lauantai 2. syyskuuta 2017

Vapaus, mi meitä viet!



Vapaus, mi meitä viet!

Donatien, Alphonse, Francois de Sade, Sodoman 120 päivää,.Suom. Heikki Kaskimies, 3. painos Like 2004
(Alkuteos: Les 120 journées de Sodome, ou, l'Ecole du libertinage : introduction)

En tiedä, saisinko sanoa, että tässä maailmassa tänäänkin on vinksahtaneita tyyppejä. Muuan niistä esiintyy koomisena hahmona Fingerpori-sarjakuvassa, joka edustanee Suomen nykyisen älymystön subtiileimpia aikaansaannoksia. Tosin muistan murrosikäisten jo kauan sitten päässeen samanlaisiin suorituksiin, lapsilla kun on tuo mainio filosofinen ikä jossakin elämänsä vaiheessa.
Tuo hauska pornoilijahahmo on toki aivan harmiton ja ainakaan minulla ei ole mitään vaikeuksia sulattaa sitä. Kaikkihan ovat vapaita itseään toteuttamaan, vai kuka kehtaisi tämän kiistää? Hyvät naurut olen saanut monta kertaa.
On kuitenkin hyvä mennä joskus aikamme libertinismin juurille. Ei se tänne ole tyhjästä tullut eivätkä sen nykyiset muodot ole ainoat mahdolliset. Ymmärrämmekö me itse asiassa, mitä koko asia merkitsee.
On sivumennen sanoen outoa, ettei Sodoman päivien suomennoksessa ole noteerattu alaotsikkoa. Tässähän on kyse vapaudesta, tarkemmin sanoen arvoliberalismista.
Guillaume Apollinaire nimittikin Sadea ”vapaimmaksi koskaan eläneeksi ihmiseksi” ja hänestä on puhunut ihailevasti lähes koko nykyisen länsimaisen ideologiamme perustajien joukko, frankfurtilaisia ja eksistentialisteja unohtamatta. Myös feministien puolella hän on herättänyt kunnioittavaa ihastusta.
Ehkä on niin, että Ranskan suuren vallankumouksen hengessä jo oli jotakin olennaisesti sadistista, käyttääkseni tuota sanaa sen laajassa merkityksessä. Olihan sankarimme yksi niistä itsevaltiuden harvoista marttyyreistä, jotka vapautettiin Bastiljista, kun kansa sen valtasi.
Hänet myös valittiin kansalliskonventtiin ja vasta Napoleon sulki hänet hullujenhuoneeseen, missä hänen paikkansa ilmeisesti säädyllisen kulttuurin piirissä onkin.
Mutta mitä itse kirjaan tulee, on se vain osittain tarina seksuaalisuudesta. Olennaisempaa on, että se hekumoi rikoksella. Tarina kertoo muutamasta upporikkaasta irstailijasta, jotka hankkivat orjikseen, salattuihin orgioihin 12-15 vuotiaita neitsyitä ja kauniita poikia.
Orjat joutuvat kaikenlaisen nöyryyttämisen ja häpäisyn kohteeksi ja erityisesti ulostamiseen liitetään ankaria rangaistuksia, jopa kuolema.
Vankien suloisuutta kuvataan hekumallisesti ja irstailijoiden ja heidän apuriensa gargantuamainen, etten sanoisi saatanallinen vastenmielisyys maalaillaan niin hyperbolisesti, että lukija joutuu jo nauramaan.
Leikkiähän tämä kaikki lopulta onkin. Sanaleikkiä, pornografiaa, jolla ei ole sen kummempaa tarkoitusta kuin muullakaan pornografialla. Se on saavuttanut päämääränsä, mikäli puntti lukijalla pullistuu, kuten muuan nykyisempi alan mies on omaa kunnianhimoaan kuvaillut.
Mutta millaisia asioita de Sade pitääkään intohimomaan? Ulosteiden ja muun saastan keskeisyys on silmiinpistävää. Ikuisesti pesemättömän takapuolen ohella esimerkiksi kauhistuttavan karieksen turmelema suu saa paljon huomiota osakseen. Se, mikä on vastenmielistä, onkin tietyllä hetkellä äärimmäisen kiihottavaa, kertoo Sade. Myös murha sisältää valtavan seksuaalisen latauksen.
Enkelimäisten uhrien herttaisuus ja täydellinen avuttomuus kaiketi kiihottavat saatanallisia päähenkilöitä aivan erityisesti ja sama koskee kaikkea muutakin pyhyyden loukkaamista.
Yksi kiduttajista on piispa ja orgioiden pesäpaikan käymälä sijaitsee sen kappelissa. Kaikki uhrien tekemät viittaukset uskontoon rangaistaan erityisen ankarasti.
Nykyajan ateistin mielestä moinen uskonnollinen rtenaus lienee lähinnä huvittavaa. Miksi muka tuhlata ajatustakaan typerille saduille? Aikanaan asia kuitenkin koski olennaisia kysymyksiä. Suomennoksen liitteenä oleva papin ja kuolevan vuoropuhelu kertoo siitä jotakin.
Eihän tuossa ateismissakaan edes aikanaan mitään kummallista ollut. Ranskassa oli heitä paljon ja monet olivat toki hienostuneita ajattelijoita. Saden saavutukset alalla jäävät vain irstailun oikeuttamisen puolelle, mutta onhan käytäntö tietenkin toista kuin harmaa teoria.
Dostojevski käsitteli jossakin määrin samanlaatuisia asioita, mutta toki paljon hienommin. Karamazovin veljesten Smerdjaštšaja, iljettävä olio, saa isä Karamazovin seksuaaliset halut heräämään ja synnyttää Smerdjakovin, puolivillaisen intellektuellin perikuvan, joka viimein suorittaa sen isänmurhan, johon muut eivät pysty, kun Jumala heitä hillitsee.
No tässä pika-analyysini tunnetusta teemasta. Jääköön itse asia toiseen yhteyteen. Mutta de Saden teoksilla on mielestäni sanottavaa ja jopa kysyntää myös nykyaikana, näyttäväthän uudet painoksetkin olleen tarpeellisia.
Minusta on outoa, ettei libertinismin rajoja nykyään yleensä ole problematisoitu. Oletus näyttää olevan, että ihminen haluaa lopultakin vain hyvää ja että vain harvinaiset, sairaat yksilöt haluavat nauttia toisten kustannuksella.
Näin luultavasti onkin, ainakin suuressa kuvassa. Kuitenkin noita Saden kiitollisia oppilaita myös varmasti on olemassa tietty määrä ja kysymys kuuluu, millaiset rajat heille kuuluu asettaa elämässä ja kulttuurissa?
Himomurhaajat, lastenraiskaajat ja vastaavat lurjukset me tietenkin heitämme tyrmään, mikäli heidät itse teossa tavataan. Muu ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
Mutta miten suhtaudumme niihin, jotka haluavat pitää de Saden tapaista ”libertinismin koulua” enemmän tai vähemmän alttiille adepteille?
Tyydymmekö ihailemaan heitä jonkun Beauvoirin tai Apollinairen tapaan vapauden sankareina? Vai pitäisikö meidän uskaltaa paheksua?
Itse tunnen 120 päivän libertiinien hahmoja kohtaan lähinnä sääliä. Millaista onnea tuollainen irstailu loppujen lopuksi kykenee antamaan? Miten ihminen voi saada tyydytystä toisen kärsimyksistä?
Ehkäpä se voisi toimia joissakin sovituissa leikin rajoissa, mutta entäpä silloin, kun elämä on kyseessä? Miksi olisi ansiokasta mennä yli kaikkien rajojen?  Millaista on se filosofia, joka nostaa sankarikseen noita elukoita?
No, kysymyksiä voi esittää ja niihin kannattaa etsiä vastauksia kaikessa rauhassa eikä kiiruhtaa todistamaan, että suvaitsemisella on arvo sinänsä ja että mitä härskimpi on asia, sitä suurempi on suvaitsijan ansio.
Ajatelkaamme vaikkapa pride-marsseja. Mitäpä vikaa olisi siinä, että synnynnäisesti tai muuten seksuaalisesti poikkeavat tuovat avoimesti julki poikkeavuutensa. Luultavasti se auttaa meitä suvaitsemaan sellaista, minkä suvaitseminen on kaikkien kannalta oikein.
Mutta missä vaiheessa raja tulee vastaan? Sadismi leikkinä lienee ihan OK, mutta entäpä sen mainostaminen mielenosoituksissa? Entä zoofilia? Pedofilia? Nekrofilia? Miksi niitä pitäisi tulla mainostamaan?
Sadismin isälle nämä kaikki varmasti olivat yhtä ansiokkaita tapoja hankkia tässä maailmassa tyydytystä tarpeilleen. Ovatko ne sellaisia myös nykyajan länsimaisen sivistyksen piirissä ja jos, niin miksi?

10 kommenttia:

  1. Meikäläiselle ei ole oikein valjennut - sikäli kun itse
    sen tiedän, että mitenkä sateenkaariväki suhtautuisi
    esim. Zoofilia-, Pedofilia- ja Nekrofiliamarseihin.

    Vai olisiko noissa kenties loistava tilaisuus löytää lisää
    paheksuttavaa, koska em. marssithan ohittaisivat ainakin
    uutiskynnyksen jok'ikisessä mediassa.
    Sateenkaarisakki jäisi wanhoilla lehdellä soittelemaan.

    Entä jos net pyytäisivät päästä pride-kulkueisiin
    omine plakaatteineen? Keneltäkä se olisi pois?

    VastaaPoista
  2. Lopulta päädytään näissä tapauksissa aivojen kemialliseen häiriötilaan, joka tuntuu yleistyneen nykyaikana. Onko tekemistä muuttuneen ruokakulttuurimme kanssa? Aivot häiriintyvät myös liiallisen stressin kautta, jota ei osata purkaa enää normaalilla tavalla vaan tukeudutaan extreemi kokemuksiin tai huume/alkoholin kemialla.

    Vanha ajan liikunta luonnossa tuntuu olevan tälle pride-kansalla tuntematon harraste. Luonto? Mikä se on?
    Setarkos

    VastaaPoista
  3. Sehän olikin valistuksen ja myös Saden suuri kysymys. Onko luonto, deus sive natura, jotakin kunnioitettavaa vai voitettavaa?

    VastaaPoista
  4. Moni varmaan tunteen amerikkalaisen kirjailijan Anne Ricen ja tmän vampyyri aiheiset fantasia kirjat joista "Veren vangit" tehtiin elokuvakin. Luulen että aihe läpi vuosisatojen vaeltavasta liki haavoittumattomasta vampyyrista kiehtoo kun onhan kuolemsttomuus yksi ihmisen unelmien kohteista.

    Harvempi kuitenkin on törmännyt Ricen "Prinsessa Ruusunen" trigologiaan. Kun luin arvostelun niin uteliaisuuden ajamana lähdin kirjastoon etsimään kirjaa. En löytänyt ja viimein nöyrryin kysymään. Kirja olikin romantiikka hyllyssä. No onhan se kyllä tomantiikkaa jod pitää S&M pornosta sillä tuo kirja silkkaa pornoa jossa ruoskat viuhuvat. Voin kuvitella kuinka alan naiset lukevat sitä nenä kirjassa nännit jäykkänä niin kuin tuota keski-ikäisten naisten suosikkia "Fifty Shade Grey:a"

    VastaaPoista
  5. Sanon varmuuden vuoksi, etten minä toki ole kenenkään ruoskaleikkejä tuomitsemassa, eihän se ole keneltäkään pois. Tuo Sodoman tarina on kuitenkin jotakin aivan muuta.

    VastaaPoista
  6. Jäin miettimään tuota "Napoleon sulki hänet hullujenhuoneeseen, missä hänen paikkansa ilmeisesti säädyllisen kulttuurin piirissä olikin". Hullujenhuoneeseen kuuluvat henkisesti sairaaksi todetut, mutta onko tässä ilmiössä kyse siitä?.
    Ranskalaisilla kirjailijoilla ja filosofeilla on ollut taipumus itsetarkoituksellisiin teorioiden ja käsitteiden tuottamiseen.
    Jos Sade oli " vapain kaikista ihmisistä". Niin J-P Sartren mielestä Che Guevara oli "aikakautemme täydellisin ihminen".

    VastaaPoista
  7. Eiköhän siitä ollut kyse. Toki S. enimmäkseen kirjoitti. Hänen mielikuvituksensa oli venäläisittäin sanoen "nestandartnoje", mutta eihän siitä vielä rangaista pitäisi, mikäli tämä on pakonomaista ja ympäristölle vaarallista, lienee hoito paikallaan.
    Korostan taas, että S. hekumoi katalimmilla mahdollisilla rikoksilla eikä asiaa pidä sekoittaa mihinkään seksikauppojen S/M varusteiden kotitarvekäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole "liiemmin" perehtynyt Saden ajatusprosessehin, mutta kummastuttaa, kun kukaan ei juuri koskaan (muissakaan yhteyksissä) - liittyen seksuaaliseen käyttäytymiseen ja siihen liittyvään ajattelun - kuten pornografiaan - puhu peilisoluista. Nehän ovat tällä aleella aiken A&O.
      Jos sitten ajatellaan Saden tekoja...voisi tältä pohjalta odottaa, että juuri peilisolujen avulla hän sai mitä kammottavimista asioista "nautintoa" - joutumatta itse niistä kärsimään...hän ikäänkuin "seurasi sivusta".

      Samaan kategoriaan liittäisin jihadistien teot...sillä JOS esim. shiialainen itsensäruoskiminen tuo nautintoa,kuten loputon itsensä rääkkääminen maratonilla tms. niin ehkä myös toisen kärsimyksen näkeminen.
      Tämä oli kyllä täysin teoretisointia!
      ------
      Jos kuitenkin menisin Saden ympäristövaikuttajiin, sanoisin, että Ranska "oli olevinaan" Saden syntymän akoihin varsinainen "rakastavaisten maa"...mutta olen omissa tutkimuksissani päätynyt sihen, että tuo "rakkaus" oli täysin yksipuolista (tai likimain) ja loputulokseksi sain, että Ranska ohitti ns. Romantiikan vaiheen...ja naisen osa oli todella vain olla hyväksikäytetty... Eli miehestä tuli miltei taolaiseen malliin ainoastaan "raakalainen"- toisin kuin esim. heräävässä Saksassa tai Britanniassa.
      ------
      Saden kasvualusta oli juuri hänen (ehkä muutenkin ainakin hieman hybris/ADHD-??)persoonaansa ruokkiva.

      Kiinan taolaisuus kadotti Sui-dynastian aikana (Tang-dyn. keisarien mielestä) moraalinvartijan tehtävänsä. Foseph Needham: "Seksistä ja taolaisista seksuaaliteorioista tuli kaiken keskus".

      Sui-dynastia merkitsi naiselle syvintä alennustilaa. Keisarillinen loisto ja despotismi vaati jo tällöin joidenkin naisten jalkoja sidottaviksi. Tämän prosessin yhteydessä on myös syytä mainita, että jalkojen sidonta liittyi yhtenä eroottisuuden osa-alueena miehen maailmaan. Kuvausta Sui-hallitsijain moraalittomuudesta on arvioitu stereotyypiksi taivaallisen mandaatin menettäneestä suvusta. Taolaisten seksuaaliteorioiden kukoistuksen ajoitus juuri Sui-kaudelle lie merkittävä myös kulttuurin ja naisen alennustilan kannalta.

      Poista
  8. Tuomitsen arvottomaksi kaiken muun, paitsi lähetyssaarnaaja-asennon avioliitossa.

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa hienolta. Ja varmaan ymmärsit, mistä puhuttiin?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.