Idän kutsu

 

Mitä oli Suezin takana? Eli jätkäpojan kulttuurikritiikki

 

Kaikki nykykirjallisuutta joskus harrastaneet tuntevat tietenkin nimeltä muutamia nobelisti Rudyard Kiplingin maineikkaimpia runoja, kuten ”White Man’s Burden” (ks. Vihavainen: Haun white man's burden tulokset), runon ”Idästä ja lännestä” (Vihavainen: Haun oh, east is east tulokset) sekä usein laulettuna kuullun ”On the road to Mandalay” (Vihavainen: Haun mandalay tulokset). Lisätään tähän vielä ”Tommy Atkins”, niin Kiplingin parhaat taitavat olla koossa (ks. Vihavainen: Haun tommy atkins tulokset).

Noita runoja ovat suomennelleet niin Yrjö Jylhä kuin Antero Manninen, tuo Viisasten kerhon Herra X ja Historiallis-kielitieteellisen osasaton legendaarinen apulaissihteeri. Mutta enäähän ei ole tuota kerhoa eikä viisaitakaan.

Kaikkia noita upeita hengentuotteita on ollut tapana jo lähtökohtaisesti parjata ja halventaa, mikä yleensä näyttää tapahtuvan ilman, että koskaan olisi edes luettu niitä kokonaisuudessaan.

Havahduin tähän, kun etsin parasta laulettua tulkintaa tuolle Mandalay-runolle. Osoittautui, ettei kaikkia säkeistöjä koskaan lauletakaan.

Mistähän moinenkin mahtaa johtua. Onko jokin näkökulma -ja tässä tapauksessa nimenomaan miesnäkökulma mahdollisesti niin paha tai arkaluontoinen asia, ettei sitä näinä päivinä edes ole sopivaa tuoda esille?

Oli miten oli, tässä nyt joka tapauksessa runo kokonaisuudessaan:

 

By the old Moulmein Pagoda, lookin' eastward to the sea,

There's a Burma girl a-settin', and I know she thinks o' me;

For the wind is in the palm-trees, and the temple-bells they say:

"Come you back, you British soldier; come you back to Mandalay!"

    Come you back to Mandalay,

    Where the old Flotilla lay:

    Can't you 'ear their paddles chunkin' from Rangoon to Mandalay?

    On the road to Mandalay,

    Where the flyin'-fishes play,

    An' the dawn comes up like thunder outer China 'crost the Bay!

 

'Er petticoat was yaller an' 'er little cap was green,

An' 'er name was Supi-yaw-lat -- jes' the same as Theebaw's Queen,

An' I seed her first a-smokin' of a whackin' white cheroot,

An' a-wastin' Christian kisses on an 'eathen idol's foot:

    Bloomin' idol made o'mud --

    Wot they called the Great Gawd Budd --

    Plucky lot she cared for idols when I kissed 'er where she stud!

    On the road to Mandalay . . .

 

When the mist was on the rice-fields an' the sun was droppin' slow,

She'd git 'er little banjo an' she'd sing "Kulla-lo-lo!"

With 'er arm upon my shoulder an' 'er cheek agin' my cheek

We useter watch the steamers an' the hathis pilin' teak.

    Elephints a-pilin' teak

    In the sludgy, squdgy creek,

    Where the silence 'ung that 'eavy you was 'arf afraid to speak!

    On the road to Mandalay . . .

 

But that's all shove be'ind me -- long ago an' fur away,

An' there ain't no 'busses runnin' from the Bank to Mandalay;

An' I'm learnin' 'ere in London what the ten-year soldier tells:

"If you've 'eard the East a-callin', you won't never 'eed naught else."

    No! you won't 'eed nothin' else

    But them spicy garlic smells,

    An' the sunshine an' the palm-trees an' the tinkly temple-bells;

    On the road to Mandalay . . .

 

I am sick o' wastin' leather on these gritty pavin'-stones,

An' the blasted Henglish drizzle wakes the fever in my bones;

Tho' I walks with fifty 'ousemaids outer Chelsea to the Strand,

An' they talks a lot o' lovin', but wot do they understand?

    Beefy face an' grubby 'and --

    Law! wot do they understand?

    I've a neater, sweeter maiden in a cleaner, greener land!

    On the road to Mandalay . . .

 

Ship me somewheres east of Suez, where the best is like the worst,

Where there aren't no Ten Commandments an' a man can raise a thirst;

For the temple-bells are callin', an' it's there that I would be --

By the old Moulmein Pagoda, looking lazy at the sea;

    On the road to Mandalay,

    Where the old Flotilla lay,

    With our sick beneath the awnings when we went to Mandalay!

    On the road to Mandalay,

    Where the flyin'-fishes play,

    An' the dawn comes up like thunder outer China 'crost the Bay!

 

Kuten usein muuallakin, Kipling hyödyntää tässä murteellisia ilmaisuja kuvatessaan niitä jätkäpoikia, joita hänen sankarinsa usein ovat. Joskus mukana on myös humoristisia esimerkkejä käsitteiden väärin ymmärtämisestä. Mutta hänen sydämensä on kuvattavien puolella.

Jos ajattelemme, mitä cockney-pojan sydämellä oikeastaan oli tuossa Kiplingin kuvaamassa tilanteessa, kun hän kulutti kengänpohjiaan kävelemällä Chelseasta hamaalle Strandille paikallisten tyttöjen kanssa, meidän on asetettava tilanne historiallisiin yhteyksiinsä.

Viktoriaaninen sukupuolimoraali edellytti, että seksuaalinen toiminta ei saanut johtaa kiihottumiseen, mikä olisi merkinnyt lankeamista irstauden syntiin ja ollut etenkin naiselle äärimmäisen sopimatonta.

Sen sijaan oli suljettava silmät ja ajateltava Englantia. Tämän runon tommy yhdistää asian kymmeneen käskyyn ja ajattelee, etteivät ne Suezin itäpuolella ole voimassa. Itse asiassa kyse on tietenkin aivan muusta.

Ajan englantilainen ja laajemminkin länsimainen tapakulttuuri oli luonut sukupuolille roolit, joihin etenkään mies ei mahtunut. Naisen seksuaalisuuden se oli latistanut passiiviseksi kopulaation sietämiseksi, joka sekin oli sallittua vain avioliitossa ja pimeässä huoneessa. Eihän mieskään mitään kostunut moisesta aktista.

Tuskinpa kannattaa kuvitella, että kyse oli vain keskiluokkaisesta kulttuurista. Tietenkin sen ulkopuolella asiat saattoivat olla aivan toisin, mutta sen luokan asenteet, joka kulloinkin on esikuvana, heijastuvat kyllä kaikkialle.

Nythän tuo luokka täällä lännessä saattaakin ainakin jossain määrin olla slummien alaluokka. Viktoriaanisena aikana kaikki oli toisin.

No, tämän laulun solttupoika oli kiertänyt muutakin kuin tahkoa. Hän on selvästikin kokenut Burmassa ruumiillisen valaistumisen, joka on ollut hyvin samanlainen kuin Margaret Meadilla, joka sijoitti maallisen paratiisinsa Trobriand-saarille.

Tämä lontoolainen tykinruoka oli myös nähnyt paremman maailman: a sweeter, neater maiden in a cleaner, greener land… Ja se ei ollut Englanti, ei edes Lontoon keskusta.

Tämä laulu on vapautetun miehen puheenvuoro, joka ylistää aitoa, puhdasta ja pidäkkeetöntä naisellisuutta, joka vallitsee puritaanisten normien ulottumattomissa, paremmassa maailmassa.

Tiedän tietenkin, että tällainen ajatus on yhtä sietämätön nykyfeministeille ja heidän hännystelijöilleen kuin se oli aikansa tiukkapipoille. Sitä paitsi siinä asetetaan englantilaiset naiset burmalaisten alapuolelle hyveellisyydestään huolimatta tai juuri sen takia.

Kas tässähän se taitaakin olla se syy siihen, ettei noita viimeisiä säkeistöjä koskaan lauleta. Kyse ei ole mistään anti-imperialismiin liittyvästä hyvinajattelusta, vaan päinvastoin siitä vertailusta, jossa Englanti kuvataan tylsänä ja tyhjänpäiväisenä samaan aikaan, kun Burmassa osataan elää ja naisetkin ovat naisia.

And man can raise a thirst…