Temppeliprostituutio
Kirkkomme Pride-harrastusta seuratessa tulee mieleen, että uskontomme on
nyt syvän muutoksen tilassa ja kenties kokonaan häviämässä. Toisaalta voisi
jopa ajatella sen mahdollisesti olevan palaamassa itämaisille juurilleen
mysteeriuskontona.
Vielä hiljattain uskontomme oli keskeiseltä osin transsendentaalista ja
korosti ihmisen mitättömyyttä ja hänen loputtomia velvollisuuksia Jumalan edessä.
Siihen kuului keskeisenä tarve irtautua maallisista haluista ja himoista, jotta
lähestyttäisiin pyhyyttä.
Nimenomaan noissa ihmislajin perimmäisissä vaistoissa ja niiden
vapauttamisessa kohtaamme näköjään nyt sen, mitä sanomme jumaluudeksi ja voimme
kukaties jopa siihen ekstaattisesti sulautua.
Vaistojen ja halujen vapauttamisessa ei ole pelkkä kysymys asioiden
sallittavuudesta tai sallimattomuudesta, vaan niitä palvotaan. Kenties siinä tietyllä
tavalla lähestytään ihmisyyteen kuukuvaa mystistä pyhyyttä, ihmistä haluavana
olentona, homo cupidus, joka on nostettu
alttarille entisen suuren kärsijän teloituspaalun asemesta.
On selvää, ettemme enää kulttuurikehityksen tässä vaiheessa voi palata
taikauskoisiin kuvitelmiin toisesta, haudantakaisesta elämästä tai tabuista,
jotka Jumala on ihmisille lähettänyt heitä rangaistakseen ja kiusatakseen.
Teloituspaalu tekee meihin kiusallisen barbaarisen vaikutuksen.
Uskonnollinen tunne nykyään, sikäli kuin sitä yhä on, kohdistuu nyt
konkreettiseen, koettuun maailmaan ja sen ihmeen tajuamiseen. Se saattaa
tapahtua zen-buddhismin valaistumisen myötä tai sitten samaan tapaan kuin David
Friedrich Straussiin panteismi. Hänhän saavutti suuren hartauskokemuksen
ymmärtäessään arkielämän ihmeen, jossa luonnollisen ja yliluonnollisen raja häipyi
pois.
Toinen modernin hartauden opettaja oli Nikolai Tšernyševski, joka visioi
uusia, lasista ja alumiinista rakennettuja kaupunkeja, joissa hartaus ja
palvonta tapahtuisivat temppeleissä, joissa miehet ja naiset kohtaisivat
seksuaalisuuden ihmeen äärellä. Mystinen naisjumaluus hallitsi noissa
salaisissa huoneissa.
Joissakin uskonnoissa kehotetaan miestä rukoilemaan ennen yhtymistään
naiseen ja tässä voimmekin nähdä aidosti jalostuneen näkökulman siihen mysteeriin,
jonka itse olemme alentaneet latteaksi nautiskeluksi ja hedonismiksi, jolla tehdään
jokapäiväistä bisnestä.
Yhdyntä ei välttämättä johda uuden elämän syntyyn tain edes tyydytä
ketään millään tavalla, mutta silti juuri siinä on kaikkein syvällisimmän
mysteerin kokemisen mahdollisuus, jota kulttuuri-ihmisen olisi käytettävä
hyväksi päästäkseen arkipäiväisen lattean tajuntansa piiristä kohti
ihmisarvoista olemassaoloa.
Muinoin idässä oli temppeliprostituutio hyvin yleistä, miten myös pyhänä
pidetty vestaalien ikuinen siveys. Molemmat lähestyvät samaa mysteeriä eri
suunnilta.
Astartea tai muita suuren äidin olomuotoja palvovat papit, jotka
harjoittivat temppeliprostituutiota, oli usein kastroitu, minkä voimme todeta hämmästyttävän
nykyaikaiseksi ilmiöksi, joka näyttää olevan pride-kansan keskuudessa myös arvostettua.
Siinähän ihminen simuloi mystistä sukupuolesta toiseen siirtymistä, minkä
todellisuus osoitetaan tuskallisella operaatiolla.
Tällaisen
uskonteon (vrt. auto da fe) aitoutta olisi kohtuutonta epäillä, mutta lienee
sallittua ajatella että se on mahdollinen vain poikkeaville eikä siis kuulu
normaalin piiriin, vaikka luonnollinen sekuaalisuuden kirjo käsittäneekin
fantasioita myös toisen sukupuolen elämysten tavoittelusta
Nykyisin niin kirkon, kuin jopa politiikan mielenkiinto suuntautuu
seksuaalisuuteen ja erityisesti sen poikkeamiin sellaisella innolla, että sitä
lienee sanottava lähinnä maaniseksi. Tämän sanominen ei toivottavasti ole
koettavissa loukkaukseksi tai ns. kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.
En usko, että tätä kirkon pride-innostusta annattaa kuitata vain
paluuksi pinnallisuuteen, mitä se kyllä varmastikin tietyltä osalta on.
Sen ytimessä kuitenkin saattaa piillä aito uskonnollinen tunne, joka etsii
toteutumistaan seksuaalisuuden mysteeristä, johon myös ihmiskunnan elämän
jatkuminen ja näillä näkymillä myös sen tuhoutuminen liittyvät.
Kybeleä palvova Attis leikkasi tarun mukaan kiveksensä irti terävillä
kivillä uhrina jumalattarelleen. Nykyään tämä tuntuu hyvinkin modernilta asialta
sekä sanan konkreettisesa mielessä että symbolisesti.
Naista palvovat urokset emaskuloivat itsensä
yhä uudelleen kuvaannollisesti, seksuaalisen palkkion toivossa tai sitten
peräti ihan oikeasti päästäkseen siirtymään naisten jumalalliseen joukkoon.
Kun näin pitkällä ollaan, en ihmettelisi lainkaan, mikäli kirkkomme
piirissä aloitettaisiin temppeliprostituutio antiikkiseen tapaan. Prostituutiossa
papittaret/papit uhrautuisivat lahjoittaakseen lajitovereilleen parasta ja
kauneinta, mitä heillä on ja lisäisivät maailmaan aidosti hyviä asioita,
hellyyttä ja rakkautta.
Prostituutioon pitäisi liittää ainakin vapaaehtoinen uhrilahja, joka
koottaisiin kirkkojen ylläpitämistä varten. Muutenhan ne pian jouduttaisiin
purkamaan tai antamaan toisuskoisille.
Ken elää, hän näkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita nimellä.