keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Hölmöillä on ongelma



Hölmöjä harmittaa

Aikoinaan minulle ostettiin Lasten kultainen kirja. Se oli aika lailla tuohivirsupainotteinen kokoelma erilaisia vanhoja ja uudempia juttuja, satuja, sananparsia, värssyjä ja viisauksia. Monta hauskaa hetkeä sen parissa tuli vietettyä ja jotakin jäi muistiinkin, muun muassa runo, jossa keskushenkilö (hölmö) alituiseen synkeästi suuttui.
Runo loppui seuraavasti:

hölmö kynsi päätään,
paksua päätään,
synkeästi suuttui,
päästä ruuvi puuttui

Olin kai tuolloin jostakin (kirjallisuudesta?) saanut päähäni, että suuttumus oli jotenkin jalo tunne, joka syntyi loukatusta oikeudesta, kunniasta ja vastaavista ylevistä asioista.
Nyt sitten täräytettiinkin päin naamaa, että se nyt oli vain hölmö, joka suuttui ja itse asiassa ongelma taisikin löytyä ihan omasta päästä ja siellä ja vain siellä se myös ratkeaisi.
Kun ajattelin kriittisesti omaa käytöstäni, oli pakko myöntää, että juuri suuttuessani olin ollut tyhmimmilläni. Silloin olivat järjen argumentit saaneet väistyä tunteen tieltä ja tuloksena oli ollut kaikenlaista ikävyyttä ja aivan tarpeetonta onnettomuutta.
Mutta miten tulla viisaaksi? Kaikenlaisia reseptejä löytyi niin kansanperinteen aarteistosta kuin uudemmistakin elämänohjeista. Yksi sellainen kehotti laskemaan vaikkapa kymmeneen tai sataan ennen kuin teki mitään harkitsematonta.
En koskaan oppinut tätä taitoa. Sitäkin mieluisampaa oli nähdä, miten poikani joskus alakoululaisena, tietokoneen kanssa painiskellessaan laski kovalla äänellä kymmeneen ja vasta sen jälkeen täräytti hirmuisen ärräpään. Olisinpa itse aikanani kyennyt tuohon suoritukseen! Se oli hyvä alku.
Hölmöys ei suinkaan ole aina kohtalo. Siitä saattaa parantua siedätyksellä ja itsekasvatuksella, edellyttäen että on kehityskelpoinen ja useimmat meistä ilmeisesti ovat.
Olennaista tässä on, että maailma ei ole niin simppeli, kuin sen hölmöjen mielestä pitäisi olla. Ajan mittaan tämän voi oppia ymmärtämään. Saattaa aluksi tuntua sietämättömältä, ettei todellisuus mukaudu meidän logiikkaamme ja haluihimme, mutta tämänkin asian voi oppia ainakin kantapään kautta ja yleensä se iän mukana myös opitaan.
On hyvin vähän sellaisia vanhoja ihmisiä, joihin voisi varauksetta liittää määreen hölmö. Hölmöyden vastakohta on viisaus ja iän tuoman elämänkokemuksen mukana sillä on taipumus luonnonvoimaisesti lisääntyä.
Suhtaudun itse varauksin sellaiseen ajattelutapaan, joka edellyttää, ettei hölmöille saisi antaa aihetta loukkaantua mistään. Vieroksun myös sitä, että viranomaiset velvoitetaan tekeytymään hölmöiksi.
Nykyäänhän näyttää olevan suorastaan totalitaristinen liike, jonka mukaan yhteiskuntaa olisi kehitettävä sellaiseksi, ettei hölmöydestä johtuva mielensä pahoittaminen olisi mahdollista. Keinoja ei viime kädessä ole kovin paljon, se keino yli muiden, johon nyt kiinnitetään eniten toiveita, on ns. nollatoleranssi.
Turha sanoakaan, ettei tämä ole mitään sattumaa. Siinäpä ovat yhtälön molemmat puolet reilusti näkyvillä eikä sen ratkaiseminen vaadi erityisiä ponnisteluja.
Kun nykyään seuraa kilpailua tuohtumuksen, närkästyksen, loukkaantumisen ja mielensä pahoittamisen määrän ja aiheiden moninaisuuden suhteen, tulee väistämättä mieleen tuo Lasten kultaisen kirjan viisas runo.
Tuossa jalossa kilvassa Ruotsi johtaa nyt Suomea kuusi-nolla tai jotakin siihen tapaan (653 laulajaa on loukkaantunut). Meillä kaikki on vaatimattomampaa, mutta onpa sentään johtava intellektuelli jälleen urheasti altistanut itsensä naurettavuuskuittailuille (mikä syy loukkaantua!) ja antanut koko sivun profiilinsa käytettäväksi loukkaantujien asian hyväksi.
Onhan se hyvä yritys. Ehkäpä tästä piankin pääsemme sellaiseen maailmaan, jossa ei mistään loukkaannuta eikä mieliä pahoiteta, ei edes nuorella iällä. Eiköhän se tapahdu vain ja ainoastaan tuota mainoiota nollatoleranssia aina vain eteenpäin vyöryttämällä?
Itse suhtaudun asiaan skeptisesti ja (anteeksi nyt!) hieman huvittuneesti.  Elämää, eli tässä tapauksessa asioiden suhteuttamista voi oppia vain elämällä, mutta ei kirjallisuudenkaan harrastaminen pahaa tee ja annan ilmaiseksi vihjeen.
 Sille, joka todella kunnioittaa tämän todellisuutemme ihmeitä eikä vain halua tyytyä olemaan terrible simplificateur, voi suositella tutustumista klassikoihin yleensä ja vaikkapa nyt erityisesti Pascalin, La Rochefoucauld’n ja vastaavien analyytikkojenkin teoksiin.
Myös kansanperinne on todellinen viisauden varasto. Lasten kultainen kirja sisältää siitä vain pienen näytteen, mutta jostakinhan sitä on aloitettava.
Toivon menestystä tässä jalossa toiminnassa, joka tähtää omien hyveiden (googlaa hyve) kehittämiseen, sillä vain se, eikä mikään yhteiskunnallinen närkästys- ja vartiointikampanja voi auttaa meitä kehittymään ihmisinä ja sehän se on tavoittelemisen arvoista eikä hölmöjen suojelu järkytyksiltä.

6 kommenttia:

  1. "On hyvin vähän sellaisia vanhoja ihmisiä, joihin voisi varauksetta liittää määreen hölmö."

    Valittaen on kuitenkin vastavuoroisesti todettava, että on myös hyvin vähän sellaisia vanhoja ihmisiä, joihin voisi varauksetta liittää määreen viisas. Ikävä kyllä joskus näyttää todelta se sanonta, että ei ihminen vanhetessaan viisastu, rasittavat ominaisuudet vain korostuvat.

    Mitä sitten varsinaiseen aiheeseen loukkaantumisen kulttuuri johtuu vain liian pitkästi rauhan ajasta: tulisipa sota pommituksineen tai sisällissota - siihen alkaa mieliala pikkuhiljaa kypsä - niin turha kitinä jäisi, seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi henkisiä ja aineellisia arpia paranneltaessa. Oliko se Waltari Sinuhessa, joka sanoi, että kansasta täytyy iskeä suonta määrävälein. 

    VastaaPoista
  2. Runon voisi nykyaikaistaa ja lyhentää sanomalla, kaikenmaailman dosentti synkeästi suuttui. Sillä hythän on niin, etteivät oikeat hölmöt ole aikoihin pärjänneet tässä synkeän suuttumuksen kisassa, vaan kärkipaikat ovat tiukasti akateemisissa, tai muuten vaan hyvin koulutettujen käsissä. Mitä vihreämpi, mitä vasurimpi, mitä feministisempi sen synkeämpää myötä- ja puolestaloukkaantumista. Tuon kaiken vielä kestäisi, ellei kyse olisi vakavaakin vakavammasta asiasta, sillä moinen käytös on mahdotonta ihmisille, joilla on huumorintajua tallella. Aikamme mielipidettä hallitsee siis huumorintajuttomat. Se on vielä pahempaa kuin hölmö puuttuvine ruuveineen.

    VastaaPoista
  3. Moraalista ylemmyyttä voidaan ilmaista loukkaantumalla, vaatimalla nollatoleranssia ja asettumalla uhriksi tai puolustamalla uhriasemassa olevia. Tällaisesta kulttuurimarxilaisuudesta on tullut yliopistojen valtavirtaa. Tietenkään kysymyksessä ei ole aito korkeampi moraali vaan puhtaasti ideologinen keino valtataistelussa.

    Kuuntelin youtuben kanavalla Jonathan Haidtia, joka puhui Yhdysvaltain kampusten ääriajattelusta, missä opiskelijat ja opettajat pelkäävät tätä liberaalin vastaista vasemmistoa, koska sillä on dominassi, sen kannattajat huutavat, vaativat ja riehuvat, he ovat näitä humanistisia tai gender-ym. aineitten opiskelijoita; liberal left tai konservatiivit opiskelevat luonnontieteitä, ja ovat hiljaa, mutta kuten Haidt totesi, on ajan kysymys, kun huomataan, että keisarilla ei ole vaatteita. Ilmiö on nyt mennyt liian pitkälle.

    Haidt pitää Durkheimia suurimpana koskaan eläneenä sosiologina, ja perustaa käsityksiään nykyisestä menosta Durheimin oivalluksiin.

    VastaaPoista
  4. Nollatoleranssi

    Professori Timo Vihavainen on jo pitkään ollut huolestunut käsitteestä nollatoleranssi. (Toisinto on opetuksen äiti.)

    Mutta sehän/nollatoleranssi ei olekaan tämän vuosisadan keksintö.
    Viime vuosisadalla Suomen eduskunnassa käsiteltiin lakiehdotusta, jonka mukaan maanpäällisen paratiisin/Neuvostoliiton kritiikki tiedotusvälineissä luokiteltaisiin rikokseksi. Toisin sanoen piti määritellä juridisesti erittäin tarkasti kaikki ne ingridientit, jotka viittaisivat siihen, että maanpäällistä paratiisia ei muka ollutkaan olemassa. (Eräällä juristiblogistilla tässä olisikin ollut oikein miljoonakaupat.) Jos mainittu laki nollatoleranssista olisi hyväksyty, niin rikolliset olisi viety tietysti Siperiaan. Tämä olisikin nollatoleranssin mitä kirkkainta kristallisoitumista, peräti timantiksi.

    Nollatoleranssilla on mielestäni vieläkin pidemmät perinteet.

    Marxin ja Engelsin Kommunistisen puolueen manifestissa (1848) sanotaan, että kommunistien teoria mahtuu kahteen sanaan: yksityisomistuksen poistaminen. (Nollatoleranssi yksityisomistuksen suhteen.) Siitä seurasivat luokkien hävittäminen kansojen kansallisuuserojen häviäminen, työn militarisoiminen, maailmanvallankumous, tulevan maailmanhistorian hupeneminen yhteiskuntasuunnitelmien propagandaksi, ym.

    Yksityisomistuksen, luokkien ja kansojen kansallisuuserojen hävittämisen nimissä Neuvostoliitossa oli tuhottu kymmeniä miljoonia ihmisiä. Paljonko oli tuhottu ihmisiä muualla maailmassa kommunistisen maailmanvallankumouksen nimissä, niin sitä ei ole vielä edes tutkittukaan.

    VastaaPoista
  5. Oikeutetun vihan tunteminen ja oikeutetun väkivallan harjoittaminen taitavat olla ihmisen tehdasasetuksiin pysyvästi koodattuja perustarpeita joten ei taida nollatoleranssit toimia.

    Vihastuminen laukaisee ihmisessä oudosti palkitsevan hormoonimyrskyn joka tuntuu koukuttavan ihmisiä, ketä enemmän, ketä vähemmän.

    Onhan meillä vahvasti elinvoimaisia ideologioita ja järjestäytynyttä toimintaa jonka käyttövoimana toimii tunne todellisesta mutta tarkoituksenmukaisuussyistä paisutellusta tai täysin kuvitteellisesta epäoikeudenmukaisuudesta, sorrosta ja vääryydestä. Ja on ihmisiä joilla tuntuu olevan sisäinen pakko löytää yhmpäriltään vääryyksiä joilla ruokkia sisuksia niin ihanasti lämmittävää vihantunnetta jota voi sitten purkaa ympäristöön epäsopivalla käytöksellä.

    Keinotekoisesti lietsottu viha saa isommatkin, muuten järkevistä ihmisistä koostuvat joukot toimimaan omaa etuaan vastaan, kuten ollaan historiassa moneen kertaan nähty.

    VastaaPoista
  6. On jäänyt uutisten seuranta vähemmälle eli kenestä dosentista ja kenen suuttumuksesta on nyt kyse?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.