Pyhien henkilöiden päivä
Läntiset
kirkkokunnat muistavat kristinuskon marttyyrejä (All Hallows, All Saints)
syksyllä, marraskuun ensimmäisenä päivänä ja sitä edeltää All Hallows´Eve
eli Halloween, kuten se englanniksi vääntyy. Vainajien päivä eli All
Souls’ Day on sitten 2.11.
Päivä sattuu
mukavasti suomalaisen perinteisen talonpoikaisen kekrin eli keyrin
(köyrin) aikoihin, joten sen muistaminen on meilläkin on ollut luontevaa,
samoin kuin maan alle siirtyneiden sukupolvien muistaminen, kun kerran maan
antimiakin muistetaan.
Amerikkalainen Halloween
ei siis sinänsä ole meillekään vieras juhla, sen kulttuuriset muodot kylläkin.
Meksikossa näyttävät
esi-isien luurangot löytäneen mukavasti paikkansa ihmisten elämässä ja
näyttäisi siltä, ettei niihin liity erityistä makaaberia karmeutta, kun pääkallot
naureskelevat hyvässä sovussa elävien joukossa.
”Olin kerran
kuten sinä ja sinustakin tulee sellainen, kuin minä nyt olen” on pääkallon
sanoma uusille sukupolville. Sehän on mitä luonnollisin ja onkin hieman outoa,
että se onnistutaan niin usein häivyttämään mielestä. Hyvä, jos nyt edes kerran
vuodessa muistettaisiin.
Pääkallot
näyttävät koko ajan nauravan niin sanottua sardonista naurua, joka elävistä voi
tuntua vahingoniloiselta: tännehän tulette, teettepä mitä tahansa…
Merirosvolippu
tunnettiin nimellä Jolly Roger, tuon irvistävän pääkallon mukaan. Sen
nostaminen lupasi kolkkoa kohtaloa kaikille ja sen tehtävänä lienee ollut
ylimielisyydellä lamauttaminen. Voisi kyllä ajatella sen nimenomaan kannustaneen
epätoivoiseenkin vastarintaan.
Pariisin katakombien
maanalaisissa tunneleissa on valtava määrä luurankoja, ilmeisesti yli kuusi
miljoonaa. Niistä osa on usein ryhmitelty koristeellisiksi kuvioiksi ja niiden valtava
määrä aiheuttanee sen, että ne menettävät kammottavuutensa. Pääkallo on siellä
normaaliakin normaalimpi esine eikä muuta.
Nyt kuulee
kerrottavan, että tutkijat ovat viimeinkin ruvenneet systemaattisesti tutkimaan
tuota antropologista aarteistoa. Siinä mahtaa työkenttää riittää, vaikka tietenkin
on käytettävä otoksia eikä kannata yrittää muistaa jokaista vainajaa erikseen.
Vastaavia
valtavia ossuaarioita (lat. os -luu) eli luuvarastoja on esimerkiksi
Verdunin taistelukentällä. Sen sijaan Waterloon seudulta on löytynyt vain vähän
miesten ja hevosten luita. Naisten luista en muista erikseen mainitun, mutta
niiden ilmaantuminen historiankirjoituksen keskiöön lienee vain ajan kysymys.
Tuo löydösten vähäisyys
selittyy populaarihistoriallisen Historia-lehden mukaan siitä, että nuo
luut kerättiin aikoinaan luujauhotehtaiden raaka-aineeksi. Niistä saatiin hyvää
fosforilannoitetta, jollaisesta on aina ollut pulaa (vrt. Vihavainen: Haun wc
tulokset).
Osa luista ja
kaiketi jopa suuri osa, meni sen sijaan makeistuotannon palvelukseen. Sokeria
nimittäin opittiin puhdistamaan aktiivihiilen avulla ja tuota erittäin suuren
pinta-alan omaavaa hiiltä saatiin parhaiten luusta. Luuhiiltä käytetään yhä
aktiivihiilen perusaineena, vaikka nykyään osataan jalostaa sitä esimerkiksi kookospähkinän
kuoresta.
Niinpä kunnian
kentät puhdistettiin tarkoin sankareista ja heidän ratsuistaan, kuten kerrotaan
Kun tämä tapahtui vain muutamia kymmeniä vuosia hautaamisen jälkeen, on syytä
uskoa, että monet luurangot oli ensin riisuttava yhä kohtuullisen hyvin säilyneistä
univormuistaan.
Ainakin saappaiden
on täytynyt olla joskus lähes kelvollisia, elleivät hautaajat olleet ymmärtäneet
niitä korjata uusia käyttäjiä varten. Ehkäpä vain suurimmat herrat saivat pitää
saappaansa vielä tuonpuoleiseen siirtyessään.
Jokseenkin
makaaberilta tuntuu koko ajatus siitä, että vaikkapa Belgian kuuluisa
suklaateollisuus olisi hyödyntänyt ensin tunnetulla raakuudellaan kongolaisia
alkuasukkaita ja sitten vielä Napoleonin sotien vainajia raaka-aineenaan.
Arvatenkin toki tasapuolisesti rintaman molemmin puolin.
Mene ja tiedä,
miten luotettava tuo lehden juttu on. Sensaatiohan se on, joka myy,
historiassakin. Ehkäpä sentään bisnes käytti hyväkseen ennen muuta eläinten
luita ja mikäli ihmisten luurankoja sattui mukaan, ei niitäkään pois heitetty.
Näin lienee
tehty ainakin jossain päin Kiinaa, jossa saksalaisen yrittäjän Knochenmühle
pyöri joskus toista sataa vuotta sitten. Muistelen jonkin laatulehden kertoneen
siitä ja arvelleen ihmisluiden sentään olleen harvinaisuuksia raaka-aineiden joukossa.
No, Halloween on
nyt meillä kai jäädäkseen. Luterilainen pyhäinpäivä on ollut hieman ankea juhla
vuoden synkimpänä aikana, eikä meillä ole marttyyrien muistoa juuri
kunnioitettu, omaisten haudoilla vain käyty.
Mutta niin se
maailma kehittyy. Ainakin Andalusiassa voi nähdä aikuisten ihmisten ja jopa
naimaikäisten tyttöjenkin sonnustautuvan erilaisin zombie- ja pääkallokoristuksin.
Karkin tai kepposen vaatijoita en ole toistaiseksi huomannut. Eivät ne taida
hotelleihin uskaltaakaan.
Pääkalloilla on
yhä suuri merkitys kuoleman symbolina. Hiljattainhan oli muotinakin esittää
niitä myös lasten vaatteissa. Vielä
takavuosina niitä kammoksuttiin ja ne toivat mieleen lähinnä SS-joukkojen
pääkallo-osastot, jotka edustivat avoimesti maksimaalista pahuutta.
Sinänsähän
pääkallo on neutraali ja vanhassa ikonografiassa sen voi nähdä myös Golgatan
ristin juurella ns. Aatamin kallona.
Nykyinen
kaupallinen kallo sen sijaan tuntuu edustavan sitä kaupallisen kulttuurin
kaiken latistavaa henkeä, jonka mukaan myös kallolla ja sitä esittävillä
tuotteilla on vain yksi todellinen merkitys ja se voidaan laskea rahassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita nimellä.