keskiviikko 10. elokuuta 2022

Ajan hengessä

 

Suvorov Venäjällä nyt

 

Hurraaisänmaallisuuden korkea veisu

 

А. Замостьянов, Генералиссимус Суворов. Битвы, походы, триумфы, награды. Яуза-пресс, Москва 2016, 536 с.

 

Aleksandr Vasiljevitš Suvorov on kaikkien venäläisten tuntema ja useimpien ihailema hahmo, voittamaton sotapäällikkö. Hän ylisti venäläisyyttä ja uskoi ymmärtävänsä sotimisen idean paremmin, kuin muodikkaat preussilaiset mestarit, joiden metodina oli äksiisi ja välineenä keppi ja jotka luulivat voivansa suunnitella taisteluja ja voittaa ne koneeksi kehitetyllä armeijallaan.

Suvorov uskoi sen sijaan sotilaan hyökkäyshenkeen ja luottamukseen rivimiehen ja komentajan välillä. Hänen mielestään taistelukentällä ei voitu etukäteen suunnitella mitään: päällikön silmämitta (glazomer), toiminnan nopeus ja joukkojen määrätietoisuus ratkaisivat.

Taistelun tärkein väline oli pistin eikä kuula, uskoi Suvorov ja hänen jälkeensä yhä uudet upseerien sukupolvet, aina toiseen maailmansotaan saakka.

Suvorovin aikaan oli järkevää pyrkiä nopeisiin ratkaisuihin eikä esim. ratkaista linnoituksen kohtaloa pitkällä piirityksellä, joka oli lähes aina hyvin kuluttava myös piirittäjälle huolto-ongelmien ja tautien takia.

Jos käytäntö on teorian kriteeri, pitää uskoa Suvorovin olleen oikeassa. Kuudestakymmenestä taistelustaan hän ei hävinnyt yhtäkään. Joukot seurasivat häntä karuimpiinkin olosuhteisiin ja jopa Hannibalin tapaan ylittivät alpit.

Korkeimman tahon kanssa Suvorov ei pysynyt sovussa. Hänen kansansuosionsa paisui hankalan suureksi ja uhkasi jättää varjoonsa jopa keisarinna Katariinan omat suosikit. Paavalia taas loukkasi se avoin halveksunta, jota Suvorov osoitti keisarin ihailemille preussilaisille.

Kaikki mahdolliset kunnianosoitukset Suvorov sentään sai: hän sai korkeimman kenraalinarvon (general en-chef) ja sitten sotamarsalkan arvon ja lopulta jopa äärimmäisen harvinaisen generalissimuksen kunnianimen. Taistelujensa ansiosta hänestä tehtiin Rymnikin kreivi ja lopulta peräti Italian ruhtinas!

Suvorovin hauta Aleksanteri Nevskin lavrassa sijaitsee luostarialueen sisääntuloportista vasemmalle sijaitsevassa rakennuksessa ja yksinkertaiseen hautakiveen on kirjoitettu vain kolme sanaa: tässä lepää Suvorov (Здесь лежит Суворов). Enemmät selitykset olisivat turhia.

Suvorovin hahmo on monessa suhteessa kiinnostava. Hän ei ollut mikään tavanomainen kenraali eikä lainkaan hovimies. Hän käyttäytyi sen verran omaperäisesti, että häntä pidettiin suorastaan hieman hulluna tai hassahtavana (tšudak). Hän eli hyvin yksinkertaisesti, pärjäsi vähillä vaatteilla ja voimisteli säännöllisesti.

Juhlallisuudet tuottivat hänen mielestään maailmaan vain ikävyyttä ja harmia, hänen joukkonsa eivät tähdänneet paraateihin, vaan vihollisen kukistamiseen vieläpä pistinhyökkäyksellä.

Suvorovista on loputtomasti anekdootteja ja häntä siteerataan vuosisadasta toiseen, yhä uudelleen (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=suvorov ). Hänestä on tullut yksi venäläisyyden symboleista ja tietenkin hänen hahmonsa nostetaan esille aina silloin, kun isänmaa on vaarassa tai sen halutaan osoittaa olevan vaarassa.

Näin tehtiin Stalinin aikana ja näin on tehty nyt jälleen. Käsillä oleva Zamostjanovin vuonna 2016 ilmestynyt kirja on aika järkyttävä osoitus siitä chauvinismin aallosta, joka Venäjällä nousi sen jälkeen, kun se joutui lännen kanssa vastakkain Krimin ja Ukrainan kysymyksissä.

Kirjan alkuun sijoittuvassa venäläistyylisessä tiivistelmässä julistetaan, ettei Suvorov ollut pelkästään nero (Myös suomalainen Kauko Rekolan elämäkerta nimittää häntä neroksi), vaan suorastaan sodanjumala (Bog vojny, isolla kirjaimella).

Tiivistelmä päättyy suvorovilaisiin tunnuksiin: ”Me olemme venäläisiä- -mikä riemu!” ”Me olemme venäläisiä! Jumala on kanssamme!”, ”Me olemme venäläisiä, vihollinen vapisee edessämme!”

Useimmat kai arvelevat, että Suvorovin hahmo ja hänen filosofiansa kuuluvat kaukaiseen menneisyyteen. Zamostjanovilla on toinen näkemys.

Hän julistaa, että ”viholliset pelkäävät rauhallista itsevarmuutta, venäläistä herkkää mielenjaloutta, pelkäävät epäitsekkyyttä ja taitavuutta (professionalizm)”. Sangen merkillepantava on hänen lausahduksensa, että ”ne pelkäävät myös sitä luovaa imperiaalista ideaa, joka yhdistää kansankerroksia ja kansoja. Ne pelkäävät sitä, mitä Suvorov olennoi.”

Sana imperski/aja (имперский) on tyypillinen venäläinen luomus, jonka avulla väistetään sanaa imperialistinen (империалистичсекий).

Kysymys on tietenkin käytännössä aivan samasta asiasta. Suvorov oli hyökkäävän armeijan kenraali, eikä osallistunut yhteenkään puolustussotaan. Siihen aikaan sellainen taisi ollakin vain Kustaa III:n sota.

Suvorov ei siis koskaan taistellut suomalaisia/ruotsalaisia vastaan. Sen sijaan hän puhui heidän sotilaallisista kyvyistään mitä ihailevimmin, esimerkiksi G.M. Armfeltille, kuten Kauko Rekola kirjassaan kertoo. Hän kertoi myös aina olevansa ruotsalaista eli siis Suomesta tullutta sukua ja esi-isänsä muuttaneen Venäjälle vuonna 1622.

Tämän tulkinnan Zamostjanov torjuu, ilman sen pätevämpiä todisteita. Suomalainen/ruotsalainen esi-isä ei toki kuitenkaan tekisi Suvorovista suomalaista sen enempää kuin Mannerheimin suvun hollantilainen alkuperä tekee hänestä hollantilaista.

Kuten tunnettua, Suvorov oleskeli Kustaan sodan jälkeen pari vuotta Suomessa, jossa hän johti linnoituslinjan ja kanavien rakentamista rajan itäpuolelle. Tämä oli ”puolikarkoitus” hovin läheisyydestä, mutta nero hoiti tämänkin tehtävän mallikelpoisesti ja jopa palautti muutamia kymmeniä ruplia ja kopeekoita saamistaan määrärähoista. Venäjällä moinen oli ennenkuulumatonta.

Suvorov oli syvästi uskonnollinen, mistä tietenkin neuvostoaikana vaiettiin. Toinen valkoinen aukko oli hänen toimintansa Pugatšovin kapinan tukahduttajana ja Puolan rauhoittajana. Varsovan Pragan esikaupungissa järjestettiin hänen sitä estämättä verilöyly, jota ei Puolassa ole vieläkään unohdettu eikä unohdeta.

Sotapäällikkö saattoi olla alallaan nerokas, mutta mitäpä hän muuta oli viime kädessä kuin tappaja -dušegub? Sellaisen ihailussa on pakostikin jotakin raakaa ja primitiivistä, ajattelee varmaan moni.

Suvorov itse kertoi, että hän oli kyllä pannut veren vuotamaan jokina -ihan sitä myötätunnosta itsekin vapisi sitä ajatellessa- mutta itse ei ollut tappanut ketään, ei edes yhtään hyönteistä, suurta eikä pientä. Yhtään kuolemantuomiota hän ei myöskään ollut allekirjoittanut.

Uskoo nyt ken tahtoo. Sangen erikoislaatuinen psyyke tällä tšudakilla sentään oli, yhtä ristiriitainen kuin erinäisillä Dostojevskin henkilöillä.

Luulenpa, että tällaisten hagiografioiden merkitys on lähinnä siinä, että ne antavat eväitä anti-intellektuaaliselle henkilönpalvonnalle. Niistä yksinkertaisesti otetaan irti aina kulloinkin se, mitä tarvitaan.

Suvorov on sen verran suuri historian hahmo, että hän ansaitsisi kaikin mokomin uuden, kriittisen elämäkerran, jossa ei kuvata sodan Jumalaa, vaan ihmistä, kaikessa ristiriitaisuudessaan. Myös Suomen kannalta tämä kelpo soturi on hyvin kiinnostava eikä vain sen takia, että hän vaikutti tehokkaasti Vanhan Suomen linnoittamiseen, minkä jälkiä voimme tänäänkin havaita.

 

21 kommenttia:

  1. ”viholliset pelkäävät rauhallista itsevarmuutta, venäläistä herkkää mielenjaloutta, pelkäävät epäitsekkyyttä ja taitavuutta (professionalizm)”.... ”ne pelkäävät myös sitä luovaa imperiaalista ideaa, joka yhdistää kansankerroksia ja kansoja. Ne pelkäävät sitä, mitä Suvorov olennoi.”
    Tulipa tuostakin taas mieleen, että venäläiset ovat hyviä kehittelemään komeita kielikuivia ja mielikuvia muuta tavattoman huonoja niiden toteuttamisessa ja käytäntöön viemisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, venäläiset taitavat olla kirjallisuuden ja muun taiteen kansa, amerikkalaiset ja saksalaiset insinöörien.

      Poista
  2. "Zamostjanovilla on toinen näkemys."

    Zamostjanov on oikeassa, sen voi tarkistaa mistä tahansa iltapäivälehdestä - valitettavasti.

    VastaaPoista
  3. "Suvorov uskoi sen sijaan sotilaan hyökkäyshenkeen ja luottamukseen rivimiehen ja komentajan välillä. Hänen mielestään taistelukentällä ei voitu etukäteen suunnitella mitään: päällikön silmämitta (glazomer), toiminnan nopeus ja joukkojen määrätietoisuus ratkaisivat. Taistelun tärkein väline oli pistin eikä kuula"

    Kyllähän tämä piti täysin paikkansa Suvorovin aikana 1700-luvulla ja noin ajattelivat muutkin tuon aikauden suuret sotapäälliköt (Kaarle XII, Fredrik Suuri ja Napoleon). Syynä oli se, että hitaasta uudelleenlatauksesta johtuen muskettien yhteislaukaus ei pystynyt pysäyttämään määrätietoista hyökkääjää. Muskettituli toimi erinomaisena tulivalmisteluna ja toki lineearitaktikassa, jossa tyydyttiin vain vastapuolen ammuskeluun yhteislaukauksin.

    Vasta Wellingtonin herttua teki tulesta liikkeen kanssa yhdenvertaisen taktiikan ja vasta I maailmansodan piikkilangan, pulttilukkoisten makasiinikiväärien ja konekiväärien sekä takaa ladattavien tykkien myötä tuli syrjäytti liikkeen ts pistimen ja ratsuväen.

    VastaaPoista
  4. Pari yksinkertaista sanaa puun takaa.

    "Suvorov ei siis koskaan taistellut suomalaisia/ruotsalaisia vastaan. Sen sijaan hän puhui heidän sotilaallisista kyvyistään mitä ihailevimmin, esimerkiksi G.M. Armfeltille, kuten Kauko Rekola kirjassaan kertoo. Hän kertoi myös aina olevansa ruotsalaista eli siis Suomesta tullutta sukua ja esi-isänsä muuttaneen Venäjälle vuonna 1622."

    Luulisi, että väittämä hänen suomalaisesta esi-isästään olisi helppo todentaa modernin (geneettisen) sukututkimuksen keinoin, vai mitä?

    En tiedä hänen esi-isistään, mutta se lienee totta, että suomalaisia muutti 1600-luvulla Inkerinmaalle ja sinne suuntaan.

    "Tämän tulkinnan Zamostjanov torjuu, ilman sen pätevämpiä todisteita. Suomalainen/ruotsalainen esi-isä ei toki kuitenkaan tekisi Suvorovista suomalaista sen enempää kuin Mannerheimin suvun hollantilainen alkuperä tekee hänestä hollantilaista."

    Miksi hän torjuu?

    Kyllä se ainakin perimältään tekee hänestä suomalaisen, jos hänellä on ollut suomalainen esi-isä. Ei tuosta hänen kuolemastaan ole kuin vähän yli 200 vuotta.

    Vertailun vuoksi israelilaiset olivat satoja vuosia Egyptissä, mutta he silti olivat israelilaisia. Näin se joillakin menee.

    Jos Suvorov on ollut Suomessa pari vuotta, niin se on aika pitkä aika olla ja elää. Jäikö häneltä perillisiä Venäjälle tai Suomeen? Kuka tietää?

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvorovin suku muutti sieltä pois. Perhesuhteet löytyvät jokaisesta hakuteoksesta.

      Poista
    2. Minä en ainakaan ole löytänyt todellisuuspohjaista selitystä Suvorovin suomalaisista esi-isistä. Se on aika lailla erikoista, koska ihan tavallisenkin suomalaisen sukuselvitys on (ainakin oikean sukututkijan) melko helppo saada selville 1500-luvulle asti.

      Minä en siis ainakaan tiedä, ketkä hänen suomalaiset esivanhempansa olivat.

      Lainaan muualta luettua:

      "Hänen isovanhempansa olivat muuttaneet alun perin Ruotsista Suomeen nimellä Suvor ja edelleen 1618
      Räisälään nimellä Suvara sekä sieltä 1622 Ruotsin valloittamaan Inkeriin nimellä Sywewara (Syvävaara). Siellä nimi muuttui venäläiseen muotoon Suvorov."

      Eli asia on niin, että täyttä varmuutta hänen suvustaan ei ole.

      Annan asian olla, mutta sukututkimuksen kannalta asia on avoin.

      M

      Poista
    3. Näyttävätpä kiistelevän, mutta jotakin painoa pitää panna sillekin, mitä mies itse sanoo.

      Poista
  5. Väinö Linnan tuntemattoman sankari Koskela soti ja eli Suvorovilaisessa hegessä.

    VastaaPoista
  6. Venäläisillä näkyy olevan tapana, jostain velvollisuudentunnosta ehkä, aloittaa jokainen sota suvorovilaisella silmittömällä ryntäämisellä. Sitten kun pöly on laskeutunut ja veri kuivunut, kääritään hihat ja rydytään varsinaiseen työhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä juuri. Aletaan työntää miehiä ja kalustoa myllyyn ja katsotaan sitten, miten paljon niitä riittää.

      Poista
    2. Suomessa usein sorrutaan tiettyyn näkökulma harhaan, kun puhutaan Venäjän asevoimien toimintatavasta.

      Esimerkin vuoksi. Suomen armeija suorittaa tiedustelua edelleenkin lähinnä pienillä jalkaisin kulkevilla tiedustelupartioilla, jotka sitten raportoivat vihollisen vahvuuden tykkien putkien suunnat, majoituksen oviaukon suunnan ja vartiomiesten aikataulut. Venäjällä toki on joukkoja, jotka tekevät aivan samaa, mutta venäläisen doktriinin mukaan Vaalimaalla olevan panssaridivisioonan tiedustelun takaraja kulkee jossain Tampereen tienoilla. Toki divisioonalla on lennokkeja, tiedusteluajoneuvoja, helikoptereita ja lennokkeja. Doktriiniin kuuluu myös se, että divisioona voi suorittaa tiedustelu hyökkäyksiä jopa pataljoonan voimin. Kyse ei siis ole mistään pipertelystä, kun panssaridivisioona etsii uomaa hyökkäykselleen. Sinne mennään missä päästään läpi ja menestystä tuetaan.

      Suvorovin pistintaistelulle toki on helppo naureskella. Toisaalta unohtuu teknologinen taso. Sileäpiipuisten muskettien aikana tappioita alkoi tulla enemmän vasta noin 60 metrin matkalla. Jalkaväkiyksikkö, joka eteni rohkeasti vaikka 20 metrin päähän vihollisesta ja vasta sitten laukaisi muskettinsa ja ryntäsi sen jälkeen pistimet tanassa vihollisen kimppuun todennäköisesti, sai vihollisen pakenemaan paikalta.

      Vielä 50-luvulla kadetit käyttivät huomattavasti aikaa lähitaistelun harjoitteluun. Ammuttiin lähelle, heitettiin käsikranaattia, pistettiin, mätkittiin ja ulkomailla opiskelleet kouluttajat jopa opettivat nivellukkoja, heittoja ja muita jiu-jitsu tekniikoita. Kun sodan kokeneet miehet poistuivat kouluttamasta, tuli opinkappaleeksi tarkat yksittäislaukaukset.

      Suomessa alkoi vuosikymmeniä kestänyt vaihe, jolloin jalkaväen koulutuksessa halveksuttiin lähellä taistelemista (ts. taistelua, joka tapahtuu käsikranaatin heittoetäisyyden sisällä). Käsikranaatti oli jäänne, pistooli oli vitsi ja puukko tai pistin aiheutti suoranaisen naurukohtauksen. Tarkoitus oli tuhota vihollinen tarkoilla kertalaukauksilta haulikkohollin ulkopuolelta.

      Länsimaiden 20 vuotisen sotakokemuksen jälkeen on lähitaistelu saanut jälleen ansaittua arvostusta, sillä jalkaväen pitää edetä lähitaisteluun voittaakseen.

      Poista
    3. Kyllä Suvorov määräsi, että ensimmäinen vihollinen oli tapettava pistimellä ja vasta seuraavan sai ampua.

      Poista
    4. Tuohan on se kaikista vaikuttavin toimintapa. Jos on päästy vihollis ryhmitykseen asti ampumatta ja pistintaisteluun siirrytään lman ampumista, niin vihollinen todennäköisesti pakenee paikalta antautumatta lähitaisteluun. Varsinkin kun vastapuolella on ässänä hihassa se ladattu musketti, mikä sopii myös vetäytyvien selkään ampumiseen. Muskettien aikakaudella taistelut avoimella paikalla hyvin harvoin päättyivät jonkun osapuolen täydelliseen tuhoamiseen paikan päällä vaan toinen osapuoli sai psykologisen yliotteen ja toinen osapuoli yritti vetäytyä tilanteesta.

      Osittain tätä ilmiötä selittää stressitilanteissa ns. välinesidonnnaisuus. Kun stressitilanteessa on valittu joku väline, niin sen käyttämistä jatketaan, vaikka se ei enää olisi optimaalinen tai edes käyttökelpoinen väline. Suvorov oli siis aivan oikein oivaltanut, että jos hyökkäys toteutaan "kylmin asein" ja vihollisen tulitus ei ole riittänyt sitä pysäyttämään aiheuttavat pistinhyökkäys tietynlaisen shokin.

      Kuuluisa tilanne jossa Viljam Pylkäs ampui Suomi-konepistoolilla 83 neuvostoliittolaista sai alkunsa niin, että ruotsalaiset vapaaehtoiset olivat menneet paniikkiin ja ampuivat kiihtyneinä niin, että tuli ei osunut hyökkäävään neuvostojalkaväkeen, mikä vain lisäsi paniikkia. Paikalle tullut Pylkäs sitten ampui lähes konemaisesti lähietäisyydelle päässeitä hyökkääjiä. Sen verran vapaaehtoiset tokenivat paniikistaan, että kiikuttivat Pylkkäälle täysiä konepistoolin lippaita tulen ylläpitämiseksi.
      .

      Poista
    5. Jos Suvorov noin määräsi se tuntuu oudolta: kyllä musketilla ammutaan läheltä tappava tulivalmistelu läheltä yhteislaukauksena ( haulikkovaikutus) ja sitten rynnätään pistintaisteluun. Ei pistintaistelun tiimellyksessä jää aikaa tähdätyllä laukauksella seuraavaa tappamaan, tämä kun pyrkii kaiken aikaa puolustamaan omaa henkeään. Ylipäänsä pistinhyökkäys perustui liikkuvan yhtenäisen miesmassan liikevoimaan ja vastustajan pelkoon sen edessä.

      Poista
    6. Kuka puhui tähdätystä laukauksesta, lähietäisyydellä riittää kun suuntaa piipun "pistimellä" vähän sinnepäin ja laakasee.

      Poista
    7. .. laakasee lonkalta.

      Poista
    8. Kyllä vähän epäilen, että jos tiiviissä miesjoukossa yrittää samanaikaisesti hyökkäystä ts pistämistä ja vastustajan puolustautumisen torjumista, siinä ei jää aikaa lonkkalaukauksille, semmenkin kun piilukkomusketin laukaisukaan ei ole helppo juttu, pitää virittää ja laukaista eikä varmistinta ole. Taistelutilanteessa adrenaliini jyllää ja tekee hienomotoriikan spastiseksi. Kyllä voimankäytön ammattilaiset sanovat, että tuollaisessa tilassa yksinkertaisuus on parasta ts tapat tai tulet tapetuksi pistimellä.

      Poista
    9. Taidat tehdä asiasta liian vaikeaa...

      Poista
  7. Kyllähän tätä Ukrainan sotaa on arvioitava isompana asiana, kuin vain Putinin päähänpistona, vaikkakin Putiniin se näyttääkin henkilöityvän. Kyse on Venäjän demografisesta kehityksestä ilman Ukrainalta varastettua kansallisomaisuutta ja väestöä, ja siksi sota ja rosvoretki.

    Venäjä on taantuva kansakunta, ja Ukrainan yli 40 miljoonaa asukasta olisi Venäjälle valtava piristysruiske, ja kun siihen liitetään vielä Ukrainan varsin kehittynyt teknologiateollisuus ja luonnonvarat, niin eipä hyökkäystä tarvitse ihmetellä.

    Kun Tambovin mafia tekee yhteistyötä Kremlin ja armeijan kanssa, jolla on ydinase, tämä yhteenliittymä on pysäyttämätön. Eihän Kremlissä tyhmiä olla, vaan he ovat ensin ajan kanssa rakentaneet Euroopan riippuvaiseksi venäläisestä energiasta, ja odottaneet maltilla lännen ajautumista feministien valtaan, jolla ei tosiasiassa ole mitään uskallusta tai halua pysäyttää Venäjän rosvoretkeä ja valtiokaappausta.

    Tämä on tilanne nyt. Lännen puolivillainen "Amerikan apu" ei ratkaise oikeastaan mitään, pidentää vain aikamäärää, jolloin Ukrainaa ei kenties valtiona enää ole. Lähinnä säälittävä on Bidenin ajatuksen juoksu estää kauas kantavien Himars-rakettien toimittaminen Ukrainalle! Tätä on feminismi ja epä-demokratia USA:ssa.

    Duginit ja Suvorovit ynnä monet muut ideologit puhuvat selvää kieltä mitä on tulossa, ja heikko länsi sulkee silmänsä. Puolivillainen myötätunto on kauhistus.

    Kun mafiavalta ydinaseineen päästetään nyt niskan päälle, Putinin kannattaisi antaa muutama salkkuydinpommi Kolumbian Cali-mafialle, ja kehottaa kiristämään länttä ja varsinkin USA:aa, sillä se antaa parhaan tuoton...

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.