Oikea asia ja petturit

 

Petturin osa

 

Edesmenneen Eho Moskvyn johtaja Aleksei Venediktov arveli Der Spiegel-lehden toimittajalle Christian Eschille, että Putin näyttää sijoittavan niin ihmiset kuin jopa kansat, jotka eivät häntä kannata, ennen muuta kahteen kategoriaan: viholliset ja petturit.

Pettureita on näistä kahdesta perinteisesti pidetty sekä pahempina että vaarallisempina. Suotta ei Danten Helvetissä kaikkein syvimmällä ja itse Saatanan hampaissa ole juuri petturien paikka.

Kun Stalin organisoi suuren terrorin, hän keskittyi juuri erilaisten, todellisten ja potentiaalisten petturien etsimiseen ja likvidoimiseen. Tavallinen vihollinenhan voitiin voittaa taistelulla ja hänellä oli merkitystä juuri sen verran kuin hänellä oli taistelukykyä.

Vihollinen sen sijaan saattoi naamioitua liittolaiseksi ja ystäväksi ja luikerrella päätöksenteon kaikkein korkeimmille tasoille. Yksi ainoa sellainen petturi saattoi romahduttaa koko armeijan. Siksi petturit oli paljastettava ja kitkettävä ”juurineen” opetti Stalin. Mitkään neuvottelut petturien kanssa eivät olleet mahdollisia. Tämä oli koko ”suuren terrorin” perusidea.

Kokonaisten kansojen leimaaminen pettureiksi ei sekään ole historiallinen uutuus. Vanhat slavofiilit pitivät aikoinaan petturikansana puolalaisia, joita kunnioittivat epiteetillä ”slaavilaisten kansojen Juudas”. Olisihan puolalaisten, jotka sentään olivat slaaviveljiä, oikea paikka ollut yhdessä venäläisten kanssa ja yhteiseloon  sen kanssa heidät olikin pakotettu.

Puolalaiset kuitenkin pitivät jääräpäisesti kiinni kuvitellusta ”länsimaisuudestaan”, jonka osoitti ennen muuta heidän kuulumisensa katoliseen kirkkoon. Puolalaiset kapinoivat yhä uudelleen ja yhä uudelleen heidät myös kukistettiin. Vastustushenki ei kuitenkaan kadonnut minnekään. Puolalaiset eivät yksinkertaisesti suostuneet olemaan vain huonoa venäjää puhuvia venäläisiä.

Ukrainalaisetkin ovat perinteisesti olleet samassa valtiossa isovenäläisten kanssa ja miljoonilla ukrainalaisilla on tälläkin hetkellä venäläisiä sukulaisia. Kieli toki poikkeaa merkittävästi venäjästä, mutta ei sen oppiminen niin vaikeaa ole. On se opittu ennenkin. Ukraina näyttää nyt olevan Putinin kuvitelmissa slaavilaisten kansojen Juudas.

Kävin muutama vuosi sitten Jekaterinburgissa, jossa minulla oli kunnia tavata myös kuvernööri Jevgeni Roisman. Koko kaupungille oli ominaista tietty suorastaan demonstratiivinen liberaalisuus, jota symbolisoi kaupungin parhaalle paikalle pystytetty komea Jeltsin-keskus. Poliittisten vainojen uhreja oli myös asianmukaisesti muistettu. Samaan aikaan harjoittivat viimeisen keisarin palvojat joen toisella puolella omaa kulttiaan, mikä tuntui moniarvoisuuden puitteissa ymmärrettävältä (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=jeltsin ). Kaikki vaikutti hämmästyttävän aidolta liberaalisuudelta sen perinteisessä merkityksessä.

Nyt Roisman on vangittu ja sama kohtalo uhkaa kaikkia niitä, jotka uskaltavat nimittää asioita oikeilla nimillään. Moni on kääntänyt kelkkansa ja Spiegelin mukaan sellainen on myös Moskova Carnegie-keskuksen aiemmin usein siteerattu ekspertti Dmitri Trenin.

Virallinen tiedonvälitys zombiuttaa kansalaisia, jotka eivät kykene sulattamaan ajatusta, että venäläiset joukot olisivat voineet syyllistyä siviilien tappamiseen ja muihin sotarikoksiin. Kaikki pannaan ”natsien” kontolle ja nykyistä ”erikoisoperaatiota” pidetään Suuren isänmaallisen sodan suoranaisena jatkona.

Se, joka ei kannata Venäjää tässä skenaariossa, on petturi, natsien kätyri. Valtio uhkaa kovilla rangaistuksilla niitä, jotka kertovat tosiasioita rintamalta ja kansan syvät rivit näyttävät olevan tälle politiikalle solidaarisia: eihän venäläinen sotilas ole mikään fasisti, hän on reipas, iloinen, rehti ja aivan erityisesti hyvä eli kiltti (dobryi).

Luulen, ettei missään muussa maassa ole ollut samanlaista kiltin sotilaan kulttia ja tuon hyvyyden ja jopa kiltteyden projisiointia koko armeijaan, kuin Venäjällä. Vihollisia kohtaan venäläinen sotilas toki on juuri niin kova ja armoton kuin tuo hirviö ansaitseekin, rooli hyvyyden puolustajana edellyttää juuri sitä.

Vanha englantilainen sananparsi sanoo: olkoon minun maani aina oikeassa kansainvälisissä konflikteissa, mutta olipa se oikeassa tai väärässä, se joka tapauksessa on minun maani.

Primitiivisimmillään tämän on ajateltu tarkoittavan sitä, ettei sillä mitään väliä ole, mitä minun maani tekee, kannatan sitä joka tapauksessa ja se ansaitsee sen.

Asia ei ole ihan noin yksinkertainen tuon sananparren kanssa (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=minun+maani ).

 Selvää kuitenkin on, että kansanjoukoilla on suuri taipumus pitää oman maansa toimia aina oikeutettuina, kritiikkiä ei  kerta kaikkiaan kyetä edes ajattelemaan. Tämä ilmenee nyt räikeästi Venäjällä, jossa oman kiltin Aljošan uhrit taistelussa ”natseja” vastaan aivan ilmeisesti koetaan ”erikoisoperaation” oikeutetuksi, joskin kalliiksi hinnaksi, josta operaation pyhyys tavattomasti lisääntyy. Hyvyyden ja oikeuden on voitettava, maksoi mitä maksoi.

Sodan oloissa tai sodan uhatessa ei venettä saa keikutella. Tämä ymmärretään kaikissa maissa ja Venäjällä asiaa on hyödynnetty aina tarvittaessa. Kun maatalouden täyskollektivisointi suoritettiin, rummutettiin kaikkialla naapurimaiden ja Ranskan suorittaman intervention vaaraa. Tosiasiassa sotaan ei valmistauduttu millään tavoin, eikä vaaraa pidetty todellisena. Sen väittäminen oli kuitenkin väkevä ase, joka antoi oikeutuksen toisinajattelevien ”petturien” murskaamiselle.

Muuan runoilija loi joskus neuvostoaikana käsitteen ”säikkymättömien lintujen maa”, jolla viitattiin Siperiaan ja kuukkeleihin.

Muuan toisinajattelija sovelsi sanontaa ja puhui ”säikkymättömien idioottien maasta”, jolla hän tarkoitti Neuvostoliittoa.

Pelkään pahoin, että tuota termiä voitaisiin käyttää tänäkin päivänä. Mitkään argumentit eivät saa tavallista isänmaallista kansalaista uskomaan, että hänen oma maansa voisi taistella väärän asian puolesta. Jos kerran taistellaan, niin tokihan siihen on painavia syitä.

Jokainen sinkkiarkussa kotiin palaava soturi on painava tosite oman asian puolesta. Onko olemassa suurempaa rakkautta, kuin antaa henkensä toisten puolesta, oikeuden, totuuden ja hyvyyden puolesta?

Epäilkääpäs nyt tuota väitettä? Luulenpa, että teidät, mikäli olette venäläinen, leimataan oikopäätä petturiksi…