Pojat koulussa

Koululaisen tarina

Olipa kerran muuan poika, vähän toisella kymmenellä. Poika oli ihan mukava, kiltti ja aktiivinen, mutta koulutyö ei tuntunut maistuvan.

Lahjakas poika oli ilman muuta ja jopa monella alalla, mutta eipä asia oikein todistuksessa näkynyt, paria ainetta lukuun ottamatta.

Sitten tuli koulusta viesti, joka löi vanhemmat ällikällä: poika pitäisi panna erityisluokalle. Kun ei normaali koulutyö maistu, niin sitten kokeillaan ammattiauttajien taitoja. Loogista, eikö totta.

Pojan opettaja oli nuorehko nainen. Oikein hauskan näköinen ja vaikutti muutenkin viehättävältä. Ymmärsin, että hänen käsityksensä koulusta oli oikein edistyksellinen ja miellyttävä. Koulu oli paikka, jossa jokainen sai olla ihan oma itsensä, kunhan sopeutui siihen maailmankuvaa, joka opettajalla oli.

Sen mukaan koulussa harjaannuttiin vuorovaikutustaitoihin ja leikin omaisesti näperreltiin kaikenlaista kivaa yhdessä ja oltiin rauhaarakastavia ja kaikkien kavereita. Itse kukin sai aina silloin tällöin ihan itse esiintyä ja vuorollaan harjoitella niitä arvoja ja taitoja, joita miellyttävään yhteiseloon kuului.

Olikohan kyseessä jonkinlainen hyggellä somistettu, hyvää yhteishenkeä tavoitteleva oppimisyhteisö, jossa oli ihanaa pärjätä ja saada kiitosta, ei siellä ruoskalla ketään ajeltu oppimaan. En nyt asiaa niin tarkoin tunne, jotenkin siltä näytti.

Tämä ongelmapoika taisi kuitenkin omaksua jonkinlaisen passiivisen vastarinnan koko tuohon söpöilyyn ja sekös tietenkin opettajaa harmitti. Parastaan hän yritti ja hänen velvollisuutensa oli tietysti myös edistää oppilaidensa parasta, koko joukon.

Poika ei kuitenkaan mennyt erityisluokalle, vaan toiseen kouluun. Kyseessä oli Pietarin suomalainen koulu, joka tuohon aikaan oli aivan pikkuruinen, kun defolt oli ajanut suomalaiset yrittäjät pois kaupungista.

Nyt alkoi tapahtua. Poika viihtyi koulussa erinomaisesti ja se näkyi myös todistuksissa. Itse asiassa hän viihtyi siellä niin hyvin, että halusi vielä Suomeen palattuaan tulla sieltä käsin vanhaan kouluunsa, jossa koulutyö jatkui samaan aikaan kuin Suomessa oli lomaa.

Siitä pitäen poika pärjäsi opinnoissa erinomaisesti. Osoittautui, että hän oli monilahjakkuus, joka nopeasti omaksui niin kieliä kuin matematiikkaa, tietotekniikkaa ja muutakin tekniikkaa. Hänestä tuli joka paikan asiantuntija, joka lisäksi oli ahkera, tunnollinen, sosiaalinen ja miellyttäväkäytöksinen.

En kehtaa enää jatkaa luetteloa, ettei joku luulisi minun olevan puolueellinen. Tuttu poika se oli joka tapauksessa, hyvinkin tuttu, joten voin sanoa tuntevani asian.

Kun työura aukesi, se oli yhtä menestystarinaa ja samaan aikaan nuorimies perusti perheen ja sai lapsia, rakensi talon, korjasi autoja ja teki kaikkea mahdollista, mitä fiksut nuoret miehet tekevät.

Tämä menestystarina siis siitä huolimatta tai ehkäpä pikemminkin juuri siksi, että erityisluokka jäi käymättä. Mikä sai aikaan ihmeen?

Selitys on yhtä yksinkertainen kuin selvä. Uudessa koulussa Pietarissa oli miesopettaja.

Miesopettaja ei ollut mikään mekkoeinari, joka olisi yrittänyt kasvattaa lapsista joitakin kummallisia unisex-oletettuja, vaan käsitteli reippaasti tunneilla kaikkea sitä, mikä miesten maailmassa on kivaa ja kiinnostavaa ja mikä tekee siitä miesten maailman.

Autotekniikka oli ollut pojan suuri intohimo jo siitä asti kuin hän oppi erottamaan toisistaan auton ja traktorin. Sitä ennen kiehtoivat traktorit. Toinen oli tietokone ja sillä alalla hän olikin sellainen haka, että pystyi opettamaan myös opettajalleen yhtä ja toista.

Sukupuolten tasa-arvoa on usein nykyään vääristelty tarkoittamaan samanlaistamista. Tytöistä on yritetty väen vängällä, saada maskuliinisempia, mikä on tainnut todella jossakin määrin onnistua. Cui bono, voi kysyä.

Pojat taas on haluttu tunkea jonkinlaiseen naisoletettuun muottiin ja hoettu samaan aikaan mantraa siitä, ettei sukupuolella ole eikä voi olla mitään väliä missään asiassa.

Valitettavasti tämä radikaali muoti on yhtä maasta irrallaan kuin kaikki muutkin radikaalit muodit. Yritykset väen vängällä kieltää tai ignoroida ihmisten sukupuolten vaikutus heidän kasvuunsa ja käytökseensä on tosiasiassa väkivaltaa, jolla on huonot seuraukset. Luonto iskee aina takaisin.

Poikien opettajista lienevät miehet nykyään jo melkoisia harvinaisuuksia. Joidenkin mielestä tässä ei ole mitään ongelmaa eikä voikaan olla.

Samaan aikaan pojat sitten oireilevat ja menestyvät huonosti. Se tyttömäinen maailma, jollaiseksi koulu on muuttunut, ei kerta kaikkiaan vastaa heidän tarpeisiinsa.

Mikä neuvoksi? Kiintiöitä, kieltoja, porkkanoita…?

Kannattaa nyt ainakin tunnustaa ongelma ja yrittää jotakin. Itselleni tuli mieleen se kerettiläinen ajatus, että paluuta vanhan ajan poika- ja tyttökouluihin voisi ainakin jossakin mitassa kokeilla. Sittenpähän näkisi, mitä siitä seuraa.

Asiahan ei tietysti olekaan tässä maailmassa mitenkään mullistava. Ymmärtääkseni Englannin Public Schooleissa ei vielä liene tyttöjä, onkohan naisopettajiakaan?

Jälkimmäisiä toki pitäisi aina olla jonkin verran, syistä joita ei tarvitse selittää. Tuskin meillä moisia internaatteja tarvittaisiin, mutta paljon kehuttu nykymenokaan ei taida olla vailla ongelmia.