Kuumaa konservatismia?

Kuumaa konservativismia?

Wolfgang Schäublen haastattelu Die Zeit-lehdessä ylitti meilläkin uutiskynnyksen. Jotakin outoahan siinä oli, kun muuan Saksan tunnetuimmista konservatiiveista kertoi haastattelijalle, että hänen mielestään Saksan ”eristäytyminen” veisi sen turmioon degeneroivan sisäsiittoisuuden takia. Se takia juuri muslimit olivat rikastava potentiaali, erityisenä esimerkkinä kolmannen sukupolven turkkilaisnaiset.

Merkittävää tässä ei ollut vain argumentin typeryys, joka taas kerran pani ajattelemaan, miten vähällä järjellä maailmaa oikein hallitaankaan. Niin sanotun poliittisen korrektiudenkin takia oli yllättävää, että johtava saksalainen poliitikko kannatti avoimesti eugeniikkaa.

Epäilemättä jokaisen sukupolven turkkilaisnaisissa on paljon silmää ilahduttavia tapauksia, mutta niihin viittaaminen on heikko korvike tieteelliselle analyysille siitä, mikä todella mahtaa olla saksalaisten geeniperimän yleistila tällä hetkellä ja missä määrin se aiheuttaa sisäsiittoisuutta ja siitä johtuvaa perimän huononemista. Tuskinpa tilanne nyt aivan lohduton on, kun saksalaiset ovat ilmeisesti perimältään Europan sekoittuneinta väkeä.

Mutta epätieteellisten sammakoiden päästely kuuluu tietenkin myös poliitikkojen oikeuksiin, ihmisiähän hekin vain ovat. Viedessään argumentoinnin eugeniikan alueelle, Schäuble joka tapauksessa joutuu hyväksymään myös ne vasta-argumentit, jotka väistämättä seuraavat. Entäpä jos perimä ei parane, vaan huononee? Mitä on tehtävä sellaisissa tapauksissa, joissa tämä vaara on ilmeinen?

Etenkin arabimaiden pitkä serkusavioliittojen perinne on tiettävästi aiheuttanut niissä vakavia ongelmia, jotka tuskin sillä selviävät, että väestöä siirretään uusiin maihin vanhoine instituutioineen ja keskiaikaisine kulttuureineen. Mutta kukapa kieltää olemasta optimisti. Juuri konservatiivilta nyt kuitenkin voisi odottaa hieman varovaisempaa asennetta.

Mutta onko Schäuble enää konservatiivi lainkaan? Jos hän sitä on, onko konservatismi saanut tässä meidän maanosassamme aivan uuden sisällön?

Itse asiassa Die Zeit otsikoi Shäublen olevan vallankumouksellinen: Dieser Mann will eine Revolution. –Hänhän kritisoi Amerikkaa ja rikkaita. Hän haluaa uutta politiikkaa Afrikan auttamiseksi ja toivottaa muslimit tervetulleiksi toteaa lehti. Vanhaan saksalaiseen konservatismiin näyttää Schäublen sitovan siis lähinnä viehtymys rotuasioihin, mutta niissäkin hänen asenteensa on outo ja kevytmielinen.

Vallankumoukset näyttävät Schäublen mielestä olevan ainakin periaatteessa jotakin erinomaista. Lähi-Idässä ei nyt viimeksi päästy eteenpäin, mutta uusinta on tulossa. Kyseessä on samanlainen maailmanluokan mullistus kuin oli kerran Ranskan suuri vallankumous, uskoo hän.

Kehitys on siis pitkällä tähtäimellä kaiketi tuomittu menemään hyvään suuntaan ja Saksan, kuten muidenkin on investoitava etelään, muun muassa Afrikkaan ja autettava kasvua siellä, pyhän saksalaisen maatalouden subventiot on kyseenalaistettava... Itse asiassa koko maailmassa olisi saatava aikaan maltillinen vallankumous. Yhdysvallat taas tulevat oppimaan kohtuutta aiheuttamistaan järkytyksistä ja joutuvat palaamaan maan pinnalle.

Eipä tämä meno sitten kaikkiaan siis pahalta näytä ja menneisyyskin tuntuu valoisalta. Vuoden 1968 hullutukset, homoavioliitot, maahanmuuttajat ja feministit –viime kädessä kyseessä ovat vain oppimisen tasot, joiden läpikäyminen johtaa ylöspäin.

Missä siis on Schäublen konservatismi, jos sellaista laisinkaan on? Haastateltava itse on sitä mieltä, että ratkaisevaa on hänen ihmiskäsityksensä. Ihmiset nyt vain ovat sellaisia kuin ovat, eikä heidän perusominaisuuksiaan voi millään vallankumouksella muuttaa. Mutta vallitsevien olosuhteiden muutos on välttämätön juuri siksi, että ihmiset ovat sellaisia kuin ovat.

Tietysti käsitteiden merkitys muuttuu sitä mukaa kuin maailma muuttuu. Vielä 1800-luvulla oli vallankumouksellista puuhata sellaisen yhteiskunnan rakentamista, jossa me nyt elämme. Sen ajan radikaalit uskoivat ihmisluonnon loputtomaan muovattavuuteen ja yhteiskunnan kaikkivaltiuteen. Sen ajan konservatiivit puolestaan estivät useimmissa maissa heitä toteuttamasta kaikkein suurimpia hullutuksiaan. Myös heillä oli oma ihmiskäsityksensä, joka oli pikemmin realistinen kuin utopistinen.

1800-luvun liberaali olisi nykyään oikeistoradikaali, kun taas useimmat ajan vasemmistoradikaaleista sopisivat nykyisten keskustapuolueiden kannattajiksi. Mutta onko 2010-luvun Schäublen konservatismi samanlaista kuin, sanokaamme, 1970-luvun vasemmistoliberalismi?

Radikaalit meillä tietenkin on aina keskuudessamme siinä kuin köyhät, sairaat ja LGBT-ihmiset. Tietyn psykologian omaavat ihmiset, erityisesti nuoret, tuntevat aina vetoa aivan tietynlaiseen ideologiaan, joka erottaa heidät niin sanoakseni täyspäisestä kansasta, joka on kiinnostuneempaa eduistaan kuin egonsa laajentamisesta. Ihmiset nyt vain ovat sellaisia, eivät kaikki samanlaisia.

Radikalismilla on luonnolliset rajansa. Mikään puolue ei koskaan voi olla niin radikaali, ettei sille aina kehitettäisi vielä radikaalimpaa vaihtoehtoa. Bolševikit menivät vuonna 1917 niin pitkälle kohti anarkismia ja yleistä rabulismia kuin oli mahdollista, mutta anarkistit haastoivat heidät niin pian, kuin valta pakotti hallinnon kompromisseihin todellisuuden kanssa. Toki radikaalit sitten tuhottiin.

Mutta ilman konservatismia poliittinen elämä melkoisella varmuudella lähtee vyörymään valtoimenaan kunnes suistuu raiteiltaan, kuten Hitlerin aikana Saksassa ja Leninin aikana Venäjällä tapahtui. Mitä tapahtuu Saksassa ja Euroopassa, jos meillä perinteisen konservatismin sijasta on vain Schäublen ja hänen kaltaistensa antaa-mennä- konservatismi?

En voi kehua tuntevani saksankielen finessejä, joten minulle jäi hieman arvoitukseksi, mitä Die Zeitin haastattelija oikein tarkoitti kirjoittaessaan haastattelun lopussa Aufgeklärte Zuversicht ist zurzeit der ganz heisse Scheiss im politischen Berlin. Wolfgang Schäuble sammelt so was.

Itse ainakin haluaisin kääntää lauseen kirjaimellisesti. Lämmintä paskaa.