Epäilyttävä porukka

 

Kaikki Suomen miehet

 

     Pitää nyt aluksi kehua tasavallan presidentti Stubbia, ettei vallan kuviteltaisi minun pitävän häntä täydellisenä pölvästinä, mikä nyt sinänsä tuskin maailmoja mullistaisi.

     Stubbin aloite kansainvälisen politiikan instituutioiden kehittämiseksi siten, että ne ja siinä joukossa erityisesti YK vastaisivat paremmin muuttuneita olosuhteita, oli rohkea ja hieno ja osoitti kykyä ja uskallusta laajojen perspektiivien ymmärtämiseen.

     Mutta tällä kertaa en puhu siitä vaan sen sijaan hänen jonkinlaisesta vetoomuksestaan Suomen miehille, joita hän näköjään halusi estää tappamasta ja pahoinpitelemästä naisia.

     Asiahan on ehdottomasti kannatettava ja lainsäätäjämmekin on sen asianmukaisesti noteerannut, tosin siinä muodossa, ettei ketään saa tappaa eikä mistään syystä.

     Edes valtio ei lain mukaan saa meillä enää niin tehdä, vaikka J.-J. Rousseau piti asiaa yhteiskuntasopimuksessa myönnettynä valtiovallan erioikeutena par excellence ja Rousseau nyt sentään oli nykyaikaisen valtioajattelumme isä.

     Valtiomme ylin edustaja, tai ainakin rankijärjestelmämme primus, katsoi siis oikeaksi ja tarpeelliseksi kehottaa yhtä kansalaisten kategoriaa eli miehiä noudattamaan lakia ja nimenomaan yhden toisen ryhmän eli naisten suhteen.

     Koska maassamme miehet tappavat ja pahoinpitelevät suhteellisesti hyvin paljon miehiä ja samaa tekevät myös naisemme, on pakko havaita, että jotakin kummallista ja epätasa-arvoista tässä lähestymistavassa on.

     Miksei presidentti voinut paheksua kaikkea laitonta toisten ihmisten tappamista pahoinpitelyä ja vaikkapa samalla mainita, ettei laillista tappamista meillä edes olekaan. Miksi tikun nokkaan asetettiin nimenomaan miespuoliset kansalaiset, joukossa tietyenkin myös presidedntti itse, mikä ehkä hukan lisää asian tasapuolisuutta.

     Se olisi tullut kuitenkin paremmin esille, jos hän olisi sanonut vaikkapa eräänlaisen rukouksen tapaan: ”älkäämme siis, enempää minä kuin muutkaan miehet, tappako taipahoinpidelkö koskaan ketään naista millään perusteella, niin totta kuin Jumala minua auttakoon!”

    Tuossakin muotoilussa jää kuitenkin kaikumaan tietty falskius. Onko muka jollakin tavalla hyväksyttävämpää, jos tuollainen törkeä rikos kohdistuu miehiin tai muunsukupuolisiin ja onko se muka sallittavampaa, mikäli nuo toiset ryhmät ovat asialla?

     Minusta vastaus on harvinaisen selvä ja olisin pitänyt presidentin arvon ja aseman kannalta sopivampana, jos hän olisi vedonnut lainkuuliaisuuden tärkeyteen yleisesti ja noiden henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten moitittavuuteen erityisesti. Nythän sitä on usein vaikea havaita oikeusistuimissa annettujen tuomioiden perusteella.

     Samalla hän olisi voinut huipentaa sanomansa dakalogin viidenteen käskyyn (venäläisessä raamatussa se muuten on kuudes käsky (ks. Vihavainen: Haun idolien aikaan tulokset ).

     Siis: älä nyt ainakaan tapa! Aina ajankohtainen on myös käsky ”Älä varasta”, ainakaan kohtuuttomasti ja keskimäärin sangen hyviä ovat muutkin, mutta toki kaikkea ei tarvitse koskaan sanoa kerralla, eikä voikaan.

     Tuota tasavallan presidentin ja hänen kintereillään  tuon mainitun kehotuksen allekirjoittaneiden muiden miesten kaikille miehille suunnattua, prima facie hyvin kummallista ja valikoivaa kehotusta/vetoomusta lukiessa tulee mieleen, että siinä ilmenee sangen uusi ajattelutapa, jota voisi kutsua sosiologiseksi tai peräti sosiologistiseksi.

     Olemme jo jättäneet taaksemme sen ajan, kun kaikkien oletettiin, klassisen liberalismin hengessä, olevan tasa-arvoisia yhteiskunnan jäseninä ja valtion kansalaisina, lain edessä ja politiikassa.

     Silloin ei tuijotettu siihen, toteutuiko tasa-arvo esimerkiksi tilastollisesti, vaikkapa siten, että kaikille, siis myös taustaltaan toisistaan poikkeaville henkilöille taattaisiin samanlainen toimeentulo, sama prosenttiosuus erilaisissa rikos- ja rangaistustilastoissa, samanlaiset arvosanat koulussa ja yliopistossa ja niin edelleen.

     Nyt, kun olemme siirtyneet sosiaalista (”todellista”) tasa-arvoa korostavaan ajatteluun, ei monille enää riitä, että esimerkiksi oikeudessa, tiedotusvälineissä ja politiikassa kaikki olisivat samalla viivalla eli saisivat viiteryhmästään riippumatta samanlaisen kohtelun.

     Kuten Oswald Spengler totesi, me länsimaalaiset olemme kulttuuriltamme niin sanotusti faustisia ja näemme maailman ympärillämme ongelmana, jonka ratkaiseminen on nimenomaan meidän harteillamme, tavalla tai toisella. Samalla olemme kaikki myös jo sosialisteja ja lähdemme siitä, että asioiden saattaminen oikealle tolalle tapahtuu yhteiskunnan toimin.

     Kuitenkin asioiden muuttaminen pelkillä saarnoilla tehoaa valtiossa yhtä heikosti kuin jatkuva nalkuttaminen tehoaa avioliitossa.

     Ei itsestäänselvyyksien jauhaminen tuo mitään uutta ihmisten tietoisuuteen siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä sallittua ja mikä ei.

     Mikäli saarnatessa heitetään samalla varjo jonkin tietyn yhteiskuntaryhmän ylle, ollaan arveluttavalla tiellä. Jos nyt tällä kertaa tarinan konnana on miessukupuoli, voi se seuraavalla kerralla olla jokin tietty kansallisuus, joka on yliedustettu joissakin väärissä asioissa.

     Itse asiassa näin täytyykin tapahtua. Ellei vastaavaa ”vihapuhetta” sovelleta muihin ilmeisiin kohteisiin, jää jäljelle vain se johtopäätös, että taas kerran on syytön valtava enemmistö nostettu aivan ansaitsemattomasti syntipukiksi.

     Ainakin minä toivon, ettei tämän puheen edustama formaatti enää saisi jatkoa.