Venäjän aasialaistuminen
Joskus noin vuonna 1985, kun
perestroikae ei vielä ollut, tai en merkitystä vasta arvailtiin, tuli
vieraaksemme Helsingin yliopiston Historian tutkimus- ja
dokumentaatiolaitokselle iäkäs (94-vuotias), mutta ketterä akateemikko Isaak
Izrailevitš Mints, joka oli nuoruudessaan osallistunut Venäjän kansalaissotaan
ensimmäisen ratsuarmeijan komissaarina. Asianmukaisesti hevosen selässä, kuten hän
kertoili.
Nyt hän oli johtava Venäjän
vallankumouksen tutkija ja löysi Valtionarkistosta jopa itselleenkin aivan
uutta materiaalia, mistä silminnähden innostui.
Vieraalle järjestettiin tilaisuus
myös pitää yliopistolla luento ja aiheekseen hän ilmoitti ”Venäjän rooli
ensimmäisessä maailmansodassa” tai jotain sinne päin.
Hyvin temperamenttisen esityksen kohokohtana
joka tapauksessa oli, kun hän kertoi, miten Venäjän nuorten miesten uhrautuvuus
pelasti Pariisin. Ellen erehdy, tulkkasin esitelmän, mikä ei sinänsä ollut
vaikeaa tekstiä, mutta saattoihan se olla, että se olisi ollut kärsimys
kuulijoille, ellei heillä olisi ollut tilaisuus samaan aikaan seurata
esitelmöitsijän vauhdikasta ja jopa sentimentaalisuuteen yltävää oraatiota.
Mitä itse eritelmän aiheeseen
tulee, siinä kerrottiin, miten saksalaiset olivat omaksuneet ns. Schlieffenin
suunnitelman strategiaksi, jonka avulla voisivat pärjätä Ranskan ja Venäjän puristuksessa
sitten, kun sota joskus tulisi ja tietenkinhän se tuli.
Ideana oli, että Saksa
ylivertaisenyleisesikuntansa laatimalla huipputehokkaalla mobilisaatiosuunnitelmalla
pystyisi ensin kehittämään ylivoiman lännessä ja lyömään Ranskan. Sen jälkeen
voitaisiin koko armeijan voima suunnata hitaasti mobilisoivaa Venäjää vastaan
ja lyödä sekin vuorollaan.
Suunnitelma oli vähällä onnistua ja
saksalaiset olivat Marnella jo varsin lähellä Pariisia. Samaan aikaan kuitenkin
venäläiset olivatkin yllättäen pystyneet kehittämään massiivisen hyökkäyksen
Itä-Preussissa ja se pakotti saksalaiset viemään länsirintamalta apujoukkoja
itään.
Sen vuoksi Pariisi kesti. Tuhannet
ja taas tuhannet venäläiset nuorukaiset kuolivat Tannenbergissä, mutta he
pelastivat Pariisin, huokasi Mints pateettisesti ja teki vaikutuksen nuoriin
kuulijoihinsa.
Tannenbergin taistelussa, jossa yhtenä
suurena venäläisten päällikkönä Rennenkampfin ja Samsonovin ohella toimi
suomalainen kenraali Sirelius, venäläiset siis lyötiin perin pohjin, mikä antoi
Sinhufvudille ja muillekin suomalaisille uskoa siihen, että voisimme pelastua
russifikaatiolta Jumalan ja Hindenburgin avulla.
Mutta ei venäläisiä vielä lyöty.
Vasta Helmikuun vallankumous teki Venäjä armeijasta ensin kyvyttömän ja Lokakuun vallankumous hävitti
sen lopullisesti. Siihenhän Lenin oli pyrkinytkin ja sai sitten vuosien 1917 ja
1918 vaiheessa todeta, ettei Venäjällä ollut enää armeijaa. Pakko oli siis
tehdä, kuten Saksa sanoi, siitä oli turha valittaa.
Tuossa vaiheessa voitiin kokea
maailmanhistoriallisen murroksen tuntu. Saksa ja länsivallat taistelivat yhä elämästä
ja kuolemasta, mutta Venäjä, joka oli ollut keskeinen osa ympärysvaltojen
rintamaa, oli astunut sivuun, siis lyhyesti sanoen pettänyt Euroopan.
Mannerheimin kaltaiset Venäjän
taantumuksellisen ancien régimen palvelijat olivat tympääntyneinä jättäneet
vanhan Venäjän armeijan jo vuonna 1917 tai potkittu sieltä pois. Uuteen
puna-armeijaan, joka muodostettiin vasta vuonna 1918 he menivät vain pakolla, elleivät
voineet kohtaloaan välttää.
Venäjä oli vuoden 1918 alussa joutunut
kummalliseen välitilaan; se ei ollut enää mukana maailmansodassa eikä siellä
vielä käyty kansalaissotaa. Kelvollista hallintoakaan ei maassa ollut, vaan sen
sijaan epämääräisen rosvojoukon valta, joka saattoi vain lähetellä matruusiosastoja
sinne, missä vaati käskyjään kunnioitettavan.
Juuri tässä tilanteessa Aleksandr Blok
innoittui kirjoittamaan mahtavia kielikuvia käyttelevän runonsa ”Skyytit” (Skify),
joka arvoituksellisen ja törkeänäkin pidetyn ”Kaksitoista” -runon ohella on
hänen kuuluisin tuotteensa.
”Skyytit” on moneen kertaan
suomennettukin, mutta otetaan tähän hieman alkutekstiä:
Скифы
Панмонголизм! Хоть имя дико,
Но нам ласкает
слух оно…
Вл⟨адимир⟩ С⟨оловьев⟩
(Vladimir Solovjov: Panmongolismi!
Kuulostaahan se hurjalta, mutta kylläpäs vain sen sointi hivelee…)
Мильоны — вас.
Нас — тьмы, и тьмы, и тьмы.
Попробуйте, сразитесь с нами!
Да, скифы — мы! Да,
азиаты — мы,
С раскосыми и жадными очами!
Te ootte miljoonat- me oomme myriadit,
koettakaapas vain te käydä
tappeluun!
Niin, skyyttejä me oomme,
pojat Asian,
ja ahnein vinosilmin katsomme!
Blok selittää, että skyytit olivat
uskollisten orjien tavoin suojanneet aina Eurooppaa, joka taas oli ahneesti katsellut
idän aarteita ja odottaneet hetkeään.
Venäjä oli sfinksi, jonka
arvoitusta Eurooppa ei ymmärtänyt ja jota sieltä käsin katsottiin vihaten ja
rakastaen. Sellaiseen rakkauteen ei Eurooppa ollut pitkään aikaan enää kyennyt.
Mutta venäläisten rakkaus oli
polttavaa ja pystyi tuhoamaankin. Nyt heitä voitiin vielä pitää ystävinä. Mutta
jos ei niin ei, myös Venäjä kykeni petokseen. Menkööt vain eurooppalaiset itse nyt
Uralille kohtaamaan mongolit. Tuota taistelua elämästä ja kuolemasta skyytit tulevat
vain katsomaan sivusta ”viirusilmillään” (Своими узкими глазами.). Ja hunnit tuhoavat sitten lännen ja syövät ihmislihaa.
В последний раз — опомнись, старый мир!
На братский пир труда и мира,
В последний раз на светлый братский пир
Сзывает варварская лира!
Viimeisen kerran, nyt kuule
vanha Eurooppa,
saat työn ja rauhan juhlaan
kutsun
Viimeistä kertaa veljelliseen
juhlaan
sua kutsuu barbaarinen lyyra!
Millä tavalla läntinen Eurooppa
sitten olisi muka voinut lyödä bolševikkien kanssa veljenkättä ja miten Aasia
muka konkreettisesti uhkasi tuolloin länttä?
Ei tietysti mitenkään ja Solovjovin
mielestä komealta kuulostanut panmongolismi kuului vain runouden
maailmaan. Eiväthän venäläiset mongoleja ole, eivätkä sellaisiksi tule, vaikka
kuinka haluaisivat. Kuitenkin myös heidät maalasi Blok aasialaisiksi. Ainakin
he olivat vallankumouksen ja Btrest-Litovskin rauhan myötä hylänneet eurooppalaisen
roolinsa ja antoivat saksalaisten (”hunnien”) hävittää länttä.
On joka tapauksessa totta, että
niin sanotun ”keltaisen vaaran” käsite oli syntynyt jo Venäjä-Japanin sodan
myötä ja se häämöttää myös niin Venäjän kuin lännen uhkana myös ennen
maailmansotaa kirjoitetussa Andrei Belyin Pegterburg-romaanissa.
1930-luvulla Oswald Spengler sitten
kirjassaaan ”Ratkaisun vuosia” osoitti mahdollisimman selvästi, että Aasia tulee
voittamaan Euroopan sivilisaatioiden kilpailussa jo pelkästään taloutensa voimin.
Mikä sitten voisi olla Venäjän
kohtalo idän ja lännen välissä?
Luen parhaillaan akateemikko Igor Šafarevitšin
esseekokoelmaa Russki narod v bitve tsivilizatsii (Venäjän kansa
sivilisaatioiden taistelussa), jossa kirjoittaja jo vuonna 2004 (huom!) sanoo:
Lännen suurin vahvuus ei ollut sen teknisissä saavutuksissa,
vaan sen ainutlaatuisessa kulttuurissa. Siellä venäläiset tutustuivat
Vergiliukseen ja Homerokseen, siellä heitä vetivät puoleensa Descartesin ja
Leibnizin ideat… Mitään vastaavaa ei länsi kykene nykyään tarjoamaan.
Korkealaatuinen taide loppui sieltä jo 1800-luvulla … fyysis-matemaattinen
maailmankuva saatiin periaatteessa valmiiksi 1900-luvun alussa…luomiskyvyn loppua
merkitsee, kun kaikki intellektuaaliset voimat keskittyvät tekniikkaan.
Vastaavanlainen oire on imperialismi ja sen yritykset luoda ’maailmanvaltaa’…
No sitähän se Venäjäkin nyt
yrittää, enkä ole kuullut sen kulttuurin noususta uuteen kukoistukseen. Venäjä
on myös valkoinen ja sellaiseksi jää ja se liittyminen Aasiaan olisi absurdi
ajatus.
Euroopalle Venäjä kyllä on
kääntänyt selkänsä, mitä se ei tehnyt edes vuonna 1918. Silloin, päinvastoin,
vallankumous Euroopassa oli sen suurin tavoite, kunhan sitä kyettäisiin
aseellisesti auttamaan.
Joka tapauksessa myös nyt on Blokin
kuuluisalla runolla kaikupohjaa. Se ainakin kuulostaa entistä koemammalta. Itä
on nyt Venäjää lähempänä kuin koskaan ja se on kovin suuri ja mahtava.
Luultavasti se myös pelottaa.
Schlieffenin suunnitelma oli tuomittu epäonnistumaan siitä hetkestä lähtien kun sitä ryhdyttiin toteuttamaan. Se kun oletti että kaikki menee niinkuin on suunniteltu eikä ottanut huomioon "sodan usvaa", huonoa tiedonkulkua ja viivästyksiä.
VastaaPoistaNiin, sodissa ja erikoisoperaatioissa ei missään eikä koskaan kaikki onnistu lähellekään, niin kuin on suunniteltu. Se on varmaa. Tulee mieleen Haanpään eräs viisaus ihmis-pölvästistä. " On tämä maailma! Jos taivas ei anna hallaa, niin ihminen järjestää elämänsä niin, että nälkä ei ole koskaan ole kaukana...Korpisotaa-novellissa Haanpään henkilö kuulostelee, kuinka jossakin kaukana nakuttavat pikapyssyt, niin kuin maailmaan ylle ommeltaisiin jotakin uutta ja kestävää...
PoistaPeter Wilsonin ja Martin Van Creveldin mukaan Schlieffenin suunnitelma ei ollut koskaan lähelläkään onnistumista, sillä siitä lähtivät pyörät irti jo suunnitteluvaiheessa. Marne oli Saksalle ja erityisesti ylimieliselle yleisesikunnalle niin nöyryyttävä ja katastrofaalinen tappio, että se salattiin saksalaisilta koko sodan ajan; elokuun 1914 kolossaalisesta epäonnistumisesta saatiin Saksassa tietää tipoittain vasta sodan jälkeen.
Poista"Vieraalle järjestettiin tilaisuus myös pitää yliopistolla luento ja aiheekseen hän ilmoitti ”Venäjän rooli ensimmäisessä maailmansodassa”
VastaaPoistaSääli, että Mints ei puhunut Venäjän sisällissodasta: Marnen ihmeen tausta tiedettiin jo ennestään, mutta Venäjän sisällissodasta ei suomeksi ollut yleisesitystä ennen A. Beevorin teosta. Se, että bolshevikit ja puna-armeija voittivat sisällissodan ei ollut itsestään selvää lukuisten valkoisten armeijojen keskellä. Moskovan, joka oli Venäjän rauteiden solmukohta, hallinta taisi olla ratkaiseva tekijä bolševikkihallinnon "uutuudenviehätyksen" ohella.
Lausuiko Mints asiasta mitään?
Ei esitelmässään. Illallispöydässä kertoili anekdootteja komentajista. Myös Isaak Babel oli ollut hänen tuttujaan.
Poista"Mikä sitten voisi olla Venäjän kohtalo idän ja lännen välissä?"
VastaaPoistaJos taitavasti korttinsa pelaisi, voi heikoimilla resursseillaan toimia ratkaisevana vaa'ankielenä USA:n ja Kiinan valtakamppailussa taikka yhteistyössä EU:n kanssa voisi syntyä ihan oikea Euraasian yhteisö. Putin ei pelaa, vaan ajautuu Kiinan vasalliksi, ei ole everstiluutnantista strategiseksi sodanjohtajaksi.
Eihän sitä tiedä, että vaikka Putin onkin onni ja tuuri "kollektiiviselle lännelle", niin kuin Putin usein länttä luonnehtii? Nimittäin Putin ei ole kiinnostunut Venäjän kehittämisestä, muuhun kuin sotaan ja kaaokseen ja nyrkin heilutteluun! Eihän Leningradin jätkä edes käytä internettiä tai edes tietokonetta! Kun tuon tason diktaattori heiluu vallan kahvassa, Venäjän kansalaisyhteiskunta ja sen kaikkinainen kehitys jää pahasti taka-alalle. Puhutaan tekoälystä ja kvanttitietokoneista, ja kuten tunnettua, Mooren laki tekee tehtävänsä, ja jos Venäjällä sen sijaan sorvataan kranaatteja kolmessa vuorossa, niin ei hyvältä näytä? No, kasvattaahan se BKT:tta, kuten kasvattaa sekin, kun joku rikkoo ikkunan, ja joku toinen sen korjaa! Pian tulee neljä vuotta aktiivista sotimista täyteen, ja tuo aika on todellakin pois venäläisten tulevaisuudesta. Sanoisinpa että hirmuista!
PoistaSkenaarioita on...Ja, sattumuksen mahdollisuudet ovat lukemattomat, sodassa. On sotaa edeltävät propagandat ja sitten sen jälkeinen propaganda - jonka sanelee voittaja.
VastaaPoistaJos nyt ääneen toivotaankin Trumpin ja Putinin syrjään astumista, sille on pitävät perusteensa: Trump poukkoilee oman narsisminsa pyörteissä ja Putin luo valhehistoriaa, tukeakseen omia, päättömiä tavoitteitaan.
Mikään ei ole muuttunut.
Hitlerin jälkeisessä Saksassa - ja maailmalla - taivasteltiin Drittes Reich:n kristinuskon vastaisuutta. En kuitenkaan itse ymmärrä, miksi meidän täytyisi, lapsesta lähtien tankata raamattua, vaikka en natsi olekkaan. Ja, mahdollisesti jatkamaan sitä Teologisessa tiedekunnassa.
Se että Lootin vaimo käpristyi suolapatsaaksi Gomorran porteille, on se vain vanhaa tarinaa, ei jumalallista ilmoitusta, joka pitäisi ulkoa opetella peruskoulussa.
Ps En minäkään, nimestä huolimatta, ole metsän jumala, jonka edesottamuksiin tulisi tarttua....