sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Hurjia joka lähtöön

 

Maanikko Andalusiassa

 

Antonio Muñoz Molina, Täysikuu. Suomentanut Tarja Härkönen, Tammi 2003. 475 s.

 

Suomen kielessä sana maanikko saattaa tarkoittaa ihan harmitonta fakki-idioottia tai intohimoista harrastajaa. Venäjässä ja englannissakin sillä on pahempi kaiku. Tässä tapauksessa tarkoitan sillä himomurhaajaa, joka on tavallaan tämän kirjan keskushenkilö.

Tämän kirjan tapahtumat on paikallisesti sijoitettu Andalusiaan, johonkin pikkukaupunkiin, jossa ei mainita olevan turisteja. Päähenkilöistä toinen tulee Madridista ja toinen Baskimaasta, minkä ymmärrän hyvin merkittäväksi asiaksi.

Andalusia ei enää ole se rutiköyhä lukutaidottomien talonpoikien ja kalastajien junttila, jollainen se oli vielä pari vuosikymmentä sitten, ennen turistien tuloa, mutta jotakin tuosta vanhasta imagosta tuntuu leijailevan seudulla ja etenkin vanhemman sukupolven maailmassa.

Vanhemmat puhuvat maalaismaisesti, ajattelevat ahtaasti ja koko heidän olemassaolonsa on kirjan roistolle jonkinlainen loukkaus. Sitä samaa on myös naissukupuolen asenteissa ja tekopyhyydessä. Murhaajalla on taustansa.

Mutta kiinnostavampaa kuin murhaaja tai murhat, joita kirjassa on ainakin yksi toteutunut ja yksi yritys, on niitä selvittävän komisarion ja hänen naisystävänsä rakkaustarina.

Itse asiassa se ja sen esittämistapakaan ei ainakaan minusta ole erityisen kiinnostava muutoin, kun kulttuurin ilmentymänä, enkä voi sanoa, että se erityisemmin poikkeaisi meikäläisestä. Vanha mies herää seksuaalisesti. No entäs sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Mutta päähenkilöiden elämäntarinassa ja siihen kuuluvassa kokemusmaailmassa on paljon kiinnostavia paralleeleja suomalaisten ikätovereiden kohtaloon, mutta myös merkittäviä eroja.

Kirja on alun perin ilmestynyt espanjaksi vuonna 1997 ja näyttää kuvaavan tuolloista nykyhetkeä, johon kuuluu jo matkapuhelin, mutta ei vielä internettiä, joka toki oli jo olemassa.

Kenraali Franco oli kuollut vuonna 1975 ja hänen mukanaan hävisi ennen pitkää se reaktionäärinen ideologia, jota Espanjassa oli yritetty ylläpitää ja joka sai ilmauksensa erityisesti klerikalismissa.

Espanjaa voi pitää yhtenä niistä maista, joissa modernisaatiota yritettiin kieltää mahtikäskyllä. Neuvostoliitto ja Itä-Euroopan maat olivat samalla asialla, mutta vain paljon tehokkaampia.

Katolisuus, joka oli hyvin merkittävä osa latinalaisten maiden identiteettiä, menetti nopeasti, etten sanoisi yht’äkkiä otteensa muuallakin Euroopassa, mutta Espanjassa se oli vielä liittynyt kansalaissodan veriseen terroriin ja saanut varsin irvokkaita rooleja. Diktatuuri oli sen tukipylväänä ja sekin puolestaan palveli diktatuuria.

Joka tapauksessa tuo aika oli 1990-luvun puolivälissä vielä hyvin lähellä. Vanhan komennon arvostamat pyövelit olivat useinkin vielä hengissä, kuten asia oli Neuvostoliitossakin.

Tämä aikakausien muutos ei kuitenkaan kuulu kirjan keskeisiin teemoihin, vaikka sen päähenkilö, poliisikomisario olikin opiskeluaikoinaan toiminut ilmiantajana ja naispuolinen päähenkilö, opettajatar, taas oli olut aktiivinen vasemmistolaisissa piireissä.

Jälkimmäinen oli muuttanut Madridista Andalusiaankin voidakseen toteuttaa opetuksessaan antiautoritaarisia, emansipatorisia oppeja, edellinen taas oli paennut ETA:n terroristeja, jotka olivat uhanneet hänenkin henkeään eivätkä tehneet sitä leikkiäkseen.

Tuo nuoren opettajattaren muutto, yhdessä kiihkeän anarkistin kanssa oli tapahtunut puolitoista vuosikymmentä aiemmin eli joskus vuoden 1980 tienoilla. Neuvostoliitto oli tuolloin yhä voimissaan ja radikaalit muodit Leninistä ja Maosta Sartreen ja Che Guevaraan korvasivat urbaanille nuorelle polvelle vanhan ajattelun ja elämäntavan.

Poroporvarillisen onnen sijasta oltiin kapinallisia ja vallankumouksellisia ja päätettiin muuttaa koko maailma, omasta itsestä aloittaen.

Nyt, vain puolitoista vuosikymmentä myöhemmin koko maailma oli sitten muuttunut. Se näkyi aineellisesti vanhojen rakennusten purkamisena ja uusien rakentamisena, mutta jo myös innolla tehdyn uuden rappeutumisena.

 Suosittu puistokin oli jo vajonnut muodikkaan paseon näyttämöstä lasinsirujen ja ryteikön valtaamaksi kolkaksi.

Millaista sitten oikein oli ollut se edistyksellinen ja emansipatorinen elämäntapa, jota nuoripari oli noudattanut?

Tahdin saneli miesystävä, jonka kanssa mentiin jopa maistraatissa nopeasti naimisiin ilman sen kummempia seremonioita.

Ylkämies oli onnettomuudeksi auttamaton narsisti ja mikäli sanaa voisi käyttää, täydellinen mulkku, joka käytti vallankumouksellisuuttaan vaimonsa henkiseen nujertamiseen.

Tämä taas oli alistuva tossukka, joka ei uskaltanut edes ajatella omilla aivoillaan: ”Kuinka olisin voinut sanoa… että se niin kuuluisa Sartre-Beuvoir-pariskunta suureksi häpeäkseni herätti minussa inhoa, puhtaasti fyysistä inhoa. Beauvoir en-koskaan-pese-tukkaani -turbaanissaan ja Sartre vanhan irstailijan naamioineen, se roikkuva kostea alahuuli ja ne lahot hampaat”.

Vastarinta ei kuitenkaan ollut pelkästään naisellisen vaistomaista, jossakin vaiheessa nainen oppi ymmärtämää, että jotakin oli pielessä, kun kaikki muut vain olivat aina syyllisiä tuon jalon olennon kärsimyksiin: ”Hän on yksi niistä ihmisistä, jotka valittavat aina, että ’tässä maassa’ sitä ja tätä, tämä on paska maa, tässä maassa ei ole ainesta, tämä maa on alle arvostelun…”.

No, itse asiassa mies itse ratkaisi asian menemällä yksiin naisen parhaan ystävättären kanssa. Nyt tämä sitten jäi yksin poikansa kanssa, kunnes isä sitten teini-ikäisenä kaappasi itselleen. Hän kelpasi mainiosti poikansa isähahmoksi ja sankariksi.

No, mitäpä sanoakaan, elämä on. Vastaavia tarinoita löytää varmasti muistakin maista ja radikaalit opit tarjoavat kehittymättömälle, narsistiselle psyykelle loputtomasti aarteistoa, josta ammentaa. Näinhän se oli jo Venäjän 1800-luvun narodinikeilla.

Mutta Espanja ei ollut mikään Suomi eikä ole vieläkään. Siellä ei rajoituttu vihapuheisiin, vaan pantiin ruuti palamaan. Toki se oli 1990-luvulla jo perin harvinainen poikkeus, mutta meillähän ei vastaavaa tapahtunut lainkaan muualla kuin edistysväen mielikuvituksessa.

Joku tarina nimeltä ”Laukaus tehtaalla”, jossa havainnollisesti esitettiin yhteiskunnallisen ristiriidan muuntuminen konkreettiseksi teoksi, piti kaivaa kokonaan mielikuvituksesta, kun eläviä esimerkkejä ei ollut.

Toivokaamme nyt, ettei niitä tulekaan.

12 kommenttia:

  1. Ihmiset ovat aina olleet melkolailla samankaltaisia, kulttuuri ohjaa, mutta perusasiat ovat ja pysyvät.
    Esimerkiksi Pompeijin seinäkirjoitukset eivä juurikaan eroa Helsingin töherryksistä: "Phoebus on perseeseennussija" tai "Kaikki yöjuopot kannattavat Marcus Cerrinius Vatiaa kaupunginsihteeriksi"
    jne, jne...
    Espanja ei ole Suomi, mutta, ihmiset ovat ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee lisätä, oli siellä runouttakin, jota Eikkakin olisi saattanut arvostaa.
      Esim. Herculaneumissa oli seinäkirjoitus, joka suomennettuna oli jotakuinkin:
      Mikään inhimillinen ei ole ikuista, kun aurinko on loistanut mitä kirkkaimmin, se palaa mereen ja kuu vieroittaa meidät siltä mikä juuri oli täyttä. Niinpä myös rakkauden intohimo usein hiipuu kuin vieno tuuli.

      Poista
  2. "Toivokaamme nyt, ettei niitä tulekaan."

    Toivokamme todellakin. Tuntuu, että nykyhallitus on tavoittelemassa oppositiopuolueista ja ay-liikkeestä sellaista selkävoittoa, että siitä ei hyvä seuraa - ainakaan ensi vaaleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, SDP on puoluepäätöksellään jo yhden aseellisen vallankumousyrityksen tässä maassa jo kerran käynnistänyt.

      Poista
    2. Ja 1944-48 ratkaisevasta vaikuttanut siihen, että emme seuraneet SKDL:n viitoittamaan Tsekkoslovakian tietä. Lisäksi loi hyvinvointivaltion ja mahdollisuuksien tasa-arvon.

      Poista
  3. "Ylkämies oli onnettomuudeksi auttamaton narsisti ja mikäli sanaa voisi käyttää, täydellinen mulkku, joka käytti vallankumouksellisuuttaan vaimonsa henkiseen nujertamiseen."

    Ei mikään ainutlaatuinen henkilö radikaalipiireissa.

    VastaaPoista
  4. ”Hurjia joka lähtöön”

    Miksi venäläiset ovat superylpeitä? Kas, kun Venäjän superauktoriteetti Putin on jo vuosikymmeniä jankuttanut, että Länsi on kateellinen Venäjälle, koska Venäjä on niin iso valtio. Vuosikymmeniä on jankutettu, että Venäjä ruokkii koko maailmaa ja kaikki imevät Venäjän tisseistä elämää. Toisin sanoen, kaikki ovat velkaa Venäjälle.

    Mutta tässä onkin nyt jo gogolilainen kysymys: miksi ukranalaisuus irtosi ryssäläisyydestä niin, että Kreml aloitti oikein superverisen sodan? Nikolai Vasiljevitsh Gogol tiesi ja ymmärsi hyvin paljon. Lukekaatte.

    KGB on Kremlin sydän, torahampaat, peräaukko, yms. Koska Länsi on pahasti velkaa Venäjälle eikä ota Venäjää omaan keittiöön, saunaan, makuuhuoneeseen, jne., niin Länsi on rangaistettava. Likaista työtä saavat tehdä kaikki, paitsi hienostuneet ja sivistyneet venäläiset.


    VastaaPoista
  5. Vielä pätkä, joka tuntuu kovin tutulta: "Kaikki oli normitettua... olimme sanoutuneet irti vanhempiemme elämästä ja porvarillisista vakaumuksista ja meillä oli sääntöjä paljon enemmän kuin ennen..kun ultraortodoksijuutalaisilla. Lapset eivät esimerkiksi saaneet kutsua vanhempiaan isäksi ja äidiksi...jotta he tottuisivat toveruuteen ja jottei heistä tulisi auktoriteettisidonnaisia..."
    Joku voisi kirjoittaa nykyajan talmudin, ellei sitä ole jo kirjoitettu. Ei kuitenkaan kannata kuvitella, ettei mitään vastaavaa olisi osattu jo 1960-luvulta lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totalitarismia on syystäkin verrattu teokratiaan, ja tottahan tuo. Eräänlainen lakiuskonnon/-uskovaisuuden äärimmäinen ilmenemismuoto. Johonkin ihmisluonnon kieltämiseen se joka tapauksessa samalla perustuu. Ja tuo ajattelumalli myös vetää magneetin lailla puoleensa ns autoritaarisia radikaaleja (esim. Castro, Che, Trotski, ym ym), joiden viha auktoriteetteja kohtaan ei kumpua niinkään auktoriteettivastaisuudesta sinänsä, vaan enemmänkin siitä, että nämä vallitsevat sellaiset ikäänkuin estävät heitä itseään olemasta auktoriteetteja, ja käyttämästä valtaa... Ja mikäli tilanne muuttuu "edullisempaan" suuntaan, ei ole erityisempiä pidikkeitä viedä omaa autoritaarisuutta jopa hyvinkin sadistisiin mittakaavoihin.

      -J.Edgar-

      Poista
    2. Valtion lait ovat kumminkin hieman eri kuin uskonnolliseen perustuvat. Uskonnolliset on tapakulttuuri tyyliset eikä niitä ole kirjattu välttämättä, mutta kyllä ne yleensä paikalliset tietää, riippuen ryhmästä niin myös mahdollisesti muutkin.
      Tyylillisesti vaikka alkoholi, laillinen tuote Suomen valtiossa, mutta on uskonnollisia piirejä tyyliin lestadiolaiset ja muslimit kelle tämä voi olla tuomittavaa.
      Kun taas juutalaisten ja muslimien lakikokoelmasta voi löytää samanlaisia piirteitä toisistaan kun nuo ovat aikanaan syntyneet saman tyylisissä yhteiskuntajärjestelmissä.
      Suomen laki taas toteaa että Suomessa on uskonnon vapaus, enkä tuota itse muuttaisi. Ei voi olettaa kaikkien uskovan samoin, mutta ei sitä omaa näkemystä sovi toisille väkisin myöskään tuputtaa. Ja on tilanteita kuten vaikka hautajaiset jossa papin tai imaamin sijaan psykiatri olisi hyvin mauton henkilö.

      Poista
  6. Franco oli teoiltaan verinen diktaattori ja tragedia espanjalaisille, mutta ei malta olla miettimättä vaihtoehtohistoriallisesti, mitä olisi Espanjassa tapahtunut jos vasemmistoliike olisi siellä sisällissodan 30-luvulla voittanut.
    Olisiko siitä tullut Neuvostoliiton välimerellinen satelliitti tai ainakin liittolainen ? Vai ensimmäinen eurooppalainen sosialistisen yhteiskuntamallin laboratorio? Vai olisiko tapahtunut kuten Vietnamissa jenkkien karkottamisen ja kommunistien voiton jälkeen: jonkin aikaa kommunismia, sitten venepakolaisuutta ja sitten vaivihkaa hissun kissun häntä koipien välissä kapitalismiin ja markkinatalouteen takaisin?

    Telkussahan on pyörinyt pitkään Fancon jälkeistä aikaa kuvaava aika hyvä tv-sarja. Sille vastapari olisi voinut olla myös sarja joka kuvaisi Espanjaa sosialistien sisällissodassa ottaman voiton jälkitilaa, siis kuviteellista sellaista.
    Vallankumousromantiikka on sukupolvesta toiseen nimittäin aikamoinen ameeba.
    Oma franco olisi tod.näk. myös siltä toiselta puolelta tullut valtaan aivan samoin.
    Perustylsä perustuslaillinen demokratia ei ole riittävän seksikäs nuorille ihmisille yleensä, harmi kyllä. Pitää aina olla jokin Che vaikka kyseessä olisi minkälainen murhaaja tahansa.

    kerta rytinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein radikaalimmille aineksille voisi olla hyvä muistaa, että pitää olla varovainen mitä toivoo. Sehän voi vaikka toteutua. Harvemmin kuitenkaan juuri toivotunlaisena.

      Poista

Kirjoita nimellä.