Pandemian ikuinen uhka
Lena Huldén, Larry Huldén, Kari Heliövaara. Rutto. Like 2017, 335 s.
Kun virolainen sanoo haigus tapab ruttu, hän tarkoittaa, että tauti tappaa nopeasti. Juuri nopeutta sana rutto lienee alun perin meilläkin tarkoittanut, vaikka nykyään sana rutosti näyttää viittaavan pikemminkin suureen määrään.
Rutto tosiaan niitti aikoinaan kansaa hurjalla vauhdilla. Muutamassa päivässä sairastunut yleensä heitti henkensä kovien tuskien jälkeen. Yleensä tauti esiintyi paiseruttona, jolloin imusolmukkeet turposivat, mutta myös keuhko- ja veriruttoa on esiintynyt ja esiintyy yhä.
Ruttoa ei nimittäin ole voitettu eikä kukaan tiedä, tuleeko maailmaan vielä neljäs ruttopandemia ja milloin. Pandemioita lasketaan olleen kolme. Ensimmäinen oli 500-luvulla jKr. alkanut Justinianuksen rutto, sen jälkeen Mustana surmana alkanut ja aina 1700-luvulle saakka sinnitellyt pandemia, jonka piiriin myös Helsingin Vanhan kirkon puistoon haudatut uhrit kuuluvat. Kolmas raivosi Aasiassa 1800-luvulla.
Kuuluisin ruttoepidemia on epäilemättä Musta surma, joka mullisti koko Euroopan väestötilanteen tuhoamalla ehkä noin kolmanneksen ihmisistä tai enemmän. Sen jälkeen oli jonkinlainen omaisuuden uusjako välttämättömyys ja koko länsimainen kulttuuri sai suuren potkun eteenpäin. Miten Egon Friedell kirjoittikaan: Eikö kaikkialla paras ala sairaudesta?
Friedell on tietenkin paradoksien mestari. Harva toinen asia lienee matkaan saattanut yhtä paljon kärsimystä, pelkoa ja epätoivoisia tekoja kuin rutto, esimerkiksi juuri Mustan surman aikana.
Kuten tiedetään, flagellantit -joita kirkko yritti hillitä- juutalaisten ja homojen vainot ja muut tavallaan sankarilliset yritykset Jumalan lepyttämiseksi eivät liene paljon auttaneet. Sen sijaan karanteeni toimi jo paremmin.
Pahan alkujuuri oli kuitenkin ihmisen ja jyrsijöiden keskinäissuhteessa. Jyrsijöistä ruttobakteeri siirtyi kirppujen mukana ihmisiin ja kun esimerkiksi rotat jostakin syystä saavat paljon uusia elinmahdollisuuksia, syntyy aina ruttoepidemioiden vaara. Näin esimerkiksi maanjäristysten aikana vielä nykyäänkin.
Rutosta ei muutenkaan kannata puhua vain menneessä aikamuodossa. Kolmas pandemia riehui lähinnä Kiinassa ja Intiassa 1800-luvulla ja sen voi nyt katsoa päättyneen. Seuraava voi hyvinkin olla tulossa ja paikkana saattaa olla Afrikka. Ruttobakteeri on kotiutunut myös Yhdysvaltojen jyrsijöihin ja herkuttelevat metsästäjät saavat taudin aina silloin tällöin.
Olisi mukavaa, mikäli voitaisiin sanoa, että nykyaikainen lääketiede kukisti ruton. Itse asiassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kehitettiinkin jo sekä rokote että seerumi, mutta ne eivät olleet kovinkaan tehokkaita tai ongelmattomia. Myöhemmin tulivat kuvaan antibioootit, joiden avulla kuolleisuus ruttoon saatiin pudotettua yli 60 prosentista noin kymmeneen, mutta nyt on olemassa myös kaikille antibiooteille resistenttejä bakteerikantoja.
Taistelussaan ruttoa vastaan ihmiskunta joutuu turvautumaan ennen muuta hygieenisten olojen parantamiseen. On aivan mahdollista, että rutto ilmaantuisi myös meille ja leviäisi aluksi lapsiin päätäiden välityksellä. Niitähän on kouluissa taas löytynyt.
Epätodennäköistä joka tapauksessa on, että rutosta voisi meillä tulla suuri tappaja niin kauan kuin pidämme täit kurissa. Ihmisestä ihmiseen rutto tarttuu vain keuhkoruton muodossa ja sitä olisi mahdollista levittää myös tahallisesti, aerosolin kautta.
Siitä huolimatta ei näytä todennäköiseltä, että rutto nykyaikaisessa suurkaupungissa voisi vaikutuksiltaan tulla lähellekään keskiaikaista mustaa surmaa. Albert Camus’n romaani antoi asiasta kyllä toisenlaisen kuvan, mutta hän olikin kaunokirjailija.
Joka tapauksessa suurvallat ovat kaikkien muiden iljettävyyksien ohella askarrelleet keinotekoisen ruton ja muiden tautien levittämisen parissa ja näköjään myös joskus onnistuneet päästämään epidemian valloilleen.
Tämä kirja osoittaa erityisesti Japaniin joka teetti Kiinan alueella laajassa mitassa samanlaisia kokeita kuin Mengele Saksassa. Kun kokeet lopetettiin, pääsi piru irti.
Tietenkin myös muut kehittivät biologista ”asettaan”, mukaan lukien Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Englanti. Selvää on, että tämä toiminta jatkuu yhä. Ruttobasilli on vain yksi mahdollinen biologisen sodankäynnin ase, jonka kantamisesta sotilaat mahtanevat olla asiaankuuluvan ylpeitä.
Enimmillään ruttobakteeri, yersinia pestis, niitti väkeä miljoonittain, kuten Euroopassa keskiajalla ja myös myöhemmin Aasiassa. Useimmiten se saa nykyään saaliikseen vain ehkä kymmeniä tai satoja ihmisiä, mutta koko ajan se on olemassa ja vaanii tilaisuuttaan, jonka voinee ennustaa koittavan Afrikassa. Tuo bakteeri kuuluu olevan evolutiiivisessa mielessä yhä nuori ja hyvin sopeutuvainen.
Mutta onhan niitä muitakin tauteja. Tämän kirjan kirjoittajat eivät vielä voineet aavistaakaan nykyistä influessapandemiaa, joka sekin on jo vaatinut pian pari miljoonaa henkeä. Tosin täytyy ottaa huomioon, että suhteessa maailman väkilukuun määrä on pieni, eikä ainakaan vielä yllä lähellekään espanjantaudin lukuja. Myös 1800-luvun koleraepidemiat olivat paljon tappavampia.
Suomessahan koronaan kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta (muistanhan oikein?). Se on jopa usean vuoden verran keskimääräistä kuolinikää korkeampi (81 vuotta), joten huumorintajuiset vanhukset voivat käyttää satavuotiaan Arvo Ylpön vitsiä: Nyt toivoisin vain saavani AIDS:in, siihen sairastuneilla kun kuuluu olevan viisi vuotta elinaikaa jäljellä…
Koronaan kuolleiden määrä onkin meillä jäänyt merkityksettömälle tasolle muihin kuolinsyihin verrattuna, mutta tämä tietenkin on myös massiivisten torjuntatoimien ansiota. Ilman niitä huomaisimme luultavasti ainakin selvän piikin kuolleisuuskäyrässä. Nyt sellaista ei ole.
Sitä paitsi pandemioiden kanssa eläminen on vaikeaa. Nyt meillä on moniakin rokotteita, jotka tehoavat koronaan, mutta koronakin on ovela ja ilmeisen muuntantumiskykyinen. Ainakin kuvitella voidaan, että pandemia kestääkin satoja vuosia, kuten toinen ruttopandemia aikoinaan.
Nykyisen ihmiskunnan reaktiota tähän vitsaukseen voi hyvinkin pitää tasoltaan aidosti keskiaikaisena: normaali elämä leikataan poikki valtion mahtikäskyllä. Osittain meille määrätyt rituaalit ovat ilmeisen rationaalisia, osittain taas eivät, mutta sehän kuuluu asian luonteeseen.
Kirjoittajien asennetta aiheeseensa voisi luonnehtia tieteelliseksi ja he kertovat tunnollisesti niistä yrityksistä ja erehdyksistä, joita ruton tutkimuksessa ja sen vastustamisessa on jouduttu tekemään. Kuvitus on hieno.
Ei meillä ole pandemiaa, epidemia vaan, niin kuin joka vuosi, Joskus tämmöinen joskus toisenlainen. Ainoa tehokas hoito siihen olisi oman immunitetin vahvistaminen, mutta aivan kuin WHO muutti pandemian käsitteen, niin THL muutti immuniteetin koskemaan vain rokotuksella saatavaa. Ei ole ainoatakaan tieteellistä todistetta rajoitusten toimivuudesta, niin kuin ei myöskään maskien hyödyllisyydestä. Siitä huolimatta niihin turvaudutaan, jolloin jokaisen pitäisi kysyä. Miksi.
VastaaPoistaEnnnen tätä hurlumheitä ainoa lääketieteellisesti hyväksytty hoitomenetelmä oli terveiden normaalielämä ja sitten riskiryhmäläisiä voisi suojella vähän tehokkaammin. Nyt kun tätä hässäkkää on venytelty jo toista vuotta, ei sekään ole hyvä keino. Riskiryhmäläiset alkavat kuolla tylsyyteen ja yksinäisyyteen.
Anteeksi nyt vaan, mutta nyt Timokin on lukenut liikaa Hesaria ja katsonut Ylen uutisia. Itse luovuin niistä heti, tämän mssapsykoosin alettua.
Hesarin lukemisen tunnustan, mutta teen sitä valikoiden.
Poista"lukenut liikaa Hesaria ja katsonut Ylen uutisia."
PoistaKyllä kyllä. Vain MV-lehdestä ja muusta nettipaskasta löytyy Totuus itse itsensä "tutkijana".
Tämä on ehtaa keskiaikaa: oikein eläviä eivät mitkään näkymättömät voimat uhkaa, muilla taas ei ole väliä. Tällaista se luultavasti nimenomaan on ollut.
PoistaIhminen ei hahmota emergenssin tasoa - nykymaailmassa esimerkiksi että "hyvinvointi" ravinnon valikointeineen kaupan hyllyllä, koko lääketieteellinen "immuniteetin" käsite jne. ovat seurasta siitä, että kaikki eivät elä pronssikautisessa "tahdon" immanenssissa, vaan pyrkivät jäsentämään maailmassa omasta tahdosta riippumattomiksi tunnistamiaan voimia.
Joskus tuosta kaikesta sitten renderöityy yksilön omaan päähän takaisin vain se osa, jonka pystyy itse aistein havaitsemaan ja jota sen takia kuvittelee voivansa hallita.
En tiedä kuinka vanha Nimetön on, mutta koskaan ei voi olla liian vanha oppiakseen, ettei Suomessa ole enää vapaata lehdistöä siinä mielessä, kun me vanhemmat opimme sen aikoinaan ymmärtämään.
PoistaTotuus on nykyään löydettävissä pieninä pipanoina nettipolun syövereistä, vähän samaan tapaan kuin Aapelin onnen pipanat elämän polun varrelta.
Toinen, hieman epävarmempi tapa, on Orwellilaisuus, siis terveys on sairautta, sota on rauhaa, miljoona kuollutta on oikea luku väärästä tilastosta jne..,
"Totuus on nykyään löydettävissä pieninä pipanoina"
PoistaAjatus kuulostaa jenkiltä ja toisintuukin suorina peilikäännöksinä erikielisten nationalistien (!) somekommenteissa.
Oikeastihan netti juuri mahdollistaa inkoherentin persoonallisuuden narsistisen heijastumisen, minkä kollektiiviselle tasolle nostamisesta uudessa nationalismissa onkin oikeastaan suureksi osaksi kyse. Tämä ikään kuin sulkee luonnostaan pois todellisen kansakokonaisuuden mahdollisuuden, joka siis pystyisi jotenkin sisällytämään ja käsittelemään omia säröjään.
Netti on myöskin tuonut takaisin uskonnollishenkisen totuuskäsityksen, eräänlaisen "revelaation". Sitten kun tuntuu itsestä "silleen jotenkin oikealta", on löytänyt totuuden. Friedhof in den Gedanken (bun intended) ja tätä rataa.
Julistan kaikki maailman lentokentät vuoden karanteeniin, Vantaan kahdeksi koska tullin maanantaille antamaa paluunäytteen ottoaikaa tädit vaativat siirrettävän vähintään keskiviikolle! Tai oikeastaan, oikeassa täti on, jos sain viruksen eilen, niin se ei näy vielä huomenna testissä. Tarkkaa peliä.
VastaaPoistaTäsmennän etten usko poliisin tulevan enempää huomenna kuin keskiviikkonakaan hakemaan minua testiin, vaan idea maahanpaluutestistä on ihan oma suomalaisten byrokraattien keksintö jo ainakin vielä vapaaehtoinen maaiman onnellisimman kansan asuttamassa maassa!
PoistaLähes täydellinen juttu, puuttuu vain kunnissa olleet kulkutautisairaalat ja isompien alueitten tuberkkeliparantolat. Mutta niitähän referoidussa kirjassa ei ehkä mainittu. Hyvä juttu emeritus!
VastaaPoistaKyllä noin sata vuotta sitten oli helpompaa, kun ei ollut kuin kolmenlaisia sairauksia eli rintakipua, kohtausta ja karannaisia.
VastaaPoista"Tämän kirjan kirjoittajat eivät vielä voineet aavistaakaan nykyistä influessapandemiaa"
VastaaPoistaTämä tuntuu oudolta kun pandemian uhka on mainittu kyllä erilaisissa uhkakuvivva vuosikausia. Muistan nähneeni, jonkun Tampereen yliopiston graduselosteen v 2008, jonka teemana oli varautuminen tuollaiseen. Todennäköinen aiheuttaja on juuri virus, joka bakteereita pystytään hallitsemaan antibiootella paremmin.
No ehkä pystyivätkin, mutta eivät sitten kertoneet.
PoistaOlin vuonna 2009 Tampereella tilaisuudessa, jossa Timo Hellenberg, Pekka Visuri ja Kimmo Sasi kertoivat, miten valtio varautuu erilaisiin katastrofeihin. Esitykset olivat erittäin hyviä ja mahdollisia uhkia oli mukana melkoisen kattavasti, myös pandemia.
PoistaOn asioihin siis yritetty varautua, mutta kattavasta uhkakartoituksesta on vielä pitkä matka toteutuskelpoisiin suunnitelmiin ja materiaaliseen varautumiseen.
Tilaisuus osoitti vahingossa myös keskeisen puutteen suomalaisen yhteiskunnan toiminnassa. Olimme vaimoni kanssa tilaisuuden ainoat "vieraat". Kahvia ja kakkua oli varattu kymmenille, mutta aktiivinen tiedottaminen oli unohtunut.
On ikävää että varautumista koskenut tiedottaminen epäonnistui.
PoistaOnneksi tämä on hyvin harvinaista.
-sarkasmivaroitus.
Valtion iso ongelma on, että se on ainoa taho jonka edustajien valehteluja ei uskalleta haastaa kuin osittain.
Monet pitävät valtion tiedottamista aina oikeana ja "totena" vaikka on paljon esimerkkejä siitä että esimerkiksi poliittinen ilmasto on vaikuttanut tiedottamiseen.
Miten se menikään... tarkoitus pyhittää keinot... jesuiitat käyttivät tiedottamisestaan termiä "propaganda".
"Jyrsijöistä ruttobakteeri siirtyi kirppujen mukana ihmisiin"
VastaaPoistaPuoli vuotta sitten oli TV:n National Geographic -kanavalla ohjelmasarja Lontoon viimeisestä ruttoepidemiasta ja siinä annettiin ymmärtää, että vaatetäi oli ratkaiseva levittäjä. Tuo selittäisi ruton nykyisen häviämisen hygienian parantumisen kautta, koska rottia lienee edelleenkin.
Se leviämistapa näyttää aikojen kuluessa vaihdelleen.
PoistaYle Areenassa on sarja Lontoon ruttoepidemiasta.
Poistahttps://areena.yle.fi/1-50553961
Tuota sarjaa voi lämpimästi suositella ja kyseisessä sarjassa aika tavalla tyrmättiin vanha ajatus rotista ruton levittäjinä. Sen sijaan ihan historiallisiin lähteisiin vedoten todettiin, että ainakin yhdellä paikkakunnalle epidemia saapui vaatelähetyksessä.
Sarjassa käsitellään myös viimeistä ruttoepidemiaa briteissä sata vuotta takaperin ja sillon terveysviranomaiset metsästivät epidemia alueelta huomattavan määrän rottia, mutta ydelläkään rotista ei ollut ruttoa.
Kyllä rotta on ollut tärkeä väli-isäntä syöpäläisineen, siitä asiasta on niin paljon tutkimusta, ettei sitä niin vain tyrmätä.
PoistaMutta kovin muuntautumiskykyinen on se basilli ollut, toivotaan nyt, ettei koronasta tule samanlaista. Nykyinen, hysteerinen sukupolvi kuolee silloin jo pelkästä pelosta.
Johonkin sitä kuolee kumminkin. Semmoista olekkaan kuka eläisi ikuisesti, paitsi Jeesus.
VastaaPoistaKoulu-ajoista muistan kuinka sukupuolitaudit oli yksi mistä varoiteltiin ja sit oli huumeet. Jokseenkin samanmoista, mahdolliselta kumpanilta olisi syytä pyytää lääkärin todistus ennen syvempää kanssakäymistä, jokseenkin tappanee romantiikan.
Huumeiden kohdalla tosin kiinnostunut enempikin tuosta globaalista politiikasta. Niitä kun nyt samalla tavalla ollut saatavilla aijemmin. Isä kertoi kun oli aikanaan ollut Turun telakalla töissä että kyllä sielä joku oli kysynyt että kiinnostaako mömmöt?
Maalaispoika kun oli niin ihmetteli muttei ollut kiinnostunut.
Tosin tämä on vähän kun mielikin tahdotaan fiksta markkinoiden toimesta lääketieteissä joksikin minkä voisi lääkeillä tms. "korjata". (Välillä pohtinut et toisilla on hoivavietti on niin kova et hoivataan hengiltä). Mut se tainnee olla enempi länsimaalaisessa kulttuurissa tuo ongelma.
Teollistuneissa yhteiskunnissa kun nuo markkinat osin ohjaa, mutta sitten kun taas markkinat on eri miehille ja naisille. Lääketeollisuudessa ehkäisy on osa sitä, mutta siinäkin on omat pulmansa. Kun takuu varmasti ei voi mennä sanomaan miten ne vaikuttavat juuri kyseiseen yksilöön. Muistan kun itse aloitin yhdet pillerit ja ukko tuumasi jälkeenpäin että nuppini meni ihan sekaisin niistä. Ymmärtänee miksi painonnostajilla joskus käytös on agressiivista, kun osa nappailee niitä nappejaan. Massaa kun katsoo niin kyse on kumminkin poikkeus tapauksista, siis yksittäisiä tapauksia.
Camus'n kuittaaminen kaunokirjailijana saattaa harhauttaa ohittamaan hänen ansionsa ajattelijana. "Ruttohan" on sotakirja, läpiajateltu metafora, josta nimenomaan kaikkien historian esp. sotahistorian harrastajien kannattaisi ammentaa oppia.
VastaaPoistaCamus otti omakseen yksilöidentiteetin eksistentiaalisen ongelman, ja se ongelma on sitten sen kuilun kartoittamista, joka joukkotodellisuuden ilmiöiden ja yksilökokemuksen pohjalta tapahtuvan kuvailun ja selittämisen väliin väistämättä jää. Inhimillinen kielihän on näiltä "tiedollisilta" osiltaan kehittynyt yksilön minätietoisuuden ja kokemuksen maailmassa, joten suoraa kytkentää sillä ei sosiologisiin tosiasioihin ole.
Kun ollaan tekemisissä ilmiöiden sellaisten kuin "sota" kanssa -- jotka ovat joukkomittaisia sosiopsyykkisiä regressioilmiöitä -- kuvaukset ja selitykset menevät auttamatta hakoteille. Jopa niin että joskus tuhat vuotta sitten, jolloin uskollisuus- ja lojaliteettimotiivit olivat sodankäynnin varsinaisia yksilötuntoja, ehkä oltiin lähempänä todellisuusvastetta kuin nykyään, jolloin selityksiä etsitään taantumailmiöihin päälleliimatun päämäärärationaliteetin keinoilla.
Nykyajan sotahistorioitsijan prototyyppi on "Ruton" tohtori-kirjailija, jonka tekstejä sisältävä matkalaukku lopussa avataan -- järkyttävästi käy ilmi, ettei mies ollut koskaan edennyt ensmmäistä lausetta pitemmälle. Lause voisi olla minkä tahansa sotakirjan tai -historian avauslause, ja sitä herra tohtori oli muotoillut loputtomin versioin sanajärjestystä ja muita muodollisia elementtejä versioimalla.
"Rutto", kuva taudista, pandemiasta, tai sodasta -- silla nehän ovat de facto sama asia, koska kummassakin pääroolia näyttelevät yksilökokemuksen maailmassa ratkaisemattomat tekijät. Eksistentialisti-Camus oli juuri tämän kysymyksen kokemusasiantuntija. Me muut voisimme oppia, mutta turha kuvitella että olisimme oppineet. Ja turha toivo, että oppisimme.
Nyt elämme totalitarismiin taantumisen aikaa. Esimerkiksi valtiosubjektiharhat "sotien syiden" kuvauksissa ja selityksissä ovat jäämässä taakse, ja tilalle astuvat samaistukset ismi-identiteetteihin. Ne koetaan nyt toimijasubjekteina -- ja totalitaristiseen taantumaan olaan matkalla jo siinä vaiheessa, että yhteiskunnissa leima-ajattelu, ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri ovat todellisuutta. Sananvapaus kapenee ja depersonoituneet tabuvoimat ottavat valtaa.
En ole ihan varma tuosta sananvapauden kapenemisesta. Siis lähinnä että teoriassa sitä kai voisi koettaa rajoittaa, mutta hyvän itsetunnon omaava ei sellaista rajoitusta kuuntele (mikä kylläkään ei välttämättä ain ole järkevää, riippunee tilanteesta).
PoistaKuin myös ihmiset vain keksivät asioille kiertoilmaisuja.
Aivot kumminkin ovat käsittääkseni kaikilla samanlaiset (niin miehillä kuin naisilla, tosin netissä pyöri yksi hauska englanninkielinen video missä yksi professori esitteli miesten aivot ja naisten. Kuinka miehillä on lokero joka asialle ja ne eivät todellakaan kohtaa, kun taas naisella vähän kuin lankakerä, kaikki yhdistyy kaikkeen). Jos ajatellaan että aivot sitten on kaikilla samanlaiset niin kieli on se mikä saa resonoimaan tiettyihin sanoihin, eli teoreettisesti miten jonkin sanan ymmärtää on pitänyt se ymmärrys oppia jostain.
Itsellä tuli jossain välissä seurailtua fb:n kautta tuota amerikkalaisten politiikkaa käsittelevää ryhmää, alku oli haastavampaa kun sanasto oli erilainen kuin normi englannissa. Suht samanlaista se oli osin sit kuin suomenkielisissäkin ryhmissä jahka rupes ymmärtämään paremmin. Heillä tosin kun on tuo ihonväri politikointi omiaan ja osin historiallinen pohja sille, Suomessa se taas tuntuu vain typerältä.
Samoin huomasin että britti mammaryhmä oli suht samantyylinen kuin tuo suomenkielinen äitylit.
Mammaryhmät tosin taisi olla pahempia argumentoinnissaan noissa politiikka keskusteluissa kuin ne missä miehiä. Mikä sinänsä on omalla tavallaan hassua.
Olisi kiinnostanut selata muitakin mutta tuo kielellinen ymmärrys hieman rajoittaa.
Esimerkiksi "siirtolaisuus", "maahanmuutto", "pakolaisuus", "turvapaikanhaku", jne, eivät ole kiertoilmauksia "kansainvaellukselle", vaan keskustelun vakiinnuttamia termejä jottei tabua -- kehitysmaalaisten valtavaksi paisuvaa kansainvaellusta -- koskaan tarvitsisi kaikessa tuhoavuudessaan edes alkaa ajatella.
PoistaSananvapaus kapenee, kun kaikesta käsitteellisestä ajattelusta tulee tunnustuksellista -- eli reagoidaan nimileimoihin, eikä enää pystytä erottamaan esimerkiksi sosiologiaa ja psykologiaa toisistaan. Silloin ideologiset identiteetit muuttuvat toimijasubjekteiksi, ja maailmaa jäsennetään kuin vastakkain olisivat hyvät ja pahat opit.
Sananvapaus katoaa kun ajattelu muuttuu vain valkoisiksi tabuaukoiksi ja ideologiset käsitteet sementoituvat niin että ihmiset kävelevät käsitepnnoilla kuin Jeesus vetten päällä.
Mitenkähän tämän saisi tämän päivän älymystönkään tietoisuuteen?
PoistaEi tietysti mitenkään, mutta siinähän se ajattelun halvaantumisen diagnoosi on, lyyriseksi pisaraksi tislattuna.
Italian pääministeri Mario Draghi on ideoimassa pandemian jälkeistä "Korpilampi" teemaa ennakoiden hyvin syvällisiä muutoksia vaadittavan koska vanhaan passittomuuteen ei voida palata. Sen kyllä näkee Rooman katukuvassakin että pelkästään italian kielen oppiminen ei todellakaan maahanvyöryä riitä torppaamaan.
Poistahttps://en.wikipedia.org/wiki/Immigration_to_Italy
PoistaKaverit, lueskelkaa välillä edes sivusilmällä jotain kiihkotonta, niin ymmärrätte, miksi älymystö - mitenkään sitä nyt jalustalle nostamatta - ei kohkaa kansainvaelluksesta. Syy on yksinkertaisesti se, että kansat eivät vaella. Tuossakin kun katsotte, Italiaan muuttaa eniten itä-eurooppalaisia, ja jo vieraiden maantieteellinen jakautumakin viittaa siihen, että suurin osa heistä on tullut työperäisesti.
Jos sen sijaan maailmassa olisi oikeasti niin paljon maahanmuuttoa kuin on maahanmuuttokeskustelua, olisimme oikeasti kusessa. Sillähän on tietty sosiaalihistoriansa: kylmän sodan aikana totuttiin, että USA:lla oli hegemonia, jota vastaan altavastaajiksi itsensä mieltäneet nurisivat, usein vielä idealisoiden Neuvostoliiton "puhtaammaksi" toimijaksi. (Sivumennen sanoen, tuossa yhdessä asiassa NL oli oikeasti pulmunen, eli ei varsinaista siirtomaahistoriaa - oman maan kansojen sorto ajoi kyllä käytännössä jollain lailla saman asian.)
Joktap, tuon perillisenä vuosituhannen vaihteessakin vasemmistointellektuellipiireissä puhuttiin "linnake-Euroopasta", "fortress Europe", muistan tämän selvästi. Mutta tässä tullaan olennaiseen: ei uskonnollisesti haltioituneessa ajattelussa, esim. "maallistuneiden" ihmisten fanatisoituneessa (näennäis)liberaalissa oikeusajattelussa, ajatella asioita koskaan oikeasti tosissaan.
Vähän kuin konservatiivit saaattavat sanoa, että "ei minulla ole mitään x:ää vastaan, kunhan siitä ei tule joku uusi normi", niin kiihkeä suvaitsevainen sanoo, että "ei minulla ole mitään väen rajalle pysäyttämistä vastaan, hoitakaa te autoritäärit se, niin minä asettelen sillä aikaa esteettisen positioni". Kun tähän sitten otetaan kolmanneksi kerrokseksi pelintajuton änkyrä, niin hän reagoi aivan kuin tekopyhyys olisi tarkoitettu todesta otettavaksi, ja koko manner uppoaisi siihen.
Jotain kuitenkin ihmisen väestöliikkeisiin nähden suhteeton huoli väestöliikkeistä kertonee silti porukan alitajuisesta vaistosta, että maailmassa vallitsee tietynlainen syvä disharmonia. Voisi ikään kuin sanoa, että välillä sitä ihmettelee, miten vähän kansat oikeastaan maailman epäoikeudenmukaisuuteen nähden vaeltelevat. Suurin osa ottaa kiltisti parrua perseeseen siellä, missä sattuu olemaan.
Vai eivät vaella eivätkä ole koskaan vaeltaneetkaan...
PoistaKyllähän sellaisenkin väitteen saa aina todeksi, kun käsitteitä riittävästi venyttää. Älymystöllä on hirmuinen tarve erottua niistä, jotka sanovat, että 2x2=4. Kyllähän se todellisen intellektuellin mielestä on pikemmin 3,99988899btai 4,000102020...
"Kun tähän sitten otetaan kolmanneksi kerrokseksi pelintajuton änkyrä, niin hän reagoi aivan kuin tekopyhyys olisi tarkoitettu todesta otettavaksi, ja koko manner uppoaisi siihen."
PoistaSuhteellisuudentajuista tekstiä. Kiitos. Toisenlaista suhteellisuudentajua voi etsiä vaikka Martha Gellhornin Afrikka-muistoista (Travels with Myself and Other) 50-luvulla.
Kun Gellhorn seuraa Kamerunin ns. luonnonkansojen, ja vähän muidenkin, elämää, hän päätyy siihen, että hän ei ikinä tule ymmärtämään afrikkalaisia.
Saman hän totesi esim. Ugandassa, ja päätteli, että eurooppalaisilla ja jenkeillä ei ole sillä mantereella mitään legitiimiä tekemistä. Itse hän tosin asui hetken Keniassa.
Gellhorn tajusi eksistentiaalisen rajan.
Tämä on kai jotakin, mistä Oikkonen näillä sivuilla puhuu, ja saa puhua varsin vastatuuleen nyt, kun rajan käsite tuntuu olevan jotenkin ylettömän häiritsevä.
Raja, ja sen "eksistentiaalisuus", tosin lienevät sitten Gellhornin aikojen hiukan madaltuneet: länsi ja ajatus universaalista ihmisyydestä (teknolgiasta, etiikasta) ovat voiton puolella, ainakin retoriikassa, ainakin omalla reviirillään.
Sitten on näitä käytännön kiusallisia ilmiöitä joita aina riittää ja jotka äskettäin saivat sata ranskalaista kenraalia ja muuta sotilasta kirjoittamaan avoimen kirjeen presidentille. Tuskin se aivan ylireagointia oli?
Suomessa ongelmat ovat sentään toisella tasolla: HS joskus kertoi itähelsinkiläisestä koulusta missä alle puolet oppilaista puhui äidinkielenä suomea tai ruotsia. Äidinkieliä taisi olla yhteensä nelisenkymmentä.
Oletan, että kukaan tuosta koulusta valmistuva ei osaa mitään kieltä kovin häävisti, vaikka toisaalta jos on synnynnäinen polyglotti, ympäristö lienee ihanteellinen.
Jotakin aikojen muuttumisesta kuvittelee tajuavansa, kun tietää, miten herkästi 60-luvulla osoitettiin mieltä USA:n, ja hetken Neuvostoliitonkin, lähetystöjen edessä.
Libyan ja Irakin melko maallistuneiden valtiorakenteiden tuhoaminen ei tainnut viedä lähetystön eteen ainuttakaan mielenosoittajaa, ja ne tuhot sentään ovat yksi pakolaisuuden syy.
Ovat ne syy paljon muuhunkin, ja ajatus että ulkoministeri Blinken kongressin kuultavana puhui vakavissaan, saa lievästi kauhistumaan. - Nimim. XYZ
Kulttuurisen narsismin maailmassa, keskellä pirstoutuneiden ismi-identiteettien terävästi viiltävää sälää, on aika lailla turhaa huudella sosiologian tai syvyyspsykologian perustajien totuuksia. Se on se Narkissoksen peili niin sirpaleina.
PoistaYhdessä lasiveitsessä heijastuu sana "vieraslaji". Sitä käytti omiensa joukosta ulospotkittu poliittinen änkyrä. yhtä hyvin sitä olisi voinut käyttää antropologi. Tai sosiologi. Meillä sitä käyttää syyttäjä, joka kai kokee että ihmistä koskevat totuudet on kirjoitettu lakipykäliin. Ja "yhteiskunnallinen keskustelu" on sitä että joka ilmansuunnan tuulihatut hämmmentävät lasisirpaleita sielu ja kädet verillä.
Kansainvaelluksen päiväennätys.
Ylen uutisen kaksi oikeasti relevanttia pointtia: a) enemmistö käännytetään takaisin b) länsimaailma omistaa edelleen salmet.
PoistaSosiologia ja syvyyspsykologia kehittyivät kulttuurien törmäyksestä, vieraslajien katalysoimina. Niin kehittyi tosin kieltämättä paljon muutakin, pahempaakin.
Minulla ei edelleenkään ole sitä kantaa, että pitäisi syyttää ihmisiä, jotka käyttävät "vääriä" sanoja, vaan se, että olisi hyvä tehdä selväpiirteinten distinktio todellisuuden ja poliittisen retoriikan väliin.
Oikkonen, oikeasti. Tiedän, että tämä ei ole syvin mahdollinen vasta-argumentti, mutta silti sun kotijumalista Durkheim, Wittgenstein, Freud ja Einstein oli vieraslajeja. Aidosti naiivia kuvitella, että ihmiset, joiden mielestä Jumala on luonut yksityisautoilun ja sosialismin henki bensaveron, olisivat nyt vuosisadan vaihduttua jotenkin ihmeellisesti viisauden puolella.
PoistaKonteksti on kyllä muuttunut; valta on jakautunut kahtia eteeriseen ja materiaaliseen. Niillä on eri intressit ja kieli, mutta todellisuus tapahtuu kummankin hallinnan ulkopuolella.
Mietin eilen vielä tällaistakin. Asetuin salaliittoteorettikkojen nahkoihin ja rupesin miettimään, kumpi olisi oletetun 'näkymättömän globaalin talousvallan' kannalta kustannustehokkaampi ja realistisempi tapa särkeä kansallisvaltioita: a) liikuttaa systemaattisesti mannerten väestöä b) luoda ihmisten tyhmyyteen luottaen vähäisellä määrällä ilmivieraita tyyppejä mediaspektaakkeli, joka prismana taittaa altavastaajien puolella ihmiset omasta mielestään pyhyyden kenttään ja samalla brutaalimmalle vallalle alistuvaisten puolella olijoiden mielestä vihollisen puolelle.
Päädyin vaihtoehtoon b). Arvelin, että samaan aikaan kun väestö - olosuhteisiin nähden minimaalisesti ja luonnostaan kankeasti - alkaa lopulta seurata sinne tänne hallitsemattomasti poukkoilevia informaatio- ja tavaravirtoja, yritysverotuksen pienenemisen ja kilpailluksi ajon tyyppiset oikeasti kaikkien elinolosuhteita vaikeuttavat poliittiset manööverit voi piilottaa spektaakkelin alle. Altavastaajien organisoitumisen saa näyttämään paitsi yhteiskunnan jarrulta, myös tieltä kohti suljettujen apajien menettämistä. Porukka alkaa huutamaan kakofonisesti ihmistulleja ja tavaran vapaata liikettä, ja samalla informaatiota voisi tullata kaikessa rauhassa yksityisesti.
Tätä en tietenkään tarkoita sellaisena avauksena, että näin joku oikeasti tekisi. Minusta ympäröivä maailma on vain yksinkertaisesti huonojen analyysien tulos.
Juu, kyllähän nuo eurooppalaisen uuden ajan suuret henget ovat jäljestä tulevien valtaville laumoille jääneet kovin vieraiksi. Neil Postman, joka jatkoi Marshall McLuhanin ajatteluperinnettä -- näidenkin kirjoille olisi paikka sellaisella alttarilla jonka Truffaut elokuvassa "400 kepposta" antoi Antoinen pystyttää Balzacille -- meni ikääntyessään jopa niin pitkälle, että yritti rekrytoida uskonnollisia konservatiiveja heittämään kapuloita rapautuvan "yhteiskunnallisen keskustelun" rattaisiin. Itse en koe moista tehneeni, enkä elämäni varrella paljon poliitikkoja tunteneena ole oppinut kunnoittamaan ketään.
PoistaMutta näillä henkilökohtaisuuksilla ei pitkälle pötkitä. Tyly tosiasia on, ettei sosiologian ja yksilötuntojen välillä ole siltaa -- yhteisövoimat ja yhteisöominaisuudet elävät omaa elämäänsä, ja niitä koskevat lait toteutuvat ihan siitä riippumatta kuinka yksilöt todellisuutta oman kokemuksensa ja yksilötietoisuudessa kehittyneen kielen käsitteistöillä yrittävät kuvata ja selittää.
Totuus on tilastoista luettavissa, sikäli kuin tilastot on laadittu oikein. Pelkäänpä että etniseltä pohjalta laaditut rikos- ja raiskaustilastot nyt totalitarismiin taantumisen edetessä tullaan tuhoamaan ja sellaisten kokoaminen kielletään. Tosiasia, että kaikki ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä, kaikki sosiaalisuus kulttuurista sosiaalisuutta, ja kaikki epäsosiaalisuus kulttuurista epäsosiaalisuutta -- ja ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo" mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään -- on liian vaikea ihan viisaidenkin ymmärrettäväksi. Ja kulttuuriälymystö, jota minulla niin ikään on tähän ikään mennessä ollut kunnia tuntea, tulee kansainvaelluksen jatkuessa ja kasvaessa ja rikostilastojen karttuessa vetäytymään korvat luimussa suojaisiin yksityisiin sopukoihinsa, kuten he tekivät esimerkiksi silloin kun heidän olisi pitänyt nousta osoittamaan tukeaan Salman Rushdielle.
Huonot analyysit ovat huonojen intellektuellien tulos.
Sulla on jotenkin hämmentävä ambivalenssi politiikkaan ja juridiikkaan. Vähän kuin totuus löytyisi sieltä, että ei "likaa" itseään ainoallakaan käytännön arvostelmalla, vaan pitäytyy tiukasti siinä positiossa, että tuomitsee kaikki.
PoistaTämä siis arvostuksen hengessä sanottuna. Mutta on tuossa ehkä silti joitakin metodisia rajoitteitakin. Maailman on mm. aina kuljettava surkeaa loppuaan kohti, totuuden on oltava kainistisen ("itseensä levähtäneiden" taholta tulevan) oppression kohde ja kulloisellakin omalla mielipiteellä on paine olla lopullinen jyrähdys.
Vaikka sun ajattelua yli 10 vuotta intensiivisesti seuranneena huomaa pikemminkin jatkuvan muutoksen. Minulle tuli tuosta viime yönä puoliunessa joku kuvakin, vähän sellainen, että on sellainen vaakamainen keinu, jonka toinen, abstraktion pää kohoaa hiljakseen jatkuvasti ylemmäs juuri sillä, että toinen, kokretian pää uppoaa täydellisen typeryyden sameuteen (ei oman typeryytesi vaan ympäröivän). Tai jotenkin, en muista, koska olen täysvalveilla aina tyhmempi, sitä juuri mietin, että onko tuo noin vai juuri toisin päin, eli että arkielämän mekaniikka antaa väärän kuvan ja parhaiden oivallusten kuulaus itse asiassa vetää omaa puoltaan niin että toisen pään on painuttava kohti pohjaa. Mutta sitten nukahdin.
Varmaan mentaalisessa avaruudessa voi kuitenkin päästä lopulta, miten sanoisin, "keskimäärin yhtä keskelle" vaikka täysin päinvastaisellakin, vaihtovirtametodilla, eli että on kannoissaan hyvin löysä ja osaa vaihdella niitä silminnäkymättömän nopeasti, kuin hehkulamppu palahtelee. Täysin eri ongelmat silloin.
Tilastot joo. Tilastot tosiaan... toisen polven maahanmuuttajien petetty sekularisaatio, siitähän oli tässä taannoin: https://spektaakkeliyhteiskunta.com/2018/04/20/ikava-totuus-monikulttuurisuudesta/
On tietysti isoja tarpeita tulkita kontekstittomasti, aina. Itse en osaa oikein tehdä mitään valintaa, mikä nykyisistä aatteista on hirvein. "Raha tulee työstä" -harhan varaan ei olla koskaan pystytetty toimivaa yhteiskunta eikä tulla pystyttämään, tässä mielessä tuo eksistentiaalisen rajan hahmon täyttö ilmeisimmällä savella, maahanmuuttaja-golemin luonti, ei johda mihinkään. Toisaalta tietenkin eteeristyvän oikeusajattelun tarve hävittää rajat, koko sen naurettavuus. En tiedä. Hyvinvoivien ihmisten ongelmia.
"Esimerkiksi "siirtolaisuus", "maahanmuutto", "pakolaisuus", "turvapaikanhaku", jne, eivät ole kiertoilmauksia "kansainvaellukselle", vaan keskustelun vakiinnuttamia termejä jottei tabua -- kehitysmaalaisten valtavaksi paisuvaa kansainvaellusta -- koskaan tarvitsisi kaikessa tuhoavuudessaan edes alkaa ajatella."
PoistaTeknisesti samaa mieltä kielellisesti. Joskus kuulin kanssa "ankkurilapsista", mutta se menee jo sitten lapsikauppaan yms. (Herää kysymys miksei niitä ois voinut sijoittaa adoptioon?) Tässä nyt vain omasta mielestä on jotain mitä osa ei vain taida ymmärtää, enkä oikein ole varma hahmotanko itsekkään.
Lähtökohtaisesti suomalainen on suomalainen. Se on jotain mitä ei vain yksinkertaisesti voi ottaa pois, vähän kuin ihonväri. Lähinnä että kyse on siitä kielestä mitä puhutaan, eli kielialueesta. Käytännössä siis se väestö kontrolloi/sensuroi itse itseään, toinen toisiaan tms. Ottaen huomioon kuinka vaikea se suomenkieli on edes oppia ja ymmärtää. Sit taas kun äidinkieltään kun ei pakoon pääse. Niin kuka taas hallinnoi sitä kielialuetta? Markkinat? Kieli kun sitten ole stabiili, kuin myöskään ei ole markkinat.
Lainaan Marvin Carlsonin kirjasta Esitys ja performanssi paria pätkää:
"Antropologi Kristen Hastrupin tutkimuksen keskiössä on ruumiin kulttuurinen kokemus. Hän väittää, että yksi tärkeimmistä edistysaskelista antropologiassa 1980- ja 1990-lukujen välillä oli siirtymä tiedottavasta etnografiasta esittävään etnografiaan. Hastrup lainaa Johannes Fabianin tekemää kahtiajakoa: ensimmäisessä tapauksessa etnografi päättää kysymyksistä ja kirjoittaa vastaukset muistiin, toisessa hän ei asetu määräävään asemaan vaan "antaa nauhan pyöriä". Hastrup jäljittää esittävän etnografian käsitteen Turneriin, mutta ehdottaasiihen merkittäviä muutoksia. Turnerin kiinnostukset sosiaaliseen draamaan säilyvät ulkoisina ja tarkkailevina ja jatkoivat antropologian perinteistä kiinnostusta kokemusten ilmaisuun pikemminkin kuin kokemukseen itseensä. Hastrup kuitenkin väittää, että suurin osa kulttuurisesta tiedosta on varastoitunut enemmän toimintaan kuin sanoihin. Tämän vuoksi kulttuurillinen tieto vastustaa diskursiivisia analyyseja ja siksi "kliininen katse" on hylättävä, kun yritetään ymmärtää "ruumiillistuneita kokemuksen malleja".
"Hastrup on samaa mieltä Barban kanssa siitä, että peruskehollinen kokemus on yhteinen yli kulttuurirajojen ja tarjoaa siksi eräänlaisen perustan antropologiselle analyysille. Tämä voi puolestaan tarjota vastamyrkyn älyllisille, objektiivisille kulttuurisen kieliopin rakenteille. Siinä missä teatteriantropologia hylkää ajatuksen kehosta esiintyjän instrumenttina siksi, että "yksi ihminen yhdistelee ruummiillisia ja mentaalisia kuvia ne yhdistävässä esityksessä," esittävän antropologian täytyy kehittää malli, joka yhdistää mielen ja ruumiin, kulttuurin ja toiminnan".
"Antropologia on herättänyt paljon esitystä koskevaa keskustelua viime vuosina. Esityksestä on tullut alalla niin vetovoimainen aihe, että eräät antropologit ovat ilmaiseet huolensakäsitteen läsnäolosta kaikkialla. Esimerkiksi Dell Hymes on pahoitellut: "Jotkut kielentutkijat ovat sekoittaneet asioita kokoamalla yhteen sen, mistä he eivät ole olleet kiinnostuneita tarkastellessaan esitystä, mutta eivät kulttuuriantropologit eivätkä folkloristitkaan ole saaneet tilannetta juuri selkeämmäksi. Meillä on ollut taipumus koota yhteen kaikki, mikä termissä kiinnostaa meitä.
PoistaHymes itse on pyrkinyt laatimaan yhteenvedon esitys-käsitteen käytöstä. Hän on asettanut esityksen kanssa vastakkain kaksi siihen usein sekoittuvaa kategoriaa, käyttäytymisen ja käytöksen. Käyttäytyminen viittaa yksinkertaisesti "johonkin tai kaikkeen mitä tapahtuu", käytös taas käyttäytymiseen, "joka perustuu sosiaalisiin normeihin, kulttuurisiin sääntöihin ja jaettuihin tulkinnallisuuden periaatteisiin". Käytös muodostaa siis käyttäytymisen osajoukon. Esityksen Hymes määrittelee edelleen käytöksen osajoukoksi, jossa yksi tai useampihenkilö omaksuu vastuunsa yleisöä ja perinnettä kohtaan sellaisena kuin sen ymmärtää. Jos otetaan huomioon esityksen kiistanalainen luonne, jopa tämä tarkka muotoilu synnyttää yhtä paljon ongelmia kuin ratkaisee. Muotoilu on ongelmallinen varsinkin sen suhteen, mitä vastuun omaksumisella tarkoitetaan. Yleisöllä on varmasti avainrooli suuressa osassa esityksen määrittely-yrityksiä ja eteenkin yrityksissä erottaa se muusta käyttäytymisestä. Mutta se, kuinka esiintyjä on vastuussa yleisölle, on jo itsessään monen kiistan aihe."
"Turner jatkoi oman monimutkaisen muotoilunsa kehittelyä van Gennepin liminaalisen käsitteestä, ja asetti sen vastakkain liminoidisen käsitteen kanssa. Liminaalinen ja liminoidinen ovat molemmat termejä, joita on usein käytetty myöhemmässä esityksen tutkimuksessa. Teoksessaan The Ritual Process (1969) Turner kutsuu liminaalista toimintaa "rakennetta vastustavaksi" käänteisenä tavanomaisten kulttuuristen toimintojen rakenteellisuudelle. Käsite on saanut paljon vaikutteita van Gennepiltä. Liminaaliset tilanteet tarjoavat tiettyyn kulttuuriin kuuluville päivittäisestä toiminnasta etäällä olevan tilan "pohtia omia näkemyksiään lausumista, jotka eivät sisälly kulttuurisiin koodeihin vaan koskevat niitä". Turner ei kuitenkaan painottanut antirakenteellisen merkittäviä mahdollisuuksia, vaan tätä näkökulmaa korosti myöhemmin Brian Sutton-Smith tutkimuksissaan lasten ja aikuisten peleistä. Sutton-Smith esitti, että liminaalisen toiminnan "epäjärjestys" liittyy usein paljolti - konservatiivisesta näkökulmasta katsottuna - "järjestyksen yliannostuksen aiheuttamaan höyryjen ulos päästämiseen". Tämän lisäksi epäjärjestys voi olla myös keino oppia. Se, mitä tarkalleen ottaen voitaisiin oppia, on mahdollisuus vaihtoehtoisiin järjestyksiin. Sutton-Smithin mukaan:
PoistaNormatiivinen rakenne edustaa toimivaa tasapainoa, antirakenne puolestaan piilevän järjestelmän mahdollisia vaihtoehtoja. Uusi syntyy normatiivisen järjestelmän ja piilevän järjestelmän kohdatessa. Tätä järjestelmää voitaisiin kutsua protokulttuuriseksi järjestelmäksi, koska se on innovatiivisten normatiivisten muotojen edeltäjä. Se on uuden kulttuurin lähde.
Turner käsittelee paljon laajemmin esittävän prosessin toimintoja esseessään "Liminal to Liminoid, in Play, Flow, and Ritual". Siinä hän lähestyy myös Sutton-Smithin painottamia, esityksen innovatiivisia mahdollisuuksia. Turner huomauttaa: "Sutton-Smithin muotoilussa minua kiinnostaa se, että hän näkee liminaaliset ja liminoidiset tilanteet asetelmina, joissa uudet muodot, symbolit ja paradigmat, saavat alkunsa kultturisen luovuuden kasvualustoina". Esseessään Turner hyväksyy myös Singerin kaltaisten tutkijoiden ajattelutavan, että esitys säilyy kulttuurisesti konservatiivisena esitystoimintana heimo- ja agraariyhteisöissä. Vaikka tällainen Turnerin liminaaliseksi määrittelemä esitys ehkä näyttää merkitsevän paikkoja ja tilanteita, joissa konventionaaliset rakenteet muuttuvat, itse esityksen rakenne on täysin ennalta vahvistettu. Liminaalinen esitys saattaa kääntää tunnustetun järjestyksen nurinpäin, muttei koskaan kumoa sitä. Päinvastoin se normaalisti esittää, että pelottava kaaos on vaihtoehto tunnustetulle järjestykselle.
Tunnustettu järjestys, toisin sanoen yleinen kulttuurillinen vahvistus, ei ole enää mahdollinen moniaineksissa teollistuneissa yhteiskunnissa. Miistä löytyy sen sijaan toimintaa, jota Turner nimittää liminoidiseksi. Tällaiset toiminnan muodot ovat paljon rajoitetumpia ja yksilöllisempiä, leikille, urheilulle, huville, tai taiteelle omistettuja. Ne sijoittuvat tavanomaisn kulttuurisen toiminnan, työn tai liiketoiminnan, ulkopuolelle. Liminoidinen merkitsee liminaalisen toiminnan tavoin paikkoja, joissa konventaaniolista rakennetta ei enää kunnioiteta. Leikinomaisuudessaan ja avoimuudessaan muutokselle liminoidinen toimii kumouksellisesti tuodessaan joko vahingossa tai tarkoituksella esiin ja tarkastellessaan erilaisia rakenteita, joista voi kehittyä todellisia vaihtoehtoja status quolle. Liminoidisen toiminnan mahdollisuuksia sosiaalisen ja kulttuurisen vastarinnan muotoina ja keinoina löytää vaihtoehtoisia mahdollisuuksia on painotettu. Tämä on luonnollisesti herättänyt varsinkin sellaisten sosiaalisen sitoutumisen strategiaa etsivien tutkijoiden ja tekijöiden kiinnostuksen, joita konventionaalisen teatterin vahvasti kulttuurisidonnaiset rakenteet eivät ole miellyttäneet."
"Näkäkulmia sosiaaliseen esitykseen
PoistaKielteisiä näkemyksiä
Jotkut tutkijat ovat nähneet esityksen joko myönteisesti tai kielteisesti arvolatautuneena. Torjuvat väiteet palauttavat usein mieleen Platonin ikivanhan ennakkoluulon mimesistä kohtaan. Platonin mukaan sosiaalisten roolien näyttelemisellä on taipumus kieltää tai kumota "todellinen" minä. Nietzche puolestaan vertaa esitystä vieraaseen voimaan, joka ottaa vallan minästä:
Jos joku haluaa näyttää olevansa jotakin peräänantamattomasti ja pitkäaikaisesti, hän lopulta huomaa, että on vaikeaa olla jotakin muuta. Lähes kaikkien, jopa taiteilijan, ammatit alkavat teeskentelyllä. Ihminen jäljittelee ulkoista, kopioi sitä, mikä tehoaa. Aina ystävällisten kasvojen naamiota kantava saavuttaa lopulta hyväntahtoisen mielentilan, jota ilman ystävällisyyden ilmaisua ei voida pakottaa - ja lopulta nämä mielentilat ottavat vallan hänestä ja hän on hyväntahtoinen.
Vuosituhannen vaihteessa ranskalaisen Henri Bergsonin ja muiden ajan filosofien näkemykset elämästä häilyvänä ja muutuvana saivat laajaa kannatusta, ja monet kirjoittajat ja filosofit tuomitsivat sosiaaliset roolit niiden joustamattomuuden vuoksi. Filosofi Gerge Santayana kirjoittaa:
Jokainen mieletään varma, virastaan ylpeä tai velvollisuuksistaan ahdistunut omaksuu traagisen naamion. Hän suo sen olla itsensä ja siirtää siihen lähes kaiken turhamaisuutensa. Niin kauan kun hän kaikkien olemassa olevien asioiden tavoin on elossa ja subjekti, hänoman substanssinsa virtausta heikentääkseen kristallisoi sielunsa tuohon ajatukseen. Enemmän ylpeydestä kuin surusta hän on uhrannut elämänsä muusien alttarille... Tietoisuus lojallisuudesta ja velvollisuuksista muokkaa eläimelliset tapamme ja meistä tulee henkilötyyppejä tai naamioita."
"Myönteisiä näkemyksiä
Osa tutkijoista on antanut esitykselle paljon positiivisemman ja luovemman merkityksen. Heidän mukaansa esitys ei suinkaan ole minän kehityksen tiellä, vaan se paremminkin tarjoaa keinon, jonka avulla minä rakentuu, kokonaan tai suurelta osin. 1900-luvun johtava rotujen sukulaisuuteen perehtynyt sosiologi Robert Park käsittää tuollaiset fyysiset piirteet vakaiksi rodullisiksi merkeiksi. Siitä huolimatta Park vakuuttaa, että sosiaalinen toiminta itse asiassa todella määrittelee rotuja siinä missä yksilöitäkin:
Ei ehkä ole pelkkä historiallinen onnettomuus, että sana "persoona" (person) on alun perin tarkoittanut naamiota. Se pikemminkin osoittaa sen, että jokainen ihminen aina ja kaikkialla näyttelee enemmän tai vähemmän tietoisesti roolia. Olemme vanhempia ja lapsia, herroja ja palvelijoita, opettajia ja oppilaita, asiakkaita ja ammattilaisia, kristittyjä ja juutalaisia. Näissä rooleissa tunnemme toisemme ja itsemme. Paljaat kasvomme ovat elävä naamio, joka [...] on taipuvainen yhä enemmän mukautumaan tyyppiin, jota pyrimme jäljittelemään [...]. Tämä naamio tavallaan esittää käsitystä, jonka olemme muodostaneet itsestämme - roolia, jonka toteuttamisen puolesta ponnistelemme. Näun naamio on todempi minämme, minä, joka haluaisimme olla. Lopulta käsityksestämme roolistamme tulee toinen luonto ja tärkeä osa persoonallisuuttamme."
"Pierre Bourdieu
PoistaRanskalainen sosiologi ja kielitieteilijä Piere Bourdieu on teoksessaan Language and Symbolic Power (1991) hyvin eri mieltä Austinin performatiivisen lausuman voiman tai arvovallan luonteesta. Austinin näkemykseen sisältyy formalistinen ajatus, että performatiivit toimivat, koska ajan myötä vakaat kielelliset ja sosiaaliset tilanteet ovat vakiinnuttaneet ne. Bourdieun mukaan tämä jättää huomiotta yhteiskunnallisten instituutioiden muuttuvan mutta vääjäämättömän vallan. Hän väittää, että Austinin keskeisin virhe on, että tämä ajatteleelöytäneensä diskurssissa itsensä - puheen erityisessä kielellisessä ytimessä - avaimen puheen voimaan. Bourdieun mukaan Austinin näkemys kuitenkin houkuttelee unohtamaan, että arvovalta tulee kielen ulkoapäin, ja kieli enintään esittää, ilmaisee ja symbolisoi tätä valtaa."
Jossain tuola kirjassa oli kanssa kohta missä Marvin selitti kuinka ennen teatteri ammensi ideoita kulttuuristaan kun taas nykysukupolveen on media vaikuttanut jolloin mahdollisesti matkivat näytelmää osin. Tuo kun taas on Amerikasta.
Mikä itsellä nyt oli mielessä ettei osa oli sitten vaalea tai tumma hahmota juurikaan sitä ettei Suomi tai vaikka Espanja ole Amerikka, vaan kerännyt käsitteistönsä osin mielikuvista. Mikä kait teoreettisestikin on osin luonnollista.
Itkosta lainaten valtio mikä pääsee johtavaan asemaan, vaikuttaa myös muihin valtioihin.
Ja jos tuota mediaa katsoo kielen kannalta (jos suomalaiset ennen tekivät ohjelmat itse niin, mistä taas nykyiset performanssimuotoiset saa rahoituksen ja miksi? Jokseenkin tuumannut että tarkoituksellako ne ajaa alas koko toiminnan?) niin enään ihmetytä nykyinen toiminta osalla jos sieltä oppinsa ammentaneet, mutta kuka taas sitten semmoista tahtoisi tukea? Sit taas onko siitä haittaa ja missä määrin?
Ja tuli kanssa mieleen tuosta ihonväri politikoinnista tuo etelä-Afrikan vaaleiden maanviljelijöiden tappamiset. Jokseenkin tyypillistä nykyisessä poliittisessa keskustelussa tuntuu olevan että joku näyttää joltain (oli kyse sitten syntymästään saadusta tai aatteesta/uskonnosta) tms. niin käytöksestä ei oikaistaisi tai jos sen vahingon tekee niin on nationalisti/rasisti. Jokseenkin ettei kyse ole ihonväristä siinä mielessä, vaan olettaisin että hahmotuskyvystä. Jokseenkin pöhköä tapattaa ruuan tuottaja ja sitten ihmetellä kun ole evästä. Tosin jäänyt kyllä pohtimaan että tuonti teoreettisesti tällöin kasvaisi ja samoin hinnat, kun olisi kotimaista tuottajaa.
Poistahttps://en.m.wikipedia.org/wiki/South_African_farm_attacks
Seppo lisään tän vielä, tosin ruksasin sen alkujaan toisaalle.
Poista"Unohtui lisätä että kyse on osin myös mytologioista ja ns. saduista/kansanperinteestä. 1800-luvulla kun suomalaisten identiteetti "heräsi" ja ruvettiin arvostamaan omaa ajattelua/kulttuuria jne. Syntyi Kalevala, mikä on ns. mytologia. Teoreettisesti sitä voisi verrata raamattuun tai koraaniin. Kyseessähän on vain kirja. Arvo tulee miten sen ymmärtää tulee ihmisiltä/kulttuurista. (Useimmissa Euroopan kielissä myytti on myöhäinen lainasana, joka on omaksuttu käyttöön vasta 1800-luvulla (paljon myöhemmin kuin mytologia ja myyttinen, joita latinan tukemana käytettiin paljon aikaisemmin. (Latina taas on ollut se kirkon hallinon kieli ennen kansallista "heräämistä", globaalin kaupankäynnin kannalta englanninkieli taas on ottanut osin sen paikkaa). Kansanperinteen kannalta tämä taas on osin ongelmallinen kun kyse on osin taidemuodosta, runoilemisesta/laulusta/tarinankerronnasta, mitkä kuuluu perinteisiin/kulttuuriin, mutta kreikkalaiset aikanaan julistivat myytit sepitelmiksi, jolloin niistä tuli analyysin kohteita, milloin siitä osin katoaa se ns. "mystiikka".) Lönkkä kiersi keräämässä runoja ja kirjoitti ne. Ja suomalaisille se on osa tarinaa, identiteetti ajattelua, mikä kuuluu ns. kollektiiviseen ajatteluun.
Briteissä oli sit taas heppu joka teoriassa teki samaa (Ossianin laulut) mutta se katsottiin väärennökseksi. Kun oli osin sepittänyt niitä itse. (Tässä nyt tiedä mitä pahaa siinä on jos toinen siihen kulttuuriin kuuluu). Alkuun heppu sai nostetta, mutta kun britit on monarkistinen valtio ja sielä vaikuttaa niin protestanttinen kuin katolilainenkin kristinuskon tulkinnat. Jokseenkin tainneet tuumata ettei kansallinen "herääminen" sovi.
Kyse on siis lähinnä puhutusta kielestä millä aivot toimii. (Vanhat sanonnat on kivoja kun niissä on omia oivalluksia: Kansa elää kielessänsä.) Kieli kun taas ei ole stabiili ja siinä on murre eroja. Itkonen kirjoitti muistaakseni 60-luvulla kuinka muita arvostetumpaan asemaan päässeestä murteesta kehittyy yleiskieli, jonka kaltaista yhdyssidettä vailla minkään tietyn sivistystason saavuttanut kieliyhteisö ei pärjää. Ja tästä yleiskielestä yleensä kehittyy kirjakieli, näin ollen siis hallinto.
Nykyisessä median täyttämässä teollistuneessa yhteiskunnassa asioiden alkuperän hahmotus on työläämpää, joissain tapauksissa mahdotonta. Ihmiset kun osin tuppaa sekoittamaan suomalaisuuden, eurooppalaisuuden ja amerikkalaisuuden. Kyse on osin abstraktioista. Yksinkertaistaen suomalainen ei ole amerikkalainen vaikka teoreettisesti osin omaksunut tiettyjä länsimaalaisia ajattelutapoja. Mutta asiaan liittyy myös kaupankäynti ja kauppa-alueet. Mikä taas menee globaaliin kaupankäyntiin."
Jos kristinuskoa katsoo mytologian kannalta niin riippuen kielialueesta riippunee tulkinta. Tällöin teoriassa voinee islamiakin katsoa mytologiana, jolloin osittain selittänee sen kirjallisen tulkinnan. Kuin myös amerikkalaisuutta tai eurooppalaisuutta ajattelee mytologiana, yhtä suurta tarinaa, perhettä jne. Jahka jonkun kupla posahtaa. (Jokseenkin vain kyllästyttää nykyisyydessä se kilpailuvietti kun asioita luokitellaan jonkin mukaan. Kaippa sekin osin tulee mediasta? Tuossa kun tuota euroviisuja katsoi niin ainakin osa lauloi äidinkielellään. Mutta kisahan sekin on.)
Kuin myös jäin eilen pohtimaan noita muslimeita Suomessa, monen lähtömaa eroaa toisistaan tällöin olettaisi että myöskin se mytologia. Ainoa yhdistävä tekijä sitten tuo uskonto.
(Jäin vain miettimään että mitä pitäisi ns. kantasuomalaisena ajatella tilanteesta missä somalialaista alkuperää oleva nainen on pahoillaan kun Suomen armeijassa ei saa käyttää hijabia, kun taas irakilaista alkuperää oleva mies kehuu naista pioneeriksi ja ottavansa yhteyttä johonkin, molemmat kun käsittääkseni kömpineet alkujaan "pakolaisstatuksella" tänne, mitä ne täällä pelkää? Tosin pohdin voiko naista pitää nationalistina kun tahtoo puolustaa maata?).
Satuin lukemaan sen viimisen postauksesi. Soisin jos seuraavassa olisi himppu toivoakin? Tuppaan mieltämään nuo maailmanloppu kuvailut uskonnolliseen lyrikointiin.
PoistaDefoen Ruttovuodessa kuvataan myös kapakkaporukkaa, kyynisiä fatalisteja, jotka kiroavat ja pilkkaavat kanssaihmisen touhuja ja uhmaavat kaikkia pyrkimyksiä taudin taltuttamiseksi. Kuukahtavat sitten yksi toisensa jälkeen.
VastaaPoistaEräänlaisia flagellantteja hekin. Myös nykyajassa.
Täytyypä se lukea. Muistelen kyllä, että hän oli ihan lapsi ruton aikan.
PoistaJuu, 5 v. Saattoihan siinä paljonkin jäävä mieleen.
PoistaTaisi hänellä lähteitä olla kirjallisia tai suullisia. Toki oli hänessä tarinaniskijän vikaakin oli...
PoistaRooman edustan peltoaukea, Saline di Ostia oli antiikin aikana meriveden alla tuottaen suolaa jota sanottiin palkaksi "salari". Omistus oli paavin myöntämä monopoli, vähän kuin historian tulkinta nykyään Erkki Tuomiojalla - historioitsija ilman rajoja.
VastaaPoistaTieto voi suomenkielistä alkaa ahdistaa, mutta helpottaa kunhan muistaa olevansa maanpäällä "aivotyön" kehitysmaalaisena.
Karjalassa syntynyt Pentti Saarikoski sai viimeisen leposijan Valamon ortodoksiluostarista, väsyneenä, nöyryytettynä Ruotsista palattuaan.
VastaaPoistaSaska Saarikoski on palkittu ruotsinkielisen kulttuurin edistämisestä. Läntinen ajattelu puhuu voimaannuttamisesta ja elinvoimasta. Erkki Tuomioja elämäntyö on ollut naisten voimaannuttamsta.
Venäjän sana KYM, suomeksi kum, siis kummi, kansankielellä sanotaan välivouhkaksi, kyttääjäksi ja pillupoliisiksi. Ortodokseille kummius on jotakin paljon vaativampaa kuin läntisille selittäen osaltaan Venäjän historiallista laajentumista, kansojen alistamista.
Viehätysvoima on sitä, että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään, kirjotti A.Camus.
Poista