Historia ja paikallinen identiteetti

 

Historiatietoisuuden elvyttäminen ajan trendinä

 

Kreivi Rüdiger von der Goltz, jonka johtaman apuretkikunnan rooli Suomessa vuonna 1918 on tunnettu, myös matkaili ympäri maatamme. Osittain kiinnostus varmasti liittyi sotilaalliseen rekognosointiin: mikäli käsky kävisi hyökätä Muurmannille tai Pietariin, oli tunnettava maastoa ja kuljetusmahdollisuuksia.

Sen ohella Goltz teki myös turistille ominaisia havaintoja. Olavinlinna ja Punkaharju saivat häneltä innostuneen arvion: ”Illalla kävimme katsomassa Savonlinnan vanhaa linnaa, joka saattaisi pysyä pystyssä vielä vuosituhansia. Se sijaitsi keskellä lumoavaa metsä- ja järvimaisemaa, säteilevän iltaruskon komeasti valaisemana”.

Saksassahan vanhoja linnoja on satoja, ellei tuhansia. Monet ovat raunioina, mutta hyvin kunnostettuja riittää myös kaikkialla, joten tuo ruotsalais-venäläinen linnoitus sellaisenaan ei olisi ehkä saksalaiselle ollut mainitsemisen arvoinen. Sen erityisyys syntyi historian, luonnon ja sijainnin yhdistelmästä.

Olavinlinnan keskiaikaisuus on aika suhteellista ja sen nykyisen ulkomuodon määräävät erityisesti venäläisten rakentamat bastionit, jotka edustavat 1700-luvun linnoitustaidon viimeistä huutoa. Silti Olavinlinnan historiallisissa kerroksissa on päällekkäin ja limittäin useita aikakausia ja rajaseudun menneisyyden dramaattisia hetkiä, joilla on siteensä myös suurpolitiikkaan.

Omalla, ainutlaatuisella paikallaan linna on avain koko Savon ja laajemminkin Suomen muotoutumisen historiaan, jonka tunteminen avaa itse kullekin suorastaan konkreettisia näkymiä satojen vuosien perspektiivillä.

Suomen historia on yleensä koettu ja sitä on tutkittu ennen muuta talonpoikaiston historiana ja tietenkin talonpoikaisto niin täällä kuin muuallakin on ollut koko yhteiskunnan perusta ja se sääty, joka on kaikki ruokkinut, hiirestä kuninkaaseen. Siinä luvussa myös sellaisenkin joutilasluokan kuin sotilaat.

Olavinlinnan sotilaista suuri osa oli usein ulkomaalaisia. Oli ranskalaisia, saksalaisia ja skotteja sekä tanskalaisia ja riikinruotsalaisia, mutta oli siellä myös paikallisia patriootteja, jopa kuninkaanmiehiä ja kapinoitsijoitakin -ajoituskysymyshän tämä useinkin oli.

Kun Suomessa, samoin kuin esimerkiksi Norjassa keskushallinto oli ulkomailta johdettua, keskittyi paikallishistoria pitkälti talonpoikaiston historiaan, jota tehtiinkin erittäin ansiokkaasti, lähdetilannekin kun oli hyvä. Esimerkiksi venäläisille on elämys nähdä Kansallisarkiston sadat paikallishistoriat, joista jokainen on vuosien uutteran perustutkimuksen tulos.  ja täyttää tieteellisyyden kriteerit

Talonpoikaiston historia saattaa olla hyvinkin kiinnostavaa ja jopa jännittävää, mutta kuitenkin se on vain osa kunkin seudun menneisyyttä. Monessa paikassa ns. herroja oli huomattavankin paljon, vaikka heidän kokonaismääränsä oli vain pari prosenttia koko kansasta.

Joutilasluokan, kuten sotilaiden historiaan tutustuminen avaa uudenlaisia näkymiä maaseudunkin historiaan. Esimerkiksi Savossa oli 1700-luvun lopulla syntynyt suoranainen kartanoalue Itse asiassa virkatalojen kasauma), jota nimitettiin ”pikku Pariisiksi”, sen tietyn kosmopoliittisuuden ja korkeakulttuurin harrastamisen takia.

Ranskan kieli, instrumentaalimusiikki, Bellmanin laulut, tanssit oikeissa tanssisaleissa ja suurin ikkunoin varustetuissa kartanoissa olivat siellä todellisuutta jo samaan aikaan, kun tyypillinen seudun talonpoika vielä asui savupirtissä.

Kuitenkin myös merkittävä osa talonpoikia oli välittömässä kosketuksessa tähän miljööseen: ruotutalonpojatkin kantoivat koreaa univormua ja olivat herraskaisten upseerien koulutettavina ja esiintyivät sunnuntaisin kirkonmäellä paraateissa. Jotkut nousivat aliupseereiksi ja lisäksi oli paljon ns, vapaajoukkojen jäseniä, jääkäreitä ja värvättyjä saaristolaivaston miehiä.

Saimaan laivasto oli olemassa koko 1700-luvun jossakin muodossaan, ja koki vuosisadan lopulla ja 1800-luvun alussa lyhytaikaisen, mutta sitäkin komeamman renessanssin. Oli jopa kaksi sotasatamaa: Varkauden Laivanlinna ja Ristiina. Venäläisten päätukikohta oli Lappeenrannassa.

Itse asiassa sotalaitos muodosti Savossa tuolloin hyvin tärkeän elementin, joka oli koko ajan arjessakin läsnä. Esimerkiksi Sulkavan 1700-luvun lopun noin 3000 asukkaasta palveli sotaväessä periaatteessa koko ajan (tosin arkisin pellolla raataen) noin 100. Miespuolisesta aikuisväestöstä se oli aika paljon.

Tämä on sellainen osa ajan yhteiskuntaa, jonka tuntemus on jäänyt yleisessä tietoisuudessa aika heikoksi. Nyt valtavasti kasvaneelle sukututkimukselle se joka tapauksessa tarjoaa erinomaisen toimintakentän. Erilaisia luetteloita on netissä saatavilla valtavasti ja myös netistä löytyvä Curt von Stedingkin arkiston Savon prikaatin komentajuutta koskeva osa tarjoaa aineistoa konkreettisista tapahtumista.

Niin sanottu historian elävöittäminen on maanosamme monilla seuduilla hyvin merkittävä osa kansalaistoimintaa. Waterloon tai Leipzgin valtavia taisteluita muistellaan aikakauden asuilla ja aseilla varustettuina ja paikalle kerääntyy jopa tuhansia harrastajia.

Suomessa ja Virossakin on tällainen harrastus alkamassa ja etenkin Pohjanmaalla on järjesetty todella suuria tapahtumia, juuri siellä, mistä tunnettu KAJ-yhtye on peräisin. Merkittäviä ryhmiä ovat myös vain pari mainitakseni Uudenmaan karoliinit ja Rautpohjan tykkikerho. Molemmat ovat osallistuneen myös Savonlinnan seudun tapahtumiin, joissa järjestäjinä ovat olleet Pyhän Olavin kilta ja Tykkipursiyhdisty ry.

Menneenä syksynä järjestettiin monien yhdistysten yhteistyönä Olavinlinnan 550-vuotisjuhla, joka huipentui linnan piiritysspektaakkeliin, jota seurasi 6000 katsojaa. Esiintyjiä oli noin 150, aina Ruotsista saakka.

Savo ja Kymenlaakso tarjoavatkin erinomaiset edellytykset historian elävöittämiselle esimerkiksi uuri tuollaisten taistelunäytösten muodossa.

Kyse ei tietenkään ole mistään militarismista, vaan halutessaan voi käyttää näkemäänsä todistaakseen itselleen, jos tarve vaatii, sitä, miten tavattoman mieletöntä puuhaa se entisajankin sota jo oli.

Mutta historiaa emme voi muuksi muuttaa. Taistelut olivat sen dramaattisimpia tapatumia ja niistä olivat aikoinaan kiinnostuneita niin kuningas kuin keisarinna ja tämän esille tuominen lisää syvyyttä paikallisenkin historian ymmärrykseen.

 Savo ei ollut aikanaan mikään tylsä erämaa, vaan alue, josta kiisteltiin jopa aikansa metropoleissa ja jonne saapui sotilaita, jotka olivat olleet esimerkiksi Yhdysvaltain vapaussodassa (v. Stedingk) tai Intian siirtomaasodassa (v. Döbeln). Paikalla oli henkilöitä, joilla oli jopa läheiset suhteet Venäjän ja Ranskan hoveihin (Bernburgin ruhtinas, Stedingk).

Keski-Euroopassa väitetään jokaisen pikku paikkakunnan tavalla tai toisella pyrkivän pätemään ainutlaatuisella historiallaan. Sen kunniaksi saattaa olla esimerkiksi vuosittaisia tai jopa päivittäisiä seremonioita, opastettuja retkiä ja muuta historiaan liittyvää. Paikkakuntien historiallinen kartta lyhyine selityksineen ja viitteineen syvemmälle meneviin tiedostoihin on nykyaikaa.

Olavinlinnassa voisi historian elävöittäminen pitää sisällään vaikkapa kesäisin opiskelijatyönä tehtäviä pikku esiintymisiä, vaikkapa musketinlaukaus tietyllä kellonlyömällä ja iltasoitto tornista, kaikki aikakauden asuissa. Pikku ryhmät voisivat suorittaa aikakauden musiikkiesityksiä.

Pienemmillä paikkakunnilla tarvitaan yhteistyötä yli läänin- ja maakuntarajojen. Saatavilla on paljon aineistoa, jota esimerkiksi Kymenlaaksossa ahkerasti kerättiin kaikkialta KYHIKA (Kymenlaakson historialliset kartat)projektin puitteissa. Ns. Tutškovin kartasto on julkaistu uudelleen, mikä oli hieno kulttuurityö, mutta nyt tarvittaisiin jo uusi ”kansanpainos”. Pelkkä netti ei riitä.

Mahdollisuuksia historian elävöittämiseen on loputtomasi ja ilokseni voin havaita, että innostusta asiaan on löytynyt kymmenien eri yhdistysten ja yksityishenkilöiden piiristä ainakin Sulkavalla.

Savonlinna on näissä asioissa avainasemassa ja toivottavaa on, että kaupunki, joka valitettavasti kamppailee köyhyyden kourissa, nyt todella innostuisi asiasta.

Kyseessä on sen luokan asia, jolle olisi ehdottomasti saatava Brysselistä kunnon rahoitus. Onhan täällä rajaseuduilla jo kyllin kärsitty EU:n politiikasta. Nyt olisi aika saada edes jonkinlaista korvausta.

Aineellisen pohjan luominen historiallisille spektaakkeleille edellyttäisi aluksi ainakin noin 50 univormun ja replika-aseen (voivat olla enimmäkseen deaktivoituja) muutamalta eri aikakaudelta:

karoliinipuvut (1700-luvun alku), Kustaa III:n ajan puvut sekä n1800-luvun alun univormut (Suomen sota). Lisäksi olisi hankittava jokin saaristolaivaston alus: tykkisluuppi tai -jolla.

Yksittäisille pikku yhdistyksille tällaiset kustannukset ovat ylivoimaisia, mutta kyse ei ole edes miljoonista euroista, vaan ehkäpä vain parista sadasta tuhannesta.

Jotta asia saisi vakuuttavuutta EU:ssa, summan olisi tietenkin oetava suurempi ja hakemukseen voisivat yhtyä myös esimerkiksi Varkaus. Ristiina ja Lappeenranta omine laivastoasemineen, jolloin jo päästään miljoonaan. Tällaisen verkoston perustaminen siis tarjoaisi eriomaisen pohjan myös elämys- ja seikkailumatkoille.

Niiden pohjana voisi käyttää todellisia historiallisia tapahtumia, esim. Puumalan ”Dunkerque” 1789 eli soutu Puumalasta Raikuun kautta Rantasalmelle. Tolvanniemen meritaistelu ja suuret Laitaatsalmen operaatiot voisi ottaa ohjelmistoon.

Lisäksi voisi pitkillä retkillä ja muutenkin olla tapahtumia paikallisissa kartanoissa ajan musiikin ja ruokien parissa. Esim. retket Savonlinnasta tai Järvisydämestä Parkumäelle ja Putkisalon kartanoon. ehkäpä n. 100 henkeä kerralla.

 Myös Pihlajalahden hävitysretki, Varparannan operaatio voidaan ottaa teemoiksi. Savonlinnan seudulla. Punkaharju ja Sulkavan Linnavuori sekä Telataipaleen kanava ja muut Suvorovin kanavat tarjoavat myös lisää kohokohtia retkille, joihin voi yhdistää myös kulinaarisen puolena ja muutaman historialuennon ja filmiesityksen.

Tietenkin myös spektaakkeleille vaikkapa Kärnäkoskella, Porrassalmella ja vaikkapa Utissa ja Taavetissa on olemassa loistavat puitteet. Pirttimäellekin ehkä voisi sellaiset järjestää.

Töihin vain, Savonlinna ja Bryssel!