lauantai 6. elokuuta 2022

Juna taisi mennä jo

 

Venäjän valinta

 

Збигнев Бжезинский, Украинский шанс для России. Москва, Алгоритм 2016, 236 с.

 

Tässäpä on omituinen kirja. Sen on julkaissut moskovalainen kustantamo, joka on yleensä keskittynyt uuspatrioottisiin ja slavofiilisiin teksteihin. Huomattavan sovjetologin ja kulttuurikriitikon, muun muassa Jimmy Carterin neuvonantajanakin toimineen Zbigniew Brzezinskin nimi maitaan kyllä copyrightin omistajana, mutta hänen omaa rooliaan kirjan koostajana tai auktorisoijana ei ole mitenkään näkyvissä.

 Alkusanatkin on räätälöity parista Brzezinskin eri esiintymisestä. Kommentaarin nimellä otsikoiduissa jälkisanoissa taas V.S. Polikarpov ei puhu Brzezinskistä oikeastaan mitään, mutta sitäkin enemmän Amerikan mätänemisestä ja maailmasta Yhdysvaltojen herruuden jälkeen.

Päälle päätteeksi kirjan kannessa ja nimiölehdellä on teksti ”Salainen voima” (Tajnaja sila) ja kannen kuvituksessa näkyy dollariin painettuja mystisiä symboleja.

Kirjan painosmäärä on 1500, joka jostakin syystä on tällaisten, intellektuelleille lähinnä tarkoitettujen kirjojen normaali painos riippumatta siitä, miten isossa tai pienessä maassa ne ilmestyvät.

Kirjan sisältö tuskin vastaa esoteerisia paljastuksia odottavan lukijan odotuksiin, sillä siinä julkaistaan yksinkertaisesti Brzezinskin artikkeleita ja haastatteluja. Niiden julkaisemisen asianmukaisuudesta en uskaltaisi mennä takuuseen, koska kustantamolla on tässä suhteessa aika huono maine, mutta keskimäärin ne varmastikin ovat autenttisia ja antavat siis venäläisille lukijalle mahdollisuuden tutustua merkittävän amerikkalaisen politologin ajatuksiin.

Nuo tässä julkaistut ajatukset liittyvät keskeiseltä osin Venäjän uuteen rooliin maailmassa ja sen tarjoamiin mahdollisuusiin ja vaaroihin. Tekstit ovat yleensä Krimin kaappausta seuranneelta ja Ukrainan sotaa edeltävältä kaudelta.

Kuten kirjan otsikko kertoo, tekijän mielestä nimenomaanUkraina tarjoaa Venäjälle mahdollisuuden ja asettaa sen tavallaan temppelin harjalle. On myös mahdollista, että Putin saa siellä aikaan suurimittaisen kriisin ja aloittaa suoranaisen sodan idän ja lännen välille. Venäjä voisi myös seurata ”vanhemman veljensä” Ukrainan esimerkkiä, kirjoittaa Brzezinski rienaavasti.

Krimin kaappaus ja Itä-Ukrainan miehitys ovat luoneet tilanteen, joka on vaikea purkaa. Yksi mahdollisuus olisi Ukrainan ”suomettaminen”, millä yksinkertaisesti tarkoitetaan hyviä suhteita Venäjään ja pysyttelemistä Naton ulkopuolella. Ei siihen tässä mitään pejoratiivista liity, kuten meidän nykymielipiteemme hölmömpi osa uskoo. Sillä tarkoitetaan tässä vain toimivaa ulkopoliittista strategiaa.

Brzezinskin mielestä Venäjän ainoa tie menestykseen olisi lähentyminen Eurooppaan, jossa siitä voisi tulla merkittävä voima ja kukoistava maa. Venäjän stagnaatio, depopulaatio, heikkous ja takapajuisuus Idän (Kiinan) mahdin koko ajan kasvaessa tekisi siitä Kiinan edessä pelkän suupalan (ilmaisu minun).

Venäjällä puhutaan nyt suuresta venäläisestä sivilisaatiosta, mutta Brzezinskin mielestä kyse on puhtaasti eurooppalaisesta ilmiöstä. Kuilu Kiinan suuntaan on tässä suhteessa ylittämätön.

Venäjällä oli nyt jo 6-7 vuotta (vuonna 2014) ollut vallalla kvasimystinen sovinismi, joka oli Putinin suosiossa ja määräsi kokonaan Venäjän suhteen maailmaan.

Tähän liittyivät ajatukset ”hajotetusta kansasta” (venäläisistä) ja kaikkien venäläisten yhteisyydestä (russki mir). Tässä yhteisössä vallitsi suuri venäläinen sivilisaatio, jonka ydin oli uskonnollinen. Tämän yhteisön johtajana Venäjä oli ja sen tuli olla maailmanvalta.

Mikäli Ukraina integroituisi Eurooppaan ja todella omaksuisi eurooppalaiset arvot, voittaen korruption ja muut menneisyyden jäänteet, siitä voisi tulla esikuva myös Venäjälle, katsoo Brzezinski. Venäjä puolestaan katsoi, että sen pyrkimys suurvallaksi edellytti ehdottomasti Ukrainan saamista itselleen ja omaan arvomaailmaansa.

Venäjän menestyminen tässä maailmassa edellyttäisi sen uuden aseman tunnustamista ja imperialismista luopumista, mihin Putin ei kykene. Sen sijaan hän oli ryhtynyt pelaamaan hasardia Ukrainassa ja oli mahdollista, että tilanne eskaloituisi avoimeksi sodaksi. Joka tapauksessa tilanne, jossa Krimin alueen luonnonrikkauksia, enempää kuin Venäjän ja Ukrainan merkittävää perinteistä työnjakoa esim. puolustusteollisuuden alalla ei voitu hyödyntää, oli kestämätön.

Mitä tulee suunniteltuun Euraasian liittoon, piti Brzezinski sitä epärealistisena: eihän siihen halunnut kuulua kukaan muu kuin Venäjä. Mikäli Venäjä olisi käyttäytynyt ystävällisemmin Ukrainaakin kohtaan, olisi se voinut saavuttaa menestystä, mutta se nyt toimi sillä tavalla kuin osasi (tässä minun käyttmäni ilmaisu).

Brzezinskillä ei ollut kovin suuria kuvitelmia Ukrainan ja ukrainalaisten kyvystä tai edes halusta vastustaa mahdollista Venäjän täysimittaista hyökkäystä. Varma asia oli, että tällaisesta hyökkäyksestä Venäjä kärsisi suuresti, mutta olihan se mahdollinen silti.

Mikäli ukrainalaiset osoittautuisivat kykeneviksi ja halukkaiksi tekemään vastarintaa, olisi lännen annettava aseita ja nimenomaan sellaisia, joita voitaisiin käyttää puolustajaa suosivissa kaupunkitaisteluissa, missä ukrainalaisilla voisi olla mahdollisuuksia.

Perinteisesti venäläisten ja ukrainalaisten välillä ei ollut koskaan vallinnut kansallista vihamielisyyttä, väitti Brzezinski. Nyt tällainen uusi ilmiö oli syntynyt ja se tuskin miellytti venäläisen yleisön valistuneempia aineksiakaan.

Venäjä oli siis lähtenyt aivan väärälle tielle, totesi Brzezinski, mutta kiinnitti toivonsa siihen nuoreen sukupolveen, joka mielipidetutkimusten mukaan oli eurooppalaisittain ajattelevaa. Miten se voisi päästä vallitsevaksi ja miten Putinista voitaisiin päästä eroon, jää ratkaisematta.

Brzezinski ei tainnut ottaa vielä kylliksi vakavasti sitä vaihtoehtoa, että Venäjällä toimeenpantaisiin avoimesti fasistinen komento. Nykyisen systeemin vallitessa kansan mielipidettä voidaan varsin pitkälle hallita ainakin toistaiseksi sekä informaationhallinnan että kurinpitokoneiston kautta. Kaikkihan muuttui ikään kuin toiseen moodiin, kun Ukrainaan hyökättiin. Sitä Brzezinski ei enää nähnyt.

Brzezinski, joka kuoli vuonna 2017 ei siis ehtinyt tai joutunut näkemään sitä alennustilaa, mihin Venäjä syöstiin. Hänkään ei kuulunut niihin, meillä nykyään kovin yleisiin havainnoitsijoihin, jotka ovat olleet aina oikeassa ja tienneet senkin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Siksi tämäkin kirja, kaikesta epämääräisyydestään huolimatta on kiinnostava ja on hyvä, että se on myös venäläisen lukijan ulottuvilla.

 

16 kommenttia:

  1. "Perinteisesti venäläisten ja ukrainalaisten välillä ei ollut koskaan vallinnut kansallista vihamielisyyttä, "

    Tuosta voisi kyllä kirjoittaa oman blogin mahdolllisine linkkeineen aikaisempiin blogeihin. Alkoiko tuo vihamielisyys vasta 1800-luvulla kun slavofiilit nostivat venäläisyyden Venäjän keisarikunnan ytimeen. Aikaisemmin valoitukset vain liitettiin keisarin alamaisiksi omana alueenaan mahdollisine erioikeuksineen. Kun Saksa yhtenäistyi myös Venäjällä pyrittiin suurempaan yhtenäisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Alkoiko tuo vihamielisyys vasta 1800-luvulla kun slavofiilit nostivat venäläisyyden Venäjän keisarikunnan ytimeen.”

      Ei alkanut koska varsinaisesti ukrainalainen korkeakulttuuri kuten kirjallisuus syntyi vasta 1900-luvun alussa, eli siis vuosikymmeniä myöhemmin kuin vaikka Suomessa.

      Toki ensimmäiset kiellot käyttää ukrainaa opetuksesta ovat jo 1800-luvun alusta, mutta kuinka monia ihmisiä tuo kosketti.

      Ukrainaa on aina luonnehtinut oman kulttuurin heikkous ja pieni kulttuurinen etäisyys venäjästä. Tuo etäisyys on huomattavasti pienempi kuin vaikka Suomen ja Viron välillä. Paras vertailukohta voisi olla Norjan ja Ruotsin välinen etäisyys.

      Poista
  2. "olisi lännen annettava aseita ja nimenomaan sellaisia, joita voitaisiin käyttää puolustajaa suosivissa kaupunkitaisteluissa"

    Kaukonäköinen mies tuo Brzezinski.

    VastaaPoista
  3. Nythän koko maailma on alennustilassa. Venäjä jopa sodassa, Kiina fasistisessa totalitarismissa, Amerikka seniilin johtamassa wokehömpsöilyssä, Eurooppa on great resetin saastuttama eikä lopuillakaan kovin häppösesti mene.

    Mutta mikä menee ylös, tulee myös alas. Amerikka pelastaa maailman vielä kerran. Amerikka on aina tehnyt paljon virheitä, mutta paljon tekemiseen mahtuu sekä että. Villin lännen henki nousee Amerikan keskeltä ja pyyhkäisee fasismilla leikkivän wokemunattoman kansan taivaan tuulin. Siinä samalla lentävät Macron, Trudeau, Marin ja sen semmoset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkaa kritiikittä palvovia idiotteeja Suomessa näemmä pisaa, onko tämäkin pakkoenglannituksen tulosta vai syy?

      Poista
    2. Amerikastahan tuo wokellus on lähtöisin. Jotenkin ajatus että siltä suunnalta pyytäisi samaan syssyyn "apua" siitä mitä he ovat "luoneet" kuulostaa kornilta.
      Ja itsellä herännee enempi ajatus markkinoiden luomasta ongelmasta johon taas tarjotaan ratkaisua. Toisinsanoen itsellä tulenee enempikin kiristys toiminnasta mieleen, mutta se nyt on vain näkemys.

      Poista
    3. Eiköhän se woketus lähtenyt Euroopasta, jossa älykkökommarit tajusivat ettei luokkajako enää riitä, joten he kehittivät identiteettipolitiikan, jota voi tarpeen tullen muokata milloin milläkin. Amerikkaan mahtuu kaikenlaista höpsöä. Samasta syystä Amerikkaa voi vihata tai rakastaa, sillä siellä riittää niin hulluja kuin fiksujakin juttua vaikka muille jakaa.

      Poista
    4. Fiksut tuppaavat vain olemaan muualta muuttaneita.

      Poista
    5. Tai muualle muuttaneita ;-)

      Poista
  4. Lainaan kappalettasi:

    "Mitä tulee suunniteltuun Euraasian liittoon, piti Brzezinski sitä epärealistisena: eihän siihen halunnut kuulua kukaan muu kuin Venäjä. Mikäli Venäjä olisi käyttäytynyt ystävällisemmin Ukrainaakin kohtaan, olisi se voinut saavuttaa menestystä, mutta se nyt toimi sillä tavalla kuin osasi (tässä minun käyttmäni ilmaisu)."

    Minusta et ota tuossa huomioon geopoliittista nollasummapeliä Euroopan ja Venäjän välillä. Vaikka Eurooppa onkin menettänyt talousasemiaan globaalisti, niin Ukrainan nousu taloudellisesti Euroopassa olisi ollut taattua. Euroopan Unionissa köyhät maat saavuttavat vauraita maita erityiseti kahdella tavalla: 1) Euroopan tulonsiirrot vauraista maista ovat valtavia köyhiin maihin 2) Jos talousalueen sisällä on palkkaeroja, investoinnit suuntautuvat köyhempiin maihin.

    Eli ei Venäjällä olisi ollut ainakaan lyhyellä tähtäimellä mitään mahdollisuutta "ystävällisesti" käyttäytymällä saada Ukrainaa. Niin kauan, kun Eurooppa on selvästi Venäjää vauraampi, ei se olisi voinut taloudellisesti tarjota mitään Ukrainalle.

    Ja koska geopolitiikka on nollasummapeliä, olisi Euroopan kannattanut erkaannuttaa Ukrainaa Venäjästä isoilla tulonsiirroilla. Venäjä ei olisi tuolle mahtanut mitään.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja koska geopolitiikka on nollasummapeliä, olisi Euroopan kannattanut erkaannuttaa Ukrainaa Venäjästä isoilla tulonsiirroilla. Venäjä ei olisi tuolle mahtanut mitään."

      Lyndon B. Johnson ihmetteli miksi jotkut vietnamilaiset vastustivat Yhdysvaltojen tukemaa hallintoa Vietnamissa. Johnson ei käsittänyt, mitä vastustamista etelä-vietnamin hallinnossa voisi olla, kun Yhdysvallat avustaisi ja investoisi E-Vienamin vaurauteen valtavilla taloudellisilla resursseillaan. Kommunistit eivät olisi pystyneet tarjoamaan mitään vastaavaa.

      Loppujen lopuksi tuonkin konfliktin ratkaisi Pohjois-Vietnamin ylivoimainen kyky valjastaa vietnamilainen nationalismi.

      Vuonna 2014 Venäjä nimenomaan reagoi länsimielisen hallituksen nousuun väkivallalla. Joten se siitä ”ei mahda mitään” ajatuksesta

      Poista
  5. Anteeksi, hieman sivuraiteelta poikkean hieman ja kysyn seuraavaa.

    Mikä sinun mielestäsi on syy sille, että Venäjän näkyvät informaatiovaikuttajat ovat niin hyökkääviä Euroopan maita kohtaan. Esim. Backman on pyrkinyt jo yli 10 vuoden ajan mustamaalaamaan Suomea Venäjän mediassa ja noista on näyttävästi uutisoitu Suomessa. Ja vastaavia vaikuttajia on muissakin Euroopan maissa.

    Kuten kirjoituksessasi mainitaan, niin Venäjä on taloudeltaan ja väkiluvultaan vain keskikokoinen tekijä. Tuota vasten on hankala ymmärtää, mitä tuolla suunsoitolla ja uhkailulla voi saavuttaa. Tuollainen kun voisi sopia vain todellisille suurvalloille, kuten Kiinalle. Keskikokoisten vaikuttajien voima voi perustua vain verkostoihin.

    Eli mitä sinun mielestäsi Venäjä tavoittelee tuollaisella "haistattelulla" ja uhkailulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kyse olla siitä, ettei Venäjällä ole resursseja todelliseen vaikuttamiseen, joka ei meteliä kaipaa. Asiaa yritetään sitten kompensoida älyttömillä ylilyönneillä jotka vetoavat vain tyhmimpiin. Jotain se on sekin.

      Poista
  6. Mitä muuten Maxim Kalashnikov on kirjoittanut sodasta?

    VastaaPoista
  7. Eikö Yhdysvallat ja ns. Eurooppa ole myös ollut alennustilassa jo pitkään? Mitä ihmeen eroa on Venäjän autoritäärisyydellä verrattuna Yhdysvaltojen tai Euroopan kehitykseen? Eikö molemmat mene samaan suuntaan ja kohti konfliktia toistensa kanssa?

    Mitä länsi lupaa vaikkapa Detroitille, entiselle autoteollisuuden keskittymälle, jossa isot alueet ovat hylättyä teollisuusrauniota? Mitä lupaa amerikkalainen kapitalisti ja eurooppalainen näennäissosialisti? - sotaa Venäjän kanssa ja niukkenevaa elintasoa. Häviääkö duunari jotakin, jos ei omaksukkaan niin sotaisaa kantaa? Ei mielestäni mitään. Samaa kusetusta ja hyväksikäyttöä, oli kysymys Venäjästä, Euroopasta tai Yhdysvalloista.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.