Valhe ja epätotuus

 

Kun valtio valehtelee

 

Monet muistavat vielä, millainen ongelma kehitettiin Suomen ja Venäjän näennäisesti pilvettömiin naapuruussuhteisiin joskus puolitoista vuosikymmentä sitten (vrt. Vihavainen: Haun huostaanotto tulokset ).

Muuan moskovalainen lehti, ”Vzgljad”, kertoi, että Suomessa oli riistetty vanhemmiltaan jopa tuhansia lapsia. Muuan dosentti, joka lienee koko jutun aloittaja selitti asiaa sillä, että kyseessä oli kansanmurha sanan kulttuurisessa mielessä: suomalaiset ovat itse lakanneet lisääntymästä ja yrittävät nyt lisätä kansansa määrää kasvattamalla venäläisiltä riistettyjä lapsia omaan kulttuuriinsa.

Miten suuri ongelma mahtoikaan olla kyseessä? Maassamme on tosiaan huolestuttavan suuri määrä lapsia huostaanotettuina ja määrä lähentelee kymmentä tuhatta. Myös suuret rahat pyörivät sijaisbisneksessä. Tuntuu siltä, että tässä olisi riippumattomalla tutkimuksella ihan oikeasti paljon tehtävää, mutta tässä ei nyt puhuta siitä.

Noiden vasten tahtoaan vanhemmilta riistettyjen venäläislasten määrän kerrottiin olevan tuhansia, mikä oli valtava määrä, kun venäjänkielisiä koko maassamme oli vuoden 2010 tienoilla vain reilusti alle 40000. Nythän niitä on jo yli 100000. Oliko maassamme edes niin paljon venäjänkielisiä lapsia?

Lapsiasiaisin valtuutettu Pavel Astahov kertoi tarkan luvun raportoidessasan aiheesta Putinille: sellaisia lapsia oli vuonna 2011 18000(vuonna 2009 niitä oli ollut 16600). Käytännössä tuskin siis saattoi olla venäläistä perhettä, joka olisi saanut pitää omat lapsensa. Syyt huostaanottoon olivat tekosyitä ja läpsäys takamuksille vanhaan venäläiseen (ja suomalaiseen) tapaan oli muka riittänyt perusteeksi.

Suomen viranomaisten muistan soperrelleen asiasta vain jotakin epämääräistä, mikä liittyi siihen, ettei noihin asioihin liittyviä tietoja sopinut julkistaa. En muista kuulleeni esimerkiksi suurlähetystön esittämästä nootista asian johdosta, mutta eiväthän ne yleensä mitään uutisaiheita olekaan.

Asiasta kirjoittaa  nyt Facebookissa tarkemmin muuan paluumuuttaja, joka kuuluu niihin venäläisen intelligentsijan edustajiin, joille valehteleminen ja erityisesti valtion taholta tehty törkeä ja tahallinen valehteleminen on sietämätön kuolemansynti (ks. Что писали российские СМИ о Финляндии десять лет назад ).

Toki meilläkin valehdellaan, että korvat heiluvat. Olisi yhtä naiivia uskoa kaikkia hallituksen toimien puolesta esitettyjä tulkintoja, kuin opposition niihin kohdistamaa kritiikkiä.

Mutta silloin kyseessä ovat tulkinnat. Vakain tuumin tehty täysin valheellinen väite faktoista on joitakin aivan muuta. Sellaista meillä on aina silloin tällöin nähnyt ns. laatulehdistömme sivuilla (vrt. Vihavainen: Haun hihamerkkijournalismi tulokset ). On vaikea selittää niitäkään yksinomaan tyhmyydellä, vaikka se varmasti auttaa ja vaaditaan tällaisten suoritusten avuksi.

Mutta miksi ihmeessä esittää täysin absurdeja väitteitä jopa virallisella tasolla? Eikö seurauksena ole välttämättä luottamuksen menetys?

Näyttää siltä, ettei näin ole sellaisissa tapauksissa, joissa valheen takana on korkein kuviteltavissa oleva auktoriteetti. Venäjällä sellaisessa asemassa on Putin, joka tarvittaessa voi aina ottaa Jumalan apupojakseen kirkon kautta.

Nykyinen mediayleisö näyttää olevan erittäin altis manipuloinnille, eikä pelkää uskoa täyttä puppuakaan, jos sen esittää tuttu ja turvallinen auktoriteetti.

Kuten jo aikoinaan esitettiin, tuolloin tarkoituksena oli horjuttaa suuren yleisön saamaa, liian positiivista kuvaa Suomesta. Kun Suomen mainetta painettiin alaspäin, nousivat venäläisen todellisuuden arvo ja asema vastaavasti.

Nythän sitten olemme sellaisessa informaatiosodassa, jossa meikäläisetkin lehdet syytävät päivästä päivään yhä mielettömämpiä uutisia Venäjästä. Iltapäivälehtien aineisto tulee tarjoamaan vielä monta herkullista väitöskirjan aihetta alkaen Venäjän talouden pikaisesta romahduksesta aina Putinia vaivaaviin tappaviin tauteihin.

Nyt olisi aika tutkia, minkä verran tuohon lehdistöön ihan oikeasti luotetaan tai miksi sitä ylipäätään luetaan.

Niin, ettäkö luotetaan?

En muista, mikä instituution suorittaman selvityksen (tutkimuksen?) mukaan Suomessa luotetaan nyt julkiseen sanaan enemmän kuin juuri missään toisessa Euroopan maassa.

Joku toisinajattelija nimitti Neuvostoliittoa aikoinaan säikkymättömien idioottien maaksi. Venäjä näyttää seuraavan vanhoja perinteitä.

Mutta miten on laita oman onnettoman maamme? Olen huomannut, että journalistit ovat onnitelleet itseään osakseen tulleesta suuresta luotta uksesta. Mitäpä mahtaneekaan piillä tämänkin fasadin takana? Kiinnostaako se heitäkään?