Kreivi Berg

Suomalaisuuden synnyttäjä?

Thomas Garoff, Kenraalikuvernööri Berg. Suomalaisuuden synnyttäjä. Helsinki, readme.fi, 2015, 327 s.

Kenraalikuvernööri, kreivi Berg on nimenä tuttu kaikille historian harrastajille, mutta kovin paljon muuta hänestä ei yleensä tiedetäkään.

Hän oli yksi niistä balttilaisista paroneista, joilla Venäjää oli Pietari Suuresta lähtien niin runsaasti siunattu. Kuten Garoff osuvasti asian ilmaisee, häntä voidaan verrata toimitusjohtajaan, joka on palkattu johtamaan kansainvälistä yhtiötä. Tällaisia imperialismin palvelijoitahan meilläkin nähtiin, hamaan Frans Albert Seyniin saakka.

Bergin uralla Suomi oli vain verraten lyhytaikainen, joskin tärkeä etappi. Hän osallistui jo Napoleonia vastaan käytävään sotaan, johti tutkimusmatkaa Turkestanissa ja toimi Venäjän valtuutettuna Itävallassa Unkarin kansannousun aikaan. Viimeksi mainitun johdosta hän sai itävaltalaisen kreivin arvon.

Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1855-1861 Berg järjesti Suomen puolustusta ja sai siitä hyvästä myös suomalaisen kreivin arvon. Suomen-kautensa jälkeen kreivi toimi Puolan käskynhaltijana ja johti Puolan kapinan kukistamista vuonna 1863. Hänen muistelmansa noista ajoista ovat luettavissa myös netistä.

Garoffin kirja keskittyy niihin muutamaan vuoteen, jotka Berg vietti Suomessa ja se sisältää paljon sellaista tietoa, jota muualta ei ole hevin löydettävissä. Ikävä vain, ettei lukijalle selviä, mistä mikin tieto on peräisin ja miten siihen pitäisi suhtautua.

Joka tapauksessa Bergin toimikausi Suomessa oli monessa suhteessa hyvin intensiivisen tapahtumisen aikaa. Krimin sota siihen liittyvine puolustusjärjestelyineen vaikutti kaikkialle. Kauppalaivaston kohtalo, ruotujakoisen sotaväen koollekutsumiseen liittyvät ongelmat, tykkiveneiden rakentaminen ja puolustuksen järjestäminen Suomen järville olivat merkittävän dramaattisia asioita aikoinaan.

Kirjassa esitetään myös Helsingin pelastuminen tuholta kenraalikuvernöörin ansioksi. Sulut ja patterit, joita tehtiin Santahaminasta (ja Matosaaresta) aina Lauttasaareen saakka eivät olleet turhanaikaisia, vaan ratkaisivat kaupungin kohtalon, kuten kerrotaan.

Vieläkin tärkeämpää Suomen kannalta oli Krimin sodan jälkeinen aika, jolloin, uuden keisarin hallitessa, aloitettiin suuri modernisaatio-ohjelma, johon kuului niin talouden kohentaminen rautateiden, kanavien, sahojen ja muut teollisuuden avulla kuin myös kansansivistyksen kohottaminen.

Kansakoululaitos ja suomalaisuusohjelma on totuttu panemaan aivan muiden henkilöiden tiliin, mutta tässä kirjassa nostetaan voimakkaasti esille myös kenraalikuvernöörin rooli, kuten jo otsikosta voi havaita.

Oliko Berg suorastaan suomalaisuuden luoja? Tätä teesiä en vielä tältä istumalta osta. Kyllä suomalaisuusliikkeen luojat ja vetäjät löytyivät muualta, mutta ilmeisesti kenraalikuvernöörin roolia näissä tärkeissä syntyvaiheissa on syyttä vähätelty.

Asia näyttää liittyvän Bergin huomattavaan taipumukseen hankkia itselleen vihollisia. Osittain kyse saattoi olla hänen ärsyttävästä militäärisestä luonteestaan ja omahyväisyydestään, mutta myös aitoja vastakkainasetteluja oli.

Lars Gabriel von Haartmanin kanssa riidat koskivat muun muassa rautateiden ja vesiteiden suhteellista primäärisyyttä ja Snellmanin kanssa erimielisyyttä oli muun muassa sensuurista. Vuoden 1850 pahamaineisen sensuuriasetuksen poistamisessa Berg itsekin oli aktiivinen, mutta piti joka tapauksessa sensuurin säilyttämistä viisaana politiikkana.

Paradoksaalisesti Bergistä, modernisoijasta ja suomalaisuusliikkeen kannattajasta, tuli ”vihattu kenraalikuvernööri”. Asiaa selittää muun muassa hänen aktiivisuutensa: aiemmat kenraalikuvernöörit olivat antaneet suomalaisten virkamiesten huseerata rauhassa, mutta Berg sekaantui kaikkeen.

Myös ruotsinkieliset tahot, ylioppilaista senaattoreihin olivat kenraalikuvernöörin kanssa napit vastakkain. Antipatia oli molemminpuolista ja Berg kantoi suurta huolta skandinavismista, joka näytti muodostaneen aidon uhan Suomen rauhalliselle kehitykselle. Myös Ruotsin korkein johto oli huikentelevaisuudelle altista tuohon aikaan.

Onkin kiinnostavaa havaita, että Sangasten moision kasvatti toimi Suomessa tehokkaasti maan hyvinvoinnin ja kansallisen liikkeen hyväksi, vaikka hän taas Puolassa joutui verisesti tukahduttamaan kapinan ja sekaantumaan yhteen Venäjän historian häpeällisimmistä sivuista Puolan pyövelinä.

Sellaista roolia hän ei varmaan koskaan toivonut itselleen ja meidän kannattaakin miettiä niitä olosuhteita, joissa Bergin varovaisuus joka meistä voi näyttää ylimitoitetulta, ehkä myös pelasti Suomen rauhallisen kehityksen maaksi. Kyllä Suomen asia olisi huonolla politiikalla voitu tuhota myös 1800-luvulla kuten kaiketi voidaan nytkin.

Garoffin kirja on historiateokseksi hyvin omituinen. Siinä ei ole lähdeviitteitä ja kirjallisuusluettelo on aivan kummallisen suppea. Riittää, kun todetaan, että siinä esiintyy van yksi Klingen kirja. Kirjoittajan kertoman mukaan elämäkerta perustuu pitkälti erääseen lisensiaattityöhön ja selvää on, että töitä sen eteen on tehty. Kirjan arvoa laskee kuitenkin suuresti se, ettei lukija saa tietää, mihin mikin tieto perustuu ja miten esitetyt näkemykset suhtautuvat olemassa olevaan tutkimuskirjallisuuteen.

Myös kirjan terminologia on horjuvaa ja muutenkin kirja olisi kaivannut runsaasti kustannustoimittajan työtä. Siitä huolimatta pidän Garoffin työtä monessa suhteessa ansiokkaana tietokirjana, jota on hauska lukea ja joka ainakin nostaa esille myös toisen puolen Bergin toiminnasta, jota todennäköisesti on suotta vähätelty ja mustattu.