Jutta Grahn on täällä

Jutta Grahn on täällä

Veikko Huovinen kertoo eräässä tarinassaan Jutta Grahnista, hienostorouvasta, joka esittelee ystävättärilleen uuden miehensä.

Mies ei kuitenkaan saavu olohuoneeseen kättelemään arvon rouvia, vaan juosta viuhahtaa muutaman kerran sen poikki ja huutaa mennessään sanoja sellaisia kuin ”pylly”! ”pippeli”! ja muuta vastaavaa. Sen jälkeen hän piiloutuu jonnekin.

Rouvat katselevat näytelmää sekavin tuntein, mutta ennen pitkää päällimmäiseksi nousee kateus. Itse kukin kyselee pian mieheltään nyreänä, miksi tämä on aina vain samanlainen poroporvarillinen vätys eikä ollenkaan niin jännittävä kuin Jutta Grahnin uusi mies.

Jutan hiljaista ylpeyttä ja pariskunnan avioelämän onnellista menoa voimme vain kuvitella, siinä Huovinen ei enempää lukijaa auta. Jotenkin tarina kuitenkin kuulostaa lähes uskottavalta. Niin monta asiaa loksahtaa kohdalleen, kun ne, jotka toisiaan tarvitsevat, myös ne löytävät. Avioliitothan solmitaan taivaassa.

Jutta Grahnin mies tuli mieleeni, kun luin Helsingin Sanomien selostusta muotinäytöksestä. Siitä ilmeni, että huippumuodikkaiden asusteiden rintaan oli usein kirjoitettu hävyttömyyksiä, tietenkin englanniksi.

Olisiko Jutta Grahn valinnut paidan, jonka rintamuksessa lukee ”fuck you”? Miksipä ei olisi? Itse asiassa tässä ilmeisesti on juuri hänen tyylilajinsa.

Meistä suomenkielessä kasvaneista ”fuck you” kuulostaa suunnilleen juuri yhtä rajulta kuin nuo Jutta Grahnin miehen huudot. Mitä ihmeen itua on siinä, että aikuinen mies hokee erään keskeisen elintoiminnon nimeä? Johtuuko asia siitä, ettei hänellä ole kirosanoja käytettävissään? Vai onko tuo sana oikeasti niin latautunut, että siitä saa jotakin lisäarvoa verrattuna siihen, että paitaan olisi kirjoitettu esimerkiksi ”pylly” tai ”tissit”?

No, eiköhän kyseessä ole yksinkertaisesti vain tietoinen huono käytös, ei-salonkikelpoisen tuominen salonkiin. Sillähän varmaankin voidaan ajatella olevan myös vapauttavaa, ellei peräti voimaannuttavaa merkitystä. Jos nainen on tatuoitu, kännissä, ja lisäksi tupakoi ja kiroilee on hän todennäköisesti käytökseltään lähempänä sukupuolten käytöksen keskiarvoa, kuin sen naisellista päätä. Ehkäpä asia –siis tasa-arvo- on nykyään monille arvo sinänsä.

Pidän joka tapauksessa aika avuttomana sitä, että epäsopivia sanoja pitää hakea juuri englannista, jossa ne ovat vaisuja ja suorastaan lapsellisia. Miksei siihen paidanrintamukseen voitaisi kirjoittaa suomeksi esimerkiksi ”Haistakaa paska!”

Viime mainittu ilmaus on sentään joka tapauksessa eräs suomalaisen hengen aidoimmista ja syvällisimmistä ilmauksista enkä tiedä yhtään toista kieltä, jossa se olisi käytössä.

Useinhan loukkaukset sisältävät ainakin kuvaannollista väkivaltaa, vähättelyä tai epäasiallisia vertauksia. Edellä mainittu hp-sanonta on jotakin muuta. Ehkäpä sen ytimessä on totuudellisuuden vaatimus, sitähän käytetään silloin, kun toisen osapuolen diskurssi totaalisesti hylätään vääränä ja valheellisena.

Hp-imperatiivi viittaa totuuden hetkeen, mutta ei kuitenkaan sisällä mitään väkivaltaista tai henkilöön käyvästi halventavaa. Siinä vain asetetaan valheen teille lähtenyt ihminen vastakkain totuuden kanssa, sen haisevan totuuden, joka halutaan kieltää ja josta halutaan kaikin mokomin pysyä erillään, vaikka se on joka päivä läsnä.

Jo Martti Luther muistutti siitä, että ihminen voi olla olemassa vaikka ilman kaikkia aistejaan, mutta ei ilman takapuoltaan. Tämä totuus on kiusallinen ja jopa sietämätön, mutta eipä se siitä muuksi muutu.

Edistykselliset radikaalit tietenkin haluavat tuhota ulosteiden saastaisuuden, jota pitävät pelkkänä konstruktiona. Muistamme Ylioppilaslehden kaksi naistoimittajaa, jotka kuvittelivat ulostavansa housuunsa bussissa ja jakoivat vapauttavan kokemuksen lukijoiden kanssa.

Mutta, hohhoijaa, tämä tie taitaa olla umpikuja. Ei ihminen lakkaa pitämästä pakoputkestaan syytämäänsä kuonaa saastaisena eikä hänen kannata niin tehdäkään. Sitä vastaan kohdistuva inho on mitä ilmeisimmin vaistomaista, perittyä ja sillä on myös tärkeä hygieeninen tehtävänsä lajinsäilymisen kannalta. Jo raamatussa kehotettiin Siinain korvessa vaeltavia Israelin lapsia menemään tarpeilleen leirin ulkopuolelle kalikka mukanaan ja sillä piti heidän hautaaman saastaisuutensa.

Mutta tämäkö vie jo kauas Jutta Grahnin emansipaatiosta? Ehkäpä niin. Edellä kuvatuille tapauksille on joka tapauksessa yhteistä tyylilajien sotkeminen. Hyvä ja moitteeton tapa, mitä ranskaksi kuvataan sanoilla bon ton, on väsyttävää ilman kontrastia. Sellaiseksi ovat yleensä kuitenkin riittäneet hienostuneemmatkin asiat kuin niin sanottu hollitupakielenkäyttö, johon haistattelukin juuri kuuluu.

Ongelma on siinä, että liian usein toistettuna mikä tahansa normista poikkeaminen menettää voimansa. Mikäli nuoriso koko ajan hokee v-sanaa, siitä muodostuu eräs nuorisopuheen normi. Puhutaanhan jopa uudesta sijamuodosta nimeltä aggressiivi. Sellainen on esimerkiksi rakenne ”Ja v…u mä mitään alan tekeen!” Se sopii luontevasti murrosikäisen ja hieman vanhemman koltiaisen ja neitosenkin suuhun, mutta esimerkiksi Suomalaisella klubilla illallispuheenvuorossa käytettynä se herättäisi kielteistä huomiota.

Tässä ovat kuitenkin jo kyseessä ääritapaukset. Kielitoimisto näyttää omaksuneen sen kannan, ettei sen tai kenenkään muunkaan tehtävänä ole normittaa korrektia kirjakieltä. Niinpä itse kukin saa alkaa pitkässä juoksussa tekemään sitä tai tätä, vaikkapa reivata kurssia tai sheivata partaansa tai mitä vain, kaikki on yhtä oikein.

Mutta ei tilanne vielä kovin kauan ole ollut sellainen, että nuo fuck you- toivotukset olisi hyväksytty salonkikelpoisksi, kuten nyt näyttää olevan. Luulen, että Huovisen Jutta Grahn oli syntyessään vain yhden neron aivojen tuote. Mutta nyt hän on keskuudessamme. Ilmeisesti hänen täytyi tulla.