maanantai 17. syyskuuta 2018

Kulttuurin kukkatarhat


Kulttuurin tarhoissa

Pekka Tarkka, Onnen Pekka. Muistelmia. Otava 2018, 575 s.

Kävin lauantaina Rantasalmella Putkisalon kartanossa, maatilapäivillä, vai mikä sen tilaisuuden nimi nyt oli.
Kymmenet lampaat seurasivat kiinnostuneen näköisinä ohimarssiani ja kun niille hieman mäkätin, nousivat loputkin noin sata yksilöä makuuksiltaan ja alkoivat lähestyä minua, kuka hölkäten, kuka käymäjalkaa, jokainen samaan pisteeseen, eli siis silmiini kiinteästi tuijottaen.
Ymmärsin heti, että tässä oli kuva journalismin kentästä. Yksi asia kerrallaan valtaa aina koko lauman mielenkiinnon. Mikään individualismi ole sen jäsenille henkisesti mahdollista. Ehkäpä sellaista ei edes suvaittaisi, en tiedä. Näyttäisi kuitenkin olevan ilmeistä, että käyttäytymismalli on ennen muuta vapaaehtoisesti omaksuttu, luonnostaan lankeava.
En ole ihan varma, miksi lauma kiinnostui juuri minusta niin suuresti. Ehkäpä ihmisen harjoittama mäkätys herätti aitoa uteliaisuutta tai ehkäpä se haistoi kuolleiden lajitoveriensa jäänteitä kädessäni olevasta muovikassista. Aitoa intellektuaalista mielenkiintoa se tuskin varsinaisesti oli.
Historia on täynnä suuria journalisteja. Sellaisiksi lasken ennen muuta ne esseitä ja kirjoja kirjoittavat henkilöt, joiden nimet löytyvät yhä uudelleen sellaisista julkaisuista kuin Times Literary Supplement, New York Review of Books tai venäläiset ns. paksut lehdet, joiden historia alkaa Puškinin Sovremennikista.
Journalistit jopa muuttavat joskus maailmaa, mikä ei ole välttämättä hyvä asia. Lenin merkitsi ammatikseen literator, joka tässä tapauksessa on käännettävä lehtimieheksi. Oikeastaanhan hänellä ei ollut mitään ammattia, vaikka muodollinen, joskaan ei ehkä asiallinen pätevyys edes juristina tulikin hankittua.
Maailman muuttaminen ei kuitenkaan voi olla toimittajan varsinainen tehtävä, mikä seikka on nykyään tainnut lopullisesti hämärtyä. Kehitys tähän suuntaan voimistui suurin harppauksin 1970-luvulta lähtien eikä paluuta niin sanoakseni normaalitilaan ole näkyvissä.
Kun kuitenkin ajattelen noita suuria journalisteja -englanniksi heistä käytetään nimitystä public intellectuals- huomaan heti, että vain aniharva heistä on vain pelkkä toimittaja ja tuskin kukaan lienee tehtäväänsä pätevöitynyt missään toimittajakoulussa.
Kyseessähän on lahja, joka saadaan Jumalalta, kuten Josin Brodski sanoi (ot Boga), tarkoittaen siis luonnonlahjakkuutta. Syntyessään kukaan ei ole tähtijournalisti, mutta sellaisesta, jolla ei tiettyjä synnyinlahjoja ole, on myöskään turha sellaista yrittää kouluttaa.
Tällä kertaa rajoitan journalistin käsitteen käytön niihin, jotka kirjoittavat kulttuuripalstoilla, taustoistaan huolimatta.
Muilla palstoilla on varmaankin omat virtuoosinsa, jotka saattavat hyvinkin olla vain ja ainoastaan journalistioppilaitosten tähtipäästökkäitä. Kulttuurin puolella näin tuskin on.
Hesaria yli puoli vuosisataa seuranneena muistuvat mieleen sen suuret ajat, jolloin tuntui mahtavalta näyttää parin kilon painoista pakettia tuttaville vaikkapa Moskovassa, jonne se tuli viikon viiveellä, mutta tuli kuitenkin.
Kyseessä ei ollut pelkästään lehden koosta ja levikistä (puoli miljoonaa!), jotka tekivät siitä kansainvälisestikin merkittävän. Sen sivuilta löytyi myös parhaiden alansa taitajien ja tietäjien kirjoittamia esseitä ja katsauksia sekä kirja-arvosteluja. Mukana oli niin kotimaisia kuin ulkomaisia kykyjä.
Suomen ja maailman historian tutkimuksen merkittävät uutuudet saattoivat etenkin sunnuntain lehdessä saada palstatilaa puolet A2 kokoisesta sivusta ja enemmänkin. Myös debatille olli tilaa eikä lehti ollut jämähtänyt yksisilmäiseen oikeaoppisuuteen, vaikka sitäkin saattoi sieltä löytää.
Toki kirjoittajissa oli siis mukana sekä selviä poliittisia änkyröitä että myös lahjattomia jonninjoutavuuksia, jotka esimerkiksi teatteriarvosteluja tehdessään keksivät vain tarkata sitä, millaista maailmankuvaa tämä tai tuo kappale oikein esitteli ja äännettiinkö repliikit selvästi.
Moisen sälän saattoi toki harpata samoin kuin turkkalaisen teatterin voi jättää katsomatta. Sääli instituutiota toki, mutta miksi tuhlata aikaansa ja kiusata itseään.
Nuo mainitsemani suuret nimet olivat ja ovat tuskin koskaan lehtien varsinaisilla palkkalistoilla. Tärkeää oli, että heidän arvonsa ymmärrettiin ja palstatilaa annettiin.
Max Jakobson, Osmo Jussila, Matti Klinge ja muut eturivin asiantuntijat kirjoittivat omista aihepiireistään ja vähän muustakin. Johannes Salminen, Henri Broms ja Jukka Kemppinen kirjoittivat mistä tahansa ja joskus myös mitä tahansa. Kaikkia näitä oli joka tapauksessa aina ilo lukea.
Toki lehden omissa toimittajissakin oli eteviä voimia, Joskus nämä myös olivat tiettyjen aihepiirien kiistattomia asiantuntijoita, kuten Pekka Tarkka. Heidän juttunsa oli lähes aina pakko lukea ja sen saattoikin tehdä mielihyvin ja hyödykseen.
Jättiläiseksi Helsingin Sanomat kasvoi Aatos Erkon aikana ja samalla ilmeisesti kylvettiin sen tuhon siemenet. Poliittinen herätys humahti kautta toimituksen, kuten Tarkka muistelmissaan toteaa. Tämä ei ole vain triviaali ja huvittava asia, joka jätti jälkeensä vähän noloutta ja hienoja muistoja yhteishengestä ja suurista unelmista.
Silläkin uhalla, että moni pahoittaisi jankkauksesta mielensä, totean, että se intellektuaalinen limbotanssi, johon journalistien laumakin lähti mukaan myös maan suurimmassa lehdessä, oli todellinen kulttuurinen vaara, niin pieni, kuin tuo lauma olikin. Se näet oli paljon haltijana.
Siksi olikin taivaan lahja, että Pekka Tarkan kaltaisia, järkensä säilyttäneitä henkilöitä sentään istui toimituksessa ja että heidän jälkensä myös kokonaisuudessa näkyi.
Tarkalle henkireikä politpropin ankeudesta olivat ulkomaiset yhteydet: Ruotsi ja Englanti. Toki Ruotsin älymystö sortui samantasoiseen syväsukellukseen kuin sen suomalainen vastinryhmä, mutta erona oli ainakin se, ettei juuri se sama moskovalainen jaaritus, jolle meillä suitsutettiin, siellä kelvannut.
Lontoo ja sen Slavonic School olivat myös hieno tarkkailuasema, josta käsin saattoi suhteuttaa asioita. Hesariin tui myös laatulehti Encounter, joka onnettomuudekseen nautti myös CIA:n rahoitusta, mikä monen mielestä jo leimasi sen artikkelit, ainakin mikäli omat kyvyt eivät riittäneet niiden arvioimiseen.
Mutta ei Tarkan kirja suinkaan pyöri vain tai edes enimmäkseen tuon kummallisen herätysliikkeen ja sen lieveilmiöiden ympärillä.
Suomen kulttuurielämä ja akateeminen kirjallisuudentutkimus, lehden teko ja siihen liittyvät jännitteet ja reunaehdot ovat oma maailmansa, josta tämäkin kirja antaa kiintoisaa tietoa. Siinä suhteessa se täydentää hyvin niitä muita kirjoja, joita tästä aihepiiristä on viime aikoina ilmestynyt.
Tietysti kirjassa on toki myös henkilökohtaiseen elämään liittyvää ainesta, mutta aika ohuelti. Joskus sattuu, että ihmiset kirjoittavat vaikkapa poliittiset muistelmansa, kuten aikoinaan Atos Wirtanen. Sellaisista on suurin osa elämää rajattu pois, kuten titteli ilmoittaa.
En sano, että tässä olisi ihan niin tehty, mutta mikäli kirjalle haluaisi antaa alaotsikon, ei kirjalliset muistelmani ehkä menisi ihan pieleen.
Joka tapauksessa kirjaa lukee tietyllä haikeudella muistellessaan, miten kiinnostava kulttuuriosasto Helsingin Sanomissa kerran oli. Ylivoimaisesti suurimmalla lehdellä olikin erityinen vastuu kirjoituksistaan, niin ainakin tunnettiin.
On selvää, ettei lehti aina kantanut vastuutaan oikeudenmukaisesti, saati tasapuolisesti. Moni hieno kirja sai epäreilun arvostelun tai -mikä oli vielä pahempaa- sivuutettiin kokonaan. Ja olihan lehdessä muutakin kuin kirjallisuutta, sama kaiketi koskee myös sitä ainesta.
Nykyisellä hesarilla ei enää ole samoja paineita kuin sillä, joka kerran oli itse ansainnut suuruutensa. Mistä alamäki johtuu, on vaikea sanoa, mutta luulen, että yksi tärkeä syy on lehden läpinäkyvä ja kaikkialle tungettu asenteellisuus. Kosmeettiset erimielisyyden osoitukset eivät kuvaa muuta.
Tarkka mainitsee jossakin keskustelussa heitetyn ilmoille sellainenkin ajatus kuin jonkinasteisen sensuurin mahdollinen hedelmöittävä vaikutus kirjalliseen ilmaisuus.
Tuskin se tuulesta temmattu ajatus on. Vähintä, mitä lehti voisi tehdä, olisi ottaa sen toimitukseen joku sellainen henkilö, jolle sen nykyinen saarnaava totalitarismi on vieras asia.
Sensuuria tuskin tarvitaan, ellei sellaiseksi lasketa kaikkein avuttomimpien tekeleiden pois jättämistä kiinnostavampien tieltä. Noita jälkimmäistä kannattaisi etsiä jostakin muualta kuin lehden omien nerojen tuotoksista. Näin teki joskus se suuri hesari.

22 kommenttia:

  1. Sitran seuroissa, joissa nykypolitiikkaa on suunniteltu, on puhuttu elinvoimasta jottei kulttuuria hiljaa haudattaisi elävältä. En vaan aiemmin hoksannut miten HS elimen tulkitsee.

    VastaaPoista
  2. Hesarin viime aikojen lempiaiheita on ”sukupuolenkorjaus”, jolla tarkoitetaan sitä, että alempiarvoinen sukupuoli tuhotaan leikkauttamalla miehiset vehkeet pois. Hyi hitto!

    VastaaPoista
  3. Sattumaa tai ei mutta Karin potkuista alkoi Hesarin liukumäki ja vauhti vain kiihtyy. Voisiko Herlinin maailmanparannusintoilulla olla jotain yhteyttä ongelmaan? Kyllä hänellä varmasti olisi kanttia vihjaista suunnan tarkistuksesta, jos vain haluaisi.

    VastaaPoista
  4. Paperilehtien räytymisongelmahan on maailmanlaajuinen. Esimerkiksi tähän tyyliin: "Poliittisen toiminnan ohella Berlusconi on Fininvest-yhtymän suuromistaja. Konserni omistaa muun muassa suuren osan Italian viestimistä, pankeista ja muusta yritysmaailmasta..." Suomenkin lehdistö on muuttunut raha puhuu -lehdistöksi. Linkistä Esko Seppäsen selkokieliseen artikkeliin https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3400713-media-markkinavoimien-armoilla

    VastaaPoista
  5. Tosiaan ennen oli Hesarissa mielenkiintoiset kulttuuri- ja tiedesivut. Nykyisistä en uskalla sanoa, kun lopetin lehden verkkolukemisenkin pari vuotta sitten. Luen mieluummin erikielisiä eurooppalaisia verkkolehtiä, joita onkin valtaisa määrä uusia ja perinteisiä. Satunnaiset vilkuilut suomalaisten iltapäivälehtien tai YLEn Areenan uutisiin karmii selkäpiitä, ihan koska toimittajilla on niin huono suomen kielen taito ja sisällöt ovat niin hämmästyttäviä, että joutuu ihmettelemään. Kielihän on kuitenkin toimittajan ensisijainen työkalu. Sisällön tietenkin määrää se raha. Mutta jännä juttu, sisältö on madaltunut ja levikki on pienentynyt. Jos sisältö olisi entisenlaatuista, olisiko levikki ihan kokonaan romahtanut?

    VastaaPoista
  6. "Sen sivuilta löytyi myös parhaiden alansa taitajien ja tietäjien kirjoittamia esseitä ja katsauksia sekä kirja-arvosteluja. Mukana oli niin kotimaisia kuin ulkomaisia kykyjä."

    Älä käännä veistä haavassa. Hesarin alamäki alkoi siitä kun Uusi Suomi lakkasi: meni kilpailija, kirittäjä.

    VastaaPoista
  7. "teatteriarvosteluja tehdessään keksivät vain tarkata sitä, ... äännettiinkö repliikit selvästi."

    Ei tuo mitään huonoa asiaa ollut: Turkan huonoin vaikutus teatteriin oli tämän tuoma mökellystyyli, jonka vuoksi sanoista ei saa selvää ja se on sääli koska teatteri on nimenomaan sanojen taidetta. Katriina Kaitue on ainoa nykynäyttelijä, jonka sanoista saa vaikeuksitta selvän.

    VastaaPoista
  8. "Tarkalle henkireikä politpropin ankeudesta olivat ulkomaiset yhteydet: Ruotsi ja Englanti."

    Moskovalainen politprop jatkuu yhä vieläkin ja siksi Puolimatkan ajojahtia pitää käsitellä niin kauan kunnes selviää onko Suomen Professoriliitto taistolaisjärjestö, joka on sokea joitakin asioita silmällä pitäen.

    VastaaPoista
  9. Analyysia vuodelta 2003

    SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA_salat-1_MARTTI VALKONEN
    SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA_salat-2_MARTTI VALKONEN

    VastaaPoista
  10. Anonyymi17. syyskuuta 2018 klo 20.46

    "Tarkalle henkireikä politpropin ankeudesta olivat ulkomaiset yhteydet: Ruotsi ja Englanti." Moskovalainen politprop jatkuu yhä vieläkin ja siksi Puolimatkan ajojahtia pitää käsitellä niin kauan kunnes selviää onko Suomen Professoriliitto taistolaisjärjestö, joka on sokea joitakin asioita silmällä pitäen."

    Arvoisa professori Vihavainen. Pyydän teitä mitä kiltimmin julkaisemaan Professoriliiton vastauksen teidän avoimen kirjeenne johdosta kokonaisuudessaan tällä sivustolla.

    VastaaPoista
  11. Lyhyesti sanoen sellaista ei koskaan tullut. Vain yleisellä tasolla toteamus siitä, että kyllä professori saa yleiseen keskusteluun osallistua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ollen Suomen professoriliittoa edustaa Professoriliiton Jyväskylän osaston johtokunta.

      Poista
  12. Minulle hesarista sen laatuaikoina jäi mieleen erityisesti Karin piirrokset, tiede ja kulttuuri. Kulttuurista mieleenpainuvia oli Jukka Kajavan ja Seppo Heikinheimon kirjoitukset.

    Nuorena oli mielenkiintoista lukea eri sanomalehtiä, joita meille tuli sattuvista syistä politiikan joka suunnalta. Oleellista oli se, mistä mikäkin lehti vaikeni ja mikä taas oli nostettu x-syystä pinnalle.

    Saksojen yhdistyminen ja Neuvostoliiton hajoamin oli mielestäni se aika, jolloin alkoi suomalaisen laatulehdistön laadullinen alamäki ja uljaan uuden maailman: monikultturismin, internationalismin ja globalismin ilosanoman julistaminen, sekä perinteisten arvojen, roolien ja moraalikäsitysten vastaisuus ja läpitunkeva viherhumppa.

    VastaaPoista
  13. Helsingin Sanomissa tilaa vievät nykyään artikkelit, joissa enemmäm tai vähemmän julkkikset tilittävät sisäisiä tuntemuksiaan ja ahdistuksiaan sivun tai aukeaman verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän ja moneen muuhunkin seikkaan on syynä Hesarin sairaalloinen pelko nuoremman lukijakunnan kiinnostuksen menettämisestä, joka on suunnannut fokuksen tuohon ja muuhun kevyeen pintakulttuuriin sekä seksuaalisuuteen. Älyllisyys ja vakava politiikka loistaa poissaolollaan. Toinen syy voi olla myös toimittajakunnan oma nuori ikä.

      Poista
  14. Helsingin Sanomat toteuttaa agendaansa sallimatta edes yleisön mielipidekirjoituksissa "väärinajattelua". Hufvudstadsbladetissa sentään jonkin verran julkaistaan myös "vääriä" mielipiteitä. Runsas vuosi sitten lehdessä oli Paul Lillrankin kolumni, jossa hän mainitsi Ruotsin - islamisaation myötä - olevan Suomelle Venäjää suurempi uhka. Tosin myöhemmin ei silmiini ole sattunut Lillrankin kirjoituksia kyseisessä lehdessä...
    Terveisin Dissidentti

    VastaaPoista
  15. "Tarkalle henkireikä politpropin ankeudesta olivat ulkomaiset yhteydet: Ruotsi ja Englanti."

    Jos totta puhutaan, niin taistolaisaikana 1970-luvulla ei taistolaisporukalla ollut hegemoniaa Hesarissa. Toisin on nykyisen vihervasemmiston aikana, jolloin mitään vastavoimaa ei ole ja Trump ja persut ovat sylkykuppeja.

    VastaaPoista
  16. Esimerkiksi tänään 18.9.2018 Hesarin kulttuuriosaston pääjuttu oli lehdelle nykyisellään mitä tyypillisin: jonkun naispuolisen ohjaajan "parisuhdepulmat" ja lopulta onnellisen käänteen saanut lapsettomuus. Tilaa oli jutulle suotu ruhtinaallisesti,eikä kuvituksessa (tuota mainittua naista varioivia) ollut säästetty. Jäin miettimään: mikä tässä jutussa varsinaisesti nyt olikaan "kulttuuria"? Myös lähes kaikki muut aiheet osastossa käsittelivät "naiseuden ongelmia" eri näkökulmista.

    Ymmärrän, että tässä on nyt kyseessä voimakas, päivästä toiseen jatkuva "feministis-edistyksellinen" rummutus, jolla nämä esimies (anteeksi!) Mahlamäet ym. pyrkivät asettamiinsa päämäärään. Itselleni, varttuneeseen ikään ehtineelle miehelle, tuo käsittämätön yksipuolisuus alkaa kuitenkin nyt riittää. Olen tilannut 7-päiväistä Hesaria yhtäjaksoisesti 80-luvulta lähtien tänne "maaseudulle" - etelärannikon suureen kaupunkiin. Koska mitään muutosta ei taatusti ole näköpiirissä, päinvastoin, lopetan todennäköisesti kohta tilaukseni pysyvästi. Tyhjän saa maksamattakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksityinen on tullut ällöttävällä tavalla julkiseksi. Ihmettelin jo vuosia sitten, kun lehtiin ilmestyi kolumnin nimellä kirjoituksia toimittajan arjen sattumuksista tyyliin käytin koiraa ulkona, vettä satoi. Samanlaista liirumlaarumia ovat facebook-postaukset. Onko nykymalli paperilehtien tuotoksiin omaksuttu sosiaalisen median kirjoitteluista?

      Poista
  17. päätoimittaja (chefredaktör), pääministeri (statsminister), pääjohtaja (generaldirektör), pääsihteeri, pääesikunta, päämaja ym.

    Millä elimellä ruotsalaiset mahtavat ajatella?

    VastaaPoista
  18. "HACK GEEKS"

    Oletko koskaan miettinyt, onko mahdollista hakata asioita, miten hakkerit tekevät sen elokuvissa?🤔🤔

    Joo sen mahdollinen !!! 😁😁😁

    "Niin kauan kuin se on tekniikka, se voidaan pakata"

    Hakkerointi voidaan helposti tehdä tietokoneviruksella tai vakoiluohjelmilla (riippuen siitä, mitä hakkeri aikoo tehdä) kohdennetulla laitteella.🤐🤐

    Meillä HACK GEEKS: ssä tarjoamme sinulle parhaan mahdollisen hakkerointipalvelun

    Ymmärrämme huijausten ongelmat kaikkialla internetissä ja siksi annamme sinulle vankan todistuksen palveluistamme.

    Meillä on hackerone.comin parhaat hakkerit, jotka ovat aina valmiita hakemaan sinua milloin tahansa, missä tahansa, missä tahansa laitteessa, organisaatiossa, liittovaltion virastoissa, yliopistossa, yliopistossa, josta ajattelet.

    Voimme auttaa:

    * Hakata, kloonata tai seurata puhelinta? 📱📲

    Esim. Puhelimien kloonaus

    Vakoilee lapsia, vaimoa tai miestä.

    Käyttäjän sijainnin ja päivittäisen rutiinin seuranta.

    * Sniffin poistaminen, poistaminen tai muuttaminen tiedostoon yrityksessä, järjestössä tai liittovaltion virastossa?📃📃

    Esimerkiksi luokkien muuttaminen yliopistossa.

    Identiteetin muuttaminen.

    Tietojen, kuten rikosrekisterien ja todisteiden, poistaminen.

    Tiedostojen ja todisteiden muuttaminen liittovaltion tiloissa.

    Tiedostojen ja asiakirjojen varastaminen yrityksiltä ja organisaatioilta.

    * Kadonnut BitCoin💰💰

    * BitCoin-kaivostoiminta💰

    * Hakkeroida sähköpostiviestiä tai sosiaalisen median tiliä? 💞

    * Siirtää varoja ilman, että niitä havaitaan?💷💵💴

    * Voit lisätä luottotietosi? 🔝🔝

    * Voit estää luotto- / maksukortin?💳💳

    * Saavutetaan musta luottokortti / debit-kortti💳💳

    Kaikki nämä ovat mitä voimme tehdä sinulle.

    Olemme descrete ja eivät altista palvelua sinulle kenellekään.

    Yhteydenotto:

    thehackgeeks@gmail.com

    Odotamme innolla hakkerointia.

    VastaaPoista
  19. Henri Bromsia tuli kyllä ikävä, kun hän vähitellen lakkasi kirjoittamasta, se oli niin muusta poikkeavaa, virkistävää tekstiä.

    Lehden pitää tietysti pitää huolta siitä, että sillä olisi lukijoita tulevaisuudessakin, mutta tehtävä saattaa olla aika toivoton, eiväthän monet nuoret lue enää ollenkaan päivälehtiä, netistä vain katsellaan jotain iltapäivälehtien otsikoita, jos sitäkään, ja ehkä urheilutuloksia. Ketkähän niitä selostuksia rockkonserteista ja vastaavia oikein lukevat? Paitsi popmuusikot. Ihmissuhdejutut tietysti kiinnostavat monia, ainakin naisia. Ei siinä silti ole kyse siitä, että miehiä painetaan maan rakoon. Päivälehdistä tulee entistä enemmän iltapäivälehtien kaltaisia, niin se vain on. Uutisia sentään välitetään, mutta harvemmin on mitään painavia tausta-analyysejä.

    Kulttuuria on paras etsiä myös muualta. Valitettavasti esimerkiksi DN ja SvD eivät enää näytä kirja-arvostelujaan muille kuin tilaajille, mutta saksaksi ja englanniksi niitä vielä löytää netistäkin, tosin usein rajoitetusti. EG

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.