perjantai 30. huhtikuuta 2021

Raamattu syytettynä

 

Kun lain kunnioitusta syödään eli uusia normeja perustamassa

 

Radikaalia ideologiaa tunnistavissa valtioissa on aina ajankohtia, jolloin vallitsevan ideologian ja sitä edeltävän normiston välillä tapahtuu rajankäyntiä.

Jeesus julisti aikoinaan: katso, uudeksi minä teen kaikki! Toisin sanoen vanha lakiuskonto kaikkine lähes loputtomine pykälineen jouti hylättäväksi. Ei ollut siinä kerettiläisyydellä mittaa eikä määrää vanhojen kirjanoppineiden näkökannalta katsoen.

Mutta Jeesus oli pientä vähemmistöä edustaja anarkisti, joka oli helppo kukistaa. Hänen oppinsa oli sitten sitäkin kovempi pala ja sinnittelee yhä tänäkin päivänä kaikenlaisia diktatuureja vastaan.

Mutta tapahtuu tietenkin myös niin, että itse valtion mahtikoneisto saattaa julistaa uusia normeja ja määrätä vanhan normaalin rikolliseksi ja siis rangaistavaksi toiminnaksi. Näin tapahtui Neuvostoliitossa, kun sosialistisen järjestelmän julistettiin voittaneen vuonna 1937.

Tuon tavattoman merkittävän vuoden kuvaan kuului suurena terrorina tunnettu prosessi, jossa pelkästään ampumalla teloitettujen kansalaisten määrä lähenteli miljoonaa, ehkä sen ylittikin. Tietojammehan ei kannata pitää näissä asioissa täydellisinä.

Rankaisutoimien kohteina olivat yleisesti ottaen sellaiset ainekset -siis ihmiset- jotka eivät olleet uuden, uljaan yhteiskunnan arvoisia.

 Esimerkiksi niin sanottu juurruttamispolitiikka (korenizatsija), joka merkitsi paikallisten kansallisuuksien suosimista, oli ollut 1920-luvulta lähtien ns. kansallisten alueiden kaaderien velvollisuutena. Nyt todettiinkin, että se uudessa yhteiskuntakehityksen vaiheessa oli koko vallitsevaa ideologiaa vastaan suuntautuvaa sabotaasia ja myyräntyötä. Mittapuut muuttuivat siis yhtäkkiä aivan radikaalisti, peräti vastakohdikseen, kuten dialektiikassa olikin luonnollista.

Varmemmaksi vakuudeksi rikollinen toiminta voitiin todeta myös taannehtivasti ja siten siitä, mistä aikoinaan sai kunniamerkkejä, jouduttiinkin nyt antamaan kuolemantuomio. Tämän prosessinhan me tunnemme Itä-Karjalasta, eikä se suinkaan rajoittunut sinne, vaan koski koko laajaa neuvostojen maata. Vanha paikallinen eliitti tuhottiin kaikkialla samaa metodia käyttäen.

Uuden yhteiskuntamuodon, sosialismin ilmaantuessa maailmaan muuttuivat myös arvot ja normit. Uudet normit olivat syntyneet ylhäällä, asiantuntijoiden piirissä ja ne pantiin nyt täytäntöön kaikkia valtion mahtikeinoja käyttäen. Viime mainituista vähäisin ei ollut niin sanottu VMN, vysšaja mera nakazanija eli rangaistuksen korkein aste. Aiemmin se oli yleensä tunnettu nimellä vysšaja mera obštšestvennoj (tai sotsialnoj) samozaštšity eli yhteiskunnan itsesuojelun korkein toimenpide. Ampumistahan sillä joka tapauksessa tarkoitettiin.

Tavallisen kansalaisen kannalta kehitys oli aika rajua. Hänen ei tarvinnut tehdä yhtään mitään muuttuakseen kunniallisesta kansalaisesta rikolliseksi.

 Mikäli ihminen oli ansainnut leipänsä kunniallisella työnteolla esimerkiksi kohtuullisen menestyvällä maatilalla tai pikkukaupassa, mikäli hän oli säännöllisesti käynyt kirkossa ja kastattanut lapsensa, mikäli hän oli pitänyt yhteyttä sukulaisiinsa ulkomailla, mikäli hänellä oli ollut tapana sanoa suoraan, mitä hän mistäkin asiasta ajatteli ja mikäli hän kieltäytyi kehumasta sitä, mikä oli kurjaa ja moittimasta sitä, mikä oli ansiokasta, hän muuttui muutaman vuoden kuluessa mallikansalaisesta rikolliseksi, jonka oli syytä ottaa huomioon sellainenkin mahdollisuus, että yhteiskunta katsoi itsesuojelunsa vaativan hänen suhteensa toimenpiteitä, jopa korkeimpia lajissaan.

Stalinismi perustui terroriin. Mikään ei olisi voinut estää miljoonia ihmisiä vastustamasta sitä avoimesti, elleivät he olisi oppineet täydestä syystä pelkäämään. Kun sadat tuhannet ihmiset tapettiin syistä, jotka konservatiivisesta näkökulmasta olivat joko aivan olemattomia tai sitten mitättömiä, alkoi jokainen ymmärtää, ettei mikään suojele häntä. Julkinen valta on kyllin röyhkeä tehdäkseen mitä tahansa.

Nyt olemme tässä maassa saapuneet aikakauteen, jolloin normien radikaalia muuttumista juurrutetaan hallintoalamaisiin valtiokoneiston mielivallan avulla. Kysymys on oikeudesta vedota julkisesti raamattuun. Tarkoitan tietenkin Päivi Räsäsen tapausta.

Jotta ei puhuttaisi pelkillä abstrakteilla käsitteillä, oheistan tähän syyttäjäviranomaisten lausunnon:

Syytteissä on kyse kolmesta eri asiakokonaisuudesta.

Räsänen on laatinut kirjoituksen "Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen." Räsänen on esittänyt kirjoituksessaan homoseksuaaleja halventavia mielipiteitä ja tietoja.  Räsänen on muun ohella väittänyt, että homoseksuaalisuus on tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Pohjola on julkaissut kirjoituksen Suomen Luther-säätiön ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan internet-sivustolla.

Lisäksi Räsänen on julkaissut Twitter- ja Instagram-tilillään sekä Facebook-sivullaan homoseksuaaleja halventavan mielipiteen, jonka mukaan homoseksuaalisuus on häpeä ja synti. 

Räsänen on edelleen Yle Puhe -radiokanavan ohjelmassa, sen jaksossa "Mitä Jeesus ajatteli homoista?" esittänyt homoseksuaaleja halventavia lausumia. Siinä Räsänen on sanonut, että jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä. Räsäsen näkemyksen mukaan homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit.

Syytteen mukaan Räsäsen syytekohdissa tarkemmin yksilöidyt lausumat ovat homoseksuaaleja halventavia ja syrjiviä. Lausumat loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa, joten ne ylittävät sanan- ja uskonnanvapauden rajat.

Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.

Haastehakemus on toimitettu Helsingin käräjäoikeuteen (käräjäoikeuden asianumero R 21/3567 ja syyttäjän asianumero R 19/16305).

Stalinin aikana uudet normit, jotka runnottiin vuosisatojen ja -tuhansien mittaan kehittyneiden perinnäistapojen tilalle, perustuivat niin sanottuun marxismi-leninismiin eli tarkemmin sanoen siihen mumbojumboon, jonka hallitseva puoluediktatuuri oli kehittänyt.

Nyt käytettynä perusteena on muuan lainsäädäntöömme uitettu kuminauhapykälä, joka kuuluu seuraavasti:

10 §

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Kyse ei siis suinkaan ole mistään rikolliseksi ymmärrettävästä laittomasta uhkauksesta, vaan pykälän soveltamiseen riittää panettelu(!) tai solvaaminen.

Koska vain älykääpiöt voivat kuvitella, että tällaiset asiat ovat yksiselitteisesti tulkittavissa, asettaa siis jokainen jostakin ”kansan” tai väestö ryhmästä tai muusta populaatiosta jotakin muuta kuin imarteluja sanova itsensä vaaraan joutua mielivaltaisten ja mahdollisesti mieleltään vähemmän tasapainoisten byrokraattien hampaisiin.

Ottakaamme esimerkiksi Päivi Räsäsen lausahdus, jonka mukaan homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Tässä voisi esittää vastakysymyksen siitä, mitä häiriöllä tarkoitetaan.

Itse asiassa jopa Platonilta, joka yleisesti ottaen ei homoseksuaalisessa kulttuurissa, löytyy yllin kyllin ajatuksia asian epänormaalisuudesta ja epäsuotavuudesta. Ehkäpä ne pitäisi sensuroida ja sallia vain hänen myönteiset lausuntonsa tästä asiasta?

Normaaliahan homoseksuaalisuus ei missään tapauksessa voi olla, koska normaali lajin kehitys ja säilyminen eivät sen puitteissa ole mahdollisia. Toki voidaan kaikin mokomin ajatella, että ihmislajin, kuten muidenkin lajien  kehitys sietää kaikin mokomin tietyn määrän epänormaalisuutta, mutta eihän se itse asiaa miksikään muuta. Yritys muuttaa käsitteiden sisältöä väkisin on lähinnä säälittävä, tai se olisi sellainen, ellei sen takana nyt olisi peräti valtion koneisto kaikessa arvovaltaisuudessaan.

Historiallisesti kyseessä on mitä ilmeisimmin toisen maailmansodan jälkeisin vuosikymmeninä alkaneen kulttuurivallankumouksen institutionalisoiminen. ”Pitkä marssi läpi myöhäiskapitalistisen yhteiskunnan instituutioiden” näyttää nyt edenneen siihen pisteeseen, että vallan käyttäjien piirissä ajatellaan jo voitavan panna iso kirves heilumaan.

Tuskin me nyt sentään vielä Neuvostoliitossa elämme, saati sen historian vuodessa 1937. Räsäsen tapaus on kaikessa räikeydessään kuitenkin niin symbolisesti kuin käytännönkin kannalta erittäin tärkeä.

Mikäli hyväksymme mukisematta tällaisen oikeudenkäytön, emme ole vapaata yhteiskuntaa ansainneet. Hyökkääminen raamatun tulkintaa vastaan oikeuslaitoksen kautta ei kuulu normaalin, kristillisen kulttuurin piirissä olevan oikeusvaltion käytäntöihin.

Kun asialla on sellaisen valtiomahdin edustaja, jonka toimintaan kansalaiset yleensä joutuvat luottamaan, on tilanne hyvin erikoislaatuinen. Tällaisissa tilanteissa kansalaiset voivat turvautua lähinnä kansalaistottelemattomuuteen ja on syytä olettaa ja toivoa, että siitä tulee laajamittaista.

Tämänkin mielettömän syytteen ja syyttäjän palauttaminen normaalille, tervejärkiselle tielle olisi ollut oikeuskanslerin tehtävä, mutta kuten on saatu huomata, ei sillä taholla ilmeisesti tätä nykyä kyetä yleensäkään normaaliin viran hoitamiseen.

Tilanne on kovin valitettava. Kansainvälisesti joudumme kaiketi tämän takia sekä naurun että surkuttelun kohteiksi, mutta sellaisen voi aina kestää. Kansalaisten kunnioitus lakia ja oikeuslaitosta kohtaan on sen sijaan vakavampi asia ja on varmaa, että se tämän ilveilyn takia tulee pahasti kärsimään.

 

 

35 kommenttia:

  1. Intersektionaalista marksismi-feminismiä pahimmillaan.

    Twitteristä löytyi melko hyvä kiteytys tästä ns."naisen logiikasta", johon näyttävät sortuvan toki jotkut miehetkin - eiku siis cis-oletetut ja mitä kaikkia niitä nyt on??

    Tässä se kiteytys nyt kumminkin:

    "Samat ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että meidän tulisi tarjota turvapaikkoja uskonsa takia vainotuille muslimeille, ovat myös sitä mieltä, että meidän tulisi vainota Päivi Räsästä hänen uskonsa takia."

    https://twitter.com/HeikkiUutiset/status/1387834613050003458

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen Bisquit'in vuosien takainen lausahdus että 'lähdettiin kaksoisvirran maasta pakoon uskonnollista fundamentalismia kymmen virran maahan jossa on omansa laista fundamentalismia'.

      Ei sanatarkka lainaus, tuo oli pakinan keskeinen idea.

      Poista
    2. Tälle on (naisten) logiikan mukainen selitys: "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset" (Orwell).

      Poista
    3. Erään (miehen) logiikan mukaan homoseksuaalisuutta esiintyy myös eläinmaailmassa.
      Niin myös raiskauksia, mutta ei se tarkoittane että ihmisten pitänee niin käyttäytyä vaikka ruumis osa luontoa onkin.

      Poista
  2. Rohkenen vielä uskoa siihen, että syyte tullaan riippumattomissa tuomioistuimissa hylkäämään ainakin uskonvapauden perusteella. Räsänen yksinkertaisesti edustaa teologista tulkintaa, jonka mukaan Raamatun tulisi olla kirkon opin ylin auktoriteetti ja sitä pitää tulkita kirjaimellisesti. Kirkon omankin selvityksen mukaan Raamatussa ei missään kohden suhtauduta hyväksyvästi. Räsäsellä on ymmärtääkseni oikeus tuohon mielipiteeseen l teologiseen tulkintaan kunhan se ei tapahdu loukkaavasti (ks alla). Tässä ratkaisevaa on kokonaisesitys ja sen asiayhteys (konteksi).

    Se mistä Räsänen ehkä voidaan tuomita ovat lausumat:

    - homoseksuaalisuus on tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö.

    -  jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä.

    - homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit. (Luulen, että lausuma kuuluu, että homoseksualismi ei ole...)

    Noissa mennään uskonnonharjoituksen ja teologian ulkopuolelle.

    Tästä mennään pitkälle Suomessa Korkeimman oikeuden peräseinään ja sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen saakka. Ratkaiseva kysymys on siinä, katsotaanko, että Räsäsen on esitystavan konteksi huomioon ottaen ymmärtää, että ilmaisutapa on objektiivisesti arvioituna (on omiaan) loukkaavia (ts halventavia ja syrjiviä, loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa ja ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän nämä ole uskonasioita. Homoilla on täysi vapaus uskoa omalla tavallaan. Jos tässä ruvetaan jokaisen väitettyä loukkaantumista kumartamaan, on seurauksena idioottien diktatuuri.

      Poista
    2. Räsäsen uskonkäsityksen mukaan homostelu on yksi synti muiden joukossa. Vähän niin kuin sianlihan syönti kunnioitetuille muslimiveljillemme ja -sisarillemme.

      Ja samaan hengenvetoon Räsänen myöntää itsekin olevansa syntinen, mutta ei väitä homostelevansa, vaan muuta syntiä tehneensä ja tekevänsä.

      Edelleen Räsäsen Jumala on kaikille syntisille, myös homoille, armollinen ja anteeksiantavainen.

      Kyllä tuosta on aivan perhanan vaikea nähdä mitään kiihotusta ketään vastaan.

      Mutta nämä marksilais-feministessä uskonkiihkossa olevat tuostakin ison synnin siis löytävät. Eikä armo ole heidän uskonsa käsitteistössä mukana lainkaan, kuten se Räsäsen armahtavassa opissa on.

      (Poliisi muuten ei löytänyt Räsäsen puheista moittimista, mikä kertoo siitä, että tolkun ihmisiäkin systeemissä vielä on.)

      Poista
    3. Kuolemansyntejähän on seitsemän, eiköhän itsekullekin jokin osu. Raamatun mukaan Jumala rakastaa syntistä mutta ei syntiä. Nyky kirkko puhuu armosta ja rakkaudesta, synti ja kilvoittelu on jäänyt vähemmälle. Halutaanko Räsäsestä tehdä esimerkki johonkin suuntaan...

      Poista
    4. "ruvetaan jokaisen väitettyä loukkaantumista kumartamaan"

      Yritin sanoa, että tuossa ei ole kysymys (subjektiivisesta) loukkaantumisesta vaan sanojen objektiivisesta merkityksestä (tietyssä kieliyhteisössä). Jos sanot lentokoneessa, että "laukussani on kohta räjähtävä pommi" syyte tulee, vaikka kuinka selitit, että kyseessä on pila taikka että tarkoitit, että siellä on kissanpoika, joka kohta alkaa naukua", konteksi ja sanojen objektiivinen merkitys ratkaisevat. Niiden tulkitseminen on virka- ja lakimiesten jokapäivästä leipää.

      Esimerkiksi 2012:58

      35. ... Ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella voidaan päätellä, että rikosoikeudelliseen seuraamukseen tuomitseminen on tullut kysymykseen sananvapauden suojasta huolimatta lähinnä silloin, kun voidaan katsoa ihmis- ja perusoikeuksia loukatun vihaan tai väkivaltaan yllyttämisen muodossa. Vihapuheiden, jotka saattoivat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, ei ole katsottu ansaitsevan sananvapauden suojaa (esimerkiksi ...)

      ...

      37. Korkein oikeus toteaa, että A:n kirjoituksessa esitetyssä väitteessä, jonka mukaan ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre, somalit kuvataan kansanryhmänä rikollisiksi ja yhteiskuntamoraaliltaan muihin nähden ala-arvoisiksi. Väite on siten somaleja kansanryhmänä panetteleva ja solvaava. Voimassa olevan rangaistussäännöksen perusteluissa (HE 317/2010 vp s. 42) tämän sisältöisten lausumien levittämistä on pidetty esimerkkinä rangaistavasta menettelystä.

      38. A:n esittämien kiistämisperusteiden johdosta Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoituksena on saattanut sinänsä osaltaan olla esittää väittämäänsä kritiikkiä tiedotusvälineitä ja viranomaistoimintaa kohtaan. Korkein oikeus katsoo, että tällainen tarkoitus ei kuitenkaan ole oikeuttanut panettelemaan ja solvaamaan somaleita kansanryhmänä. Arvostelun esittäminen - sarkastisessakaan tyylilajissa - ei ole edellyttänyt somaleiden leimaamista rikollisiksi ja loisiksi. Sarkastiseksi kirjoituksessa on lähinnä ymmärrettävissä väitteeseen liitetty maininta siitä, että sitä ”ei käsitelty faktana”. Ainakin osa blogin lukijoita on myös voinut ymmärtää väitteen tosiasiassa tarkoitetun vakavasti otettavaksi varsinkin, kun väite on kirjoituksessa toistettu sen jälkeen, kun sen paikkansa pitävyyttä on pyritty tukemaan tilastotiedoin. A joka tapauksessa on epäilyksittä ymmärtänyt väitteensä panettelevan ja solvaavan luonteen, mitä osoittaa sekin, että tämäkin väite on kirjoituksen mukaan ollut ”täky” syyttäjälle. Teon tahallisuuden kannalta merkitystä ei ole sillä, onko A itse pitänyt väitettään totena.

      39. Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevan kaltaiset panettelevat ja herjaavat lausumat ovat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan. Ne ovat siten ymmärrettävissä niin sanotun vihapuheen kaltaisiksi lausumiksi, jotka eivät nauti sananvapauden suojaa. Tällaisten lausumien esittäjään on perusteltua kohdistaa rikosoikeudellisia seuraamuksia.

      40. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n syyllistyneen siihen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.


      Poista
    5. Riippunee tulkinnasta tuomitaanko.
      Oman ymmärryksen mukaan minkä saanut tiedealan artikkeleita lukemalla niin kyse on juurikin psykologisesta rappeumasta, mikä tosin on osin kirkon politikoinnin aiheuttamaa. Käytännössä pitäisi siis kieltää tiede jotta voisi siitä tuomita.
      Tämä ei tietenkään tarkoita että homoissa olisi mitään vikaa. Syntikin käsitteenä on sellainen että jos siihen uskoo niin se on syntiä.
      Homous kumminkin on Suomessa poistettu jo vuoskymmeniä sitten, joten jaksa ymmärtää mikä asiassa hiertää, samat vapaudet kuin muillakin.
      Onko sinne kirkkoon pakko päästä itseään kiusaamaan?
      Luterilaisen kirkon funktion kannalta taas itseä kiinnostaa nykytilanteessa miksi vaikka Räsäsen näkemykset ja kirjoitelmat on "väärin"? Luterilaisuus on kumminkin aikanaan valittu valtion uskonnoksi. (Kun kuulutaan euroon ja EU:hun niin herää moniakin kysymyksiä lähinnä liittyen katolilaisuuteen, mut myös muiden kristinuskojen haarojen näkemykset kiinnostaa). Nykyisessä monikulttuurihumpassa mikä vaikuttaa enempi hindujen monijumaluudelta, kuin yksi Jumaluudelta. Kaikki painottaa uskovansa samaan yhteen Jumalaan mutta kumminkin traditiot ja käytännöt vaihtelee, niin juutalaisilla, kristityillä kuin muslimeilla.

      Jokseenkin hieman oudolta tuo vaikuttaa kun muistui mieleen kuinka muistaakseni Tanska oli kieltänyt tiettyjä imaameja saapumasta saarnaamaan moskeijoihin. Siinähän vain heppu puhuu, mistä ei jää kirjallista aineistoa (tosin jaksa uskoa että kyseistä heppua edes kiinnostaisi jälkeenpäin vastata mistään vääräuskoisille), ellei sitten joku satu kyseistä puhetta nauhoittamaan ja joku kääntämään.

      Poista
    6. "Se mistä Räsänen ehkä voidaan tuomita ovat lausumat:

      - homoseksuaalisuus on tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö.
      - jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä.
      - homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit. (Luulen, että lausuma kuuluu, että homoseksualismi ei ole...)

      Noissa mennään uskonnonharjoituksen ja teologian ulkopuolelle."

      Näistä kaksi ensimmäistä lausumaa ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden vahvistaminen tai kumoaminen kuuluisivat pikemminkin tiedeyhteisölle kuin oikeuslaitokselle. Ja se merkitsee, että vaikka väitteet olisivat selvästi vääriksi todistetavissakin, ei niistä sentään rikosoikeudellista tuomiota tule langettaa.

      Kuten kolmannessa kohdassa on edellä huomautettukin, Räsäsen oikea lausunto on mitä todennäköisimmin ollut sellainen, miksi se on suluissa oikaistu. Sen edellä oleva muotoilu, vaikka olisi valtakunnansyyttäjän syytekirjelmässä esitettykin, on hänen sanojensa karkeaa vääristelyä. Joku voisi tietysti väittää, että tämähän silkkaa saivartelua, mutta eiköhän näiden lauseiden välillä ole oleellinen ero, joka ainakin Räsäselle itselleen on kristallinkirkas. Sillä kuten toinen Nimetön jo huomauttikin: Raamatun mukaan Jumala rakastaa syntistä mutta ei syntiä (ja sen vuoksi edellyttää syntisiltä katumusta, parannuksen tekoa, synnintunnustusta ja anteeksipyyntöä.) Mutta näillä ehdoilla, kuten Matias K. jo totesikin, "Räsäsen Jumala on kaikille syntisille, myös homoille, armollinen ja anteeksiantavainen." Toisin on kuitenkin laita, jos syntejä ei kaduta vaan niistä jopa ylpeillään. (Ja mitä onkaan ylpeys englanniksi? Ja kuinka ollakaan, viime aikoina se sana on alkanut voimakkaasti assosioitua juuri homouteen...)

      Poista
    7. Ihmettelen näitä syytteitä. Päivi Räsänen on virallisella twitter-tilillään kieltänyt lausuneensa moisia väitteitä:

      "Syyttäjän mukaan olen Veitola-ohjelmassa homoseksuaaleja halventavasti sanonut, ”homoseksuaalisuus on seksuaalinen vinoutuma”. Näin en sanonut. Sanoin: ”Ajattelen, että seksuaalisuudenkin alueella me olemme monella tavalla vinoutuneita, ja tähän lasken myös itseni mukaan.”"

      "Veitola–ohjelman tutkintapyynnössä minun väitettiin esittäneen lausumia, joita ei ohjelmasta lainkaan löydy. Silti syyttäjä määräsi esitutkinnan suoritettavaksi perustellen,”ohjelma on tutkittava minuutti minuutilta”. Kun vääriä väittämiä ei löytynyt, syyttäjä on keksinyt lisää."

      "Sanoja ”synti” ja ”häpeä” en kohdistanut henkilön ominaisuuteen, vaan Pride-tapahtuman taustalla vaikuttavaan aatteeseen. Kuulusteluissa korostin moneen kertaan, että kuvaliitteeksi ottamieni Raamatun jakeiden mukaan häpeä ja synti liittyvät ihmisen tekoihin, ei ominaisuuksiin."

      "Lisäksi syyttäjä väittää minun esittäneen homoseksuaaleja halventavan mielipiteen: homoseksuaalisuus on häpeä ja synti. Kysymykseni someviestissä oli: ”Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?”

      vastoin syyttäjän väitettä, en Stiller-keskustelussa sanonut homoseksuaalisuutta geneettiseksi rappeumaksi enkä sairautta aiheuttavaksi geeniperimäksi. Päinvastoin torjuin ajatuksen homoseksuaalisuudesta geneettisenä ominaisuutena viitaten tutkimuksiin."

      "Kohdassa, johon syyttäjä viittaa, puhuttiin Raamatun luomiskertomuksesta. Siitä totesin: ”Jumala ei alun perin luonut ihmistä homoseksuaaliksi. Hän loi heteroseksuaaliksi. Hän loi miehen ja naisen ja tarkoitti avioliiton näiden kahden välille.”

      "Syyttäjälaitoksen mukaan näkemykseni on, että "homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit." Tällaista en ole sanonut. Olen moneen kertaan korostanut , että kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuviksi ja heillä on yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet."

      Näin Päivi Räsänen Twittwer-tilillään 30.4.2021

      Minusta syytteet eivät vastaa sitä, mitä Päivi Räsänen on lausunut, vaan enemmänkin sitä, mitä joku on kuvitellut Päivin lausuneen.

      Poista
    8. Tuo korkeimman oikeuden päätös oli täyttä $£€kaa, eipä tuohon laitokseen tuotakaan päätöstä ennen ole luottanut yhtään ja tuon jälkeen vielä vähemmän, voisi sanoa, että se on päätöksillään ja lausumillaan saanut minut halveksimaan ja vihaamaan koko laitosta, eli onko kyseessä ollut siis oikea vihapuhe oikeuslaitoksen taholta?

      Poista
  3. "Stalinismi perustui terroriin. .. Kun sadat tuhannet ihmiset tapettiin syistä, jotka konservatiivisesta näkökulmasta olivat joko aivan olemattomia tai sitten mitättömiä,"

    Tämähän on juuri poliittisen terrorin vallankäyttötapana ydin: ei ruveta selvittää yksilöllistä syyllisyyttä - jolloin toimitaan liian hitaasti ja myöhään - vaan isketään satunnaiseen massaan (= kiintiöt), jolloin syntyy pelon ilmapiiri, jossa kaikki painavat päänsä kyyryyn. Tuon ei piäisi kuulua vapaaseen yhteiskuntaan. Taistolaisuus aikoinaan ja nykyinen cancell-kulttuurilla on vahvoja yhtymäkohtia tuohon logiikkaan.

    VastaaPoista
  4. Osa Räsäsen lausumista on tehty ennen sitä lainmuutosta, jonka mukaan niitä nyt pidetään rangaistavina. Rangaistavaa niiltä osin olisikin nyt niiden edelleen jatkuva yleisön saatavilla pitäminen.

    Tällainen tulkinta antaa paljon mahdollisuuksia myös Platonin suhteen, kuten blogisti totesi.

    Tuomion saaminen kaikkine valituskäsittelyineen ei tule tapahtumaan hetkessä, vaan voimme odottaa vielä monenlaisia käänteitä. Vapauttavaan tuomioon on minun hiukan vaikea uskoa; jonkinlainen nahkapäätös tuntuu todennäköisemmältä.

    VastaaPoista
  5. Huomisen vappukulkueiden kohtalo paljastaa totalitarismiin vajoamisemme syvyyden. Pikkusormi on ollut mennyttä kalua yli vuoden päivät.

    VastaaPoista
  6. ”Hyökkääminen raamatun tulkintaa vastaan oikeuslaitoksen kautta ei kuulu normaalin, kristillisen kulttuurin piirissä olevan oikeusvaltion käytäntöihin.”

    Tähänhän se koira onkin haudattuna. Oikeusvaltion käytäntöihin on kasvatettu kaikenlaisia syöpäpaiseita. Nykyinen vasemmisto-vihreä hallitus ei kyllä tee yhtään mitään näiden syöpäpaiseiden poistamiseksi, koska se rikkoisi kommunistista ideologiaa (proletaarien ja talonpoikaisköhälistön liittoa). Kommunismi tunnustaa ainoastaan Kommunistisen Puolueen Manifestin. Vuosituhansia kehittyneen ihmiskunnan kulttuurin historia ja hedelmät ovat kommunismille roskaa. Siksihän kommunismin hymneihin kuuluu, että kaikki entinen on tuhottava täydellisesti ja lopullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "rikkoisi kommunistista ideologiaa (proletaarien ja talonpoikaisköhälistön liittoa). Kommunismi tunnustaa ainoastaan Kommunistisen Puolueen Manifestin."

      Sinä se olet kaivautunut niin syviin juoksuhautoihin, että saa nähdä milloin tulee maan keskipiste vastaan. Nykyisellä viher-vasemmistolla - edes Vasemmistoliitolla - ei ole juurikaan tekemistä perinteisen kommunismin kanssa. Se kuopattiin Neuvostoliiton myötä.

      Poista
    2. Asia on näin vain, jos kommunismi ymmärretään hyvin ulkokultaisesti ja pinnallisesti. Vihervasemmisto ajaa yhteiskunnallisen etujoukon totaalista valtaa. Järjestelmien ja maailmankatsomusten tasolla kommunismin (ja muiden hegeliläisten totalitarismien) ja vapaan maailman erossa on pohjimmiltaan kyse tästä. Mm. Thomas Sowell on ansiokkaasti käsitellyt näitä kysymyksiä monissa kirjoissaan: käsitepari on "vision of the anointed" vastaan "tragic vision".

      Poista
    3. Olafin kommentti on erittäin tärkeä.

      Thomas Sowell kertoo olleensa vasemmistolainen tai talous-ajattelun kannalta "keynesiläinen".

      Selvyyden vuoksi vielä... Hän identifioituu uuljousen olemuksensa puolesta "afro-amerikkalaiseen" vähemmistöön.

      YouTubelta löytyy hänen nimeään kantava kanava johon on koottu hänen haastattelujaan.

      Hänen talouteen liittyvä ajattelunsa on nykyään liberalismin suuntaan kallistuvaa - eli pahinta mahdollista.

      Hayekin ja kumppanien ajatukset on tuomittu nykyään täysin kerettiläisiksi.

      Noidan tuomio oli noitakäräjillä kevyempi kuin sen joka uskaltaa mielessään ajatella jotakin sen suuntaista.

      +

      Marx on nykyän julistettu - joissakin piireissä - taloudelliseksi ajattelijaksi, mutta talouden ymmärrys on hänen tapauksessaan ohut ja pinnallinen ja osoittaa että kyseessä ei ole ajattelun vahvin alue.

      +

      Kommunismi on totaalinen utopia johon ei tulla pääsemään niillä ehdoilla joillasiihen on väitetty päästävän.

      Jopa kommunismissa tai muussa rahatta toimivassa talousmallissa on erilaisia markkinamekanismeja ja näiden olemassaoloa ei ymmärretä kommunismiin hullaantuneiden piirissä.

      +

      Paavo Haavikon ikivanhassa YLEn haastattelussa Hannu Taanilalle sanoma ajatus: "facismi on aina facismia, oli se minkä väristä tahansa", pitää paikkansa.

      neukkula oli facistinen yksi-puolue- diktatuuri.

      Sen talousjärjestelmä romahti täysin muutamassa kuukaudessa ja olosuhteet pakottivat siirtymään NEPiin - uusi talouspolitiikka - joka oli sotakomnunismin vastakohta.

      stalinistinen järjestelmä ei koskaan päässyt palaamaan "oikeaoppiseen" sotakommunismiin ja NEPiin paluu oli virallisesti mahdotonta.

      Niimpä ei tehty mitään tai tehtiin niin vähän kuin mahdollista.

      Suunnitelmatalous yritti luoda markkinoita maahan jossa mikään ei toiminut ja jossa makrotalouden onnistumisia ei tapahtunut.

      +

      Kommunismi ei ole oikeastaan talousjärjestelmä, vaan moraalijärjestelmä.

      Eli systeemi mistä moraalia ei löydy.

      Facismi tai korporatismi on lupnut hieman eri keinoin saman moraalin tuhoamisen kuin näennäinen vastakohtansa.

      "Kapitalismi" jota vastaan vasemmisto paasaa, on se joka maksaa vaalilaskut ja jonka "voittamiseksi" vasemmisto tekee niin vähän kuin mahdollista.

      Enemmän oikealle kallistuvissa piireissä "kapitalismia" pidetään hyvänä asiana.

      Tämä siksi että "kapitalismin" päättyminen veisi mahdollisuudet poliittisiin palkkiovirkoihin.

      "Markkinataloudesta" myönteisesti puhuvat ovat jo vuosikymneniä halunneet välttää moista rappiota ja ovat halunneet päästä kuntien, valtion tai jonnin muun julkisen tahon eläkevirkoihin.

      Yrittäminen tai yrityksen työntekijänä toimiminen ei ole ollut kovin arvostettua.

      Hillotolpat ovat vilisseet silmissä kun "eliitin" jäseninä itseään pitävät ovat olleet suojatyöpaikoissaan lorvimassa ja kuluttamassa paperia tai bittejä johonkin millä ei ole mitään arvoa - vaikka se paljon maksaakin.

      +

      Virheä ajattelu ei luo mitään uutta vaan kopioi surkeat vanhat ideat ja pukee ne hieman toisin sanoin.

      Ne ovat tosin valuutta-määräisesti kalliimpia ideoita kuin vanhat mutta samaa silkkoa sisältä kuin muiden facistien luomat "ideat".

      On pakko luoda totalitäärinen järjestelmä koska vain se voi taata lisää hillotolppia nousevalle virheälle eliitille.

      Virheätkin haluavat ajaa ideoitaan jotka perustuvat siihen, että 'luonnonvaroiltaan rajalliselta planeetalta otetaan irti rajoittamaton voitto'.

      Tämä siksi että korporatistiset ja plutokraattiset "kapitalistit" maksavat myös virheiden vaalilaskut.

      Ja virheitä unelmia toteuttavat nämä suuret korporaatiot jotka keskittävät vallan ja voitot hyvin pienen oligarkian käsiin.


      Poista
    4. Toi pyörittely että kaikki kommunismi on huonoa ja kaikki huono on kommunismia on jotenkin jo loogisestikin aika tunkkaista, ainakin niin kauan kuin varallisuuseroja systemaattisesti kasvattavalle, keskinkertaisuudesta ja mukavuudenhaluisesta palkitsevalle, vaihtoehdottomalle järjestelmälle ei ole edes näköpiirissä mitään muutakaan - edes nimellistä - vastavoimaa.

      Itsekin kaipaisin toki jotain ajanmukaisempaa kuin punalipun heilutus, mutta näen vain semmoista pienomistajamaista "kaikki olisi hyvin, jos mitään ei analysoitaisi" -mentaliteettia, jossa siis ajatellaan jotenkin tiedostamatta, että kaikkien porukoiden ja ihmisten pitää vain kaikkinaisista keskinäisistä asetelmistaan riippumatta myydä kalliimmalla kuin ostaa, niin hyvä tulee. "Kokonaispotin" koetaan kasvavan, vaikka mittayksikkö on periaatteessa aina juuri puute (hinta).

      Talouskasvu tarkoittaa, että (globaalin) kokonaisjärjestelmän teho suhteessa potentiaalisesti mahdolliseen vähenee. Heikkenemälle (hyötyperiaatteen aiheuttama informaatio- ja materiaalivirtojen hidastuminen) ei ole edes mittayksikköä. Suurimmasta tehontuhoamisesta saa suurimman palkan.

      Esim. pitäisi luoda tällaisia kuin passiivihinta, yksityinen verotus, virtuaalinen tietulli jne. Ylipäätään siirtää asiat informaatiokoordinaatistoon, laittaa raha tuohon nähden kontingentiksi. ‘Työn’ käsite tarkoittaisi esim. informaatio- ja materiaalivirtojen tukkimista verottamisen (huom. käytännössä yleisimmin yksityisen verotuksen) tarkoituksessa, eikä työ siis tuota tässä mallissa sinänsä mitään 'hyvinvointia' muuten kuin sattumalta.

      Se, mikä tuottaa hyvinvointia, olisi rajattavissa suunnilleen esim. siksi organisaatiomuodoksi, joka ei tarvitse informaatio- ja materiaalivirtojen tukkimista muuttaakseen niitä (virtoja). Eli siis luo jotain mille on luonnollista kysyntää, ei järjestelmän aiheuttamaa, eikä tarvitse tähän yksityisiä tai julkisia tulleja. (Esim. verkkokauppa Amazon on luettavissa yksityiseksi tullilaitokseksi, koska osa sen strategiaa on reagointi kilpailijoiden hintoihin.) Lisäksi omistamisen aiheuttamat passiivihinnat omistamattomille tulisi huomioida, jne.

      Perushahmotus, että jos „kokonaispotin” kasvattaminen on ainoaa „tuottamista”, ja tätä varten pidetään esim. ihmisiä työttöminä, koska heidän työtään ei voi virallisen mantran mukaan myydä „markkinahintaan”, eli he vähentäisivät rahassa mitattavaa kokonaistuotantoa enemmän ollessaan taloudessa mukana kuin siitä ulkona, niin miksi näitä samoja ihmisiä pidetään „tuottamattomina”? Hehän juuri kontribuoivat maailmansysteemin tehon heikentämiseen omistajien hyväksi, eli tekevät kapitalistista „työtä” per definitionem!

      *

      Musta on aidosti omituista ja jotenkin jopa mielenterveyttä haastavaa seurata näitä kaikenlaisia tärähtäneitä subjektiivisia emotionaalisia ryöpsähdyksiä. Todellisuus on sellainen, että ysärilama määritti lapsuuttani ja 2009 kupla työelämän alkutaivaltani ja sen myötä, nyt voi jo sanoa, koko kohtaloani. Eikä kumpikaan johtunut Pohjois-Koreasta.

      Ja sellainen, että kun 3,5 vuoden täyslomattomuuden jälkeen pidin tässä jonkun päivän lomaa, työvirta katkesi yhtä toimeksiantajaa vaille kuin seinään. Mikään taito, saavutus tai lojaalius ei kumuloidu minnekään. Olen viettänyt koko työurani globaalien alihankintaketjujen alapäässä, ota tai jätä on ollut ainoa laki. En ihan oikeasti pysty 15 vuoden yrittäjyyden jälkeen käsittämään, että miten joku voi kokea kapitalismin onnistuneena talousjärjestelmänä – huolimatta siitä, että „talouden” puitteissa katsottuna „menestyn”. Eli kuormitan ja tuhoan itseäni lahjattomampien vaatimilla tavoilla.

      Poista
    5. Hämmentävintä on uuskansallismielisyyden fuusioituminen neoliberalistisen talousopin kanssa. Oman yhteiskunnan toimintaedellytyksiä syödään sisäpiirikauppa sisäpiirikaupalta, verovähennys verovähennykseltä. „Sijoitetaan” globaaleille markkinoille, joilla tällaiset varasmaiset tuotot korreloivat tietysti juuri “kehittymättömyyteen”, mutta arvellaan silti että varojen pitäisi sataa jotenkin takaisin omaan maahan Jumalan armosta.

      Heittäydytään informaatiotalouden kannalta Kaliforninan vasalleiksi, eläkkeet viedään halpamaihin, samalla ihmetellään ja moralisoidaan halpamaiden vielä omaa maatakin suurempaa velkaantumista, joka – kehittymätön organisaatio - on tosiasiassa halpuuden edellytys. Työvoima napataan sieltä / annetaan käyttöön (länsi-itä-akseli) sinne missä se on halpaa: taas vähenee mm. verokertymä ja työntekijiöiden sitoutuneisuus, mutta ai niin, me olimmekin kaikki sijoittajia.

      Poista
  7. Tässä kyseessä olevat lakipykälät ovat juristeristista stiiknafuulaa, jota ei voi millään järkevällä tavalla tuoda reaalimaailmaan. Esinmerkiksi tuo "ryhmän" käsite, jonka laintulkitsijat ovat ottaneet käyttöön niin että esimerkiksi "loukkaamisen" kannalta on ihan sama puhutaanko ryhmästä vai yksilöstä -- pelkkää olkiukkoilua.

    Irvokkainta on, että näiden pykälien perusteluina mainitaan pyrkimys yhteiskuntarauhan säilyttämiseen. Eli siis on ikään kuin julistettu nimenomaiseksi suojelukohteiksi sellaiset vaikkapa uskonnolliset ryhmät, joilla on taipumusta vastata loukkauksiin väkivallalla. Syyttäjä ei taida paljoakaan miettiä, miten loukkaavia hänen syytteensä ovat niitä kohtaan jotka eivät tunne samaistuvansa syyttäjän olettamiin ryhmäominaisuuksiin.

    Tuskinpa homoseksuellitkaan laidasta laitaan kovin ihastuneita näihin räsässyytteisiin ovat. Paras kansalaistottelemattomuus tietenkin voisi nousta nimenomaan heidän keskuudestaan. En ihmettelisi vaikka nousisikin, siis myös meillä.

    Aivot ovat ajattelemista varten. Yhteiskunta joka tarvitsee sensuuria ja näytösoikeudenkäyntejä pelotteeksi sananvapauden käyttöä vastaan voi tuskin pitää itseään ajattelevana. Kyse näissä on samanlaisesta käsitemagiasta kuin noitaoikeudenkäynneissä. Noita ei voi puolustautua syytteitä vastaan sanomalla, että ajatelkaa nyt vähän, hittilainen. Onko maialmassa muka olemassa sellainen asia kuin noituus. -- Jos syyttäjät olisivat osanneet ajatella, mitään syytettä ei olisi voitu nostaa. Mutta ajattelemattomuus on ihanaa, se todistaa itse itselleen kaiken mikä tuomioihin tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tuskinpa homoseksuellitkaan laidasta laitaan kovin ihastuneita näihin räsässyytteisiin ovat. Paras kansalaistottelemattomuus tietenkin voisi nousta nimenomaan heidän keskuudestaan. En ihmettelisi vaikka nousisikin, siis myös meillä. "

      Tässä ainakin Sebastian Tynkkynen todistaa väkevästi, huolellisesti ja ajan kanssa Räsäsen asiassa (ja Tynkkynenhän on kertonut olevansa homo):

      https://www.youtube.com/watch?v=e8WxbwvNu1A

      Muitakin vastaavia ulostuloja olen ollut näkevinäni.

      Poista
    2. Noin yleisesti ottaenhan kysymys on siitä, että yhteiskunnassa julkispinnalla täytyy olla kaikkea näkyvillä -- johtuen ihan siitä perustotuudesta, ettei maailma voi muodostua yksistään "hyvistä" arvoista ja "oikeista" tiedoista. Terve yhteiskunta sietää arvojen ja tietojen kilpailun ja muun vuorovaikutuksen. sen sijaan sairas yhteiskunta -- totalitarismi -- ei pysty hyväksymään kuin yhden normatiivisen totuuden.

      Jokainen totuus tarvitsee rinnalleen kilpailijan, ja jokainen arvo nousee arvoonsa vain kun vastakohtainen vaihtoehto on olemassa. Yritykset hävittää maailmasta kaikki se mitä ei hyväksytä johtavat totalitarismiin, joka siis voi toteutua ihan minkänimisten oppien tai arvojen nimissä tahansa. Nythän se toteutuu nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" nimissä.

      Poista
  8. ”Tilanne on kovin valitettava. Kansainvälisesti joudumme kaiketi tämän takia sekä naurun että surkuttelun kohteiksi, mutta sellaisen voi aina kestää. Kansalaisten kunnioitus lakia ja oikeuslaitosta kohtaan on sen sijaan vakavampi asia ja on varmaa, että se tämän ilveilyn takia tulee pahasti kärsimään.”

    Tilanne on kovin valitettava, koska kysymys lienee tshuhnalaisuudesta eli ymmärtämättömyydestä. Kaiken logiikan mukaan on olemassa toisaalta sanan vapaus ja toisaalta on olemassa realiteetti/todellisuus.

    Vankiloissa homosuhteet ovat ikään kuin itsestään selvyys. Tiheästi asutetuissa maissa saattaa olla sokea silmä homouteen. Mutta pitää muistaa myös sen, että muinaiskreikan Lesbos-saarella asui vai lesboja. Nämä raukat saattoivat olla vain loppuun käytettyjä huoria/palvelijattaria, jotka inhimillisistä syistä siirrettiin eläkkeelle eräälle saarelle pois näkyvistä.

    En lähde nyt pohtimaan sitä, kuka Suomessa ymmärtää väärin sitä sun tätä.


    VastaaPoista
  9. Kannattaa panna merkille, että Suomen piispat ja Kirkkohallitus vaikenevat. Tämä porukka ei ainakaan toistaiseksi uskalla lähteä tukemaan Päivi Räsästä.

    Suomessa on kolme teologista tiedekuntaa, jotka sijaitsevat Helsingissä, Turussa ja Joensuussa. Vaikenevatko nämäkin instituutiot?

    VastaaPoista
  10. Samana (lähes) päivänä, kun Venäjä totesi, että Navalnyi tukijoineen edustaa terrorismia,
    Suomen valtakunnansyyttäjä väitti, että Räsänen on kiihottaja.

    VastaaPoista
  11. Maltillisuus maanperii. Vuosituhansien takaisten ääriajattelijoiden ajatukset kannattaa jättää sinne, vuosituhanten taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma tässä on valtakunnansyyttäjän fanaattisuus.

      Taannehtiva lainsäädäntö ja ihan haastatteluissa avoimesti kerrottu ns. oikeutettu viha kertovat omaa synkkää kieltää oikeusvaltion tuhosta.

      Aikoinaanhan Saksaan perustettiin kansantuomioistuin, koska oikeusistuimet kieltäytyivät tuomisemasta ihmisiä jos edes natsien lainsäädännöstä ei löytynyt perusteita tuomitsemiselle.

      Nykyinen valtakunnansyyttäjä on "oikeutetussa vihassaan" jonkinlainen Roland Freislerin toinen tuleminen.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Roland_Freisler

      Poista
  12. Säilyykö tuhatvuotinen valtakunta, kaksikielinen Suomi?

    VastaaPoista
  13. Länsi-Euroopassa ei voisi kuvitella syntyvän enää sotia, silti Mikkeliin on perustettu tiedekeskus tutkimaan sodan syttymisen syitä. Itäsuomalaisen Päivi Räsäsen geeniperimäteemat kuuluvat sinne.

    Juutalaisten kohtalo tiedetään, ei tarvitse enää panna Raamatun käskyjä niltäkään osin täytäntöön.

    VastaaPoista
  14. Kun nyt näyttäisi Suomessa oikeusistuin olevan tekemäisillään päätöstä, että Jumala loi homoseksuaalit, niin mitä ateistit sanovat tähän?

    VastaaPoista
  15. Ajatelkaa, jos joku kanava näyttäisi draaman, jossa joukko homomiehiä (mukana tunnettu iskelmälaulaja) harrastaa ensin kokaainipäissään chem-seksiä, jossa he naivat toisiaan isossa porukassa. Sitten heistä muutama (muttei laulaja) siirtyisi kovempiin juttuihin ja alkaisi käyttää pikkulapsia hyväkseen. Heidän hallussaan löytyisi erittäin järkyttävää lasten hyväksikäyttövideota.

    Voisiko tällaisen draaman tehdä? Ei tietenkään, koska sehän olisi homojen vastaista vihaan kiihottamista.

    Juuri tällainen tapaus meillä oli ja päätekijä sai muistaakseni seitsemän vuotta vankeutta.

    Aika hiljaa tästä rikoksesta on media ollut, tarkoitan siis sitä, että tekijäporukka on homomiesten ryhmä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.