tiistai 8. heinäkuuta 2025

Insalato

 

Salaattien rakentamisen peruskysymyksiä

 

Kesällä saa usein syödäkseen salaatteja, jotka maistuvat todella hyviltä, vaikka saman reseptin mukaan tehtyjä on talvisin saanut puoliväkisin ahtaa sisäänsä muka terveellisinä.

Ehkä lääkkeiden ja niihin verrattavien terveellisten ruokien kuuluukin olla pahanmakuisia, terveys ansaitaan työllä ja kieltäymyksillä eikä herkuttelemalla.

Sankarillisesta mauttoman tai suorastaan pahanmakuisen töhnän nauttimisesta saa moni jonkinlaista masokistista tyydytystä. Terveyden hyväksi on silloin tehty jonkinlainen uhraus, vaikka pienikin.

Salaatit ovat nykyään pakollinen osa ruokavaliota. Niiden ei kuitenkaan tarvitse olla pahanmakuisia. Niiden maku perustuu ennen muuta raaka-aineiden laatuun, joka meillä on valitettavasti romahtanut, mutta samahan se on usein ulkomaillakin.

Kuten tunnettua, yli tuhannesta tomaattilajikkeesta on tehoviljely ja kauppa valinnut käyttöönsä sen, joka näyttää hyvältä, mutta maistuu kitkerältä eikä koskaan kypsy, ainoastaan mätänee.

 Sellainen tomaatti kestää parhaiten myyntiketjun käsittelyä ja odottelua ja vielä näyttääkin hyvältä. Sen maku ei kuitenkaan ole se tomaatin maku, jota vanha polvi oppi arvostamaan. Kunnollisia tomaatteja saa nykyään yleensä vain torilta kesäisin. Tosin esimerkiksi Nams-terttutomaatit ovat varsin hyviä ja joskus myös luomutomaatit.

Ne maksavat enemmän, mikä näinä halpuuttamisen aikoina on hirmuinen asia. Kukapa haluaisi uhrata pennosiaan ruokakauppaan? Sivumennen sanoen, meikäläiset kaupat tuottavat eniten voittoa koko Euroopassa, muistan jostakin lukeneeni. Ja meikäläiset kuluttajat ovat kyllin hölmöjä säästääkseen sen viimeisenkin pennin mieluummin kuin käyttävät sen kelvollisiin elintarvikkeisiin.

Toinen luonnottomaksi muunneltu ruoka-aine kaupoissamme on tilli, jota kasvatetaan ruukuissa. Oikeaa, maukasta tilliä saa vielä aina silloin tällöin pusseissa ja sitä kannattaa pakastaa talveksikin, kun sattuu löytämään. Oikea tilli on tuohon denaturoituun verrattuna aivan kuin eri laji. Ehkä se onkin.

Kunnon salaatti vaatii myös hyvän juuston. Valio teki vielä muutama vuosi sitten fetaa, jota myytin yhden tai kahden palan pakkauksissa suolaliemessä. Nykyään ne ovat hävinneet ja tarjolla on vain pieniä kuutioita, joissa ei ole mitään samoja ominaisuuksia, kuin noissa edesmenneissä laaduissa. Näyttää siltä, että noiden pikkukuutioiden aikaansaamiseksi itse juuston laatuakin on jouduttu muuttamaan surkeaan suuntaan.

Mutta siitähän kuluttajamme viis veisaa. Patalaiskat emännät haluavat ehdottomasti valmiiksi kuutioitua fetaa, joka näyttääkin niin hyvältä ja säästää sekuntikaupalla työtä.

Joidenkin kauppojen valikoimista on myös poistunut Westfalenin kinkku, joka on ilmakuivattuihin serrano- ja parmankinkkuihin verrattuna huomattavasti maukkaampaa ja sitä paitsi erimakuista. Ainakin salaatteihin se sopii paljon paremmin.

Jos siis halutaan tehdä kunnollinen salaatti, on olennaista hankkia sitä varten ensin kunnon ainekset. Muuten tulosta ei voi pelastaa mikään.

Hyvässä salaatissa on mukana raaka-aineiden luonnollista makeutta ja happamuutta siihen saadaan herkullisesta, tuoreesta sitruunasta, se saa mielellään olla luomua. Muussa tapauksessa makeutta voi yrittää hankkia lisäämällä kastikkeeseen vähän sokeria tai hunajaa. Ihannetapauksessa sitä ei kuitenkaan tarvita.

Tässä olisi se perussalaatti, johon ei koskaan kyllästy:

-2-3 tomaattia, makeita

-purjoa, tuoretta reilusti

-jäävuorisalaattia tai amerikansalaattia

-tillisilppua reilusti

-fetaa 1 pkt (esim. Apetina)

-4-5 siivua Westfalenin kinkkua, savustettuna tai ilman

-7-10 oliivia (kalamata)

-3-5 pepperonia (peperoncino)

 

Kastike:

-oliivi- tai rypsiöljyä 5-8cl

-2-3 tuoretta valkosipulinkynttä puristettuna öljyyn

-suolaa maun mukaan, muistetaan, että salaatin oin olgtava suolainen, kuten jo nimikin sanoo. Kesällä on suolan puute sitä paitsi hengenvaarallinen tila.

-mustapippuria myllystä

-parun sitruunanviipaleen mehu päälle puristettuna (määrä riippuu salaatin makeudesta)

päälle vaikkapa persiljaa, jos henki siihen kehottaa. Koristellaan sitruunanviipaleilla.

12 kommenttia:

  1. Sitähän tämä kapitalismi teettää, surkeita ja kalliita tuotteita ilman vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ehkä myös "patalaiskoja emäntiä"... vai?

      Poista
    2. En tiedä. Mikä ihme saa ostamaan leivän valmiina siivuina ja tappamaan vastaleikatun leivän aromin. Työtä säästetään?

      Poista
    3. "Työtä säästäen, mausta tinkien", niinpä...

      Poista
    4. Marketeissa on kyllä yleensä tarjolla myös kokonaisia (siivuttamattomia) leipiä, joista osa paistetaankin siellä puolivalmiista. Kyllä niitä syö.

      Poista
  2. "Jos siis halutaan tehdä kunnollinen salaatti, on olennaista hankkia sitä varten ensin kunnon ainekset. Muuten tulosta ei voi pelastaa mikään."

    Kun korvataan sana salaatti millä tahansa ruokalajilla, saan yleispätevä aksiooma kaikkeen ruuanlaittoon. Paskasta ei saa hyvää ruokaa, vaikka voissa paistaisi ja kermaa lorauttaisi.(Anteeksi karkea ilmaus, tuli suoraan sydämestä.)

    Toki on pakko myöntää, että meillä on joukossamme lähimmäisiä, joilla - omasta syystään tai syyttään - ei ole yksinkertaisesti varaa kiinnittää huomiota huomiota paitsi ruuan terveellisyyteen myöskään sen hyvään makuun.

    VastaaPoista
  3. Jos sallitaan vääräoppinen lisäys, olen huomattunut, että ruokalusikallinen valmista teriyakikastiketta antaa salaattikastikkeelle mielyttävää lisäpotkua olematta kuitenkaan liian hallitseva.

    VastaaPoista
  4. "tuhannesta tomaattilajikkeesta...kauppa valinnut käyttöönsä sen, joka näyttää hyvältä, mutta maistuu kitkerältä eikä koskaan kypsy, ainoastaan mätänee."

    Pahinta Italian matkoissa on kuulemma se, että kun on kerran maistanut sieltä esim torilta ostettua aito, hyvää tomaattia ei osaa enää koskaan nauttia suomalaisista tomaateista.

    Yksi syy suomaisten kauppaelintarvikkeiden laatuun on on ostajien "hintatietoisuuden" ohella köyhän ja luerilaisen maan yleinen suhde ruokaan: se on eloonjäämisen väline eikä maulla ole väliä eikä siitä edes vailla syyllisyyttä edes saa nauttia. Ritva Kylli on kirjoissaan kuvannut suomalaista ruokakulttuuria, toki huomioiden myös sen myönteisetkin puolet.

    VastaaPoista
  5. Sosialismi se niitä vaihtoehtoja tuottikin, tavaraa oli kaupoissa hyllyt notkuen.
    Varmuuden vuoksi selvennykseksi, että tuo oli sarkasmia. Eikös ne pitkät jonot olleet sosialismin arkipäivää. Jos jossain oli jono, siihen piti mennä mukaan, vaikka ei ollut tietoa, mitä jonotettiin. Vai oliko tämä vain kateellisten kapitalistien puhetta. Blogisti tietänee, miten asia oikeasti oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä Neuvostoliitossa ei aina ollut hyviä raaka-aineita, varsinkin tuoreita kasviksi, mutta kyllä Venäjällä-NI:ssa-Venäjällä on aina arvostettu hyvää ruokaa ja varsinkin juhlapäivinä yritetty parasta, leipä, hapankaali ja oliviersalaatti on kai ihan kaikkina aikoina ollut ihan kelpoista.

      Poista
  6. Rohkenen viilata pilkkua kun aihe on näin kesäisen kepeä.
    Jos otsikko viittaa italian kieleen sen pitänee
    olla insalata (mista) ja tarkoittaa nimenomaan tuontyyppistä salaattia.
    Insalato viittaa suolattuun eikä sitäkään noin käyteta.
    Hyvä reseptihän tuo kyllä on ja asia tuli kyllä selväksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolattua tarkoitetaan ja kuinka niin ei noin käytetään?

      Poista

Kirjoita nimellä.