lauantai 15. toukokuuta 2021

Nihilistin vaellus

 

Virstanpylväs

 

Louis-Ferdinand Céline, Niin kauas kuin yötä riittää. Tammi 1966, 520 s.

 

Vuodesta 1901 on Ruotsin Akatemia jakanut Nobelin kirjallisuuspalkintoa, joka sääntöjen mukaan tulee antaa sellaiselle kirjalle, jolla on ihanteellinen tendenssi.

Alfred Nobel näyttää siis kukaties arvelleen, että sellaisia kirjoja julkaistaisiin hamaan maailman tappiin saakka ja että juuri ne ansaitsisivat tulla nostetuiksi muiden yläpuolelle ja palkituiksi suurella kunnialla ja melkoisella rahasummalla. Vai pelkäsikö hän jo pahinta ja halusi edesauttaa kirjallisuuden tason säilymistä?

Toki Nobel tiesi, että myös muita kuin ihanteellisia kirjoja oli ilmestynyt jo hyvän aikaa ja että juuri niitä asiantuntijat erityisesti kunnioittivat. Joku Flaubert tuskin olisi sopinut sääntöjen mukaiseksi nobelistiksi, puhumatta nyt erinäisistä runoilijoista, aina Baudelairesta lähtien.

Mutta kulttuuri elää omaa elämäänsä. Niin sanotusti ihanteellista tendenssiä edustavat kirjailijat eivät kauaa kelvanneet kirjallisuuden merkkihenkilöiksi. Sellaisiksi nostettiin sen sijaan ne, jotka kärkijoukoissa etenivät sillä tiellä, jolla yhä raadollisemmin kuvattiin maallista elämää.

Louis-Ferdinand Céline luetaan kirjallisuuden vaikuttajiin juuri tässä mielessä ja hän kuuluu olleen esikuvana muun muassa sille tyhjänpäiväiselle amerikkalaiselle proosalle, jota juhlittiin etenkin toisen maailmansodan jälkeen.

Niin kauas kuin yötä riittää oli aikoinaan skandalöösi kirja, mikä saattoi johtua myös kirjoittajan persoonasta ja poliittisista näkemyksistä. Hän nimittäin oli poliittisesti kovin epäkorrekti, kuten etenkin sitten toisen maailmansodan jälkeen hieman jälkijättöisesti havaittiin. Tällainen tuskin voi meitä tänään lainkaan hämmästyttää. Ennen oli toisi, jostakin on aina aloitettava.

Mikäli kirjan ideaa haluaisi lyhyesti luonnehtia, tulee ennen muuta mieleen sana nihilismi. Lähes kaikki, mitä kirjoittaja kuvaa, on alhaista, haisevaa ja tarkoituksetonta, parhaimmillaankin vain banaalia.

Poikkeus säännöstä ovat pari naista, joista toinen, amerikkalainen prostituoitu, kuvataan todella sympaattiseksi ja jaloksi olennoksi. Toinen, itäeurooppalainen tyttö taas on ruumiiltaan niin lumoava, että se saattaa kirjoittajan lyyrisen haltioitumisen tilaan. Mutta yleensä siis mikään ei ole mitään, lyhyesti sanottuna.

Tässä suhteessa kirjoittaja ei säästä itseäänkään. On täysin selvää, että hän on melkoinen kusipää ja kaikenkarvaisten paheiden ruumiillistuma, mutta ei asiassa mitään kummallista tai poikkeavaa ole, sillä muut eivät ole sen parempia.

Heti kirjan alussa kertoja saa päähänsä esittää hieman aitoranskalaista moraaliposeerausta ja liittyy niiden sotaan värvättävien joukkoon, joka sattuu marssimaan kahvilan ohi.

Itse sota onkin sitten niin käsittämättömän typerää ja saastaista puuhaa, että sitä on jo mahdotonta järjellä käsittää. Varmaa on vain, että on paljon sellaisia ihmisiä, jotka haluavat sitä käydä ja että sitä siksi käydään ja käydään, kaikesta tuhosta huolimatta.

Kirjoittaja säästyy onnekseen sekä saksalaisten vihollisten että omien santarmien luodeilta ja pääsee siirtymään seuraavaan helvettiin eli Ranskan Kongoon, jossa törkeys ja tarkoitukseton raakuus jatkuvat toisessa muodossa.

Onneksi sieltä pääsee Amerikkaan, joka tuon ajan eurooppalaisen köyhyyden rinnalla vaikuttaa hyvinsyöneiden paratiisilta. Detroitin autotehtaat eivät kuitenkaan tarjoa mitään sen parempaa kuin Ranskakaan.

Itse asiassa kirjoittaja on medisiinari ja onnistuukin lukemaan lukunsa loppuun. Myös lääkärin vapaa ammatti tarjoaa tuon ajan Pariisissa vain hyvin niukan toimeentulon. Työpaikan, hullujenhuoneen henkilökunta koostuu itse asiassa jonkin asteen huijareista, jotka ovat antavinaan terapiaa asiakkailleen, vaikka vain rauhoittavalla oopiumisiirapilla on todellista merkitystä.

Jos kirjasta etsii jotakin erityisen ranskalaista, saattaisi se olla se taipumus sosiaaliseen poseeraamiseen, joka kuuluu sikäläiseen kulttuuriin. Mieleen tulee myös, että harvassa kirjassa kuvataan niin ylenpalttisesti erilaisia hajuja, yleensä epämiellyttäviä. Luulen, että ranskalaisilla on aina ollut niihin läheinen suhde, mikä ilmenee vaikkapa Montmartren kalanmyyjien tavasta heittää jätteet avoimeen katuojaan, jossa se pikkuhiljaa valuu jonnekin alamäkeen.

Sen sijaan ihmisten läpikotaisen raadollisuuden kuvaaminen taisi olla aikoinaan uutta, kun tämä kirja ensi kerran ilmestyi, vuonna 1932. Kirjan alussa kirjoittaja kertoo, että se oli sodan jälkeen ilmestynyt uudelleen ja ollut syynä häneen kohdistuneeseen ajojahtiin. Näin ainakin itse sen tekstin ymmärrän.

Itse asiassa syytökset Célineä vastaan perusteltiin kai hänen kollaboraattorimenneisyydellään ja juutalaisvastaisuudellaan. Tässä kirjassa ei kummastakaan ole mitään merkkiä ja kun kirjailija nostaa sen todelliseksi syyksi itseensä kohdistuneeseen ajojahtiin, hän siis esittää, että sen aikainen woke-rahvas itse asiassa vain kärsi porvarillisesta ahdasmielisyydestä, mikä ranskalaisissa älymystöpiireissä on ja oli jo silloin kuolemansynti.

Nykyhetken näkökulmasta kirja ei tee erityisen suurta vaikutusta. Olemme jo saaneet tottua siihen, että arvostetuimmissa kirjoissa kiroillaan ja kuvataan avoimesti asioita tavalla, joka vuonna 1901 olisi ollut vielä mahdotonta.

Ihanteellisen tendenssin puuttuminen on nykyään sääntö eikä poikkeus ja voi jopa kysyä olisiko sellainen tosiasiassa enää edes sallittua.

Toisaalta myös nihilismi on kovin ikävystyttävää. Ei siinäkään enää mitään potkua ole.

19 kommenttia:

  1. Voisin kai kohtapuolin alkaa sanomaan että olen "pitkässä juoksussa" (67 vuotta) lopultakin havainnut että tämän pähkähullun ajan huipputuote, ihmistenkiusaajapuolueen eliitti on nihilismi-opintonsa ihankelvollisesti suorittanut.
    Ja sitä myöten sitten palkittu makeilla hillotolpilla jotka vetävät kuin "hinaja" kaikenmaailman paskakärpäsiä.

    En usko että loppua on odotettavissa mokomalle riettaudelle ennen kuin viimeinenkin ajoneuvo on määrätty huivikaulojen toimesta vedellä toimivilla tuulimyllyillä liikkuviksi.

    Procul harum.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nihilistipuolue=Persut?

      Poista
    2. A Whiter Shade of Pale?

      Poista
    3. Nihilismi tarkoittaa vallitsevien arvojen ja käsitysten kieltämistä.
      Miten hyvin määritelmä sopii mielestäsi Persuihin?

      Poista
    4. Ei kukaan muu ole persuja maininnut kuin Nimetön.

      Ainoa Ihmistenkiusaajapuolue joka Suomessa rellestää on Vihreät ja sen pölvästit äänestäjät.

      Poista
  2. Nihilismi romantiikan vastaisena kirjallisena liikkeenä (Nietzsche) ei ole sama asia kuin freudilainen martyrologia (tuhontarpeen ja itsetuhon symioosi) tai durkheimilainen "negatiivinen kultti" (kaikenlainen itsensä määrittely kielteisestä käsin, ideologiset anti-, anti-, anti-ismit).

    Celine-ressukalta oli minäidentiteetti -- esimerkiksi seksuaalinen identiteetti -- pahasti kateissa, eikä itsensä hukanneelta ihmiseltä paljoa muuta voi syntyäkään kuin sairaskertomus. Eräänlainen yhden epämiehen sotahistoriahan se on, tuo kirja.

    Niin sanottujen vihapuheiden ongelmia yrittävät nykyään ratkaista ihmiset, joilla ei juuri ole edellytyksiä nähdä yksilön pintakäyttäytymistä syvemmälle. Ja se vasta olisi ensimmäisen edellytys sille että pystyttäisiin ymmärtämään mitä negatiivisten kulttien ilmiö sosiaalisessa todellisuudessa merkitsee.

    Niinpä menemme nyt nuorten romantikkojen johdolla kohti yhteiskunnallista hajoamista, johon sitten ratkaisuksi tulee kuin itsestään nousemaan totalitarismi. Nyt ollaan jo ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuurin asteella.

    En tiedä, ja olen kai jo kokonaan lakannut uskomasta siihen, että minkäänlainen kehityksen kääntäminen olisi mahdollista. Onko se nihilismiä? Oliko esimerkiksi Spengler nihilisti? -- Ei "viha" ainakaan mitään ihmiselle vierasta ole. Ilman sitä tietoinen ajattelu sairastuu ja lopulta koko tietoisuus sulaa depersonalisaation kollektiivivoimiin.

    Klikatkaa nimeäni.

    VastaaPoista
  3. "Ihanteellisen tendenssin puuttuminen on nykyään sääntö eikä poikkeus ja voi jopa kysyä olisiko sellainen tosiasiassa enää edes sallittua."

    Kyse on vain kulttuurin kuoleman yhdestä oireesta, ei enemmästä, ei myöskään vähemmästä. I maailmansota oli ratkaiseva käännekohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viestintätekniikan kehitys tekee mennestä maailmasta jatkuvasti kuvemman ja mahdollistaa osaltaan spengleriläistyyppiset houreet. Kuvat ovat aina dramaattisesti paikallaan ja värit pelkistyneet ylevän sameiksi. Syfilisarvet eivät erotu. Maailma muistuu ehkä vähän kurjana mutta hyvin terveenä.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. "Niin kauas kuin yötä riittää" on sen verran siivo romaani, että sitä saattoivat jopa kaiken maailman Sartret ja Beauvoirit ylistää. Se olikin mestarin esikoinen. Hänen toinen suurromaaninsa, kirjailijan alter egon lapsuusvuosiin keskittyvä "Kuolema luotolla" (Mort à crédit) on huomattavasti rankempi, ja se saikin murskakritiikit oikeinajattelevilta idiooteilta. Puhtaasti kaunokirjallisista töistä "Kuolema luotolla" on mielestäni Célinen paras teos. "Linnasta linnaan" on kyllä minulta toistaiseksi lukematta; luen sen kunhan kerkiän, ja arvioini voi tältä osin muuttua...

    Célinen tyylissä tietysti tuo kolmoispisteiden ja huutomerkkien ylenpalttinen viljely voi askeettista pohjoismaalaista pikkuisen närästää, mutta siihenkin on syynsä; en minä sellaisesta ähkyä saa.

    Esikoisromaanissa ei tosiaankaan tainnut olla juurikaan antisemitismiä. "Kuolema luotolla" -kirjassa (1936) siitä on hieman viitteitä, ja samoihin aikoihin julkaistuissa pamfleteissa Céline kertookin mielipiteensä jutkuista jo täysin avoimesti; en ole hänen kanssaan eri mieltä... "Bagatelle pour un massacre" (1937) nousee syvältä sodan ruumillisesti silpoman ja henkisesti traumatisoiman miehen sielusta.

    Nihilismi elämänasenteena ei toki ole kovin kestävällä pohjalla, ja jos sellaisen huomaa omassa sielussaan nostavan rumaa päätään, on se pyrittävä viipymättä murskaamaan; aina en itse siinä onnistu, Céline-parka taisi antaa kerrassaan periksi, mutta en osaa miestä siitä syyttääkään, kun kerran sen tuloksena syntyi noin upeata kirjallisuutta.

    Mika Keränen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa siis että kun nihilismi nostaa sielussa rumaa päätään, torjutaan se ihanteellisella antisemitistisellä tendenssillä? Mikäpä jotteipa, kokeiltu ratkaisu. Mutta mitä tämä "juutalainen" oikeastaan tarkoittaa?

      Jotain todella subjektiivista se on. Minulle esimerkiksi Baltiassa sanottiin pahansuovasti vihjaillen, että miten on, "oletko sinä niiltä unkarilaisilta juuriltasi oikea unkarilainen". Nääs olivat ottaneet keskiluokkaiseen harrasteporukkaan mukaan vähän sillä, että on hyvä saada kuuleja länsituttuja, ja pettyivät siihen että saivat järvenrantakartanoita, saksalaisia autoja ja ohuita matkapuhelimia omistavan viikingin sijaan hermostuneen epätylysti käyttäytyvän älykön. Ei jatkoon.

      Traagista tuossa on, että keskieurooppalaiset juureni itse asiassa natsahtavat. Mutta kun pikkuporvarillinen luenta maailmasta on yksinkertaisesti seuraava: kaikki haluavat mahdollisimman laadukkaan puolison ja suuren määrän omaisuutta, ja joilla tällaisiin on eväitä, he painivat elämän molskeilla täysiä jokaista vastaantulijaa vastaan.

      Itse asiassa "juutalaisuus" on minusta kutakuinkin juuri paratiisi miinus tämä pikkuporvarillinen ilmeisyyden kultti. Eli huomataan, tai siis itse asiassa nimenomaan ei huomata, että väestönlisäys, koneistus ja viestintätekniikka lisäävät modernien yhteiskuntien hallinnantarvetta eksponentiaalisesti luoden maailmaan tiettyä huokoisuutta, joka ajaa lokaalia elämäntunnetta ja perinneammatteja ahtaalle ja pelaa enenevästi konttoriorganisaation pussiin.

      Yhtäkkiä aiemmin halveksittu buffoneria (ilveilevä teatraalisuus) ja juurettomuus ovatkin ikävästi valttikortteja, täysin toisin kuin feodaalivalta ja kristinusko ikuiseksi lupasi. Huomatkaa tosiaan: myös mikä tahansa epätyypillisyys, jopa ihan vain köyhyys (siksihän minä pyörällä Vilnassa ajelin) on epäilyttävien käytösmallien listalla. Eli koverana juutalaisuuden meemin paikka on tässä vaiheessa syntynyt.

      Nyt huomataan, että aškenaasit olivat oikeasti, vähän kuin mamut nyt, konservatiivisempia ja klaanihenkisempiä, ja koska heiltä puuttui monin paikoin niitä oikeuksia, joita sittemmin ihmisoikeuksiksi on kutsumaan alettu, niin he eivät olleet aina kovin lojaaleja vanhalle vallalle, vaan saattoivat kannattaa sellaisia aatteita, joissa maailman epäihanteelliset tendenssit on vähintäänkin huomioitu – ellei jopa nostettu jalustalle. (Minä ymmärrän maestro Vihavaisen antipatian kommunismia kohtaan, oikeasti. Joistakin blogin kommentaattoreista tulee kyllä aidosti ahdistava tunne.)

      Eli siis vähemmistöjen keskinäinen hierarkia oli vahva. Oli kristityiksi assimiloituneita aškenaasiporvareita, jotka ikään kuin "ostivat" itsensä yhteiskuntaan sisään ja kehittivät lopulta länsikulttuuria, usein jopa kansallista kulttuuria, oikeastaan enemmän kuin alkuperäiset paikalliset. Samaan aikaan juutalaisten joukossa kuitenkin oli, NSDAP:n ja sen eurooppalaisten sisarpuolueiden ja -liikkeiden (kyllä vain, silmitön puuroutunut kommunismi-, juutalais- ja modernisaatioviha nimenomaan saksalaisena syntinä on sodanjälkeinen myytti!) popularisoimasta kuvasta rajusti poiketen, käytännössä irtolaisen asemaan jääneitä lurjuksia.

      Siksi koko Itä-Euroopassa ja Itä-Euroopalla on edelleen vähän Kafkan mieli: useissa suvuissa on päällekkäin jopa eksplisiittisen saksalaisia/protestanttisia juuria asettuneen käsityöläisyyden ja velvollisuusetiikan yms. ihanteineen ja toisaalta itäisempiä puolinomadijuuria, esim. vaikka armenialaisia (myös se että juutalaiset mystifioituvat ainoana tällaisena pikkuporvarillista järjestystä haastavana ryhmänä on hollywoodia jossain määrin). Nämä sisäiset jännitteet halkovat jopa ihan yksittäisten tietoisten ihmisten mieliä.

      Poista
    2. "kaikki haluavat mahdollisimman laadukkaan puolison ja suuren määrän omaisuutta"

      Ja mitä vikaa on tuossa elämänasenteessa? Millä se pitäisi korvata: haihattelulla luokan, rodun, oikean Uskon tai jonkin älyllisen utopian taikka pyrkimyksellä sellaisen totuuden löytämisen perään, joka ei kuitenkaan ole tavoitettavissa.

      Poista
    3. Siinä on kaksi vikaa:

      1) utopismi - koska, kuten selitin, tuo epähenkevä umpio aiheuttaa muutosvaiheissa hylkiöluokkien muodostumista tiettyihin imuvoimaisiin tyhjiöihin. Esim. ns. proletariaatti oli tällainen, nykyään taas mamut ja rasistit tavallaan kilpailevat, kumpaa ryhmää pitäisi pitää 'vainotumpana') - entinen ydinperhehahmotus postuloi Jumalan kännellä olevan kuningashamon, joka 'takasi' ainoana (maskuliinisena) mimeettisenä lähteenä ydinperheen mallin. Nyt uusi perusyksikkö on tyhjässä eetterissä oleva yksilö, joka nojaa tuosta mallista ikuiseen-irtikasvuun, infantilian suojeluun itsessä ja muissa.

      Eli 'oikeudet' ovat tavallaan uusi Jumala, ja kilpailevat mallit ovat oikeuksien laajentaminen aina uusille alueille (esim. naisista lasten ja eläinten kautta kasveihin asti, tai en minä edes tiedä, mikä tuon luonnollinen raja on – omaisuudellekin voi kehittyä varmaan subjektiivisia oikeuksia jopa omistajaa vastaan), toisaalta oikeuksien ideologinen rajaaminen kaupan piiriin. Tällöin vedotaan esim. perinteisiin tai terveeseen järkeen, mutta oikeasti pihvi on tämä, että oikeudet on lunastettava työllä – tässä on ripaus jotain aitofasistista. Totalitarismiin ei vajota minkä-tahansa-ismin vaan pikkuporvarillisen seksuaalireduktion kautta; sen sijaan uskonnolliseen hartauteen voidaan ampaista minkä tahansa ismin alustalta.

      2) väärä analyysi maailmasta, koska elämässä on strateginen taso, jolla identiteettien, todellisuuden ja teatraalisuuden asynkroniatkin joka tapauksessa vaikuttavat. Eli siis. esim nimenomaan väärät kuvat tilanteista. Kauppahan ei tavallaan muuta olekaan kuin asioiden viemistä tilaan jossa niistä on
      asymmetrinen kuva. Itsekin olen muuten ikäni sekoittanut ihmisten tutkat täydellisesti niinkin yksinkertaisella fuusiolla kuin henkisesti porvarillinen habitus ilman omaisuutta.

      Jos noita metafyysisiä tasohyppyjä ei lue analyysiin mukaan, tulee kaikenlaisia noitavainoja, tai alkaa vaikka omasta poikkeavasta seksuaalisuudesta maksimissaan kirjoista luettuaan julistamaan, että mikä on omiaan olemaan 'tervettä' jne. Todellisuudessahan esim. BDSM on romantiikan serkku, tämän nyt tajuaa puolinerokin. Eli 'terve' tavis elää elämänsä lievässä latentissa psykoosissa, seksuaalisuuden 'tuhmaksi' hahmottaen, sisältäen oman potentiaalinsa fissioida se mikä kasvuiässä fuusioitui tiedostamatta, eli suunnilleen seksuaalisuus ja valta.

      Mutta psykologain koko käsitteistö on ongelmallinen. Jossain mielessä psykologia ei muuta olekaan kuin ensimmäinen ismi-identiteetti, yritys naturalisoida ydinperhe ilman juutalaiskristillistä metafysiikkaa - tiedän että joitakin hiertää kristillisen ja juutalaisuuden samastaminen, mutta onhan ne islam mukaan lukien aika samanlaisia rakenteita muodostavia verrattuna muuhun ja sitten vielä suhteessa islamiin siinä, että heikkojen hyväksikäytöstä kuuluu potea huonoa omaatuntoa, ainakin virallisesti. Fasismissa on tietysti juurin tämän metafysiikan poissaolo, se taas on eräänlainen kristinuskon fissiotuote.

      Poista
    4. "kaikki haluavat mahdollisimman laadukkaan puolison ja suuren määrän omaisuutta"

      Riippunee kultturista opituista tavoista ja arvoista. (Toisissa kulttuureissa kun halutaan sitten useampikin "laadukas" puoliso. Omaisuuskin tuppaa olemaan siitä ikävää että siitä joutunee maksamaan veroja ja hoitamaan jotta se pysyy jonkin arvoisena.

      "Todellisuudessahan esim. BDSM on romantiikan serkku, tämän nyt tajuaa puolinerokin. Eli 'terve' tavis elää elämänsä lievässä latentissa psykoosissa, seksuaalisuuden 'tuhmaksi' hahmottaen, sisältäen oman potentiaalinsa fissioida se mikä kasvuiässä fuusioitui tiedostamatta, eli suunnilleen seksuaalisuus ja valta."

      Tai sitten toisilla voipi olla jotain taipumuksia tähän. Nykykulttuurissa taas ihminen välttämättä tiedosta onko se oma taipumus vai vain hyvin "markkinoitu". Fifthy shades of gray jokseenkin käsittänyt että on ns. pehmopornoa (en ole lukenut kirjaa, pienen pätkän joskus elokuvasta nähnyt), mutta ilmeisesti joissain tapauksissa vaikuttanut ns. todellisuuskäsitykseen. Joku ranskalais neiti oli löytänyt itselleen rakastajan ja koki tulleensa petetyksi kun temput tehnyt olikin paljastunut hieman toisenlaiseksi kuin elokuvan näyttelijä. Mutta olettaisin että joissain tapauksissa vaikuttanee aikuislelujen myynnin kasvuun.
      Kaippa sitä itse tietää mikä on normaalia ja kulttuurissa kehittynyt.
      Joskus näin lyhyt dokkarin mikä oli briteistä, valmistivat muovisia tai silikoonisia aikuisleluja, semmosia alien härpäkkeitä, mihin pistettiin "munia". Toiset kuulemma tykkää tulla "hedelmöitetyiksi". Jokseenkin tässä taas huomaa scifi-elokuvien vaikutteen osalla jopa seksuaalisuuteen.
      Miten normaalia se sitten on? En suoraan sanottuna osaa sanoa.

      Poista
    5. Ja osin tuo seksuaalisuus on liitännäinen uskonnollisuuteen.
      Poika sai tuossa lähikaupalla joltain tädiltä uuden testamentin. Jokseenkin löysin huvittavana kun loppu päätä selasin ja vierasta naista elä himoitse.
      Jokseenkin miestä vaaditaan sammuttamaan luontainen vaisto. Eihän se mihinkään häviä. Mutta eihän se myöskään ole se mikä määrittelisi käytöksen. Toiset on vain luontaisesti uskollisempia kuin toiset, kuin myös toiset tuppaa ottamaan vaikka väkisin jos tilaisuus koittaa, mikä taas ns. myrkyttää koko miessukupuolen ja sitä pitäisi "valvoa". Yksi mätä pilaa pahimmassa tapauksessa koko sadon. Mutta ihmiset ole omenoita, pään käyttäminen ei näin ollen ole kiellettyä.

      Poista
    6. "Jokseenkin miestä vaaditaan sammuttamaan luontainen vaisto."

      Käytännössä siis häpeämään jo edes ajatuksia.

      Poista
    7. "Miten normaalia se sitten on? En suoraan sanottuna osaa sanoa."

      Ole jokseenkin huoleti, en minäkään :)

      Poista
    8. Sen verran uskallan kyllä sanoa että naisten vaistot ne vasta valekuolleiksi sammutettuja onkin.

      Poista
  6. Toi muuten kun sivusin tuota että juutalaisia oli todellakin myös yhteiskunnan alapäässä ja Vihavainen taas tykkää etymologioista, tämän osannen ratkaista: https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/kaveri

    Eli saksan jiddiš-sävyistä laitapuolen slangia, löytyy tuossa väitetystä poiketen myös madjaareilta (haver) ja Itävallasta (Haberer). Lönkan määritelmä passaa kuvaan, eli "ystäväähän" tuo tarkoittaa, mutta sisältäen pienen ambivalenssin ja piilohäijyyden vivahteen, jota suomen sanakin hämmentävästi edelleen kantaa: eri asia olla mukava kaveri kuin kuulla vaikka vartijalta "hei kaveri". What's up, friendo.

    Tässä aiheesta pakkoenglanniksi: https://en.wikipedia.org/wiki/Rotwelsch

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.