lauantai 30. syyskuuta 2017

Purjelaivat



Purjelaivojen uusi tuleminen

Pietariin mennessä tulee ensimmäisenä urbaanina alueena vastaan Lahtan kaupunginosa, ellei Siestarjokea lasketa, sehän kuuluu ns. kurortnyi rajoniin.
Saapumisen Lahtaan huomaa viimeistäänkin siitä liekin näköisestä talosta, joka on Euroopan korkein pilvenpiirtäjä. Mihin sellaisia tarvitaan, en tiedä. Ehkä siihen, että ihmiset ihmettelisivät, miten tuohonkin on ollut varaa ja halua syytää rahaa. Siinä tapauksessa kyseessä voisi olla jonkinlainen sijoitus näyttöarvoon ja siis imagoon, joka lienee nykyään sitä todellisinta varallisuutta.
Joka tapauksessa aivan tämän talon naapurissa sijaitsee telakka, jolla on jo muutaman vuoden ajan rakennettu linjalaivaa, siis purjelaivakauden taistelulaivaa. Kyseessä on 1:1 replika Pietari Suuren aikaisesta 54 tykin sotalaivasta nimeltä Poltava. Se tehdään vanhaan tapaan, lähinnä lehtikuusesta. Toki jonkin verran uutta tekniikkaa käytetään, mutta valmiina siitä tulee kolmensadan vuoden takaisen edeltäjänsä tarkka kopio.
Moni varmaan kysyy, mihin tällaistakin oikein tarvitaan ja osittain vastaus saattaa olla sama kuin tuon pilvenpiirtäjän kohdalla. Historian elävöittäminen on kuitenkin myös laivan tehtävänä, toisin kuin talon.
Itse asiassa kyseessä ei ole ainutlaatuinen projekti. Parhaillaankin seilailee maailman meriä Pietari Suuren aikaisen fregatti Shtandartin kopio, tosin hieman alkuperäisestä pienennetty versio, joka on meilläkin usein käynyt.
Onhan meillä käynyt myös ruotsalainen Itä-Intian kävijä Götheborg, mahtava, 58-metrinen kopio 1700-luvun laivasta, joka todella myös teki samanlaisen purjehduksen kuin esikuvansa. Oli se aikoinaan myös vastaava Finland-niminen laiva.
Maailmalla näitä siis on. Mikäli samaan joukkoon hyväksytään modernit purjelaivat, paisuu se aika suureksi, kuten Tall Ships’ Racessa voidaan nähdä. Aikamoinen mastometsä oli Kotkassa ja varmaan Turussakin viime kesänä.
Hyvin monet maailman maat ovat panostaneet purjelaivoihin. Suomi on poikkeus sikäli, ettei meillä ole rakennettu raakapurjeisia valtamerialuksia. Kahvelipurjeisia kuunareita, jaaloja, jahteja ja kaljaaseja kyllä riittää. Ja kyllähän sellaisillakin tuotiin maahamme monet suola- ja kahvisäkit aikanaan niin Välimereltä kuin Etelä-Amerikasta.
Mutta eipä meillä enää ole Suomen joutsenen tapaista laivaa purjehtimassa maailman meriä ja kertomassa ilosanomaa kaukaisesta pohjolan maasta, jolloin, kuten laulussa kerrottiin:
sai kuulla maailma kummakseen
miten täälläkin taistellaan,
hyvän, kauniin, oikean voitollen
ilojuhlina riemuitaan!

No. Taidetaanhan meistä nykyään tietää jo kylliksi muutenkin. Olihan se Joutsen aika suurellinen paatti pienen valtion rahoitettavaksi. Mutta sopi se hyvin imagoomme joka tapauksessa. Meillähän ilmeisesti oli jonkin aikaa maailman suurin purjelaivasto.
Tämä taisi olla etupäässä ahvenanmaalaisen Gustaf Erikssonin ansiota, hän kun osteli halvaksi käyneitä mahtavia tuulennaukujia, jotka sitten purjehtivat pitkiä pasaatituulten reittejä esimerkiksi Australiaan.
Asianharrastajat maailmalla tuntevat nämä vaiheet ja sitäkin oudommalta kai vaikuttaa, että nykyään meillä ei ole mitään perinnepurjelaivaa.
Sitä paitsi perinteemme ulottuvat paljon viime vuosisataa pitemmälle. Toki niitä pitkän linjan purjehtijoita oli jo 1700-luvulla ja merta kynnettiin jo aiemminkin. Rannikon kaupungit, jotka nyt ovat kovin vaatimattomia, saattoivat varustaa todellisia laivastoja.
Tällaisiahan oli Uudellakaupungilla, Raumalla ja muilla Pohjanlahden rannikon kaupungeilla aina Ouluun saakka. Mutta oli niitä muillakin.
Loviisan vierassatamassa, suola-aittojen seassa on pieni, mutta kiinnostava merimuseo, joka kertoo tämän kaupungin varsin maineikkaasta merihistoriasta. Erityisen kirjasen museo on julkaissut niistä, jotka purjehtivat Kaukoitään ja sieltä edelleen Venäjän Amerikkaan eli Alaskaan.
Loviisan merenkulun myöhempää suuruutta edustaa Ragnar Nordström, jonka tarina osoittaa, ettei merenkäynti välttämättä tee ihmisestä juuretonta kosmopoliittia.
Mutta tuo Amerikan-vaihe, joka liittyi suuriruhtinaskunnan aikaan, on mielestäni kiinnostavin. Monet suomalaisetkin seilasivat kaukaisille merille saalistamaan valaita ja hylkeitä, joista saatiin sen ajan öljyä –valaistukseen.
Se oli kovaa elämää ja juuri siihen elämänpiiriin liittyy myös Jack Londonin romaani Merisusi. Siihen liittyy myös Rudyard Kiplingin Laulu kolmesta hylkeenpyyntialuksesta, jonka Yrjö Jylhä on iloksemme suomentanut teokseen Hallitse Britannia! Kehotan tutustumaan siihen. Kipling kertoo, miten Venäjä koetti suojata rantojensa rikkauksia ulkomaalaisilta:
Laki moskoviitin on ankara,
tuho uhkaa sen uhmaajaa
Hänen Sumuisen meren saariltaan
ei hylkeitä pyytää saa.

Jenkit ja monet muut uskaliaat kiellon rikkojat saivat mädäntyä Vladivostokin tyrmässä ja syljeskellä hampaitaan keripukin kourissa. Suomalaiset olivat kuitenkin erikseen.
Tämä johtui tietenkin siitä, että kuuluimme samaan valtakuntaan ja laivamme kantoivat siis samaa lippua kuin venäläisetkin.
Kuten Max Engmanin kiintoisassa kirjassa Suureen itään, kerrotaan, suomalaisia valaan- ja hylkeenpyytäjiä oli Venäjän Kaukoidässä runsaasti, aina Kamtsarkalla saakka.
Kun maailmankuulu ex-maanmiehemme Nordenskiöld ensi kerran saapui maihin Beringin salmen jälkeen, häntä tervehti joku landsman Paraisilta: ”Jaså, det måste vara herr Nordenskiöld själv, eller hur!”
Itse asiassa en muista, mitä sanoja käytettiin, joten keksin tuon yllä olevan repliikin itse, mutta itse asian pitäisi oleman tosi.
Suomalaisten kaukopurjehtijoiden toiminta Kaukoidässä oli varsin vilkasta. Vladivostokin lahden kartoitti suomalainen meriupseeri Jägerskiöld ja Vladivostokin perustamisessa kapteeni Höökillä (капитан Гек) oli tärkeä roolinsa, joka vieläkin siellä tunnetaan.
Mutta olihan niitä suomalaisia merimiehiä kaikkialla. Itse Kalle Aaltonen rehvasteli:
ja kysy joka kaupungiss’ neekerien,
missä käynyt on Suomen ”boys”,
ja näytä sitten joukosta sellainen,
jok’ ei kanssani ryypännyt ois!

Entisajan merimieselämä, ennen konttilaivojen ja supertankkereiden tuloa, kului paljolti satamissa ja merimiehet olivatkin ajan todellisia kosmopoliitteja, joilta yleensä myös sujui ainakin engelska ja usein muutama muukin kieli. Rotuennakkoluuloista ei ainakaan laulujen perusteella ollut tietoakaan, erivärisellä seuralla sen sijaan kerskailtiin.
Mutta nyt ei taida Suomen lippua enää juuri löytää Itämerta kauempaa? Short Sea-yhteydet pelaavat hyvin Euroopan satamista eikä meillä kohta ole edes kotimaisia Ruotsin- tai edes Viron laivoja.
Kuitenkin maamme on riippuvainen merenkulusta ja taitaa meriklusteri teollisuudessakin menestyä kohtalaisesti.
Sen sijaan tietoisuutemme merellisestä menneisyydestä tuntuu hyvin heiveröiseltä. Olisikohan siinä asia, johon kannattaisi panostaa?  Harvalla maalla on yhtä hienoa merihistoriaa, mutta eipä sitä kansainvälisessä seurassa, esimerkiksi Tall Ships’ Racessa huomaa!
Purjelaivasäätiön Helena on söpö ja varmaankin hyvä purjehtija, mutta entäpä, jos meillä olisi ihan oikea purjelaiva? Pieni fregatti tai edes priki? Brigantiini? Eikö John Nurmisen säätiö ole asiasta innostunut? Entä Ilkka Herlin ja Koneen säätiö? Purjevoimaa puhtaiden merien puolesta? Siinä ilmaiseksi hyvä tunnus!
Vai onko se vain niin, ettei ole asiasta innostuneita ihmisiä? Jos meillä oli varaa 1700-luvulla rakentaa pilvin pimein komeita purjelaivoja, niin ehkä nyt tänäkin päivänä voisi köyhä maa-parkamme, ponnistuksensa yhdistämällä, saada aikaan edes yhden?

11 kommenttia:

  1. Ai ei ole Suomessa rakennettu raakapurjeisia valtamerialuksia? Entäpä Toppilan veistämössä Oulussa 1871 rakennettu Toivo? Sehän oli takiloitu alun pitäen fregatiksi, mutta muutettiin myöhemmin parkiksi.

    VastaaPoista
  2. No tarkoitus kyllä oli sanoa, että ennen tehtiin vaikka kuinka, mutta juuri nyt ei ole.

    VastaaPoista
  3. Miksi капитан гек eikä капитан хек?

    VastaaPoista
  4. Se on se vanha tapa, oli Gelsingforsia ja Gansia, jopa Gitler. Nykyään taitaa jo olla luovuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli juuri siksi piti sano Herliniä Gerliniksi. Taisi tuo "Herlin" venäjäksi viitata miehen sukuelimiin?

      Poista
    2. Voi olla. Sitä en ole kuullutkaan.

      Poista
  5. Gekillä on oma osastonsa Vladivostokin Arsenev -museossa, koska toi sinne merimatkoiltaan alkuperäiskansojen esineistöä. Kapitan Gekiäkin merkityksellisempi oli utöläinen Otto Lindholm, joka perusti kauppahuoneen (komea talo pääkatu Svetlankalla), eli valaanpyynnillä, laivayhteyksillä Japaniin ja San Fransiscoon, toimi kaupungin hallinnossa monessa tehtävässä ja söi keisari Nikolain juhlapöydässä (1903). Ensimmäiset valokuvat Idän Valtiaasta otti turkulainen Schoultz. Muutama muukin suomalainen siellä oli Etholenistä ja Furuhjelmista merimiehiin. Muistona nykyisin on Gekin patsaan lisäksi mm Gekin, Egersheldin ja Lindgolmin lahtea. Ja se tärkein kokemus: tasa-arvoinen yhteiskunta Gekin johdolla Strelokin lahdessa koko haaksirikon vuoden kuluttua 1871. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta ei toiminutkaan, vaikka ennen miehet oli rautaa ja laivat puuta. Hii-o-hoi.

    VastaaPoista
  6. Miksei Suomen Joutsen purjehdi? Varallisuudesta se ei liene kiinni? Jotenkin tuntuu, ettei historiaa oikein ymmärretä, tai siitä ei tiedetä. Että ottaisi sieltä imagon rakennusainekset, eikä veikkaisi väärää hevosta ja nyhjäisi tyhjästä. Purjelaivapalvelus olisi myös mainiota opetusta tuleville kippareille ja merikadeteille. He osaisivat sen jälkeen arvostaa jotain sellaista, mitä ei nykyisin opeteta missään. Kuunnelmassani Kukoistavan runouden aikaan aihe on esillä. Vanha merikapteeni miettii siinä Suomen Joutsenen pienoismallin äärellä miksei laiva seilaa? Kuunnelma käsittelee historiattomuutta sen kautta. Juttu on kaiketi Ylen Areenalla kuunneltavissa. Kiitos aiheen esille nostosta. Tänään seilattiin höyrylaivalla Saimaalla. Se on melkein kuin purjehdusta.

    VastaaPoista
  7. Maakrapuna olettaisin, että raakapurjealaukset taitavat olla järjestään parhaimmillaan tradewindereitä eli käsittääksnei sopivat parhaiten syvänmeren myötätuulipurjehduseen esim. tasaisilla pasaatituulilla.

    VastaaPoista
  8. Näin olen itsekin ymmärtänyt. Joskus olen ollut raakapurjealuksessa ja takilan rauhallisuus on silmiinpistävää. Toisaalta kiipeilyhomat ovat hankalia, joten usei niitä ei varmaankaan haluta tehdä.

    VastaaPoista
  9. Meillähän on perinnepurjealus Jakobstads wapen,tosin nyt rapistuneessa kunnossa.

    Meksikon Yhdysvaltain laivastolla on iso täsytailoitu koulupurjelus, joka usein on osallistunut Tall Ships Raceen.(Kerran Helsingin edustalla se yleisön pettymykseksi ei nostanut purjeitaan). Meksikon laivaston vahvuus on n. 56.000 miestä.

    Venäjän laivastolla (jotain 138.000 rekryyttiä ja upseeria) on usempia raakapurjealuksia. Yhden mastoon olen kiivennyt Turussa kesällä 2003. Tanskankin laivasto osallistui Tall Ship Raceen, kahdella n. 45 -jalkaisella hyvin kauniilla mahonkisella purjeveneellä.


    Purjelalus af Chapman on kiva retkeilymaja Skeppsholmilla. Kerran olen siellä yöpynyt poikieni kanssa joskus marraskuussa 85.

    MafH

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.