keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Vihapuhe



Vihapuhe

Motto: ”Eskoni tyhmä? Se on vale ja vihapuhe,
kateudesta siinnyt!”

Nummisuutarin Topias

Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, Orwellin dystopia ”1984” ei kuvaa vielä täysin kehittynyttä totalitarismia. Siinä vaiheessa toki jo oli opittu puhumaan ja ajattelemaan poliittisesti korrektilla tavalla ja jotkut olivat jopa päässeet vielä pitemmälle: oli ihmisiä, joita nimitettiin ankkapuhujiksi eikä heidän tarvinnut ajatella yhtään mitään. Poliittisesti korrektit fraasit tulivat suoraan heidän selkärangastaan.
Tällaisia ihmisiä kunnioitettiin suuresti ja jostakin saatettiin suurena kohteliaisuutena sanoa ”hän on kaksplushyvä ankkapuhuja!”
Vuonna 1984 kieli oli toki jo kehittynyt pitkälle kohti täydellisyyttä. Vääriä käsitteitä ei käytetty ja ainoa oikea diskurssi oli jokaisen tiedossa, joten aikaa ei tarvinnut tuhlata vaikkapa erilaisiin adjektiiveihin: ”hyvä” ja ”paha” riittivät pitkälle ja niiden erottaminen toisistaan onnistui jokaiselle peruskoulun käyneelle. Sama tietenkin koski sellaisia muunnelmia kuin ”kaksplushyvä”.
Onnellista oli elämä Oseaniassa vuonna 1984, vaikka onnen täydellisyyttä odotettiin vasta vuoteen 2050 mennessä. Tärkeätä joka tapauksessa oli, että ihmiset olivat jo lakanneet puhumasta väärin. Verrattain harvalukuisista toisinajattelijoista huolehti antaumuksella Rakkauden ministeriö, jonka käsittelyä syystäkin pelättiin, nimittäin ne pelkäsivät, jotka ajattelivat väärin.
 Toki kansan valtaosa ymmärsi tilansa ja soi jakamattoman kannatuksensa ylimmälle johdolle, joka edusti korkeinta ja ainoaa totuutta. Kaikki kattavan rakkauden ohella oma sijansa oli myös vihalla, jota koko kansa organisoitiin kokemaan tietyin määräajoin. Viha tietenkin kohdistettiin niihin, jotka sen ansaitsivat ja jotka eivät muuta ansainneetkaan.
Orwell ei muistaakseni mainitse kertaakaan sanaa ”vihapuhe”, mutta moinen käsite toki sopii hänen Oseaniaansa kuin nenä päähän. Oikea ajattelu ja kieli oli toki kehitetty absoluuttisen hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden palvelukseen eikä poikkeavia diskursseja tai käsitteitä tietenkään voitu hyväksyä tai suvaita.
Kuten huomaamme, vuoden 1984 Oseaniassa historia oli loppunut, mistä seurasi monia oivallisia asioita kaikille valtakunnan kansalaisille. Keskeisiä niistä oli, ettei totuutta tarvinnut etsiä, koska se kerran oli löydetty ja korollaarina oli, ettei moista etsintää tarvinnut eikä voinut suvaita.
Niinpä niitä mielipiteitä, jotka eivät tunnustaneet maailmanhistorian loppumista ja siitä johtuvia seuraamuksia ei voinut pitää normaaleina mielenilmauksina, joihin jokaisella kansalaisella on oikeus. Kyseessä olivat pahanlaatuiset taantumukselliset purkaukset. Niiden levittämisen estäminen ei ollut mitään sensuuria, vaan ihmiskunnan humaanin perinnön itsesuojelua.
Tämä kaikki toteutui jossakin määrin Neuvostoliitossa, joka oli Orwellin satiirin kohteena. Sama näyttää irvokkaasti toteutuvan nyt siinä maailmassa, joka on vuorollaan julistautunut maailmanhistorian päätepisteeksi. On uskomatonta havaita, miten suurella innolla se sopuleiksikin nimitetty joukko, joka yrittää hallita yleistä mielipidettä, nyt kannattaa ”vihapuheen” sensuroimista.
Mitäpä tämä ”vihapuhe” sitten oikein on? En ole huomannut yhtään sellaista vihapuheen kieltämisen puolustelua, joka ei itse asiassa tarkoittaisi aivan samaa kuin ennakkosensuurin voimaan saattamista.
Historiallisesti tämä on uusi ilmiö. Journalistit kilpailevat nyt ankkapuhujina ja vaativat kurittoman kansan hiljentämistä. Sosiaalinen media eli kansan ääni on tullut hallitsemattomaksi kilpailijaksi. Heillä on nyt vahva selkänoja sosiaalista mediaa hallitsevissa suuryhtiöissä. Onko vuosi 2050 oleva Orwellin vuosi?
Pelkään pahoin, ettei henkeä enää voi saada pulloon. Mikäli historian loppua ajetaan väkisin, ei pelkkä internetin sensurointi tule asiaa ratkaisemaan. Vaihtoehdot voivat olla paljon ikävämpiä.

28 kommenttia:

  1. Vihapuheella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, perustuuko puhe totuuteen vai valheeseen. Puheen kohde on ratkaiseva. Esimerkiksi valkoihoiseen heteromieheen ei voi kohdistaa vihapuhetta, vaikka puhe olisi kuinka herjaavaa tahansa. Se vain ei ole vihapuhetta.

    Sitä sen sijaan sitä on minkä tahansa epäedullisen faktan toteaminen ihmisistä, joilla on poliittisesti korrekti suojaväri pigmenteissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä suhteessa saksalaisten "menneisyyden hallinta" ei olekaan mitään muuta kuin täydellistä alistumista uuteen sisäiseen herruuteen. He on lähes 100%:sti riisuttu aseista. Ilman muuta tällainen olotila - pidetelty kiukku - purkautuu vielä joskus.

      Poista
    2. Venäjällä putin yritti lietsoa kansan pahaa USA:ta ja NATO:a vastaan, jotka silkkaa ilkeyttään laajenee Venäjän etupiirin alueelle.

      Se tapahtui demokraattisesti kansan tahdosta, mutta demokratiaa ei putinin mielestä ole. Se on lännen juonittelua, ja tulokset vaaleissa aina väärennetyt, kun joku muu kuin Venäjä pitää vaalit.

      Kansan pidetelty kiukku ei purkautunut. Ei edes Itä-Ukrainassa, jossa ikävystyneet varusmiehet Venäjältä tulleiden "separatistien" mahtavat puheet kuunneltuaan olisi mieluiten lähteneet kotiin.

      Siviilitkään ei kaivanneet Venäjän federaation alueelta tulleita "separatisteja", joista monet olivat itsensä kasakoiksi määritelleitä. Myös tsetseniasta tuli razman kadyrovin lähettämiä taistelijoita, joita oli mukana myös Krimin valtauksessa.

      On kaikkiaan mielenkiintoista, kuinka sekalainen joukko julkisten rakennusten valtaajia muuttui raskaasti tankeilla, tykistöllä ja ohjuksilla aseistetuksi armeijaksi komentajinaan venäläisiä everstejä.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  2. "Sitä sen sijaan sitä on minkä tahansa epäedullisen faktan toteaminen ihmisistä, joilla on poliittisesti korrekti suojaväri pigmenteissään."

    Kaikkein vihaisinta vihatotuutta on taas se, että ihmispopulaatioiden erot löytyvät muustakin kuin pigmentistä, joka on se vähäisin, joskin näkyvin ero.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen puheenvuoro mieheltä joka blogi on täynnä pihapuhetta, jota aktiivisesti seuraamalla on huomannut, että olet myös itse sensuroinut täältä materiaalia.

    Kommenteista.

    Mutta asiaan. Historia ei ole loppunut, vaan Marxin ruumis on herätetty henkiin, vaikka onkin aika lopuun raiskattu. Zizekit ja Kleinit ehkä aikojen jälkeen todistavat, että täällä eli ajatteliviakin ihmisiä, eikä mitään vaan hallatuhoja ja vihaisia vanhoja miehiä.

    Sitten me juotii kuppi teetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että edes Vihavainen uskaltaa ajatella toisin. Oikeinajattelijat haluaisivat ottaa häneltä sen oikeuden pois. Toisinajattelu on ollut rangaistavaa vihapuhetta kautta aikojen. Historiasta tunnetaan esimerkkejä jo kahdentuhannen vuoden takaa.

      Vihavaisen ajatukset ovat hyvin perusteltuja, mitä ei voi sanoa maahanmuuton puolustajilta. Naton kannattajat ja Venäjän vihaajat taas vaikuttavat enemmän vainoharhaisilta kuin realisteilta. Mutta kun ajattelee oikein, ei tarvitse perustella.

      Kenellä voisi olla suurempi oikeus sensuroida tätä blogia kuin sen pitäjällä? Yleensä blogeihin ei pääse suoraan lähettämään kommentteja, tämä on poikkeus. Kaikki sensuroivat, jopa HS. Mutta sehän kuuluukin oikeinajattelijoihin.

      Samppa edustaa Rakkauden ministeriötä. Niin ollen häntä ei voi kutsua rasistiksi.

      Poista
  4. Itseäni nuorempi kirjoittaja Fb:ssä kirjoitti, että voi, kun olisi 90-vuotias ja kuolisi pian, ettei tarvitsisi katsella tätä Euroopan ja valtioiden tuhoamista. Se vain jännä, että itse olin ajatellut juuri samalla tavalla muutamaa viikkoa aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo on kovat elämän halut. Liity klubiin 28.
      Kaikki sen jälkeen ovat eläviä ruumiita, näinhän meidät on opetettu. YYA Suomessa.

      Poista
  5. Näemmä yksi kaksplushyvä ankkapuhuja eksynyt myös tänne kommentoimaan blogia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, musta paku, älä nuku tänä yönä kotona.

      Poista
  6. Vähemmän höpöheinää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on loukkaus aloittajaa kohtaaan. Hän on sentään julkaissut. Paperia.

      Luulet olevasi siellä salassa, mutta ei tarvi olla kova einstein, kun sun tiedot on ylhäällä ja raportti on kirjoitettu.

      Poista
  7. "vähemmistön pitää suvaita enemmistöä", kyllä niin, mutta ennenkaikkea pitäisi arvioida jokaista yksilöä ainutkertaisena olentona. Yhdestä voi tulla hyvä kuulantyöntäjä, toisesta pikajuoksija, kolmannesta korkeushyppääjä, jne. opetti isäni kauan sitten Sonkajärvellä.
    Saksalainen filosofi Hannah Arendt käytti osuvaa luonnehdintaa, kun hän selitti, että valtava pahuus ja tuhoavat joukkoliikkeet eivät tarvitse levitäkseen läpeensä pahoja ihmisiä vaan jokapäiväistä piittaamattomuutta ja kyseenalaistamatonta tottelemista. Arendtin mukaan paha kertyy ja kasvaa "pahuuden arkipäiväisyydestä".
    Ilmiöstä saa viitteitä – kuten luonnehdinta antaa ymmärtääkin – jokapäiväisessä elämässä. Suomalaisille näyttää olevan vaikeaa puuttua, katkaista piittaamattomuus. On helpompaa katsoa muualle.

    VastaaPoista
  8. Kerta toisensa jälkeen marxilaiselle ajattelutavalle alttiit ja muuten kriittiseen ajatteluun kykenemättömät valitsevat väärän hevosen. Aiemmin se on ollut Neuvostoliitto, sittemmin Vihreä liitto ja nyt liberaali maahanmuuttopolitiikka.

    Tiedätkö, miksi maahanmuuttokeskustelu ei tunnu johtavan mihinkään? Lue! https://makrikali.wordpress.com/2016/05/30/mista-maahanmuuttokeskustelussa-on-kyse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putinistit ilmeisesti ovat hieman eri ihmisiä kuin potentiaaliset marxistit?

      Poista
  9. Vihapuheen suitsijoiden röyhkeys ja häpeämättömyys paljastuu siinä vaiheessa, kun heiden puheissaan sensuuri onkin sananvapauden puolustamista.

    Orwellin toisessa teoksessa Eläinten vallankumous toiset eläimet olivat tasa-arvoisempia kuin toiset. Nykyaikaisessa poliittisesti korrektissa sananvapaudessa toisten sananvapaus on tärkeämpää kuin toisten.

    VastaaPoista
  10. Vihavaisen ei tarvinnut tehdä muuta kuin muuttaa yksi ainoa kirjain vanhan kunnon Aleksis K:n tekstissä, ja kas kummaa: lainaus iski suoraan ajan hermoon! Kymmenen pistettä tästä suorituksesta.

    Toinen professori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Eskoni tyhmä? Tämä on vale ja vihapuhe kateudesta nousnut.”

      Katkelma teoksesta: Kivi, Aleksis. ”Nummisuutarit.” iBooks.

      Poista
    2. Jos näin on, muistini teki tepposet. Luulin, että alkuperäistekstissä sanottiin "vale ja vikapuhe". Aleksis Kiveä luettiin ennen koulussa paljon, mutta vuosikymmenten myötä tiedot näyttävät rapautuvan.

      Toinen professori

      Poista
  11. "Historian loppu" liittyi vuoden 1991 elokuun suureen euforiaan joka lopulta kuoli aika nopeasti pois. Viimeistään keväästä 2003 lähtien tuollainen länsimaisen pluralismin lopullisesta voitosta puhuminen on ollut huono vitsi.

    Luin tässä taannoin varsin mielenkiintoisen blogikirjoituksen Venäjän vastapropagandasta ja heräsin ensikerran havaitsemaan miten he ovat oppineet läksynsä. Parasta propagandaa on antaa vastapoolin munata itse itsensä ja hyväksyä omaan valtiojohtoon kohdistuva ankarakin kritiikki kun oma kansa näkee miten aidan toisella puolella ei ole ainakaan yhtään parempaa luvassa. Jalkapallossa tästä taktiikasta käytetään termiä "nopea suunnanvaihtopeli". Anna vastapuolen näennäisesti hallita mutta karvaa ankarasti, riistä sitten pallo ja iskea nopeasti vastahyökkäys ja tee maali. Tällä espanjalaiset ovat pärjänneet loistavasti viimeisen 10 vuoden aikana.

    Kyllä asia on niin että lähempänä Neuvostoliittoa aletaan nyt olla juuri länsimaissa. Tämä on hyvin kiinnostava ilmiö. Ehkä Venäjällä on nyt se valtti että heillä uskonto on paremmin kulttuurin ytimessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fukuyamaa voisi kritisoida muutenkin kuin tuollaisten mielikuvien perusteella. Minusta kyllä näyttää, että EU:n kohdalla toistuu tuo 90-luvun alun itäblokin romahdus, ja seuraukset ovat paljon odotettua harmittomampia. Tuolloin taannoinkin odotettiin maailmansotaa ja ties mitä. Huomataan vain, että kauppa on riittävän vapaata jo nykyisillä sopimuksilla ja jos joku maa haluaa ampua jalkaansa protektionismilla, oma on murheensa.

      Kun Varsovan liitto katosi, huomattiin ettei sitä ollut koskaan uhannut mikään, vaikka sosialistiblokin koko ajatusmaailma perustui äärimmäiseen paranoiaan. Hieman sama nykyään Venäjän kanssa. Ei sinne ole kukaan hyökkäämässä, edes putinistit eivät kehtaa väittää suoraan, että mikä se riski Euroopasta muka on.

      Poista
  12. Edellisessä Timon kirjoituksessa oli Korhosen kirja esillä. Joten vedänpä tästä aasinsillan. Keijo Korhonen taannoin vertasi George W.Bushia Nummisuutarin Eskoon. En tiedä onko tällä mitään merkitystä itse keskusteluun mutta tulipahan mainittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijo Korhonen:

      ""George W:n heikkoon yleissivistykseen, epävarmana virnuilevaan naamaan ja Nummisuutarin Eskoa muistuttavaan yleiseen hahmoon liittyvät myös solkkaaminen puheessa ja ilmeiset vaikeudet järkevän tuntuisten lauseiden muodostamisessa."

      Yhdysvaltain 43. presidentti on Korhosen mukaan mahdollisesti rehellisen yksinkertainen. "Entä sitten? Ajattelun yksinkertaisuus ei välttämättä kaada presidenttiä, joskus jopa päinvastoin.""

      Poista
  13. Historian loppumisesta unelmoivat, lähinnä Hegelin vanhemman version palvojat, on näet niin että samasta Hegelistä on kaksi versiota,,vanhempi ja nuorempi.

    Vanhentunut Hegel oli huomattavasti radikaalimpi, kuin hänen itsensä nuorempi versio.

    Viisas mies, vaikka olikin, sanoisinko nero, siitä huolimatta Hegel oli ainakin yhdessä asiassa hakoteillä, nimittäin hän väitti teesin ja antiteesin välisen kamppailun tuottavan yhteiskunnassa synteesin, mutta käytännön elämä ja historia ovat osoittaneet seuraavaa.
    Aikakautensa hegemonseen asemaan päässyt idea tuotaa puolestaan vahvistuesaaan ogelia marginaaliin sen verran paljon että niistä, ajanmitaan kasaantuuu uusi kilpaileva idea, kunnes vanhan väsyneen, ja kenties rappeuteneen idean tilalle tulee uusi , juuri tuo maginaalin rippeistä kokoon harsittu.

    VastaaPoista
  14. "Mikäli historian loppua ajetaan väkisin, ei pelkkä internetin sensurointi tule asiaa ratkaisemaan. "

    Snowden teki tässä taannoin tärkeän jaottelun käsitteiden "whistleblower" (paljastaja) ja "leaker" (vuotaja) välillä. Oleellinen ero on siinä miten eliitti palkitsee heidät. Vuotaja kulkee vapaana ja arvostettuna. Hän on "uskottava", häntä kuunnellaan. Sen sijaan paljastaja on eliitin leppymättömän vihan, kaunan ja koston kohde. Kun vuotaja vuotaa tietoja hurahtaa laatulehdistö. Ne jotka arvostelevat vuotajaa joutuvat yleisen pilkan kohteeksi, heitä pidetään suorastaan tyhminä ja holocaust denier-tyyppinä. Merkillisellä tavalla tärkeämpi tapaus, vuotaja, joutuu sitten näiden "edistyksellisten" ja "vastuuntuntoisten" vihan kohteeksi kun taas junteista saattaa löytyä hyvinkin ymmärrystä (jossain tapauksessa) vuotajaa kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karl Marx ja Friedrich Engels vuotajina/paljastajina

      Aleksanteri-instituutti tekee kaksplushyvää työtä. Vuonna 2006 instituutti julkaisi pompöösin teoksen Marx ja Venäjä. Pompöösi merkitsee, että se oli kolmeplushyvää työtä. Tekijöiltä jäi mainitsematta, että Neuvostoliitossa aiheelle oli omistettu kokonainen valtameri historiallista kirjallisuutta, puhumattakaan siitä, että siitä olisi tehty artikkeli. Syynä vaitioloon lienee se, että on olemassa myös aihe Venäjä ja Marx, joka kaikessa primitiivisessä yksinkertaisuudessa merkitsee mm. sitä, että vuoisna 1843-44 venäläiset aristokraatit Pariisissa kantoivat Marxia käsillään. Siis kokonaista kaksi vuotta.

      ”В 1843-44 гг., в Париже, русские аристократы носили меня на руках.” (Д. Рязанов. Карл Маркс и русские люди сороковых годов. Москва, 1919, С. 4.; К. Маркс, Ф. Энгельс. Сочинения, Том 32, Москва, 1964, С. 472.)

      “In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot.” (“Marx to Ludwig Kugelmann”. K. Marx, F. Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.)

      Tuskinpa venäläiset aristokraatit kantoivat Marxia käsillään kaksi vuotta ihan ilmaiseksi. Mutta on muitakin seikkoja:

      «По какой-то иронии судьбы именно русские, на которых я в течении 25 лет неустанно нападаю не только в немецкой, но и францусской, а также английской прессе, всегда были моими «доброжелателями». (Ibid.)

      “It is an irony of fate that the Russians, against whom I have been fighting incessantly for 25 years, not only in German, but also in French and English, have always been my ´patrons´. (Ibid.)

      Asian ydin onkin siinä, että venäläiset olivat aina olleet Marxin mesenaatteja. Toisin sanoen Kommunistisen puolueen manifesti, joka julkaistiin vuonna 1848 olikin venäläisten ja Marxin yhteistyön tulos. Engelsillä ei siihen ollut niin osaa kuin arpaakaan, lukekaa Kommunistisen puolueen manifestin kaikki esipuheet.

      Aleksanteri-instituutin Marx ja Venäjä sisältää mielenkiintoisen Engelsin vuodon/paljastuksen sivuilla 204-205:

      ”...siinä tilanteessa meidän on pakko... tehdä kommunistisia kokeiluja ja hyppäyksiä, joista itse tiedämme parhaiten, miten epäajankohtaisia ne ovat. Tällöin mennään päättömyyteen ̶ toivottavasti vain ruumiillisesti ̶ taantumus valtaa alaa ja kunne maailma kykenee tekemään sellaisesta historiallisen arvion, meitä pidettäisiin paitsi hirviöinä, mikä meille olisi yhdentekevää, myös pässeinä, ja se on jo paljon pahempaa... (Marx, engels, 1976, 77)”

      Koska stalinismi oli marxismi-leninismin päättömyyden ruumiillistuma (yksityisomistuksen lopettaminen maksimaalisesti, luokkien hävittäminen, kansanvihollisten ja uskonnon tuhoaminen, proletariaatin diktatuuri, maailmanvallankumous, jne., jne.), niin Aleksanteri-instituutti päättikin todistaa opuksellaan "Discussing Stalinism: Problems and Approaches", että stalinismi onkin maailmanhengen ruumiillistuma.

      Poista

Kirjoita nimellä.