Venäjän resurssit ja Russki
mir
Venäjän niin sanottu resilienssi on hämmästyttänyt useimmat. Ukrainan
sodan alkaessa uskottiin, että Putinin rahat loppuvat viimeistään parissa
kuukaudessa tai ainakin vuodessa, kun sinänsä suuri, noin 600 miljardin puskurirahasto
on käytetty.
Venäjä on kuitenkin ollut paljon luultua sitkeämpi ja kyennyt hyödyntämään
niitä ihan todellisia rikkauksia, joita sen valtavalla alueella piilee.
Aikoinaanhan jopa sen kykyyn myydä suuressa mitassa hiilivetyjään Kiinalle
suhtauduttiin skeptisesti.
Kuten Hitlerillä, myös Putinilla on ollut päämääränään venäläinen
maailmanvalta. Mitä sanoikaan Hitler: Saksan on oltava joko maailmanvalta tai
ei sitten mitään. Jälkimmäinen vaihtoehto näytti kerran jo toteutuvan, mutta
sentään vältettiin, kun terveet voimat tulivat valtaan sen jälkeen, kun
mielipuolet oli voitettu.
Venäjä on kuitenkin yksinään liian pieni väestönsä puolesta voidakseen
uskottavasti olla maailmanvalta. Neuvostoliitto oli sitä, mutta siihen kuului
kaksin verroin enemmän asukkaita ja sen lisäksi vielä satellittivaltioiden
ulkokehä, jota se monessa mielessä hallitsi.
Russki mirin idea on nykyisen imperiumiajattelun ytimessä.
Valitettavasti vain tuo ”maailma” on koko ajan voimakkaasti kutistumassa eikä vähiten
nimenomaan itse Venäjän imperialistisen politiikan takia.
Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että Venäjällä menee sodassa
huonosti. Itse asiassa siltä on näyttänyt jo monta vuotta. Ehkä vielä pahempaa
maailmanvaltapyrkimysten suhteen on se, että Russki mirillä menee huonosti.
Kuitenkaan ei ole todennäköistä, että kumpaakaan voitaisiin tästä maailmasta
sotimalla hävittää. Rauhan solmiminen voisi olla ainoa järkevä ja inhimillinen
tapa selviytyä tästä tilanteesta, niin sietämättömältä kuin se saattaa
Brysselin tragikoomisen maailmanvallan perspektiivistä tuntuakin.
Tässä taannoinen blogini (23.5.2025), jota en ole muutellut:
Entinen akka ja Venäläinen
maailma
Motto:
Tämän kun ammun ja toisen lisäks,
niin kolome ennää viijestä puuttuu,
sanos entinen akka, kun jäneksen
jälet näki.
Itse asiassa akalla ei ollut
enempää pyssyä kuin ampumataitoakaan, mutta sen sijaan kyllä runsaasti
optimismia. Sehän on periaatteessa hyve, mutta vain tiettyyn, realistiseen
rajaan asti. Tässä tapauksessa kyse oli jo haihattelusta, jolle ei ollut olemassa
mitään realistisia edellytyksiä.
Tässä oli kyseessä anekdoottinen
äärimmäistapaus, mutta epärealistiset käsitykset omista mahdollisuuksista ja
keinoista niiden saavuttamiseksi eivät tässä maailmassa ole olleet niinkään
harvinaisia.
Saksalainen ydinfyysikko Wilhelm
Fucks laati 1960-luvulla hämmästyttävän oikeaan osuneen ennusteen Kiinan mahdin
tulevasta kehittymisestä (ks. Vihavainen:
Haun formeln zur macht tulokset).
Fucksin metodit olivat hänen omien
sanojensa mukaan ”insinööritieteelliset” ja hän pyrki matemaattisesti laskemaan
kunkin mahdollisen suurvallan potentiaalin väestökehityksen ja tuotannon
termein. Kiinan nousu näytti hänestä selvältä asialta, mutta Hitlerin
mahdollisuuksia muutama vuosikymmen aiemmin hän piti olemattomina.
Fucks todisteli asian laskemalla,
mutta todistusta ei ole pakko uskoa. Lopputulos on joka tapauksessa tiedossa ja
sen todistaminen on yhtä helppoa kuin ampua napakymppi ampumalla ensin ja
piirtämällä sitten maalitaulu osuman ympärille.
Silti Fucksin laskelmissa oli itua.
Onnistuakseen Hitlerillä olisi pitänyt olla kyky selviytyä toinen toistaan
seuraavista epätodennäköisistä yrityksestä. Hän lähti alivoimatilanteesta, kun
huomioon otetaan resurssit eikä vain hetkellinen tilanne.
Hitlerin ongelmana oli, ettei hänen
hallitsemansa Saksa ollut maailmanvalta eikä voinutkaan sitä olla, ellei se
suoriutuisi muutamista peräkkäisistä tehtävistä. Maailmanvallan asema häämötti
tulevaisuudessa, mutta vasta sen jälkeen, kun kilpailijat eli viholliset olisi
yksi toisensa jälkeen aseellisesti kukistettu.
Hitlerin visiossa tavallaan toistui
se entisen akan dilemma, jossa resursseja puuttui, mutta kunhan niitä olisi
hankittu, voitaisiin aina ylemmälle tasolle nousta porras kerrallaan.
Toki Hitlerillä, toisin kuin akalla
oli sekä pyssyjä että häikäilemättömyyttä niiden käyttämiseen, mutta riittävän
kapasiteetin luominen oli vielä edessäpäin ja monen mutkan takana silloin, kun
kohtalokkaat ratkaisut tehtiin.
Hitlerin maaninen visio, jonka
mukaan Saksan oli oltava maailmanvalta tai lakattava olemasta, oli siis
rakennettu hyllyvälle perustalle. Tukea se kuitenkin sai runsaasti turhien
uhrien tuottamasta frustraatiosta ja uskosta oman asian pyhyyteen ja oikeuteen.
Paradoksaalisesti sodan lopputulos
oli Saksan kannalta sekä katastrofi että onnenpotku, joka pian tuotti sen
hyvinvoinnin, jonka saavuttaminen väkivalloin olisi jokseenkin varmasti ollut
mahdotonta.
Venäjän imperialistiset haamukivut
ovat tuottaneet samanlaista maanista pyrkimystä maailman johtoon, joka oli
tunnusomaista Hitlerille ja sai kerran myös Saksan kansan mukaansa. Visiot ovat
nyt tuskin sen realistisempia ja ”pääideologi” Duginin kohdalla ne ovat
suorastaan sairaalloisia houreita (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=geopolitiikka ).
Putinin suurvaltainen mania
muistuttaa suuresti Hitlerin aikoinaan yrittämää maailmanmahdin kaappausta.
Tuhoa on nytkin saatu aikaan paljon ja yhä lisää on luvassa, mutta Venäjän
resurssit maailman hallitsijaksi eivät vain vakuuta, kuten eivät aikoinaan Saksankaan.
Päämäärät eivät silti ole vähemmän
vaatimattomat. Näin kirjoitin blogissani vuonna 2022:
”Jo yliopistollisessa
oppikirjassaan kirjassaan Geopolitika Rossii vuonna 2014 Dugin väitti, että
Venäjää vastaan käydään armotonta geopoliittista sotaa, kuolemaan asti (она ведется против нас и ведется беспощадно, на поражение, насмерть).
Siinähän sitä on opiskelijoille
hengen ravintoa. Juuri nyt siis ratkaistaan kysymystä siitä, onko Venäjä
olemassa sivilisaationa vai eikö ole. Jos se haluaa olla, on sen pakko
valloittaa Kaakkois-Ukraina, Novorosssija. Miksi näin on, tietää vain geopolitiikan
Jumala.
Mihin Venäjä sitten lopulta pyrkii?
Sen jylhä kohtalo on pyrkiä valloittamaan lopulta koko maailma: расширение до естественных
границ Северо-Восточной Евразии, Турана, с перспективой распространения зоны
влияния за ее пределы, вплоть до масштаба всей планеты…
Siinäpä se, sanasta sanaan. Kuten tiedetään ja on kainostelematta
sanottukin, päämäärä on venäläisen maailman, russki mir, yhdistäminen ja
levittäminen. Siihen taas kuuluvat kaikki ne, joita yhdistää venäjän kielen
taito ja halu kuulua sitä käyttävään yhteisöön.
Jälkimmäinen ehto ei ole suinkaan
”pakollinen”. Sitähän ei Ukrainakaan ole suurimmaksi osaksi täyttänyt.
Se entinen akka ei ymmärtääkseni
saanut koskaan yhtään jänistä, mutta Putinilla näyttäisi olevan jo jotakin
pivossaan. Sen takaisin ottaminen ei taida olla realistista, mutta mitä hänellä
on ja mikä on asian merkitys kokonaisuuden kannalta?
Kyseessä on pieni osa Ukrainaa ja
se on vain pieni osa Ukrainaa. Venäläisen maailman luomisen kannalta se ei
vielä ole kokonainen jänis eikä edes puoltakaan. Itse asiassa koko sota näyttää
tässä suhteessa eli tärkeimmän päämäärän suhteen olleen katastrofi ja se on
tehokkaasti johtanut siihen, että koko venäläinen maailma kutistuu entistä
nopeammin.
Näin kirjoitin ranskalaista ja
venäläistä maailmaa koskevassa blogissani jokunen vuosi
sitten: ”Maailmassa käyttää enimmäkseen ranskaa päivittäin yli 300
miljoonaa ihmistä eli kolmisen prosenttia koko maailman väestöstä.
Tämän vuosisadan puolivälissä luku
saattaa kuitenkin olla jo 700 miljoonaa eli kahdeksan prosenttia. Näin
arvioivat jotkut asianharrastajat, joista en tiedä, ovatko he optimisteja vai
pessimistejä. Tulevaisuuttahan kukaan ei tiedä.
Tätä ranskan puhujien kokonaisuutta
nimitetään usein ranskalaiseksi maailmaksi -le monde francophone.
Samanlaiselta kuulostaa myös venäläisen maailman -russki mir- käsite,
mutta sille on haluttu antaa melko lailla erilainen merkitys ja liitetty kielen
ohella yhdistäviksi tekijöiksi myös kulttuurisia, uskonnollisia ja jopa
geopoliittisia aineksia.
Venäjän kielen maailma on
ranskankielistä paljon pienempi. 1990-luvulla venäjää opiskeli ulkomailla noin
74 miljoonaa henkeä, mutta nyt luku on vain puolet siitä.
Mikäli otetaan huomioon vain
entisen Neuvostoliiton ulkopuoliset alueet, on venäjän lukijoiden määrä
romahtanut: 20 miljoonasta yhteen miljoonaan.
Nuo luvut ovat wikipediasta ja
niihin on tietenkin syytä suhtautua varauksella.
Ken elää, hän näkee. Joka
tapauksessa venäläinen maailma, tuo Russki mir on sen sijaan
ollut pahoissa vaikeuksissa ja itse asiassa se on viime aikojen ekspansiivisen politiikan
aikana voimakkaasti kutistunut. Tätä on tapahtunut maiden sisälläkin,
esimerkiksi Ukrainassa ja Georgiassa.
Neuvostoliiton huippuaikoina
venäjää puhuttiin paitsi Venäjällä, myös kaikissa neuvostotasavalloissa ja
jokaisen oli ainakin periaatteessa ja ennen muuta käytännössä osattava sitä.
Se oli uuden neuvostoihmisen
kansainvälisen yhteydenpidon kieli ja toimi hyvin myös Itä-Euroopassa.
Sosialismin prestiisi aiheutti sen, että kymmenet miljoonat ihmiset opiskelivat
sitä ympäri maailmaa, etenkin ns. kehitysmaissa.
On merkille pantavaa, että tämä
venäläisen maailman kutistuminen on tapahtunut juuri samaan aikaan, kun
Moskovassa on lanseerattu yhä pöyhkeämpiä suunnitelmia venäläisen kulttuurin
maailmanvalloitukselle.
Paitsi, että sen oletetaan olevan
moraalisesti ylivertainen muihin nähden ja edustavan korkeampaa
intellektuaalista tasoa, siihen liittyvät myös sotilaallinen mahti ja
häikäilemättömyys, jotka aina hurmaavat tiettyjä luonteita.
Itse asiassa Russki mir-yhteisöä
on sen omassakin piirissä haluttu kuvailla myös ja nimenomaan voiman termein:
eivät ainoastaan ne, jotka ihailevat venäläistä kulttuuria, kuulu tähän
yhteisöön, vaan myös ne, jotka pelkäävät Venäjän aseiden voimaa… Näin loihe
lausumahan Putinien entinen pääideologi Vladislav Surkov, itsekin muuten
tšetšeeni ja uustsaristiselta titteliltään 1. luokan todellinen valtioneuvos:
Идея «русского мира» возникла не вчера. Я ввёл его в структуру
государственной политики. Путин сказал: «У России нет границ»; Думаю, он это
имел в виду. Что такое русский мир? Это везде, где люди говорят и думают
по-русски. … Где уважают нашего Путина. И его во многих местах уважают те, кто
не говорит по-русски и имеет довольно смутное представление о России. Там, где
люди боятся русского оружия, это тоже русский мир. Это наша [сфера] влияния.
Где уважают наших учёных, наших писателей, наше искусство. Это весь
русский мир.Владислав Сурков
Halukkaat kääntänevät tekstin
koneella, elleivät kuulu tuon russki mirin piiriin tai muutoin osaa kieltä.
Joka tapauksessa Surkov tuossa pätkässä selittää, että Putin sanoessaan, ettei
Venäjällä ole rajoja, tarkoitti juuri russki miriä. Tämä venäläinen maailma on
kaikkialla siellä, missä puhutaan ja ajatellaan venäjäksi, missä ihaillaan
”meidän Putiniamme” tai pelätään Venäjän aseita…
Tämä viime mainittu looginen salto
mortale taitaakin siirtää koko maailman pian venäläiseksi ja siihen
ehdottomasti kuuluvat silloin myös ne maat, joissa vihataan ja halveksitaan
Putinia.
Mutta ne jänikset loikkivat kyllä
moisesta yhteisöstä niin kauas kuin pääsevät, eikä niitä enää kiinni saa.
Alaston väkivalta saattaa toimia
vanhan ajan pankkiryöstössä, mutta ei kansainyhteisön luomisessa. Pistimillä
voi pelotella, mutta niillä ei voi istua.
Hitler olisi voinut esimerkillään
opettaa edes tämän asian niille, jotka yrittävät häntä matkia, mutta kuten
tiedetään, Herra lyö ensin sokeudella ne, jotka haluaa tuhota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita nimellä.