Sivistyksen kriisi numero 2

 

Mitä on sivistys ja mitä sillä tekee?

 

     Sokrates tiesi paljon asioita, mutta selitti vaatimattomasti, että tietää vain sen, ettei tiedä. Se oli häneltä toki turhaa vaatimattomuutta, joskin hyvä metodinen lähtökohta. Muuan Dostojevskin henkilö, joka lienee kuullut Sokrateen näkemyksistä, sanoi olevansa hölmö (durak), mutta tietävänsä sen, minkä vuoksi hän itse asiassa onkin lakannut olemasta hölmö.

     Tämä jälkimmäinen henkilö, joka muuten kuului aikansa radikaaleihin, ei ole ajatuksenjuoksuna puolesta vakuuttava. Sokrates toki kärjisti asioita, mutta pääsi hedelmälliseen tulokseen: on opittava lisää, että tietäisi. Hölmö taas oli jo valmiiksi hölmö, eikä ilmeisesti kokenut taritsevansa enää lisää hölmöyttä. Sitä oli hänen yhteiskuntafilosofiassaan jo yllin kyllin.

     Die Zeit-lehdessä (13.5.2026) on alettu julkaista uutta pysyvää palstaa, joka käsittelee tietämistä. Aluksi teemana on: Mitä tarkoitetaan nykyään sivistyneellä ihmisellä? Was ist heute ein gebildeter Mensch?

     Kysymyksestä tekevät ajankohtaisen paitsi yhä laskevat PISA-tulokset, myös tekoälyn, käännöskoneiden ja wikipedian kaltaiset asiat. Miksi opiskella, kun kone tietää ja kertoo joka tapauksessa kaiken paremmin?

     Artikkelissa kerrotaan opiskelijoiden yliopistoissakin jo tulleen yhä avuttomammiksi ja tyhmemmiksi. Monet eivät pysty enää itsenäisesti ymmärtämään ammattilehtien artikkeleita. Siitä huolimatta he saattavat tuoda esille täydellistä tietämättömyyttään huomattavan itsevarmasti. Kaikenhan voi kysyä ja teettää tekoälyllä.

     Olemmeko saapuneet toiseen sivistyksen/kasvatuksen kriisiin (Bildungskrise)? Nyt alkaa olla salonkikelpoista olla tietämätön. Omien ajatuksien muotoilemista ei enää edellytetä, eikä yleissivistystä arvosteta. Onko korkeakulttuurimme romahtamassa? Onko uusien välineiden merkitys yhtä suuri mullistus kuin kirjapainotaidon keksiminen?

     Kysymystä sivistyneisyydestä (Bildung) on yritetty kiertää puhumalla asian moniselitteisyydestä.  Eikö jokainen, jolla on omalla alallaan tarvittavat tiedot, ole sivistynyt?

     Toimittaja Anna-Lena Scholz on eri mieltä. Tarvitaan sivistystä/koulutusta, että pystyisi esittämään kysymyksiä. Pyrkimys tietoon on asia, joka ei koske ainoastaan yksilöä, vaan myös hänen suhdettaan ympäristöön. Hänen on tiedettävä samoja asioita muiden kanssa ja ymmärrettävä maailmaa myös toisten kannalta. On opittava, että oma maailma on vain maailman yksi nurkkaus.

    Mutta mitä siis konkreettisesti olisi tiedettävä? Toimittajan mielestä ainakin seuraavaa: on osattava ainakin yhtä vierasta kieltä, on matkustettava vieraissa maissa, on ymmärrettävä menneisyyden ilmeneminen nykyajassa, sen kirkoissa, muistomerkeissä ja museoissa. On tiedettävä kaikkien suurten maailmanuskontojen juhlapäivien merkitys ja tunnettava Euroopan historian pääpiirteet Ranskan vallankumouksesta alkaen ja myös suurten vapautusliikkeiden historia, on ymmärrettävä matematiikan alkeet algebraa myöten, on tunnettava kemiaa (alkuaineiden jaksollinen järjestelmä) ja astronomian perusteita (aurinkokunta). On tunnettava luontoa ja osattava erottaa pyökki (Buch) koivusta.

     Ja kirjoja (Bücher) täytyy lukea ja paljon. Musiikkiakin on kuunneltava ja filmejä vilkaistava. Oman maan poliittinen järjestelmä on osattava selittää, kuten myös ilmastokriisi ja lajikato sekä maailmantalouden häiriöt. Digitaalisten konsernien talousmallikin on ymmärrettävä ja on seurattava päivän tapahtumia.

     Luettelossa on aukkoja, kuten kirjoittajan omassa yleissivistyksessäkin, mutta olennaista on, että ihminen kykenee muotoilemaan kysymyksiä.

     Toki vastauksia saa kysymyksiin nopeasti ja helposti, mutta on tiedettävä, mitä haluaa tietää ja ymmärrettävä, ovatko vastaukset tyydyttäviä vai ei

     Mikäli tämä toinen sivistyskriisi äityy pahaksi ja lasten luku- ja kirjoitustaito vain hupenee, on siitä seurauksia myös koko maalle, jonka tieteellinen, taloudellinen ja poliittinen potentiaali kuihtuu.

    Kirjoittaja etenee sitten pohtimaan Goethen ja Wilhelm von Humboldtin sivistysajattelua ja heidän näkemystään siitä, että sivistys on arvo sinänsä, riippumatta sen välineellisestä hyödystä.

     Sanalla sivistys (Bildung)on yhä entinen, lämmin sävynsä ja yhä puhutaan myös sydämensivistyksestä (Geistes- und Herzensbildung).

     Yliopistojen yhä suurempi suuntautuminen välineellisyyteen ja kilpailuun tarvitsee täydennyksekseen sivistysajattelua. Ehkäpä toimittajan lapsella jo jossakin vaiheessa on aivoissa mikrosiru, joka simultaaitulkkaa vieraita kieliä ja ammentaa loputtomista tietovarastoista. Ehkäpä lapsi isona onkin vain tekosivistynyt (künstlich intelligent)…

     Tai sitten ei. Tekoäly osaa kaikenlaista, mutta eihän se tahdo mitään. Lapsetkin sentään kysyvät: kuka? miten? mitä? miksi? Ihminen tahtoo tietää ja vain se, joka tietää paljon, osaa kysyä. Ja vain se, joka osaa kysyä, on vapaa.

     No, jos näin on, ei tulevaisuus vielä kovin pahalta näytä. Tekoäly kaikkine apuneuvoineen on mahtava väline, mutta päämäärien asettaminen ehkä sittenki jää ihmiselle.

     On kuitenkin ymmärrettävä, ettei päämäärien ja keinojen välinen suhde koskaan ole selkeä. Jälkimmäisistä tulee aina myös päämääriä ja ne saattavat helpostikin syrjäyttää alkuperäiset. Tekoäly saattaa hyvinkin johtaa pyrkimään päämääriin, joita sen käyttäjä ei edes ymmärrä.

     Pelkään pahoin, että Sokrateen kaltaisen tyypin sijasta maailmassa saattaa tulla vallitsevaksi tuon alussa mainitun Dostojevskin hahmon edustama suhtautuinen tietoon ja sivistykseen. Itsekylläinen tyhmyys on muuan aikamme merkittävimmistä ilmiöitä, kuten jokainen internetin keskusteluja seurannut voi todistaa.