Keinotekoisesta paratiisista ja uudesta onnen tavoittelusta

 

Arvojen muutoksesta

 

Nykyinen länsimainen tapa ymmärtää onni poikkeaa suuresti antiikin klassisista esikuvista. Eivät silloinkaan kaikki kyenneet käsittämään, mitä tarkoitti ajatus siitä, että onni merkitsee hyvettä, joka loi ihmiselle kestävän maineen monumentin ja oli kultaa kalliimpi.

Keskiaika oli vielä antiikkia suorasukaisempi. Hyveen vastakohta oli pahe, synti, ja Danten Helvetissä saivat kaikki syntiset ansaitun palkkansa, elleivät saaneet sitä jo maan päällä. Ehkäpä heille jopa kostettiin molemmissa? (vrt. Vihavainen: Haun limbosta tulokset).

On syystä huomautettu, että kristinusko vielä siinä muodossa, kuin se käytännössä esiintyi 1900-luvullakin, kantoi mukanaan keskiaikaa. Danten Jumalainen näytelmä ei silloin vielä ollut aivan toisesta maailmasta, vaikka kukaties harhaoppinen.

Aikamme suuret ja pienet moralistit ja muut kilvoittelijat pyrkivät sen sijaan täysin toisenlaisiin päämääriin, eli toisen näköiseen onnellisuuteen kuin mihin pyrittiin antiikin aikoina tai edes satakunta vuotta sitten. Entiset paheet on nyt korotettu hyveiksi.

Tämä koskee nimenomaan vanhojen kardinaalihyveiden vastakohtia: viisauden, urhoollisuuden, oikeamielisyyden ja kohtuullisuuden sijasta jalustalle on nostettu monomaaninen typeryys hyviksi julistettujen asioiden palvelemisessa, pelkuruus lauman edessä, puolueellisuus tiedonvälityksessä, politiikassa ja liike-elämässä ja äärimmäisyyksiin pyrkiminen kaikessa mahdollisessa.

Ilmiö on itse asiassa kulttuurissamme aivan läpikäyvä (ks. Vihavainen: Haun pahe tulokset).

Myös kristilliseltä kannalta arvojen uudelleenarviointi on ollut nopea ja täydellinen, mikä ei ole yllätys, kun itse kristillisyyskin on jo tosiasiassa ahdistettu kulttuurissamme marginaaliin ja sen julkinen tunnustaminen alkaa olla monessa tapauksissa lainvastaista.

Tämä on epäilemättä askel eteenpäin sillä tiellä, jolle länsimainen kulttuuri lähti jo 1700-luvulla. Minne tie johtaa, ei ole vaikea arvata. Ainakaan ei enää näytä siltä, että se johtaisi kaikkien maailman kansojen yhteiseen maailmaan, jossa vallitsee yleinen konsensus arvoista ja niiden järjestyksestä.

Päinvastoin. Ne muita kulttuureita edustavat maat, jotka vielä muutama vuosikymmen sitten olivat kiinteästi ihailleet ja seuranneet länsimaisen kulttuurin arvoja ja muotoja, ovat yhä useammin tehneet täyskäännöksen. Ajatelkaamme nyt vaikka Irania, Afganistania, Turkkia…

Myös entiselle Neuvostoliiton muhamettilaiselle alueelle on hiipinyt keskiaikainen fundamentalismi ja mitäpä voimme sanoa itse Venäjästäkään. Samoin kuin Hitlerin Saksa aikoinaan, se yrittää julistaa arkaaista toisen aikakauden oppia, johon ei usko itsekään.

Vielä puolisentoista vuosisataa sitten arvojen järjestys lännessäkin oli toinen. Näyttää siltä, että vanhan arvomaailman tuhoutuminen niin sanotussa modernisaatioprosessissa on itse asiassa tapahtunut lopullisesti vasta konsumerismin vallankumouksessa.

Venäjä oli siinäkin asiassa sata vuotta länttä jäljessä.

Tuo konsumerismi, mammonan loputon palveleminen taas on varsin tuore asia. Silmäys isovanhempiemme ja isoisovanhempiemme ajan keskeisiin dokumentteihin ei ole vailla kiinnostavuutta. Vanhaan tietysti ei ole enempää mahdollista kuin mitään syytäkään palata eikä sitä edes haikailla.

Sen sijaan sinne päin  vikaiseminen voi antaa tarpeellista perspektiiviä omaankin aikaamme.

1800-luku oli monessa suhteessa huonoa ja jopa hirmuista aikaa, jonka aineelliset reunaehdot olivat kovat. Sellaisia olivat sitten saarnatkin, joita yhtenäiskulttuurin pauloissa oleville tai vielä ankarampia herätysliikkeitä seuraaville seurakuntalaisille luettiin.

Meidän aikamme arvot eivät olisi saaneet tuon ajan moraalinvartijoilta mitään armoa. Muuan esimerkki olkoon se, miten esitettiin ahneuden synti:

torstai 4. kesäkuuta 2015

Ahneus

Ahneus

 

Mitä oikeastaan onkaan ahneus? Tämän maailman lapsille se näyttää olevan ensimmäinen hyve, jonka vajavaisuus on synneistä suurin. Eikö meidän todellinen tarkoituksemme tässä maailmassa olekin tehdä työtä niska limassa aamusta iltaan ja mielellään ilman mitään lomia, ja kehdosta hautaan, jotta menestyisimme ja olisimme markkinavoimille otolliset?

Eikö ahneus olekin se jalo ominaisuus, joka viime kädessä toimii koko yhteiskuntamme kehityksen moottorina ja jonka ansiosta kehitys ja edistys ovat niin reippain askelin tuoneet meille myös kaikkinaiset ruumiin ja hengen hedelmät vauraudesta hamaan tasa-arvoon? Konsumerismi eli vimma hankkia ja kuluttaa tavaraa sen itsensä vuoksi on muuan länsimaisen yhteiskunnan jalostama ”killer app”, kuten Niall Ferguson asian ilmaisee. Muualla se oli kauan alikehittynyt ja niinhän se ennen oli meilläkin. Yleensä talonpoikaiseen elämänmuotoon on kaikkialla kuulunut käsitys ”riittävästä” toimeentulosta, jonka ylittäminen oli synti. Lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus –samaa perhettä kaikki tyynni.

Mutta nyt on kaikki toisin. Puuttuva halu käyttää kaikki meille täällä maan päällä annettu aika rahan hankkimiseen ja sen älyttömään haaskaamiseen on julistettu kerta kaikkiaan paheeksi. Mehän teemme vähemmän työtä kuin amerikkalaiset! Ruotsalaisetkin puurtavat pitempää päivää ja palkitaan tästä hyveestään vähintäänkin jonkin Wahlroosin kauniilla kiitoksella. Mutta ei tämä vielä mitään. Kiinalaiset ja muut idän kansat ne vasta ahkeriksi ovatkin oppineet. Siellä todella kootaan aarteita maan päälle ja kasat ovat jo komeita. Otetaan siis heidät esikuviksi! Eikös olekin hyvä niin?

Vanhan kansan edustajana minusta on aina tuntunut, että tässä nyt jokin niin sanotusti mättää ja ottaakseni asioista selvän, avasin kirjoistani kallisarvoisimman, isovanhempieni aikoinaan perintönä saaman ja edelleen jälkipolville luovuttaman Raamatun, sen, jota koristaa Gustave Dorén kuvitus.

Pelkkä vilkaisu hakemistoon auttoi minua ymmärtämään, missä me tänä aikana oikeasti menemme ja mihin suuntaan. Tuo lahjomaton ja poliittisesti aivan epäkorrekti kirja, jota ei ole laadittu kenenkään mielistelemiseksi kertoo ahneudesta, tuosta viheliäisestä taipumuksestamme seuraavaa:

Ahneus. Se on tytymätöin tavarain halu ja sopimatoin kokoominen. Ahneutta ja tytömättömyyttä pitää vihattaman seuravaisten syitten tähden:

-Jumala käskee tytyväisyyden ja varoittaa ahneudesta

-ahneuden karttaminen ja tytyväisyys on suuri rikkaus

-on se pyhäin oikea omaisuus

-ruumiillisen elämän lyhykäisyys ja kuolevaisuus pitää meitä ahneudesta peljättämän

-Ylönpalttisuus on vahingollinen autuuden esteeksi ja ei mihinkään hyödyllinen

-Vatsan murheella ei saada mitään aikoin

-ahneus, viimeisen maailman suuri synti

-se on synti, joka vissimmän kadotuksen myötänsä tuo

-se on synti, joka kutsutaan epäjumalan palvelukseksi

-se on pakanallinen synti

se on hulluuden synti, joka ahnetta itse vahingoitsee

-se on synti, joka maan ja valtakunnan turmelee: erinomattain, koska se esivallan tykönä löytyy

Ahneet ovat tytymättömät:

-vahingoitsevat itsensä

-öykkävät tavarastansa

-vetävät, Jumalan vihan, rangaistuksen ja kirouksen päällensä

-ahneus on pahuuden synti

-sen tähden saattaa se paljo syntiä matkaan

-jumalan ja hänen sanansa ylönkatseen

-armottomuuden

-vääryyden, valapattoisuuden ja valheen

-murhan ja tapon

-kavaluuden ja petoksen

-ahneus tuo myös rangaistuksen myötänsä ahneille

-sydämmen surettavaisen murheen ja levottomuuden

-kansan kiroilemisen ja pahan puheen

-ahneen huoneen hävityksen ja hänen tavaransa hajotuksen

-iankaikkisen kadotuksen

Ahneuden hillitsemiseksi pitää vatsamurhe pantaman pois

-voittohimo tukahdutettaman

-tutkittaman ja ajateltaman kuolevaisuutta

-uskollisesti rukoiltaman

-maailman rakkautta vastaan

Ahneuteen ovat vikapäät olleet:

-Laban,

-Bileam

-Achan

-Samuelin pojat

-Saul

-Nabal

-Achab

-Gehasi

-se nuori mies

-Judas

-Ananias ja Saphira

-Simon Velho

-Felix

 

Siinä terveisiä itse kullekin. Miltäpä tuntuisi Rinteestä, Lylystä ja muista sankareista saada nimensä listan jatkeeksi?

Ahneus, kuten naisvaltikka, matkaansaattaa onnettomuuden jo tässä ajassa. Se tuo valtakuntain tuhon. Pois se nyt meistä, koska uhkaa surkein tuho! Apage, Satana! Vade retro!

Nykyisessäkin maailmassa ahneuden synnillä on toki myös kriitikkonsa: siihen liittyvä konsumerismi hukuttaa maailmamme tarpeettomaan krääsään ja aiheuttaa lopulta sen itsemurhan, joka on onnettomuuksista suurin mahdollinen.

Mutta mitäpä saarnat vaikuttavat arkipäisässä? Menkääpä suuriin ostoskeskuksiin katselemaan, jos haluatte tietää. Omatunto saattaa ehkä joskus joillekin kolkutella siitä hyvästä, että he ovat menneet ostosparatiisiin nauttimaan hedelmiä, jotka olisi parempi jättää koskematta.

Mutta kyllä ne vain maistuvat miljoonille ja miljardeille päivästä toiseen. Yrittäkääpäs sulkea paratiisin portteja…