the Christmas tree brings feelings of joy and happy expectation, as it is a sign that we are about to be elevated to the level of the holy and something special will happen. Correspondingly, we feel sad and abandoned when the tree is stripped of its decorations and taken out in January, and it is evident that we must again descend to the level of the dull profane.

Nykykulttuurimme tilaa tarkastellessa on ollut aika masentavaa havaita, että yhä useampien mielestä älyllisen kehityksen huippu on, kun havaitsee, ettei joulupukkia ole olemassakaan, eikä koko joulu siis itse asiassa ole muuta kuin valetta, joten se pitäisi oikeastaan ehdottomasti jättää viettämättä.

Juhla ja pyhä ovat kuitenkin kulttuurin keskeisiä elementtejä. Niin kauan kuin ne ovat olemassa, se elää. Jossakin vaiheessa se kai myös lakkaa elämästä, tällaistakin on väitetty.

Tältä pohjalta ymmärrämme, miksi Neuvostoliitossa aikoinaan käytiin niin vimmattua taistelua joulun viettämistä vastaan ja toisaalta myös salaa tehtiin vastarintaa ja vietettiin joulujuhlaa kaikessa hiljaisuudessa. Esimerkiksi virolaisissa muistelmissa kuvataan tätä usein.

Tältä pohjalta meidän on myös syytä katsella niitä päättömän ja aivottoman EU:n eri elimistään päästämiä lausahduksia, joissa esimerkiksi varoitetaan ollenkaan sanomasta sitä, että vietetään joulua: pyhiähän tässä vain vietetään, anteeksi nyt, että vietetään, mutta koettakaa olla huomaamatta… Tiettävästi jopa kristillisen kirkon piiristä on kuulunut varoituksia siitä, että joulun viettäminen on ei-kristillisten ihmisten läsnäolon takia sopimatonta…

No, joulullahan on tunnetusti esikuvansa muinaisissa talvipäivän seisauksen juhlissa, ehkäpä jopa viikinkien blot-juhla, joka lienee ollut erittäin barbaarinen, on samaa perua.

Kristillistä joulua on joka tapauksessa vietetty jo pitkälti yli puolitoista tuhatta vuotta ja tarina jatkuu. Mutta kovin ovat joulunvieton tavat muuttuneet ja yhtä muuttuvat nopeaan tahtiin -jopa viimeisten sadankin vuoden kuluessa. Vai onko muutos vain määrällinen?

Heikki Jartti, kyläkoulun opettaja kuvaa kirjassaan oikean maalaistalon joulua, jonne 1920-luvun kieltolakiaikana joutuu kaupunkilaisressukka, maisteri, joka on tuossa oudossa seurassa vähän niin kuin valkoinen mies pakanamailla.

Juurevat maalaiset käyvät saunassa, joka on sisäänlämpiävä eli siis savusauna. Kylillä on kuulemma jo toistakymmentä vuotta ollut myös uloslämpiäviä saunoja, mutta vanhoillinen isäntä ei sellaisista perusta. Uloslämpiävätkin olivat tietenkin ns. kertalämmitteisiä. Jatkuvalämmitteisethän ilmestyivät vasta sotien jälkeen.

Löylyä joka tapauksessa tuossa saunassa riittää kaupunkilaiselle yltäkyllin ja talon emäntä pesee selänkin. Tytär, paikkakunnan kaunotar, on myös samaan aikaan saunassa.

Joulukirkkoon mennään joukolla ja kilpaa ajetaan, mutta hurskautta ei näytä liiemmin olevan. Isäntäkin käy saarnan aikana hakemassa itselleen juhlajuomaa. Kieltolaki vallitsee, mutta jo kirkosta palatessa näyttää nuoriso olevan usein jo melko juovuksissa.

Joulunvietto vakavaraisessa talossa on aika yksinkertaista. Joulukuusi koristellaan tuvassa, kuten on tehty jo pari vuosikymmentä, suuressa maailmassahan tapa on jo vanha. Martti Lutherillakin lienee joulukuusi ollut.

Koristeina on herkkuja, kuten punaposkisia omenoita ja karamellejä. Siinä palavat myös kynttilät.

Joulupukki on olemassa, kuten myös uhmakkaalle pikku miehenalulle vakuutetaan. Hän ei vain näyttäydy, vaan jättää sen sijaan tupaan illalla kontin, jossa on jokaiselle lahja ja jopa kaksikin.

Perheen tytär saa pari kirjaa ja joululehden, jossa on tavaton määrä kauniita kuvia. Kelpaapa niitä sitten katsella ihmeekseen! Joku saa villasukat, joku turkislakin ja yleensä kaikki saavat jotakin pientä vaatetavaraa. Koko ruokakunnan lahjat ovat mahtuneet yhteen konttiin.

Joulun ylenpalttinen puoli näkyy ruokailussa, sekä laaduissa että määrässä. On sikaa, lammasta ja vasikkaa sekä erilaisia laatikoita. Maksalaatikko ja makaronilaatikko ovat harvinaisempia ruokia, eivätkä kaikki niitä uskaltaudu syömään, vaikka kastikkeena on sianrasvaa ja voisulaa. Lipeäkala kastikkeineen kuuluu myös asiaan. Juustoa ja voita on tietenkin pöydässä ja syövätpä monet kaiken muun ohella suuria määriä leipääkin, jota on kahta sorttia, myös hapanimelää.

 Jälkiruokana on riisipuuroa, väskynäsoppaa pannukakun kanssa ja pullakahvit nisun kanssa juodaan sitten vielä kahteen kertaan. Kaiken kukkuraksi syödään ruoan jälkeen vielä konvehteja. Mihin mahaan kaikki mahtuu, lukija ihmettelee, mutta nythän onkin joulu, jolloin saa vatsansa täyteen vaikkapa puuroa, kuten laulussa lauletaan. Arkisinhan oli tapana säästellä rikkaassakin talossa: voi tarvittiin myyntiin, vehnäjauho oli turhuutta ja riisi kallista tuontiherkkua. Mutta jouluna ei säästelty!

Joulu oli siis aika vahvasti mässäyksen juhla, kuten se on vieläkin. Nykyään kuitenkin kaikkia kesän herkkuja -kuten vaikkapa omenoita- on tarjolla ympäri vuoden, eikä niiden ilmestyminen syötäväksi keskellä talvea ole minkäänlaisen juhlan aihe eikä merkki.

Jumalisuus oli tässäkin talossa enempi ulkokohtaista. Ennen ruokaa laulettiin virsi, joka tässä tapauksessa sattui olemaan suvivirsi ja ruokarukous luettiin puoliääneen höpöttäen. Muuten taisivat kaikkien mietteet olla maallisia, kuka ajatteli pöydän herkkuja, kuka talon tytärtä, kuka joululahjojaan. Johan setä Topelius oli tämän asiain tilan todennut.

Kaikesta huolimatta joulu on myös tässä kuvauksessa hyvin erityinen juhla, johon kuuluvat omat rituaalinsa, joulukirkosta lahjoihin ja jouluruokiin. Myös mielentila virittyi arjen yläpuolelle: arkisin sopi tehdä kaikenlaista, mutta jouluna ei. Toteemin ympärille levisi tietty juhlallisuus.

Pöydässä oli myös sahtia, mutta sen vaikutuksesta ei kukaan juopunut. Ehkäpä siitä sentään hieman tuo muutoinkin jo juhlallinen tunnelma kohosi entisestään. Eihän sahtiakaan sentään ollut tapana juoda kuin juhlissa. Nyt juhlaan oli aihetta, jos koskaan! Juhlakalua ei juuri muisteltu, mutta juuri hän se joka tapauksessa niin sanotusti pyhitti koko menon. Eihän tällaista olisi voinut mihin aikaan tahansa järjestää.

Tämä kirjallinen kuvaus kuuluu vain sadan vuoden takaiseen historiaan eli aikaan, jolloin minun ikäisteni ihmisten isovanhemmat olivat jo keski-iässä. On todennäköistä, että kirjailija on siinä halunnut korostaa maaseudun tiettyä vanhakantaisuutta, näyttää siltä, että hän on kuvannut uudenaikaisempia jouluja kirjansa osissa II ja III. Täytyneepä nekin hankkia.

Joka tapauksessa kuvaus saa laajaa tukea muusta kirjallisuudesta. Tämän ajan joulu oli monille tuon köyhän aikakauden ihmisille lyhyt yltäkylläisyyden keidas niukkuuden ja ankeuden keskellä.

Ehkäpä se voi jossakin suhteessa olla sitä myös nykyään? Aineellinen niukkuus on nykyään jo harvinaista, mutta henkisesti sitä saattaa taas olla paljonkin liikkeellä.

Hyvää joulua siis itse kullekin oman toteeminsa ympärillä! Levitköön siitä se erityinen joulun henki, joka tekee tästä juhlasta erityisen, uskoipa pukkiin tai ei. Ja ainahan asiaa parantaa, jos siihen uskoo.

13 kommenttia:

  1. Kuvaus joulukuusesta toteemina ja joulusta juhlana jossa pyhä ja profaani erotetaan toisistaan täsmentyy entisestään, jos mietimme sitä että aaton ylijännite tiivistyy kohti aattoiltaa, jossa kuuseen sytytetään kynttilät luomaan maagista valoa.

    Tuosta asetelmasta aukeaa sitten laaja analyysi, johon voi sisällyttää miltei kaiken mitä ihmisen bio- ja psykofysiikka on historiallisen matkan varrella tuottanut. Pyhän ja profaanin, yön pimeyden ja päivän valon vastakohtaisuus on todellakin pohja ja perusta ihmisen henkiselle apparaatille.

    Omaan jouluumme on usein kuulunut yöllinen rituaali -- elokuvanero Stanley Kubrickin viimeisen teoksen, oikeastaan hänen testamenttinsa "Eyes Wide Shut" läpikatsominen. Siinä filmissä joulu on aivan erityisen tarkastelun kohteena -- ei riitä se että miltei jokaisessa kohtauksessa on kimalteleviä joulukoristeita tai muuten vain osoittelevia valoja, mukana on myös se alkuperäinen Saturnalia, roomalaisten rituaali, orgia, josta löytyy kuvauksia esimerkiksi James Frazerin monumentaalisesta "The Golden Bough" -teoksesta, joka oli niin Durkheimin lähdeteos kuin myös Kubrickin mielikirja.

    Taitaa olla tämä nykymaailman kaupallisuus, joka sitten lopulta onnistuu haihduttmaan joulutunnelmista kaiken "pyhyyden", estää pysähtymisen ja latistaa hiljentymisen ja sen herkän eron viriämisen, joka vallitsee valon taittuessa ja hämärän saapuessa. Viimeiset valonsäteet yritetään säilöä kimalteleviin korosteisiin. Ne ovat samaa sukua timanttien kanssa, joista jo Adan Smith ihmetteli, miten millään, millä ei ole mitään käyttöarvoa, voi olla niin suuri vaihtoearvo.

    No juuri siksi -- vastauksen antaa Durkheim. Koska voimme aistia että valo on niihin saatu talteen, ikuistetuksi. Ja ikuisuus on ihmisen ihmeellisin idea, ajattomuus, omnipresenssi ja omnipotenssi, kaikki puhdas pyhä.

    Hyvät joulut blogistille ja lukijoilleen, kommentaattoreille, kaikille.

    VastaaPoista
  2. Lahjakas lammaspaimenemme, siis Espanjan pääministeri lahjoitti meille jouluksi passipirun ja rättipakon ulkoilua varten.

    Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu. Maailma muuttuu ja mikään ei ole kuin ennen. Juhla se on kuitenkin tämä sota-ajankin joulujuhla. Nyt meillä kalkkunan sijasta bellota-kinkku ja ruokajuomana punaviinin sijasta komputsaa.

    Jouluvirren paikalle valitsen Placido Domingon Wienin joulukonsertin. Ajan hengen mukaisen tunnelman säilymiseksi on joulunpyhiksi luvattu melkoiset sateet. No toisaalta hyväähän ne vain tekee, koska vesialtaat ovat melkein tyhjillään kesän ja kuivan syksyn jäljiltä.

    VastaaPoista
  3. Ai niin, Hyvää joulua Isännälle ja kaikille vieraijoille myös,

    VastaaPoista
  4. Tällai perheen äitinä tulee tuota kuusipuu perinnettä kirottua kun sitä imuroi vielä juhannuksena havunneulasia. Lapsille siinä on ain se oma "taika". Vähän kuin juhannuskoivuissa ja tansseissa, kokkossa yms. Siinä vain on jotain, mitä pysty sanoilla kuvailemaan.

    Mutta tuota pukki perinnettä joskus pyöritellyt mihin se oikein pohjaa? Wiki antaisi ymmärtää että Nikolaos Ihmeidentekijään (mihin kylläkään itse en uskone). Mutta sitten on tuo Krampus ja pyöritellyt josko se sittenkin siitä kääntynyt vain päälaelleen. Krampus kun vei tuhmat lapset. Amerikkalaisethan teki siitäkin elokuvan ja joskus Suomessakin tullut telkkarista. (Sellainen B-luokan kauhuelokuva, mutta omalla tavallaan opettavainen että kannattaa miettiä mitä toivoo).
    Enempi tuo tainnee olla kaupalliseen toimintaan sopiva hahmo tienne sitten onko se hyvä vaiko huono?

    Rauhallista joulua itse kullekkin.

    -H-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa tuo kotimainen Joulupukki on sellainen hybridiolento:

      Joulupukin suomenkielinen nimitys juontaa ilmeisesti vanhan suomalaisen perinteen nuuttipukkeihin;
      nämä usein pukin taljaan pukeutuneet nuoret kiertelivät nuutinpäivän (13. tammikuuta, vuoteen 1708 asti 7. tammikuuta) aikaan taloissa kerjäämässä joulun tähteitä.

      Pukkiasu oli pakanallisessa Suomessa hedelmällisyysriitin hahmoksi pukeutumista. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohinaamari ja nurin käännetty turkki.

      Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottuja alkoholijuomia. Hän saattoi pelotella lapsia ja olla humalassa. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille.

      Kristinuskon voittokulun myötä perinteeseen ympättiin uutena elementtiä Myran piispan Hágios Nikólaosin jouluinen hyväntekeväisyys. Joulupukkimme perusolemus on yhdistelmä näitä kahta ja nykyinen ulkoinen olemus vielä ripaus Coca-Cola-Companyn mainoshahmoa.

      Poista
    2. Eikö tuo venäläisten pakkasukko teoriassa ole sama asia? Mitä nyt nuttu voi vähän vaihdella ja lahjojenkin jako tais olla uutena vuoten.

      -H-

      Poista
    3. Teoriassa aivan eri asia. Käytännössä sama.

      Poista
    4. Ainoat oikeat joulunviettotavat ovat ne, jotka joskus ovat olleet vallanpitäjien hampaissa. 300 vuotta sitten Tukholman kaupungin johto oli saanut kerrassaan tarpeeksi hulinoivista nuorisojoukoista ja irtolaisväestä, jotka kuljettivat Joulu-Pukkia, Tähteä ja muita turhuuksia pitkin katuja ja kujia, aiheuttaen Jumalan sanan pilkkaamista ja kaikenlaista pahennusta. Niinpä touhulle lätkäistiin kielto.

      https://stockholmskallan.stockholm.se/post/30306

      Jartin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Siitä, sekä muista joulusaunakuvauksista kirjallisuudessa ja kansanperinteessä, on ollut juttua Duodecom-lehdessä.

      https://www.duodecimlehti.fi/duo40475

      Poista
    5. Kai sen voi niinkin nähdä. Vähän sama kun kaik kristityt teoriassa uskoo samaan mut käytännöt/traditiot on vähän eri, sitä lähinnä hain.

      -H-

      Poista
  5. VladimirToteemi/supertoteemi

    Nykymaailma paljasti meille äsken, että Vladimir Vladimirovitsh Putin on supertoteemien intomielinen harrastaja/rakastaja. Kaikenkarvaiset tosiasiat todellisuudesta eivät Putinille kelpaa, koska ne tosiasiat voivat olla pahoja.

    Vladimir Vladimirovitsh Putin rakastaa ainoastaan idealismia, koska maailma/ihmiskunta/peräti kaikki tavallliset ihmiset tahtovat hyvyyttä, pelkkää hyvyyttyä.

    Vladimir Vladimirovitsh Putin on siis hyvyyden tukipylväs.
    Vladimirovitsh Putin

    VastaaPoista
  6. "Joka tapauksessa kuvaus saa laajaa tukea muusta kirjallisuudesta. Tämän ajan joulu oli monille tuon köyhän aikakauden ihmisille lyhyt yltäkylläisyyden keidas niukkuuden ja ankeuden keskellä.

    Ehkäpä se voi jossakin suhteessa olla sitä myös nykyään? Aineellinen niukkuus on nykyään jo harvinaista, mutta henkisesti sitä saattaa taas olla paljonkin liikkeellä."

    Tuohon on varsin helppo yhtyä, mutta kun kerran aattoiltaa eletään, niin eipä asian siitä puolesta nyt tälle istumalle sen enempää. Joten, pidemmittä puheitta;

    Hyvää ja rauhallista joulua ja lykkyä alkavalle vuodelle!

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  7. ”joulupukkia ole olemassakaan”

    Vaikka joulupukkia ei olekaan olemassa, eikä koskaan ollutkaan olemassa (oli vain pelkkiä pukkia), niin kuitenkin Jesus-lasta ei saa heittää tanhualle, roskakasaan.

    Jos kerran Stalin ja Hitler olivat olemassa, niin kyllä Jesus-lapsellakin on oikeus olla olemassa. Kaikenlaiset sotaisat ateistit innoittavat auliisti toisiaan sylkemään/syljeksimään Jesuksen päälle, mutta kukaan heistä ei voi kieltää etteikö Jesus-opettajanero olisi voinut olla historiallinen henkilö.

    Kaiken luonut jumala kuuluu toiseen kategoriaan. Raamattu alkaa sanoin, että alussa oli sana. Toisin sanoen alussa oli informaatio. Tämän kategorian tekee kinkkiseksi se, että informaatio on ihmisen havaittavissa vasta kun se on käsitteen/lauseen/sanomalehden/tieteellisen artikkelin/kirjan/kirjallisuuden/sivistyksen muodossa.

    Ostakaatte kirjoja Tapanin päivän lahjaksi!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.