Viroa vapauttamassa

 

Pojat pyssymiehinä

 

Iiris Heino, Hinnalla hengen ja veren. Suomalaisten vapaaehtoisten sotasurmat Virossa vuonna 1919. Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja 16. Helsinki 2000, 93 s.

 

Suomalaisten vapaaehtoisjoukkojen rooli Viron vapaussodassa on yleisesti tunnettu. Kyseessä oli kolmen ja puolen tuhannen miehen osallistuminen sotaan sen alkuvaiheessa, jolloin Viron omaa armeijaa oltiin vasta perustamassa.

Suomalaisten rooli oli silloin merkittävä jo määrällisestikin ja näytteli tärkeää osaa siinä, kun bolševikit ajettiin takaisin rajan taa sekä idässä että etelässä. Kun paikalle sitä paitsi oli jo 12.12.18 jo saapunut merta hallitseva Englannin laivasto, voi todeta ulkomaisen avun olennaisesti muuttaneen voimatasapainoa tilanteessa, jossa bolševikit jo lähestyivät Tallinnaa.

Suomalaisten lukumäärä oli noin kolme ja puoli tuhatta ja niistä 1157 kuului Martin Ekströmin komentamaan joukkoon, joka laivaston tukemana eteni nopeasti Narvaan saakka. Sen miehistöstä merkittävä osa oli ruotsinkielisiä ja kotoisin Helsingistä.

Toinen joukko, joka eteni Tallinnasta etelään ja peräti Latvian puolellekin, oli virolaistaustaisen Hans Kalmin komentama ja siinä oli 2294 miestä. Lisäksi joitakin kymmeniä suomalaisia palveli Viron armeijassa.

Etenkin Kalmin johtaman joukon maine on ollut epämääräinen ja virolainen Magnus Ilmjärv on peräti nimittänyt sitä rosvojoukoksi, jonka perusaines muodostui rikollisista. Ilmitulleiden 300-400 rikoksen lisäksi tehtiin paljon sellaisiakin rötöksiä, joita ei edes huomioitu.

Suomalaisten juopottelu, tappelut ja ryöstöt herättivät kyllä huomiota joi aikalaisissa ja Pohjan poikien komentaja Kalm oli omavaltainen mies, joka jo Suomen vapaussodassa oli kyseenalaisesti kunnostautunut ns. ”Kuhmoisten pirujen” päällikkönä, joka harrasti runsaita teloituksia. Hänen sanottiin olevan ”venäläisen tyylin” johtaja, joka ei omista tappioista piitannut.

Tunnetun Pajun kartanon taistelun jälkeen Pohjan pojat teloittivat myös 12 kartanon alustalaista, jotka olivat olleet rakennuksiin piiloutuneina ja sitä paitsi joukko valtasi sittemmin omavaltaisesti Latvian puolella sijaitsevan Marienburgin ja ryösteli siellä kuin vihollisosasto.

Koko joukon leimaaminen rikollisiksi lienee sentään liioittelua. Niin sanotun sotasurmaprojektin puitteissa tehty tutkimus on selvittänyt Viron vapaussotaan osallistuneiden ja siellä kaatuneiden taustoja, missä tosin tämä asia ei ole tullut esiin.

 Tappiota sodassa tuli, Ekströmin joukot menettivät 31 miestä ja Pohjan pojat 116 miestä kuolleina. mikä oli edellisillä noin 2% ja jälkimmäisillä lähes 4% koko vahvuudesta. Ei erityisen paljon virolaisiin verraten, mutta ei vähänkään.

Itse asiassa sodan uhreihin kuului yksi nainenkin, joukon ainoa naistaistelija Aino Mälkönen, joka sai Virossa selkävian. Kun sitä paranneltiin kävelemällä selän päällä, Mälkönen halvaantui ja ennen pitkää kuoli. Tämä tapahtui kuitenkin vasta vuonna 1920 eikä tule mukaan tämän kirjan luetteloihin.

Tämän tutkimuksen tekijä on selvittänyt joukkojen koostumusta muun muassa kotipaikan, iän ja ammatin mukaan ja toisaalta samojen asioiden jakautumia kaatuneiden joukossa. Jälkimmäisessä suhteessa ei ole suuria yllätyksiä, vain työläisten osuus on kaatuneissa hieman suurempi kuin heidän osuutensa koko joukosta.

Mitä tulee miesten rikollisuuteen, ei siitä ole tietoja. Ilmeisesti ainakaan rikosrekisteriä ei liitetty tietoihin, vaadittiinko vapaaehtoisilta ns. mainetodistusta, ei selviä kirjasta.

Joka tapauksessa tiedot ovat kiinnostavia. Kuten itärajan taa suuntautuneissa heimosotaretkissä, myös Viron vapaussodassa olivat asialla hyvin nuoret miehet ja jopa pojat. Alle 16-vuotiaita oli joukossa 127 henkeä ja 16-20-vuotiaita peräti 1616 henkeä. Jälkimmäinen olikin suurin ikäryhmä ja muodosti 53,4% kaikista.

Suurin ammattiryhmä kaatuneista olivat työläiset, joita Pohjan pojista oli 32 henkeä. Toiseksi suurin, oli maatalousväestö, joita kaatui tuosta joukosta 26 henkeä. Opiskelijoita, mukaan lukien koululaiset, kaatui 12 henkeä, mikä on yllättävän vähän ja osoittaa sen kirjassa todetun seikan, ettei Viron retki saanut opiskelijapiireissä kannatusta. Tässä olisi vertailu heimosotiin kiinnostava.

Viroon lähtemisen motiiveja on koetettu selvittää varsin myöhään tehdyillä haastatteluilla ja tulos jää epämääräiseksi. Mukana oli tietenkin sekä seikkailunhalua että aatteellisia syitä, jopa kostohenkeä vuoden 1918 tapahtumista.

Aineellisia motiiveja lienee myös ollut joillakin, ainakin sotilaalle oli periaatteessa luvassa ruoka ja juoma. Huhujen mukaan vapaussotureille oli luvattu maatakin. Sen saamisen edellytyksenä oli kuitenkin Viron kansalaisuus, kuten sittemmin selvisi. Tarkemmat tiedot ryöstelyistä olisivat olleet kiinnostavia.

Kun myös itärajan taa suuntautuneet heimosotaretket nyttemmin varsin tarkoin tutkittu, olisi varmaankin mahdollista tehdä vertailuja eri retkien osanottajien välillä. Rikollista seikkailija-ainesta oli tunnetusti mukana melko paljon myös ainakin Aunuksen retkellä.

 Yleensä heimosoturit olivat hyvin nuoria, kuten myös Viron vapaaehtoiset ja ainakin minulle on jäänyt se käsitys, mettä nimenomaan koululaiset ja opiskelijat olivat siellä vallitseva aines.

Niin tai näin, ilmeistä on, että mahdollisuus päästä rintamalle houkutteli monia nuorukaisia vielä Vapaussodan jälkeen ja ilma oli nähtävästi sakeana kaikenkarvaisista urbaani- ja ruraalihuhuista, joissa pyssyn kanssa tehtiin ihmeitä. Tätä esiintyi molemmin puolin, eikä liioitteluilla ollut mitään rajoja.

Tiedossahan on sekin, miten muuan suomalainen punikki julisti, että kun yksi lättiläinen tarkk’ampuja vastasi rintamalla kymmentä venäläistä, vastasi yksi suomalainen punikki kymmentä lättiläistä tarkk’ampujaa.

Suomi voitti siis vertailussa Venäjän suhteessa 1:100, mikä lienee kansainvälisestikin jonkinlainen ennätys. Enää ei tarvinnut miettiä, mitä tehtäisiin silloin, kun tulee se yhdestoista. Sitä paitsi venäläiset olivat samalla puolella.

Yleisenä havaintona lapsisotilaiden ja nuorukaistenkin roolista sodissa voinee yhtyä siihen erään suomalaisen silminnäkijän toteamukseen, että se on rumaa katsottavaa. Siinä suhteessa Viron vapaussotaan osallistuneet joukot eivät tee poikkeusta.

Tosin eroja näyttää olleen Ekströmin ja Kalmin joukkojen välillä, mutta myös niiden sotatie oli erilainen, kuten oli taustakin, ikäjakautumaa myöten. Ekströmin joukoista puuttui ainakin se kaikkein nuorin aines.