Paperittomuuden
yöhön?
Kun tietokoneet
tulivat konttoreihin, ne vain lisäsivät paperien määrää. Niin sanotut
traktoriveroiset tulostimet, joiden paperien reunassa oli jono reikiä, suolsivat
printtiä kasoittain. Ja kukapa olisi uskaltanut jättää heiveröisen ja
turvattoman tekstinsä pelkästään koneelle, josta se saattoi yhtäkkiä pöllähtää
pois kuin tuhka tuuleen.
Verba (locuta)
volant, scripta manent, sanoi jo antiikkinen viisaus. Jokaisesta vähänkin
tärkeästä paperista ja saman tein muistakin oli otettava printti eikä pelkkä
digitaalinen jälki jossakin koneen syövereissä ollut juridisestikaan minkään
arvoinen juttu.
Paperitonta
konttoria kyllä visioitiin jo puoli vuosisataa sitten, mutta paperipinot sen kuin
kasvoivat. Dokumentti se oli, jolla oli todistusvoimaa ja pysyvää arvoa, ei
mikään bittijonojen hetkellinen muoto, jonka olemassaolon labiilisuudesta itse
kullakin alkoi olla ikäviä kokemuksia.
Mutta ajat
muuttuvat. Meilläkin on jo yhä enemmän paikkoja, joiden nimi on workery.
Se on nykyajan nomadin työpaikka ja voi sijaita missä vain. Olennainen palvelu
on kai pistorasian ohella jonkinlainen pikaruokala, jossa voi tankata sekä
tietenkin WC.
Mitään kirjastoja ei tarvita enempää kuin
tietosanakirjoja tai kieltenkään sanakirjoja, joiden tuottaminen paperimuodossa
onkin jo lakannut. Digitaalisten tiedostojen häilyväisyydestä ei enää kanneta
huolta, kun tekstit talletetaan pilveen. Odottelen vain sitä päivää, jolloin
pilvet ensi kerran haihtuvat.
Eturientolassamme
on jopa pienet lapset nyt haluttu tehdä nomadeiksi, joilla ei ole koulussa omaa
kotiluokka eikä turvallista ryhmää, tokko edes omaa johtajaa. Mikä sopii
aikuisille, täytyy olla hyvä myös lapsille, jotka ovat huomispäivän aikuisia.
Heistähän sitä oikeastaan pitääkin aloittaa, vai kuinka?
Nyt siirtyminen
paperittomaan aikaan alkaa jo olla monella alalla tosiasia. Suurin esimerkki
ovat lehdet. Kun suurimmat paperilehdet ainakin viikonlopun painoksissaan
painoivat useamman kilon kappaleelta ja niiden julkaiseminen vaati valtavan määrän
sellu- ja paperitehtaita, ovat nekin jo kutistuneet ehkäpä neljännekseen
entisestään.
Kutistuminen
johtuu mainosten vähentymisestä. Sukupolvi sitten mainostettiin vielä umpimähkään
ja mainos saattoi tavoittaa prosentin verran kohteestaan tai mennä aivan
harakoille. Suurinta osaa mainoksista ei kukaan koskaan lukenut eikä se heitä
kiinnostanut.
Nyt mainokset
ammutaan tarkin tähdäten kohti kuluttajaa internetissä, jossa algoritmi tietää,
mistä hän on tai voi olla kiinnostunut. Lehtien mainostila on vähentynyt
olennaisesti ja samalla niiden rahoitus. Suuret lehdethän saattoivat saada jopa
80 prosenttia tuloistaan mainoksista.
Kyseessä oli
äärimmäinen tuhlaus. Esimerkiksi jokaisessa viikonvaihteen numerossa oli
kymmeniä sivuja kiinteistöjen myynti-, osto- ja vuokrausilmoituksia, joita useimmat
lukijat selasivat vain muutaman kerran elämässään. Siitä huolimatta he saivat
ne yhä uudelleen ja jatkuvasti postiluukkunsa kautta kotiin, josta niitä oli
viikoittain kannettava roskiin.
Nyt tilanne on
muuttunut niin perinpohjaisesti, että paperilehdet tekevät kuolemaa jo lähes
kaikkialla. Mainostajat eivät tarvitse niitä, eivätkä siis myöskään maksa
niille ja postilaitos, joka aikoinaan palveli kaikkia ja kaikkialla tehokkaasti
ja tasapuolisesti, jakaa lehtiä vain hyvää maksua vastaan. Lehtitalojen omat
jakelut kuihtuvat ja käyvät suhteellisesti yhä kalliimmiksi tilaajien tulessa
yhä harvinaisemmiksi.
Monille riittää
jo nyt nettilehti ja vielä useammat tuntevat tulevansa toimeen ilman sitäkin.
Netissä on valtavasti myös ilmaista materiaalia, joka hyvinkin tyydyttää
sellaisten ihmisten tarpeet, joilla ei ole sen kummempaa älyllistä kunnianhimoa,
kuin kuulla, millaisia sensaatioita maailmassa näyttäisi tapahtuvan.
Metsien käytön
kannalta tämä merkitsee suurta murrosta. Suomenkin metsät tuottivat aikoinaan
valtavan määrän paperia maailman sanomalehdille, erityisesti Englantiin. Siellä
paperilehdet ovatkin yhä varsin suosittuja, mutta tuskin enää kovin kauan.
Sanomalehtipaperia
meillä tuotetaan enää varsin vähän. Sellua kuitenkin tarvitaan yhä enemmän postimyyntipakkauksiin
ja vastaavaan kierrätettävään materiaaliin. Toimistot ja lehtitalot ovat yhä pienempiä
asiakkaita.
Niille, jotka
kuvittelevat metsän häviävän, kun sitä kaadetaan, tämä on tietenkin
riemastuttava uutinen ja onhan se myönteistä koko niin sanotun luonnonkin
kannalta käyttääkseni tuota aikamme taikasanaa. Kyllä nuo suunnattomat paperitehtaat
suurine energiankulutuksineen ja päästöineen ovat ympäristöä rasittaneet. Pianpa
eivät sitten rasita.
Paperi ja siis
erityisesti sanomalahdet ovat kuitenkin olleet monikäyttöisempiä kuin
pelkästään niiden rooli uutisten, mielipiteiden ja mainosten välittäjänä edellyttäisi.
Ne ovat aineellisia hyödykkeitä, joita on käytetty lukemattomiin tarkoituksiin.
Vielä vähän yli sata
vuotta sitten sanomalehtiä saatettiin käyttää seinillä tapetin asemesta ja
vielä äskettäin niillä oli roolinsa eristeinä seinissä ja välipohjissa.
Huussipaperina ne olivat hyvin suosittuja vielä 1960-luvulla ja sosialistisissa
maissa tämä jatkui aina 1990-luvulle saakka.
Viimemainittu
käyttötapa oli lääkärien mielestä vaarallinen: paperi oli liian karkeaa ja
aiheutti päivästä toiseen käytettynä ärsytystä, joka saattoi johtaa syöpäkasvaimien
syntyyn.
Muitakin
ongelmia oli. Tunnetun neuvostoanekdootin mukaan Pravdan toimittaja oli
joskus luennoimassa yleisölle ja päätti luentonsa kysymällä: miten voisimme
parantaa lehteämme.
Yleisö vaikeni klassiseen
tapaan (narod besmovilsja) kunnes eräs nuori mies nousi ja sanoi:
käyttäkää vaaleampaa mustetta. Kun toimittaja äimisteli, hän selitti: ”meillä
on kaikilla p…seet mustana!”
Toki kaikki
tunsivat myös sanomalehtien käytön eristeenä, pakkausmateriaalina ja siivousvälineenä.
Tästä kertoo Juhan Viidingin neuvostoaikainen runo:
Laul sellest,
kui hea leht on Helsingin Sanomat
SOOME LAHE
KALDAL
Juhan Viiding
(1983)
Paremat lehte ei
tea
kui Helsingin
Sanomat.
Aknaid pesta on
hea-
täidangi anumat.
Suure sodi ma
võtan
sitsikaltsuga
ära,
Helsingin
Sanomat aga
annavad viimase sära.
Vett imeb hästi sisse
Helsingi sõnumileht
Neli akent mul pestud-
otsa ei lõpe veel leht.
Mõni lehekülg jääb mul
ikka veel alale.
Need panen
saabaste sisse ,
kui lähen
kalale.
Tässä siis
siivouksen ohella paperia käytettiin lämpöeristeenä. Muistan vielä, että 1970-luvun
alussa Suomen armeijassakin annettiin kaikille kolme numeroa normaalia
suuremmat saappaat. Mikäli tuli kovat pakkaset, voitiin niiden eristyskykyä
parantaa sullomalla varsiin sanomalehtiä.
Kuten jo
maineikas, suomalaista sukujuurta ollut generalissimus Suvorov totesi, sotilaan
oli välttämätöntä pitää ruuti aina kuivana, mutta aivan yhtä oleellista oli
myös huolehtia siitä, että jalat olivat aina kuivat ja suorituskykyiset.
Mahtava paperiteollisuutemme antoi tähän runsaat mahdollisuudet.
Ottakaamme
huomioon, että tuon Viidingin runon julkaisuvuosi oli Viron neuvostovallan
vuosi 1983 ja hesari oli vielä voimissaan. Sen etevämmyys Rahva hääl-lehteen
nähden oli ilmeinen ja sen saaminen lahden taa oli onnenpotku.
Jos Hesaria nykyisin lukisi paperilehtenä, niin perseenpyyhintä olisi kyllä sisällön puolesta paras käyttötapa sille. Mutta eihän se olisi laadukasta edes siihen.
VastaaPoistaKäsittääkseni Neuvostoliitto ei koskaan onnistunut tuottamaan hyvälaatuista vessapaperia eikä ainakaan riittäviä määriä?
"Metsien käytön kannalta tämä merkitsee suurta murrosta. Suomenkin metsät tuottivat aikoinaan valtavan määrän paperia maailman sanomalehdille, erityisesti Englantiin. "
VastaaPoistaVaikka itse osannen toista kieltä, ymmärtänen että kaikki Suomessa asuvat eivät tätä osaa, joten heille se äidinkielellä lukeminen on tärkeää jos lukevat. Kuin myös itse luen mielummin omalla äidinkielellä, mutten arvosta minkäänlaisen holhouksen tai propagandan levittämistä. (Uskonnon voi myös katsoa tästä näkökulmasta, riippuen uskonnosta. Lähetyssaarnaus on kunkin oma asia, henkilö uskoo olevansa oikealla asialla). Sitä saa tehdä, netti on sitä pullollaan, mutta ei sellaisesta pitkä ikäistä synny. Ja on näissä myös se että ne on kohdennettu sille oman valtion väestölle, jos hallinto on kyseenalainen, se tuppaa näkymään kulttuurissa.
Kuin myös jos otetaan huomioon suomenruotsalaiset hekin varmaan lukevat omalla äidinkielellään, mutta hallinto on kyllä Suomessa verotuksineen jne. Verrannollisesti Suomessa on demokratia hallintomuotona, kun taas Ruotsissa on edelleen monarkia joka toimii verotuksen kautta. Sekä myös sillä että ihmiset uskovat siihen. Taloudellinen hierarkia on eri kuin demokratiassa, eikä keskustella wokesta tai homoista. Greta Thurbergit nousevat tavallisista ihmisistä, mutta jostain hekin näkemyksensä omaksuvat. Ja kun he ovat ns. tavallisia ovat he eri tavalla "valokeilassa", toisinsanoen ei ole samanlaista pr:ää taustalla ja ajatusmaailma arvoinen on hieman erilainen, kun tuo identiteettikin on syntymässä hieman eri. Ei koko valtio odota henkeä pidellen syntymää ja ammu kolmesti jne. (Tainneet jo poistaa tämän käytännön?) Kuvitteellisesti Suomessa, henkilöä pidettäisiin jollain tasolla hieman höpsähtäneenä, lapsen syntymän johdosta.
Hiukan ohi aiheesta, mutta Juha Viiding on hieno runoilija ja myös hänen tyttärensä Elo Viiding on ansioitunut lyyrikko. Molempien tuotantoa on suomennettu. Mitä paperin kulutukseen tulee, niin vuosi sitten koin melkoisen järkytyksen etsiessäni netistä uutta kirjahyllyä vanhan tilalle. Enää ei ole yksinkertaisesti myynnissä kirjahyllyjä! Perinteisten kirjojen ostamisen pitäisi olla välttämättömyys pelkästään sananvapauden takia. Kun minulla on kirja hyllyssä, sen sensuroiminen vaatisi, että joku tulisi fyysisesti paikalle viemään sen pois. Kuulemma e-kirja"palveluistahan" on jo kirjoja poistettu kirjoja teknojättien yksipuolisella ilmoituksella.
VastaaPoista"Vielä vähän yli sata vuotta sitten sanomalehtiä saatettiin käyttää seinillä tapetin asemesta ja vielä äskettäin niillä oli roolinsa eristeinä seinissä ja välipohjissa. "
VastaaPoistaSanomalehidillä on edelleen rooli eristeenä seinissä ja välipohjissa.
Nimittäin ns. selluvilla tehdään kierrätetystä ja pieneksi silputusta paperimateriaalista - lähnnä juuri sanomalehdistä - lisäämällä siihen booria palonestoaineeksi ja ehkä jotakin muutakin. Teksti näkyy silpussa edelleen.
Selluvillan kosteuden otto- ja luovutusmekanismit ovat samat kuin puulla, joten se on aivan mainio eristeaine. Hengittää, hoitaa kosteustasapainoa, ei homhdu, haise eikä happane.
Sensijaan lasivilla ja ns. vuorivilla, joita on eristeinä paljon käytetty myös, ovat itsestään saatanasta ja paljolti homevaurioepidemian yksi juuri syy: Kun lasivilla kerran kastuu, se ei kuivu koskaan, mutta homehtuu ja haisee todella tehokkasti.
Tämä lohduksi niille, jotka kärsivät huonoa omaatuntuoa siitä, että vielä tilaavat Hesaria: kyllä se lopulta hyvään tarkoitukseen menee.
Tuli pieni epätarkkkuus, ei se Suvorov sitä ruutia maininnut, sillä hän uskoi pistimeen. Jalat taas olivat ensiarvoisen tärkeät myös hyökätessä, ei vain perääntyessä.
VastaaPoistaOliko se sitten Cromwell, joka kehotti pitämään ruudin kuivana ja housut jalassa?
Poista