Vanhan radikaalin
käsikirja
Bertrand Russell,
Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä. Suomentanut Kyllikki Sutinen.
WSOY 1951. 272 s.
Bertrand Russell (1872-1970) oli ylhäistä
sukua ja John Stuart Millin kummipoika, joka henkilökohtaisesti tutustui moniin
Viktorian ajan kuuluisuuksiin, mukaan lukien pääministeri William Gladstone, joka
teki häneen erityisen suuren vaikutuksen.
Hän jutteli myös Leninin kanssa, jonka morbidia
dogmaattisuutta kauhistui, hän kuului Bloomsburyn älykköjen lähipiiriin (ks. Vihavainen:
Haun bloomsbury tulokset ) ja nousi 1900-luvun analyyttisen filosofian yhdeksi
kirkkaimmista tähdistä. Vuonna 1950 hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon.
Russell ei suostunut pitämään analyyttistä
filosofiaansa vain spesialistien herkkuna, vaan osallistui innokkaasti
ajankohtaisiin keskusteluihin kulttuurista, politiikasta ja arvoista. Hän
herätti erityistä huomiota saarnatessaan toisen maailmansodan jälkeen -ja toki
sitä ennekin- pasifismia ja
aseidenriisuntaa.
Jo 1930-luvulla hän herätti suurta
paheksuntaa teoksellaan ”Avioliitto ja moraali” (Marriage and Morals 1929,
suom. 1951), jossa hän ei rajoittunut vain avioliiton kysymyksiin, vaan halusi
kumota käytännöllisesti katsoen kaikki seksuaaliset tabut.
Tämä tapahtui aikana, jolloin jopa erilaisia
normaalin seksuaalisuuden kuvauksia sensuroitiin ankarasti kaikissa länsimaissa
ja muualla vielä enemmän. Elämänsä lopulla Russell ainakin sai nähdä vapaan
seksin tulemisen länsimaisen kulttuurin normiksi. Vielä1950-luvulla oltiin
kaukana siitä.
Russell kritisoi reippaan hilpeästi myös uskontoa, mikä oli yhä
suurimmassa osassa Eurooppaa ja Amerikkaa ja muuallakin vielä paljolti niin lainsäädännön
kuin tabujen suojaamaa. Niinpä esimerkiksi Englannissa sen, joka halusi dosentin
tointa, tuli vielä 1800-luvun toisella puoliskolla ensin vannoa uskollisuutta
anglikaanisen kirkon 39 artiklalle.
Russell oli myös suuri naisten ystävä ja
pilkkasi kaikkia niitä ennakkoluuloja, jotka yrittivät selittä naiset miehiä
vajavaisemmiksi olennoiksi.
Kun kaikki nuo yllämainitut näkemykset otetaan
huomioon, ei ole yllättävää, että Russell oli myös suuri häntäheikki, womanizer,
jonka oma perhe-elämä ei ollut ihan niin harmonista kuin suurelta kasvatusopin
ja kasvatuksen filosofian harrastajalta olisi voinut toivoa.
Kaikkia yllä mainittuja asioita Russell
saarnasi nyt käsillä olevassa pienessä esseekokoelmassaan, jonka nimi muuten
englanniksi on ”Unpopular Essays” -taas yksi osoitus hänen sarkastisesta huumoristaan.
Hän valittelee, että näissä esseissä saattaa olla joitakin lauseita, joita
poikkeuksellisen heikkolahjaisen kymmenvuotiaan olisi vaikea ymmärtää. Muille
ne olivat selvää tekstiä.
Muistan lukeneeni tämän kirjan
lukiolaisena ja vuoden on täytynyt olla 1963. Silloin se teki minuun suuren
vaikutuksen ja lainasin oitis myös ”Avioliiton ja moraalin” sekä ”Etiikan ja
politiikan”. Niiden lukeminen oli huippujännittävää ja poikkeuksellisen nautinnollista.
Nauraakin sai paljon.
Russellin esseiden muuan suuri viehätys on
kirjoittajan kuivan sarkastinen huumori, joka tuntuu kumpuavan suoraan hänen
ajattelunsa lahjomattomasta logiikasta. Sain sen käsityksen, että Russell
yksinkertaisesti pyrkii selkeään ajatteluun ja vetää siitä vastaansanomattomat
johtopäätökset. Koko maailma tuntui jopa petollisen yksinkertaiselta.
Koska kirja oli kerran ollut minulle niin
tärkeä, päätin lukea sen uudelleen nyt, parin sukupolven mittaisen tauon
kuluttua. Elämys oli kiinnostava. Monet kirjan lauseet olivat kyllä suorastaan
muistissani ja nokkelat ”reductio ade absurdumiin” perustuvat johtopäätökset
paikallaan. Kuitenkaan kirja ei enää tehnyt lainkaan samaa vaikutusta kuin
joskus ennen.
Osittain syy on tietysti ilmeinen ja
henkilökohtainen. Olin 63 vuotta sitten ollut teini-ikäinen pojankloppi, jonka ajankohtaisiinkin
ongelmiin filosofi tarjosi valmiita ja vakuuttavia ratkaisuja. Kaupan
päällisiksi hän vielä selitti, millainen olisi järjen mukaan nykyistä parempi maailma ja miten sinne voisi päästä ja tuli
pyrkiä.
Muutos ei kuitenkaan johdu vain oman
vaatimattoman henkilöni kasvusta eli vanhenemisesta. On vähintään yhtä tärkeää,
että aikakausi todella on muuttunut.
Se mikä vuonna 1963 tuntui huimanrohkealta
ja sitä todella olikin, on nyt, vuonna 2026 joko yleisenä normina tai ainakin normaalin
piirissä. Uskonnolliset kysymykset eivät enää kiinnosta ketään, tai ainakaan tyhmempiä
eli enemmistöä ja täydellinen vapautuminen koskee nykyään koko seksuaalinormistoa.
Vain sodan suhteen näemme yleisen
militaristisen pölkkypäisyyden ottaneen pasifismin kaikki muodot
kuristusotteeseensa ja nousseen paljon suositummaksi vaarallisemmaksi kuin se
oli vielä 1950-luvulla.
Tämä Russellin kirja, joka pari sukupolvea
sitten oli omaa taustaansa vasten yhtä kirkkaan älyn ilotulitusta ja edusti myös
radikalismin huippua, on nykyään kokoelma latteuksia. Se on enimmäkseen tuota
yhtä ja samaa ”aropohjaa”, jonka oikeaksi todistaminen ei tule kenellekään edes
mileen -valuitettavasti.
Eipä nyt kuitenkaan kiirehditä iloitsemaan
suuresta edistyksestä ennen aikojaan. Russell lähtee koko ajan tinkimättä
siitä, että sivistyneiden kansalaisten velvollisuutena on seurata järjen
johtopäätöksiä, ajatella moitteettomasti ja pyrkiä yleiseen hyvään sen sijaan,
että juoksisivat irrationaalisten muotien ja yleviksi naamioitujen alhaisten
vaistojen ja kiihdyttävien tunteiden perässä.
Älymystöön itsensä lukeva aikalaisemme toki
allekirjoittanee tuon ylläolevan epäröimättä. Mutta käytännössä hän taitaa yhä
useammin jäädä kauas Russellin saarnaamasta ihanteesta.
Russell lähtee siitä, että ihmisen ei pidä
ripustaa aivojaan narikkaan missään vaiheessa, ei edes silloin, kun hän tietää
varmasti ajavansa hyvää asiaa. Hän ei saa kuvitella, että hänen ajamansa asia
olisi ehdottomasti ja ikuisiksi ajoiksi se koko totuus, josta ei voi
keskustella ja jota ei voi kritisoida.
Russell hyökkää voimallisesti kaikkea
dogmatismia vastaan ja riepottelee eri lajien dogmaatikkoja, joilla epäilemättä
on hyvä käsitys itsestään ja asiastaan, mutta jotka eivät edes ymmärrä, mitä
tieteellinen ajattelu tarkoittaa. Monet aikamme surkuhupaiset esimerkit (vrt.
esim. KKO:2026:27) viittaavat siihen, että ”tieteestä” tehdään joukko dogmeja. Tieteen
kuvitellaan tarjoavan ihmisille ehdottomia totuuksia, joiden kiistäminen on rikos
ja joiden loukkaajat siis tulee asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Russell ei voi kyllin alleviivata sitä,
ettei ihmiskunnan tiedossa ole absoluuttista ”totuutta” ja sen takia on aina
saatava arvostella kaikkia väittämiä. Mikäli argumentit ovat huonoja, ne voidaan
ja tulee kumota vasta-argumenteilla, mutta mikäli niiden sijasta aletaan
käyttää valtion väkivaltakoneistoa, ollaan älyllisen hölynpölyn piirissä ja sen
seuraukset voivat olla hyvin vakavat.
Esseessään ”älyllisen hölynpölyn
pääpiirteet” Russell puhuu paljon sellaisista kuvitelmista, joiden mukaan nimenomaan
valkoinen rotu olisi muita korkeammalla tasolla synnynnäisten ominaisuuksiensa
ansiosta. Hänen mielestään asiasta ei ole vakuuttavaa tutkimustietoa. Mikäli
sellaista saadaan, on se tietenkin hyväksyttävä.
On kiinnostavaa havaita, miten kirjoittaja
kertoo havainneensa erityisesti typerämpien maanmiestensä taholta alentuvaa ja
pilkallista suhteutumista vieraisiin rotuihin, esimerkiksi kiinalaisiin.
Intialaiset ovat hänen mielestään myös joutuneet tällaisen moukkamaisuuden kohteeksi
ja panneet sen kovin pahakseen.
Luulen, että hän on oikeassa, vaikka
esimerkiksi Kiplingiä lukiessa voisi kuvitella toisin. Toki Kipling ei ollutkaan
mikään tavallinen Tommy Atkins, vaan toinen englantilainen kirjallisuuden nobelisti.
Nykyään lienee vaikeaa löytää sellaisia
ihmisiä, jotka täysin vakavissaan pitäisivät ns. mongolirotuun kuuluvia ihmisiä
jotenkin alempiarvoisina. Yhä murskaavampi noin viiden vuosikymmen aikana karttunut
todistusaineisto puhuu päinvastaisesta. Sen, joka on tutustunut vaikkapa
Kiinaan, on pakko tehdä omat johtopäätöksensä.
Jokaista kirjaa on luettava sen oman
aikakauden perspektiivistä käsin. Bertrand Russell ja hänen kirjansa ovat
olleet niin tärkeitä länsimaisen kulttuurin toisen maailmansodan jälkeisen
muutoksen välineitä ja heijastajia, että niiden todellista merkitystä on tuskin
vielä edes ymmärretty.
Tuo noin viimeisten sadan vuoden mittaan
tapahtunut kehitys ei varmastikaan ole ollut joka suhteessa hyvää ja
tutustuminen nykyajan älymystöön toisi varmasti Russellille katkeran pettymyksen.
Nyt maaiklma tarvitsisi jotakuta hänen
mittaistaan julkista intellektuellia, joka pystyisi yhtä terävästi näkemään ne
älylliset ja moraaliset ansat, joihin oma aikakautemme on lankeamassa ja osoittaisi
keinot niiden välttämiseksi.
Muistaakseni tuohon Filosofiaa jokamiehelle- teokseen sisältyy myös essee "Orjuutettujen hyveellisyydestä". Se sisältää muutamiakin erittäin hyviä huomiota & argumentteja koskien juurikin erilaisia uhridiskurssin ja -kulttuurin ilmenemistapoja ja -muotoja, ja taitaa muutenkin olla tänään huomattavasti ajankohtaisempi kuin kirjoittamisaikaan. No joltisenkin varmaa lienee, että jos sitä nyt yritettäisiin julkaista, niin johonkin sensuuriin sekin tod.näk. juuttuisi, koska ns. Yleiset Syyt...
VastaaPoista-J.Edgar-
On se siellä. Kyllä julkaisu varmasti onnistuu, mutta sehän on vettä hanhe. selkään.
PoistaYdinaseiden vastaisessa rauhanliikkeessä me tietenkin ihailimme Russellia, hänhän kokosi tiedemiesten Pugwash-yhteisön, jossa varsin korostetusti tuli julki se, miten mahdoton yhtälö oli tiedemiehet -- poliitikot -- militantit.
VastaaPoistaChristopher Nolanin elokuva Oppenheimer kertoo tarinan atomipommin valmistamisesta ja siitä, miten mahdoton tuo tilanne valtapelin eri roolien yhteen sovittamisessa oli. Käteen jää vain jotain absurdia. Onko se huumoria.
Russellin matematiikkakirjaa en ole lukenut. Hänen teoksistaan varsinaisen vaikutuksen teki minuun "Länsimaisen filosofian historia", jonka mottona hän esittää vaatimuksen, joka vapaasti muisteltuna on suunnilleen, ettei filosofeja saisi irrottaa ajastaan ja yhteyksistään, vaan nähdä heidät aina aikalaisajattelun kontekstissa. Jos tämä ottaa tosissaan, monumentaalisesta teoksesta jää väkisin käteen varsinkin kohta, jossa hän kuittaa "filosofisena lastentautina" sen, etteivät antiikin kreikkalaiset osanneet ratkaista kysymystä miksi esine A näytti esineen B rinnalla suurelta, mutta esineen C rinnalla pieneltä. Tämä todellakin oli heille käsittämätön juttu.
Mutta mikään lastentautihan se ei ollut, vaan koko ideajattelun ydin -- idea, todellisuuden pysäytyskuva, oli tajunnallisesti juuri jotain, joka oli itsessään olemassa ja sisälsi oman totuudellisuutensa ehdot -- niinpä ominaisuudet olivat itsenäisiä ehtoja kuvassa, koot laatuja samoin kuin kaikkien muidenkin sanaluokkien fokukset -- juuri tämä todellisuuden kuvankaltainen ominaisuus on se eurooppalaisen tajunnallis-tiedollisen hahmon- ja käsitteenmuodostuksen ominaisuus, jonka kehitystä meidän on seurattava yli aikakausien jotta ymmärtäisimme miten nykyinen varsin erityislaatuinen "kartesiolainen järkemme" on kehittynyt.
Mutta nähdäkseni sitä ei kukaan filosofeistamme tätä nykyä tee. Jostain syystä jotkut ovat jopa väitelleet teologisessa tiedekunnassa.
Filosofiasta on von Wrightin jälkeen tullut julkisuushakuisten narsistien pintaliitoa. (Käytän sanaa "narsisti" koska von Wright käytti sitä)
Russelliin tietysti törmää myös yhteyksissä jos syventyy Wittgensteinin elämään ja ajatteluun. Russell piti itseään filosofien filosofina, mutta vaikka hän oli Wittgensteinille suojelija, hän ei koskaan ymmärtänyt suojattinsa ajattelua. Edes matemaattinen tai aksiomaattinen ajattelutapa ei näitä kahta yhdistänyt. Päinvastoin kuin Russellista, jonka opillisiakin tekstejä on tosiaankin helppo lähestyä, minulta kesti melkein koko elämän päästä Wittgensteinista pinnalle. Hänen suhteensa piti palata varhaisvaiheen "Tractatukseen", joka todella on eurooppalaisen ajattelun kannalta enemmän yhteyksiä ja juonilankoja sisältävä yritys kuin "Investigations"--kooste, jota toki on käytetty jos jonkinlaiseen aatteelliseenkin puoskarointiin.
"etteivät antiikin kreikkalaiset osanneet ratkaista kysymystä miksi esine A näytti esineen B rinnalla suurelta, mutta esineen C rinnalla pieneltä. "
PoistaEi tuo siihen nähden ole ihmeellistä, etteivät he myöskään osanneet ratkaista matemaattisesti - vaikkakin arkijärjellä - kuuluisaa Achilleus ja kilpikonna -paradoksia, joka edellytti vasta 1600-luvulla kehitettyä indifferaalimatematiikkaa. Kun ajattelun välineitä ei ollut, niitä ei ollut.
""Kun ajattelun välineitä ei ollut, niitä ei ollut.""
PoistaNiinpä. Juuri "ajattelun välineiden" -- työkalujen -- historiaa meidän tulisikin kirjoittaa -- siis jonkinlaista "ajatushistoriaa" (Crane Brinton) -- jotta meille hahmottuisi nykyistä selvempi kuva siitä, kuinka eriperusteisia maailman suuret kulttuurit voivat toisiinsa nähden olla, ja kuinka myös oman kulttuurimme eri aikakausina ajattelumme on ollut ei vain määrällisesti, vaan laadullisesti erilaista.
Antiikin kreikkalaisten merkillisestä ideakuva-miellemaailmaailmasta on toki filosofioiden historioissa paljonkin mainintoja, mutta syvällisempiä tajunnantiloja on aika harva nerotyyppi jäljittänyt. Sanoisin, että sellaiseen työhön ei riitä koulufilosofiamme, vaan tarvitaan esimerkiksi kulttuuriantropologiaa, kielifilosofiaa, syvyyspsykologiaa ja -sosiologiaa, sekä tiedonalojen rajat ylittämisen kykyjä, jotta ihmisen laji- ja kulttuurihistoriaa edes perustavanlaatuisesti pystyttäisiin hahmottelemaan.
Uuden ajan uudet tiedonalat -- luonnontieteet ja ihmistieteet -- ovat nyt noin kahdensadan viime vuoden aikana ajatustyökaluillaan muuttaneet maailmaa ja ihmisen elinehtoja miljoonakertaisesti sen, mitä ne olivat muuttuneet lajin koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana. Silti tätä tosiasiaa, toistan: tosiasiaa ei edes mainita missään kouluopetuksessamme.
Ja akateeminen väki on sortunut kulttuurirelativismiin, koska näin se välttää kajoamasta laji- ja kulttuurihistorian pohjalta nouseviin kehityskysymyksiin. Se on surkeaa sukeltamista sukanvarteen.
Mainitsin tuon antiikin kreikkalaisten ajatusongelman lähinnä siksi, että Russell siinä kohden niin karkeasti rikkoo omia sääntöjään -- siinähän on kyse nimenomaan ideakuviin perustuvan miellemaailman omalaatuisuudesta, joka tulee ymmärrettäväksi vain omaa kulttuurista aikakauttaan vasten tarkasteltuna. En tietenkään väheksy hänen järkeään, mutta mielestäni tässäkin käy hyvin ilmi, miten aikalaisen järki jää kiinni omiin aikalaispremisseihinsä. Russell oli mieltynyt matemaattiseen mallintamiseen, ja matematiikassa on jotain ajattomuuteen ja ikuistamiseen pyrkivää -- ja on todellakin outoa -- ja ajatteluttavaa -- ettei Russellin ja Wittgensteinin välille syntynyt yhtään syvempää filosofista ymmärrystä, vaikka ajattelun aksiomaattisuus olisi siihen tarjonnut pohjaa.
"Esseessään ”älyllisen hölynpölyn pääpiirteet” Russell puhuu paljon sellaisista kuvitelmista, joiden mukaan nimenomaan valkoinen rotu olisi muita korkeammalla tasolla synnynnäisten ominaisuuksiensa ansiosta. Hänen mielestään asiasta ei ole vakuuttavaa tutkimustietoa. Mikäli sellaista saadaan, on se tietenkin hyväksyttävä."
VastaaPoistaVaikea kysymys.
Miksi Afrikka on takapajuinen. Miksi siellä ei ole keksitty mitään ihmiskunnanan kehityksen kannallta oleellista?? Ydinvoima, konetekniikka, etc. Neekeriys ??
No, eihän tuosta tokikaan voida voida puhua, sosiaalisita syistä...En pysty näkemään muuta syytä, varsinkin kun maahanmuutto keskittyy länsimaihin. He kertovat että heillä on siihen oikeus???
Joutomiehiä on Malmin torilla, joka arkipäivä.
Muistan lukeneeni, että yksi syy takapajuisuuteen oli isojen vetoeläimien puute. Tsetse kärpänen levitti unitautia joka vaikutti eläimiin ja ihmisiin? 1914 koko Afrikassa oli noin 120 milj. asukasta, sitten tuli länsimainen lääketiede ja vuonna 2100 Afrikassa on 4,5 miljardia asukasta.
PoistaMinusta Diamond Jaredin kirja Tykit.. bakteerit selittää asian tyhjentävästi. Tällä taisi olla esimerkkinäkin sarvikuonoratsuväestä valloittamassa Roomaa.
PoistaJared Diamondin kirja Tykit, taudit ja teräs on rautainen annos yleissivistystä. Jos olisin opetusministeri, yrittäisin saada sen pakolliseksi materiaaliksi lukioihin.
PoistaSe minkä Diamond jättää vähemmälle huomiolle (poliittisesti korrektisti?) on se, että kansojen älykkyydessä todella on huomattavia eroja, ja niillä on selvä korrelaatio varakkuuteen ja yleiseen kehittyneisyyteen. Tatu Vanhasen kirjassa Globaalit ongelmat on tästä perusteelliset taulukot. Tämän mukaan korkein ÄO on Singaporessa ja Hongkongissa 108, sitten seuraavat molemmat Koreat, Japani ja Kiina. Matalimmat lukemat noin välillä 64-72 löytyvät Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.
"Muutos ei kuitenkaan johdu vain oman vaatimattoman henkilöni kasvusta eli vanhenemisesta. "
VastaaPoistaKyllä tuossa on merkittävä syy. Sen vuoksi monessa antiikin kulttuurissa oli virkoihin alaikäraja ja vanhojen neuvosto, niiden joita ei voitu höyryttää kaikilla uusvanhoilla kotkotuksilla.
"Monet aikamme surkuhupaiset esimerkit (vrt. esim. KKO:2026:27) viittaavat siihen, että ”tieteestä” tehdään joukko dogmeja. Tieteen kuvitellaan tarjoavan ihmisille ehdottomia totuuksia, joiden kiistäminen on rikos ja joiden loukkaajat siis tulee asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen."
VastaaPoistaEi pitäisi provosoitua, mutta provosoidun kuitenkin: ei KKO katsonut, että tiede olisi ehdoton, dogmaattinen totuus vaan, että Räsänen esiintyen nimenomaan lääkärin roolissaan väitti, että vieläkin nykytiede pitää homoseksualismia kehityshäiriönä, mikä ei THL:n mukaan vastaa nykytieteen käsitystä. Tuollaista väitettä pidettiin homoja loukkaavana. (Sen sijaan kristittynä tämä sai aivan vapaasti pitää homoseksualismia syntinä (ja häpeänä).
"... nykytiede pitää homoseksualismia kehityshäiriönä, mikä ei THL:n mukaan vastaa nykytieteen käsitystä."
PoistaTässähän juuri "tieteestä" tehtiin dogmi, jonka perusteella sitten tuomittiin.
Tiede on aina avoin sille, että sen paradigmat haastetaan. Jos ei noin, se on idelogia. Haastamisen kriminalisointi on todella synkkää totalitariaa.
Naurettavimpia argumentteja "totuuden" perusteeksi on se, että "yli 90 % tutkijoista on sitä mieltä, että ...".
Oma erikoisuutensa on sekin, että oikeus osasi noin tarkkaan eritellä sen, milloin Räsänen puhui vakaumuksesna edustajana ja milloin hän taas ei puhunut sen edustajana.
Uskomatonta sopaa koko päätös. Päätös ohittaa kaikki länsimaisen tieteellisen ja toisaalta oikeudellisen perinteen kulmakivet.
Provosoituu nyt pois vain.
PoistaTHL ei tunne tässä asiassa tieteellistä totuutta sen enempää kuin muutkaan tässä maailmassa.
Se, että homous on poistettu tautilukituksesta, on pelkkä byrokraattinen päätös ja epäilemättä järkevä ja perusteltu. Se, että KKO ryhtyy rankaisemaan rikoslain erittäin koviin rikoksiin liittyvän lain mukaan mielipidettä, joka ei vastaa nykykäsitystä, on uskomatonta.
Ja homoja loukkaavana pidettiin puhumista "kehityshäiriöstä" (jollainen ei siis "tieteen" mukaan voi olla kyseessä, näyttää KKO päätelleen kaikella tieteenfilosofisella asiantuntemuksellaan) ja se mainittiin myös "poikkeavuutena".
"Poikkeavuuden" tunnusmerkit täyttyvät satavarmasti tilastotieteen ja logiikan perusteella eikä ns. oikeustiede voi asiaa muuksi muuttaa.
Pelkään pahoin, että kovin määrätietoinen yritys löytää nyt edes jostakin kuviteltu "loukkaus", jota voisi käyttää tuomion perusteena johti muutaman juristin tässä kovin kauas normaalista säädyllisyydestä poikkeavaan lain tulkintaan, joka on tehnyt erittäin pahaa vahinkoa maamme maineelle oikeusvaltiona -itse tämän jutun kärsivää osapuolta nyt unohtamatta.
Ja, kuten ulkomaisissa kommenteissa on todettu, jo itse prosessin tolkuton pituus , jota tuskin voi perustella millään tarpeella löytää lisää asiaa selventäviä tosiasioita, on tosiasiassa merkinnyt rangaistusta -tässä tapauksesa rangaistusta normaalista ja asiallisesta puheenvuorosta perhepolitiikasta käytyyn keskustekuun ja vieläpä kansanedustajan toimesta tehtynä.
Oikeusjuttujen kohtuuttomasta venymisestä on maamme oikeuslaitos jo ennenkin saanut moitteita.
Onpa kiinnostavaa nähdä, mitä EIT sanoo. Itse puolestani en kiinnitä erityisisä toiveita sen tervejärkisyyteen, mutta ehkä se nyt sentään tässä asiassa joutuu toteamaan, että jossakin se raja on.
Noh, jäädään odottamaan EIT:n ratkaisua ja itse siirryn lukemaan Jonathan Haidtin kirjaa Oikeamielinen- miksi hyvät ihmiset riitelevät politiikasta ja uskonnosta (Terra cognita). Jospa sieltä löytyy vastaus...
Poista"Nyt maailma tarvitsisi jotakuta hänen mittaistaan julkista intellektuellia, joka pystyisi yhtä terävästi näkemään ne älylliset ja moraaliset ansat, joihin oma aikakautemme on lankeamassa ja osoittaisi keinot niiden välttämiseksi."
VastaaPoistaKyllähän niitä on, mutta joutuvat valtavirtanarratiivissa heti paitsioon ja demonisoiduiksi ihan järjestään. Identiteettipolitiikka hallitsee.