Sivilisaatioiden fuusio

Sivilisaatioiden fuusio

Arvostetun Foreign Affairs –lehden touko-kesäkuun numerossa teemana on Venäjä. kirjoittajina on todellisia asiantuntijoita ja jälki on sen mukaista. Eipä sen tasoisia juttuja meidän viestimistämme kannata etsiä.

Mutta siitä toiste. Samassa numerossa on myös Kishore Mahbubanin ja Lawrence H. Summersin artikkeli Sivilisaatioiden fuusio (The Fusion of Civilizations. The Case for Global Optimism).

Kirjoittajat esittävät teesin, jonka mukaan kulttuurien konfliktista puhunut Samuel Huntington oli väärässä. Konfliktin sijaan on tapahtunut sivilisaatioiden fuusioitumista.

Tämä tarkoittaa sitä, että suurimmalla osalla maailman ihmisistä on nyt samanlaiset tavoitteet kuin länsimaiden keskiluokilla. He haluavat lastensa saavan hyvä koulutuksen ja hyvät ammatit ja elävän onnellista elämää rauhallisten ja vakaiden yhteisöjen jäseninä.

Tässä toteutuu se järjen riemumarssi, jonka länsi pani alulle kehittäessään valistuksen. Se on johtanut rationaalisten, pragmaattiseen ongelmanratkaisuun pyrkivien kulttuurien syntyyn kaikkialla ja se on mahdollistanut kestävien ja vakaiden, sääntöihin perustuvien kulttuurien synnyn kaikilla alueilla.

Köyhyys on maailmassa aivan viime aikoina vähentynyt dramaattisesti ja kehitys jatkuu yhä. Maailman keskiluokka kasvaa todennäköisesti vuoden 2009 1,8 miljardista vuoden 2020 3,2 miljardiin ja vuoden 2030 4,9 miljardiin.

Jopa islamilaisilla alueilla monet maat ovat kouluttaneet naisiaan ja etenkin Itä-Aasiassa Malesian ja Indonesian kaltaiset suuret maat ovat modernisoituneet islamista huolimatta.

Maailman tila paranee koko ajan, kun pragmatismi ja järjen käyttö lisääntyvät. On tapahtumassa sivilisaatioiden fuusio, mikä ennen muuta tarkoittaa läntisen DNA:n siirtoa muihin sivilisaatioihin. Niistä lännen suuntaan on myös tapahtunut siirtymistä, ainakin ruokakulttuurin alalla…

Kun itsekin olen pohjimmiltani optimismi, nautin suuresti tällaisten hyvien uutisten lukemisesta. Toivotaanpa sitten vain parasta!

Tässä kaikessa ei kuitenkaan taida olla erityisen paljon uutta. Eikö Francis Fukuyaman perusidea ollutkin juuri tämä: lännen ja siis järjen riemuvoitto, johon mainiosti sopii lisätä ruokakulttuurin moninaistumista ja vaikkapa joogan ja buddhalaisuuden vaikutuksen kasvamista lännessä. Nehän tuskin ovat pahasti irrationaalisia asioita, ellei niistä haluta sellaisia tehdä.

On tunnettua, että Malesian ja Indonesian kaltaiset muslimimaat ovat kyenneet enemmän tai vähemmän modernisoitumaan eli länsimaistumaan. Olisi kuitenkin kevytmielistä ja hyväuskoista kuvitella, että sama voisi ilman muuta tapahtua Lähi-Idässä ja Afrikassa.

Jollakin aikavälillä se varmaan on mahdollista, mutta ikävä kyllä se tuskin käy päinsä kriisin oloissa ja selvää on, että näemme siellä suuren rakenteellisen kriisin, joka on vasta kypsymässä ja tulee todennäköisesti pitämään nuo alueet äärimmäisyyspolitiikan tyyssijoina lähimmät sata vuotta.

Lähi-Itä ja myöskin Afrikka ovat nimenomaan länsimaisen rationalismin ja irrationaalisen, pahanlaatuisen islamismin konfliktien aluetta ja tämä näyttää hyvin pitkälle johtuvan maantieteestä. Länsi on niin voimakkaasti läsnä noissa kouristuksissa, että sille suorastaan pyritään sälyttämään velvollisuus hoitaa noiden kansojen mielipuolisen käytöksen seuraukset ottamalla kärsivä osapuoli aina asumaan keskuuteensa.

Jokainen rationaaliseen ajatteluun kykenevä ymmärtää, ettei tämä ole mikään ratkaisu mihinkään ongelmaan. Sen sijaan se luo uuden ongelman, joka on jotakin aivan muuta kuin se sivilisaatioiden fuusio, josta Mahbubani ja Summers kirjoittavat.

Rationaalisuuden DNA:n ruiskuttaminen militanttiin islamismiin ei ole osoittautunut mahdolliseksi ja tuskin on sitä tulevaisuudessakaan. Tiettyä määrää uskonnollista radikalismia modernisaatioprosessin sivutuotteena on pidettävä varmaankin välttämättömänä hintana kehityksestä, joka joskus tulevaisuudessa saattaisi olla myönteistäkin.

Itä-Aasian muslimeille modernisaatio näyttäisi olevan ennen muuta sisäinen asia eikä reagointia ylivertaisen lännen vastenmieliseen kulttuuriin, joka helposti aikaansaa sellaisia tapahtumia, joita viimeksi olemme nähneet Pariisissa, Brysselissä ja Orlandossa. Viime mainitut ovat monikulttuurin tuotteita eivätkä modernisaation. Sellaisia syntyy, kun keskiaikainen irrationalismi ja myöhäinen rationaalinen sivilisaatio joutuvat elämään tiiviisti limittäin.

Aito sivilisaatioiden fuusio voisi ja voi syntyä silloin, kun alempi matkii ylempäänsä omasta tahdostaan ja toimintansa oikeutuksesta vakuuttuneena. Silloin vältytään ilmeisesti niiltä kitkatekijöiltä, jotka syntyvät kahden keskenään antagonistisen arvojärjestelmän pakotetusta rinnakkaisuudesta, joka saattaa tuhota koko prosessin.

Kuten kirjoittajat aivan oikein toteavat, vain länsimaat synnyttivät sen rationaalisuuden, jota koko maailma sittemmin on jäljitellyt. Ymmärtääkseni tästä seuraa myös, että niiden tehtävänä on pitää pyhä tuli palamassa ja torjua kaikki kompromissit, joita saatetaan ehdottaa mielettömien, keskiaikaisten uskomusjärjestelmien toimesta.

Että tässä vältyttäisiin pahoilta kitkatekijöiltä, on sivilisaatiot pidettävä turvallisen välimatkan päässä toisistaan, se on kaikkien osapuolten etu ja osa siitä länsimaiden vastuusta koko maailman edessä, joka seuraa niiden etevämmyydestä rationaalisen modernisaation luojia.

On ilmeistä, että soihtu voidaan aikanaan luovuttaa myös niille kansoille, jotka ovat pystyneet läksynsä lukemaan. Kiina ja Intia kuuluvat niihin. Mikäli sen sijaan sorrutaan monikulttuuriin, jota markkinoidaan vaikkapa kulttuurien fuusion nimellä, merkitsee se lännen kulttuurisen mission pettämistä.