Se Venäjän
kansa
Jokainen
sivistynyt venäläinen tuntee Mihail Lermontovin runon, jossa ”pesemätöntä”
Venäjää nimitetään orjien ja herrojen maaksi, jossa kansa on uskollista sinisiä
univormujaan kantaville urkkijoille:
Прощай, немытая Россия,
Страна рабов, страна господ,
И вы, мундиры голубые,
И ты, им преданный народ.
Быть может, за стеной Кавказа
Укроюсь от твоих пашей,
От их всевидящего глаза,
От их всеслышащих ушей.
Kun laiskuus vaivaa,
pistän tähän vain konekäännöksen:
Hyvästi,
pesemätön Venäjä,
Orjien maa,
isäntien maa,
Ja te,
siniset univormut,
Ja sinä,
heille omistautunut kansa.
Ehkä
Kaukasuksen muurin ulkopuolella
Minä
piiloudun pashoiltasi,
Heidän
kaikkinäkevästä silmästään,
Heidän kaikki
kuulevista korvistaan.
Tässähän se
pääasia tuli. Siis muuan Venäjän kansallisrunoilija nimitteli tuota omaa rakasta
ja niin usein palvottua kansaansa orjiksi ja urkkijoiden halunkeiksi.
Hän ei ollut
yksin. Tuosta venäläisten väitetystä orjaluonteesta on tullut locus
classicus, joka juuri tällä hetkellä on suuressa suosiossa myös lännessä.
Vielä äskettäin kukaan ei kehdannut sellaista esitellä.
Asiaa pidetään
jo usein truismina ja sen selityksiä haetaan laiskasti aina mongolivallan
ajoista ja perinteisesti myös genetiikasta: isovenäläiset ovat perimältään
pääasiassa suomalaisia eivätkä oikeita slaaveja ja on heissä tataarivertakin.
Tämä on ollut etenkin puolalaisten ja ukrainalaisten näkemys.
Tämä suomalaisen
orjaluonteen ajatus oli myös kanadalaisen Rancour-Laferriérin käytössä, kun hän
kirjoitti kirjansa Venäläinen orjasielu. Siinä muuan argumentti oli
saunan ilmentämä masokismi: venäläinen löi löylyä niin paljon, että tunsi
suoranaista fyysistä kipua ja syöksyi sen jälkeen kylmään veteen tai hankeen…
Tuntuuko tutulta?
Myös
ruotsinkieliset passiivisen vastarinnan kannattajat selittivät vähän yli sata
vuotta sitten suomalaista myöntyvyyslinjaa suomalaisten itäisellä
orjaluonteella, joka mielellään ”taipui” eikä taittunut ja vieläpä sillä kehuskeli.
Sankarilliset germaanit olivat toista maata.
Primitiivisiin
selityksiin tyytyvät hyväksyvät ilman muuta ajatuksen erityisestä venäläisen
ihmisen orjamaisuudesta, joka on kehittynyt yhtäjaksoisesti keskiajalta lähtien
ja varmaan jo kauan sitä ennen.
Se on kovin
valikoivaa historian luentaa ja sivuuttaa kokonaan esimerkiksi venäläisen
intelligentsijan äärimmäisen radikaalin vastarinnan, joka toki meni liiallisuuksiin
ja toimi lopultakin kansan etuja vastaan, mutta oli ainakin mahdollisimman
kaukana orjailusta.
Itse asiassa
meillä on hyvinkin paljon tietoa Venäjän kansan ajattelutavasta ja sen kehityksestä
neuvostovallan kukistumisen jälkeen. Sitä ennen saatu tieto on hajanaisempaa,
eikä edustavia otoksia käytetty ennen toista maailmansotaa missään. Kuitenkin erikoispaleluiden
mielipidetarkkailu antoi sieltä tietoa hyvinkin paljon. Vastaavaa ei lännessä
rauhan aikana ollut.
1900-luvun viime
vuosikymmenillä Venäjä oli kymmenien muiden maiden tavoin mukana valtavassa projektissa
World Values Survey. Siinä on tutkittu kansojen tunnustamien arvojen keskeisten
piirteiden ja rakenteiden kehittymistä usean vuosikymmenen aikana ja jopa
piirretty arvojen maailmankartta, jota jatkuvasti päivitetään. Siihen olen
usein viitannut (ks. Vihavainen:
Haun wvs tulokset). Ei se Venäjä meistä ihan niin mahdottoman kaukana ole.
Tänään huomaan
jopa hesarin kommentoineen venäläisten mielipideilmastoa. Jussi Konttisen ansiokkaassa
jutussa on viitattu myös tuon mainitun WVS:n käyttämiin käsitteisiin. Venäjä
oli hyvää vauhtia matkalla kohti läntistä maailmankäsitystä ennen kuin sota
keskeytti kehityksen.
Jotta
vältettäisiin primitiiviset yksinkertaistukset, on syytä antaa täysi arvo myös olemassa
olevalle suurelle sosiologisten tutkimisten korpukselle. Ei venäläinen ihminen
ole mikään kummallinen eläin, joka on niin omituinen siksi, että siltä joskus
satoja vuosia sitten(!) jäi syntymättä yksilöllisyyden idea.
Tällaisilla asioilla
on kyllä ollut merkityksensä poliittisen
tradition kehityksessä, mutta mitä ihmisiin tulee, selityksiä on aina etsittävä
lähempää ja viime kädessä vasta reaaliaikaiset asiat ratkaisevat.
Sota on asia,
joka vei Venäjän lopullisesti tai ainakin väliaikaisesti kohti suurta
regressiota. Sieltä on kuitenkin mahdollista myös tulla takaisin, vaikka suuri
muutos poliittiseen tilanteeseen onkin monen mutkan takana.
Suuri inhimillinen
kysymys kaikkialla länsimaissa ja nyt lasken tähän Venäjänkin (anteeksi!) on
kysymys arvokkuudesta, dignitas (ks. Vihavainen: Haun
dignity tulokset). Siihen liittyy tunne elämän tarkoituksellisuudesta tai
tarkoituksettomuudesta, lyhyesti sanoen ihmisarvosta.
Kun tunne omasta
ihmisarvosta on menetetty, seuraavat epätoivokuolemat, itsemurhat, alkoholismi
ja vastaavat (ks. Vihavainen: Haun
despair tulokset). Ne eivät ole suinkaan vieraita enempää Amerikassa,
Venäjällä, kuin Suomessakaan. Yleensä ne paradoksaalisesti vähenevät sotien
aikana kuten jo Durkheim kuuluisassa tutkimuksessaan havaitsi.
Venäjällä näyttää
käyneen toisin, kuten hesari tämän päivän merkittävässä numerossaan toteaa. Se
kertoo paljon nykyisestä sodasta. Mitä tulee lehden kuvituskuvaan Nevski
prospektilla istuvasta kerjäläisestä, se on kuitenkin lähinnä huvittava.
Jokainen, joka on käynyt amerikkalaisissa suurkaupungeissa
tai vaikkapa mallikaupungiksikin julistetussa Kanadan Torontossa, tietää, että
kodittomia asustelee niiden kaduilla valtavasti enemmän kuin Pietarissa tai Moskovassa.
Venäläinenkin
muistuttaa suuresti kaikkia muita ihmisiä ja tähän voisi ottaa halutessaan
otteen Shakespearen Venetsian kauppiaasta, jossa juutalainen Schylock
todistelee olevansa myös ihminen ja juuri sillähän perustelee inhottavaa
yritystään kostaa sille, jonka takia tuntee kärsineensä vääryyttä. No, ehkä
jokainen halullinen voi etsiä sen kohdan itse.
Ihmisyyteen nyt
joka tapauksessa aina kuuluu sekä hyveitä että paheita, niin heikkouksia kuin
vahvuuksia. Lähes ennen mitään muuta siihen kuuluu laumavietti: kun omaa joukkoa
koetaan ahdistettavan, syntyy solidaarisuus, joka ylittää mielekkäät rajat ja
muuttuu helposti pedonulvonnaksi (ks. Vihavainen:
Haun my country tulokset).
Se on syvästi
irrationaalista, mutta ei juuri kansallisesti erityistä. Sellaisia ilmiöitä, kuten
muitakin, on syytä pyrkiä selittämään rationaalisesti ja jopa positivistisesti
C. Wright Millsin hengessä[1]
ennen kuin lähtee etsimään niin sanottuja historiallisia selityksiä, joilla
kovin usein on heikko selitysarvo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita nimellä.