Oppineiden
olemuksesta
Jo 1960-luvulla tankkasin urhoollisesti
Johan Gottlieb Fichten saksaksi kirjoitettua ja fraktuuralla painettua kirjaa ӆber
das Wesen der Gelehrten”, Oppineiden olemuksesta.
Tuo rooli, joka siinä kirjassa erityisesti
filosofeille oli annettu, oli niin suuri ja ylevä, että se auttoi motivoimaan
omaakin vähäpätöistä askartelua oppineisuuden alemmilla portailla. Ylöspäin
tietä riitti, mutta sehän se kiinnostavaa ja suurenmoista olikin.
Tuo kirja oli ensi kertaa ilmestynyt
vuonna 1805 ja siinä oli aikansa saksalaisen filosofian kaikki tunnusmerkit. Se
käsitteli kaikkein suurimpia kysymyksiä kaikkein korkeimmalla abstraktiotasolla
ja tuntui avaavan tien kohti salaperäisen Ding an sich -kysymyksen
hallitsemista logiikan keinoin.
Ja miten valtava olikaan yksilön vähäpätöiseltä
näyttävä rooli tässä maailmankaikkeudessa. Eikö se itse asiassa ollut kaiken
alku ja juuri: ”Das Ich setzt fuer sich ein Nicht-Ich…” -”Minä” siis itse asiassa luo itselleen koko
maailman koko ajan ja päivästä päivään.
Siinähän jo oli sen tason mielettömyyttä,
että myöhemmät postmodrnistis saattoivat sen edessä vain noloina karistella
kurkkuaan. Hekin olivat mielestään jonkinlaisia maailman luojia, mutta mikä
olikaan postmodernistisen filosofin rooli tässä maailmassa? Taisi silläkin olla
vain ”kusiaisen valtuuvet”, Veikko Huovista siteeratakseni.
En nyt suoraan sanoan enää ihan muista,
millä tavalla oppineet, die Gelehrten, maailmaan sijoittuivat, mutta sen
käsityksen sain, että he olivat eräänlaisia välittäjiä todellisuuden syvemmän
olemuksen (das Ding an sich) ja aistihavainnoilla tavoitettavan maailman
välillä.
Roomassa ylimmäinen pappi oli
virkanimeltään ”pontifex maximus” -ylin silanrakentaja. Tuo silta oli jumalten
ja ihmisten välillä ja sen kautta voitiin säilyttää ”pax deorum”, rauha
jumalten kanssa, joka oli valtion menestykselle välttämätön. Myös paavi on
ottanut itselleen tuon pakanallisen nimityksen.
No, oppineet olivat todellisuudessa niitä
henkilöitä, jotka loivat tuollaisen sillan ja siksi heillä oli ainakin
periaatteessa jopa puolijumalan rooli. Ei ole sattuma, että tuohon aikaan
alettiin pystyttää pronssipatsaita kulttuurin sankareille. Valloittajat ja
hallitsijat olivat tärkeitä, mutta todella tärkeitä olivat oppineet, nuo
sillanrakentajat.
Fichten kansakuntakäsitteeseen en itse asiassa
jaksanut juuri perehtyä, vaikka tiesinkin, että Fichten kuuluisin teos oli ”Reden
an die Deutsche Nation” -puheita Saksan kansalle (kanskunnalle).
Kansakunnat olivat suuri henkisiä
yhteisöjä, jotka oli herätettävä ja saatava tietoisiksi itsestään. Niitä, joita
oppineiden oli ajattelullaan ohjattava, olkoonkin, että varsinainen käskijä ja
komentaja oli joku muu. Hänelle olivat tarjona oppineiden ajatukset ja visiot.
Meillä Suomessakin oppineet saivat nyt
eritysesti kansallista arvostusta. H.G. Porthanille pystytettiin ensimmäisenä
Turkuun patsas ja muita suurmiehiä ilmaantui viimeistään 1800-luvun puoliväiin mennessä:
Snellman, Lönnrot, Runeberg, Topelius… Kaikki he olivat suuri sillanrakentajia
ja oppineita siinä mielessä, kuin Fichte asian käsitti, jos nyt sitäkään oikein
muistan ja ymmärrän.
Joka tapauksessa oppineisuudessa oli
jotain pyhää viimeistään Fichten ja Hegelin päivistä lähtien. Ei Fichte sinänsä
liene ainakaan meillä erityisen suuri vaikuttaja ollut, mutta hänen käsityksensä
oppineiden roolista oli niin sanotusti ilmassa tuona aikana muutenkin: Saksassa
nostettiin korkeuksiin aivan erityisesti Goethe, yleisnero ja olympolainen puolijumala.
Suurmiesten patsaita nousi jokaiseen Euroopan maahan.
Koko kansakunnan opettaminen oli valtava
tehtävä, jonka merkitys ei suinkaan ollut vain materiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä.
Kansakoulunopettajat olivat se ryhmä, joka käytännössä loi perustan
kansalliselle kulttuurille. Siinä sivussa se tuotti myös ylivertaista
sotilaallista kykyä, mikä ilmeni Preussin voittaessa Itävallan. Voitonhan sai tunnetusti
preussilainen koulumestari, kuten sanottiin.
Preussilainen koulumestari on ollut hieman
huonossa maineessa, sillä hänet on esimerkiksi Heinen teoksissa kuvattu piiskaa
heiluttavaksi tomppeliksi, mutta kansanopetuksen filosofiassa oli avautunut myös
uusi, humaani linja, jota edustivat Pestalozzin ja Fröbelin kaltaiset hahmot.
Kansa oli vastahakoista ja saattoi pyrkiä
pakenemaan tarjolla olevaa oppia, kuten Maiju Lassilan kuvaama Manasse Jäppinen
Säämingistä, joka suostui oppimaan ensimmäiset kirjaimet vasta ankaran taistelun
jälkeen, mutta kehittyi myöhemmin itse suureksi oppineeksi.
Joka tapauksessa oppi sen alimmillakin
tasoilla oli sivistystä ja se oli ainakin jossakin määrin ajettava jokaisen kansalaisen
kalloon. Oma lukunsa olivat sitten suuret oppineet, johon koko kansakunta katsoi
kuin puolijumaliin kaapin päällä ja joiden pronssipatsaiden edessä suoritettiin
vuotuisia palvontamenoja.
Miten toisin ovatkaan asiat nyt.
Oppineisuus sanan arkisessa merkityksessä on varsin neutraali ja pahimmillaan
koominen asia. Kenenkään ei tarvitse koota päähänsä kaiken maailman tietoja,
kun tietokone tekee sen hänen puolestaan. Nyt tekoäly hoitaa itse ajattelunkin.
Tilanne on hieman samanlainen kuin sillä
1960-luvun suurella amerikkalaisella
poliitikolla, jolta kysyttiin, oliko hän suorittanut MA-tutkinnon. ”En ole”,
hän vastasi,”mutta minulla on muutamia kymmeniä sellaisia palveluksessani”.
Miksipä ihmisen pitäisi oppia ja sivistyä
ja mitä nuo sanat edes tarkoittavat? Eikö suurin moukka koko maassa, joka on
etevä pelaamaan pokeria ja tekemään diilejä, ole joka tapauksessa se, joka
voittaa? Muut häviävät eli ovat luusereita ja joutavat elämään slummiin ja
ryöstelemään siellä toisiaan. Koulun käynnistäkään ei ole heille mitään hyötyä.
Tekoäly jo mainittiinkin. Se epäilemättä hallitsee
esimerkiksi vaikkapa Fichten filosofian ja kaiken muunkin monin verroin
peremmin kuin minä, joka sentään kulutin viikkotolkulla aikaani päästäkseni
asiasta selville.
”Oppineiden” glooria on jo kauan sitten
kuihtunut ja heidät on pantu paikalleen myös yhteiskunnassa. Ei se
tohtorintutkintokaan välttämättä lisää ihmisen niitä kykyjä, joita työssä
tarvitaan, kuten on yhä uudelleen todettu.
Ehkäpä vanhamuotoinen opiskelukin jo pian
unohdetaan tykkänään? Ehkä katsotaan riittäväksi, että jokainen osaa muotoille
tekoälylle sellaisia kehotuksia, että se pystyy saamaan aikaan tarvittavia
tuloksia.
Millaisia sitten tarvitaan? Se saattaa
olla kysymyksistä oleellisin, kuten se oli jo Fichten aikoina. Luulen, että sen
päättävät meidän yläpuolellamme olevat tahot. Ihanteellinen kansalainen on
niiden mielestä varmaankin poliittisesti korrekti (ja tämän merkityksen määrää
kulloinenkin politiikka) ja tietenkin tottelevainen.
Luultavasti varsinaiseen oppineisuuteen
tarvitaan enää luku- ja kirjoitustaitoa, vaikka ei suinkaan välttämättä.
Suullisia komentoja on jo kauan käytetty tietokoneissa ja ne pystyvät kommunikoimaan
sujuvasti eri kielillä myös lukutaidottomien kanssa.
Ehkäpä ”oppineen” tulevaisuudessa
tunnistaa siitä, että hän osaa ihan itse lukea ja kirjoittaa. Ehkä noidenkin
taitojen hankkimista rajoitetaan ja valvotaan. Nehän saattavat olla vaarallisia
ja tiedossa on, että menneisyydessä niiden avulla on tehty hirvittäviä asioita.
Tekoäly osaa jo nyt olla tottelematta ”vääriä” komentoja.
Kaikkein perustavanlaatuisin rikos on ajatusrikos.
Mikäli rikollinen vielä saa käsiinsä dokumentteja, jotka kertovat hänelle
vääriä asioita, hän saattaa pian tietää liikaa. Aldous Huxleyn maailmassa (ks. Vihavainen:
Haun huxleyn maailma tulokset ) tämä oli tehty mahdottomaksi ja ehkäpä
tilanne on pian sama tässä omassakin maailmassamme.
"Kenenkään ei tarvitse koota päähänsä kaiken maailman tietoja, kun tietokone tekee sen hänen puolestaan. Nyt tekoäly hoitaa itse ajattelunkin."
VastaaPoistaTämän olen murheellisena huomannut, vanhan ajan sivistys ja osin jopa kielitaito on menettänyt merkityksensä; olo on kuin olisi ikänsä kerännyt sukanvarteen säästöjä pahan päivän varalle ja huomannut, että ne ovat menettäneet arvonsa....
"Ihanteellinen kansalainen on niiden mielestä varmaankin poliittisesti korrekti (ja tämän merkityksen määrää kulloinenkin politiikka) ja tietenkin tottelevainen."
VastaaPoistaEikös muuten ala kummasti muistuttaa hyvää neuvostokansalaista, tietenkin korrektiuden osalta muutettavat muuttaen.
Viimeisen kappaleen luettuani tuli pelko, ettei blogistimme osoittautuisi profeetaksi, kuten on vanhoista blogeista nähty; viisas näkee etukäteen sen kehityslinjan, jota me muut vasta uumoilemme.
VastaaPoista