perjantai 10. marraskuuta 2017

Sydämetttömyyden merkitys



Sitä sydäntä! (Y tenía corazon)

Bertrand Russell oli aikoinaan kyllästynyt höpötyksiin sydämestä ja sen viisaudesta ja sanoi pitävänsä enemmänkin pernasta. Mitä tämä käytännössä tarkoitti, jäi avaamatta. Ehkä tämä suuri mies tällä kertaa vain päästi puujalkavitsin.
Joka tapauksella sydämelle on annettu yleensä suuri rooli. Sehän ilmentää tunnetta, sellaista herkkyyttä, joka heti suoraan näkyy pulssin muutoksina. Se voi merkitä pahaa sisua (Aleksis Kivi), rohkeutta (se jääkiekkovalmentaja) ja rakkauttapa tietenkin.
Toki sydän viittaa myös armeliaisuuteen. Sydämettömiähän tässä maailmassa on, luoja paratkoon ollut maailman sivu. Muuan ikituore kirjallinen hahmo on sydämetön kaunotar (la belle dame sans merci).
Kansantarut kertovat prinsessasta, joka surmautti kosijansa, elleivät nämä sattumalta osanneet jotakin, mitä he eivät varmasti osanneet. Niinpä tuosta sydämettömästä oliosta tuli turhien toiveiden ja epäoikeudenmukaisuuden vertauskuva.
Vai ansaitsivatko nuo kosiomiehet tulla surmatuiksi? Ehkä enemmistön oli pakko kokea toiveidensa vararikko, että yksi valittu viimein saisi armon (merci) valtiattarensa silmissä.
Eikös tämä ole normaalin elämänmenon kaava? Sata piirittää, mutta vain yksi saa. Ehkä sen täytyykin olla niin? Vai olisiko hiljattain esitetty tunnus panemisesta yleisenä ihmisoikeutena nyt muuttamassa maailmaa?
Näinhän voisi kaikin mokomin olla. Lajinkehityksen kannalta keskeinen valintaprosessi, jossa nainen on portinvartijana, loukkaa sentään verisesti miessukupuolen enemmistöä ja tekee sen elämästä pahimmillaan helvetillistä.
Kun nyt kuitenkin elämme pillerien ja muiden ehkäisykonstien aikaa, ei tässäkään asiassa pitäisi olla mitään erityistä: ei kun toimeksi, jos siltä tuntuu!
Mutta onko vanha roolijako yhä ihmiskunnan onnen tiellä? Eikö pihtailun aika olekaan ohi? Joskus tuntuu siltä, että tätä kulttuuriamme koetettaisiin sen sijaan voimaperäisesti ohjata kohti uutta suvaitsemattomuutta, jossa miehinen intohimo alennetaan kaikkien paheiden äidiksi.
Málagan museossa on tunnettu maalaus, jossa kaunotar makaa obduktiovuoteella ja partaniekka ruumiinavaaja pitää kädessään jotakin möykkyä. ”Y tenia corazon!” ajattelee tuo miesoletettu, jota feministit ovat keksineet pitää koko miehisen halun olennoitumana.
Tuossahan on kuvattu se penetraation viimeinen aste! Eikö kaunottaren tappaminen ja hänen sisuksiensa raatelu olekin viime kädessä se, mitä miessukupuoli haluaa?
Mitään näin perverssiä ei 1800-luku olisi osannut keksiä, mutta tuonkin syvällisyyden olen jostakin lukenut, en keksi sitä itse, vaikka minulla ei juuri nyt olekaan kunnia muistaa ajatuksen äitiä.
Feministinen perversio kääntää valtasuhteet päinvastaisiksi: naisraukat pakotetaan miesten toimesta inhottavaan toimintaan, jonka perimmäisenä mielekkyytenä on vallan osoittaminen. Niinpä ”sydämetön” on ja voikin olla vain mies ja tuokin ruumiinavauksen kohde kuuluu hänen uhreihinsa. Nyt se lurjus on viimein päässyt perille…
Itse asiassa koko vanhan maailman kirjallisuus on täynnä armottoman naisen ja hänen orjakseen joutuneen miehen kuvauksia. Bizet’n Carmen, jonka sankaritar on mustalaistyttö, on tässä suhteessa poikkeuksellisen selvä esimerkki.
Intohimonsa orjiin toki kuului myös naisia, madame Bovary yhtenä skandaalimaisena esimerkkinä ja jo Manon Lescaut kuului tähän sarjaan, mutta miehen lankeemus, joka aina edelsi naisen lankeemusta oli sittenkin se kauheampi ja totaalisempi asia. Se merkitsi arvokkuuden menetystä, jota ennen pidettiin kovin kauheana. Nythän tilanne on muuttunut.
Ajatellaanpa nyt vaikka Karamazovin veljesten isäpappaa.  Eiväthän Dušenkan sydäntä sytyttäneet lainkaan ukko Karamazovin seniilit himot. Mutta rahaa pantiin tarjolle siinä määrin, että kenen tahansa rationaalisen ihmisen kunniallisuus oli jo suuressa vaarassa. Oli se niin väärin.
Sydämettömien naisten vallassa olevat urokset alkavat usein laulaa. Iltana muutamana täälläkin Málagassa muuan mustalainen flamencoesityksessä ilmiselvästi itki: murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa, niin sanoakseni. Ihan selvästä märinästä oli kyse: aayy, ay, ay, ay, ayy…! Ja päälle hirmuinen itkupotkukolistelu kengillä.
Eläinkunnassa toimii sama kuvio. En tiedä, vieläkö kukaan kehtaa pitää kanarialintuja sukupuolittain eroteltyinä. Mutta vasta silloinhan se koiras alkaa laulaa ja kauniisti laulaakin. Se on tyypillinen miesoletettu runoilija, johon sitä usein on syystä verrattu.
Mikäli siis ajattelemme asiaa tasa-arvon kannalta, on huonommassa asemassa tietenkin se, joka on kovimmassa puutteessa. Aikanaan muutamissa utopistisosialistien lahkokunnissa asiaa pyrittiin ratkaisemaan yleisen paritteluvapauden avulla. Kaikki saivat tarpeensa mukaan.
 Saint Simonin mielestä lihan vapauttaminen oli tulevan sosialistisen utopian tärkeimpiä, ellei tärkein asia. Tšernyševskillä asia ilmeisesti oli aivan samoin, vaikka hän sattuneesta syytä puhuu verhotusti.
Nykyään me itse asiassa olemme jo sellaisessa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa, että nuo menneisyyden profeettojen visiot ovat lähellä toteutumistaan tai ainakin ne voisivat olla.
Mutta mitä näemmekään ympärillämme? Uuspuritanismi, joka on verhottu feministiseen kapulakieleen, sen kuin valtaa alaa ja harva, kovin harva uskaltaa sanoa, mistä on kyse.
Joukkopahastuminen ja pannajulistus vaanivat aina jopa niitä, jotka vain rohkenevat ajatella väärin eli nostaa esille vaivatun ja alistetun miessukupuolen ongelmia ja sanoa jonkin lempeän sanan ulvovan koiraan puolesta.
Koko miehistä seksuaaliviettiä on tällä postrationaalisella ja posteettisellä aikakaudella yhä enemmän ja enemmän demonisoitu ja selitetty kurjaksi raadollisuudeksi, jolla ei ole enää sijaa kunniapaikoille nostettujen perversioiden rinnalla.
Vaan entäpä se kaunotar? Pitäisikö siis jakaa kaikille vai?
Itse asiassa oma mielikuvitukseni ei veny niille leveysasteille, joilla se muuan naisoletettu tässä taannoin julisti tuoreeelta vaikuttavaa oppiaan pihtaamisen aikakauden loppumisesta.
Eiköhän se säily niin kauan kuin ihmiskunta täällä vielä seksistä kiinnostuu. Mutta ymmärtäkäämme edes, että myös seksin puute todella on tragedia eikä komedia. Monille se on pakko, jota he eivät kohtuudella olisi ansainneet.
Mutta tätähän ei kannata selittää niille, joilta syystä tai toisesta puuttuu kyky empatiaan. Niinpä saanemme odottaa vain perversioiden vapauttamista ja edistämistä samaan aikaan kun normaali miesoletettu saa toimia paremmiston sylkykuppina ja rankaisuvaatimusten kohteena.

15 kommenttia:

  1. hirmuinen itkupotkukolistelu kengillä
    on ehdottomasti parasta, mutta kaikista
    riettaista seksuaalisista perversioista
    luonnottomin on ylivoimaisesti siveys.

    VastaaPoista
  2. Ohessa mennään miesfeminismin syvimpää ytimeen herkkyydellä ja antaumuksella, joka hakee vertaistaan:

    https://www.riemurasia.net/video/Pro-feministi/151201

    Uskonkin, että vastavoimaksi tälle uustotiselle totalitarismille nousee edellisen videopätkän kaltainen Radio Jerevan -tyyppinen huumori, jonka voima on tunnetusti suuri.

    VastaaPoista
  3. Silloin kun tulin ikään, jolloin olin ikään kuin pakotettu huomaamaan, että elämästäni puuttuu jotain tärkeää, joka vaatii itseltäni aktiivista toimeen tarttumista välttääkseni ao. puutteen kielteiset vaikutteet elämääni, niin tanskalaiset tekivät elokuvan Pukki Paratiisissa. Olihan se silloisilla pornoarvoilla arvioituna rohkkea ja herätti paitsi kiinnostusta niin kohua. Aikojen muuttumisen kummallisuus piileekin siinä, että jos nykyään tuolloinen elokuva kiinnostaisi yhtä paljon ns. tavallista katsojaa, niin ns. siveyspoliisit, eli vihreät femakot tuomitsivat jokaisen katsojan, siis ainakin miesoletetun, vähintään seksuaalisen häiriköinnin suunnittelijaksi ja muutenkin sosiaalisesti kelvottomaksi.
    Mutta onneksi silloin oli toisin. Elokuva nauratti ja loi uskoa nuoreen mieheen, että moninaisilla keinoilla voi päästä haluttuun tulokseen.
    Vonkaaminen oli esileikki, eikä nollatoleranssista tiedetty mitään, tai olihan silloinkin vanhan ajan uskovia, jotka uskoivat sen toimivan, mutta uskominenhan on heppoista tavaraa, kun on kyse nuoruudesta ja nussimisesta. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tai tiedä häntä sittenkään. Ehkä bisfenolit, ftalaalit ja roskaruoka on tehnyt nuorista miehistä niin munattomia, että monille heille nollatoleranssiin uskominen voisi olla helpotus. Nuorten miesten testoteronitasot ovat joka tapauksessa meidän vanhojen pukkien nuruuden aikaisiin arvoihin verrattuna aika olemattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta haastelet. Nuorten suomalaismiesten testosteroniarvot ovat pudonneet 80-luvulta noin 30 %. Myös Cooperin testin keskimääräiset tulokset ovat tippuneet varusmiehillä.

      (Tuon allaolevan viestin tallentaminen vaati yli 10 kierrosta kuvaklikkaussimputusta)

      Poista
  4. Tanssilavojen ja tanssiravintoloiden enemmän kuin kohtuukäyttäjänä muistelen kaiholla, miten mutkatonta niissä oli naisen iskeminen. Nykyään nuorten miesten lienee vaikeampaa päästä "saatille", kun muodissa on uuspihtarius ja miesten biologisten tarpeiden kriminalisointi. Se johtaa syntyvyyden vähenemiseen ja kansakunnan näivettymiseen.

    VastaaPoista
  5. Painavaa asiaa jälleen kerran.

    "Niinpä saanemme odottaa vain perversioiden vapauttamista ja edistämistä samaan aikaan kun normaali miesoletettu saa toimia paremmiston sylkykuppina ja rankaisuvaatimusten kohteena."

    Tuohonpa ei omasta puolestani ole erityisempää lisättävää. Paitsi että hyvä (sarja)kuva voi joskus kertoa enemmän kuin sata sivua tekstiä:

    http://ryppyjareika.blogspot.fi/2017/10/ryppy-laakarina-osa-vi.html

    VastaaPoista
  6. "Mitään näin perverssiä ei 1800-luku olisi osannut keksiä,"

    Miksi olisi kun de Sade sanoi sen jo 1700-luvulla sanallisesti ja viiltäjä-Jack teoin 1800-luvulla.

    VastaaPoista
  7. "Vai olisiko hiljattain esitetty tunnuspanemisesta yleisenä ihmisoikeutena nyt muuttamassa maailmaa?"

    Mitä muuta se tinder muka on?

    Puutetta enemmän minua kyllä huolestuttaa se, että puutteen puutteesta johtuen ihmisiltä loppuu se sublimaatio, joka on monen niin matala- kuin korkeakulttuurisen taideteoksen takana. Eikä ole valmis ahkeroimaan saadakseen niitä resursseja (rahaa, valtaa tai kultuuripääomaa), joilla viime kädessä naiset saadaan.

    Kylläinen koira ei aja saalista.

    VastaaPoista
  8. "Bertrand Russell oli aikoinaan kyllästynyt höpötyksiin sydämestä ja sen viisaudesta ja sanoi pitävänsä enemmänkin pernasta. Mitä tämä käytännössä tarkoitti, jäi avaamatta. Ehkä tämä suuri mies tällä kertaa vain päästi puujalkavitsin."

    Eikös siinä olekin se yksinkertainen lääketieteellinen tosiasia, että alkoholisteilla vaurioituu ensin perna, sen jälkeen maksa ja vasta sen jälkeen tulee viikatemies edes soittamatta ovikelloa.

    VastaaPoista
  9. "Mutta ymmärtäkäämme edes, että myös seksin puute todella on tragedia eikä komedia. Monille se on pakko, jota he eivät kohtuudella olisi ansainneet."

    Perustakoot sitten haaremeitaan.

    VastaaPoista

  10. Ihan lyhyt ja keskipinnallinen viisastelu tähän multa:

    Tämä on todella mosaiikkimainen ja hankala aihe. Tulee suorastaan mieleen, kuinka anglosaksilainen intellektuellikollektiivi The Verve esitti 1990-luvulla julkaistussa audioesseessään Bitter Sweet Symphony ajatuksen ”tiestä, joka johtaa sinne, missä kaikki asiat kohtaavat” - on tutkittava, mikä ja mitkä jutut saavat toiset jopa saman blogin kommenttilootassa näkemään maailman niin, että seksiä on liian vähän, toiset niin, että sitä on liikaa.

    Närkästyksen monivivahteisuudesta voi ehkä päätellä, ettei taida olla olemassa esimerkiksi mitään seksuaalisen vapautumisen lineaarista skaalaa. Tällä saralla on aivan mahdollista, että paneminen ei pelasta maailmaa yksinkertaisesti vaikka siksi, että se voi jopa itsekin olla seksuaalisesta ahdistuneisuudesta kumpuava sijaistoiminto.

    Olen friikin positiossani itse asiassa jo jonkin aikaa arvellut, että osa nykyisestä seksuaalinihkeilystä voi olla peräisin juuri siitä, että ihmiset hankkivat "vapaasti" reilun määrän huonoja kokemuksia asiasta jo hyvin nuorena, kun useimmilla yksilöillä emotionaalinen kapasiteetti ei riitä toisten huomioimiseen psyykkisesti eikä fyysisesti. Siitäpä sitten oudon vahvasti vallitseva perusmielikuva, että seksi on jokin nuorten ja apinoiden juttu.

    Sosiaalisessa mediassa syntyvä massaindividualismi ja narsistinen kupla vahvistaa ehkä juuri tuota perusvinoumaa: lapsentasoiset omasta hyvinvoinnistaan ja julkisuuskuvastaan huolestuneet hedonistit ovat erinomaisia kandidaatteja kohtelemaan toisiaan huonosti ja asettamaan seksuaalisen haluttavuuden hinnaksi nimenomaan tietyn epäautenttisuuden, mikä sulkee yhtälöstä pois rakkauden, joka on nykyperspektiivistä ilmeisesti vähän ysäriä. Aika on todellakin tietyllä tavalla ilmeisen uusviktoriaaninen: sukupuolisuudesta saisi mieluiten olla maailmassa nähtävillä vain jäävuoren huippu, yksiavioinen ydinperhe, joka on hyvistä puolistaan huolimatta toki lajibiologinen perversio.

    Itselle esimerkiksi kävi tällainen kohtalon hipaisu ja hupaisu, että aloin miettimään seksuaalijärjestelmän kontingenssia täysin palkein vasta rakastuttuani toden teolla ja saatuani siinä oudon kankeaa kohtelua. Luulenkin miltei, että siinä missä nykyinen patriarkaalinen feminismi ansaitsee kaikki mahdolliset raipaniskut kaikilta mahdollisilta suunnilta, tämän nimenomaisen blogin kontekstissa taas on todettava, etten usko esim. ”pihtaamisen” olevan ihan aina pelkästä ilkeydestä lähtevää, vaan saattaapi siinä olla ihan jotain tietyntyyppistä kokemusta maailmasta takana, samaten kuin enemmän tai vähemmän ”oikeutettua” epäluottamusta koko seksuaalisuuden kenttään.

    Ehkä suunnilleen tällaisia latuja olemme päätyneet siihen, että monessa suhteessa ehkä suorinta latua partaradikalismia nykyaikaan jatkava S. Žižek voi yhtäkkiä päätyä käyttämään termiä ”freudo-marxist bullshit”.

    /KK/

    VastaaPoista
  11. Viagra on jo tehnyt tehtävänsä. Nyt pitää keksiä Viagratar, jotta jokainen reikä toimisi kuin ahne ameba.

    VastaaPoista
  12. Nimimerkki "Anonyymi" viittasi de Sadeen, mikä tietenkin todistaa, että asia oli keksitty. Sen sijaan se ei ollut ns. älymystön puolivirallista uskontoa.
    Viagratar mullistaisi markkinat. Tutkimusten mukaan naisista suhteellisen harva saa yleensä orgasmeja ja vielä harvemmat niitä varsinaisia maanjäristysograsmeja.
    Jos seksi on suunnilleen yhtä kiinnostavaa kuin näkkileivän syönti paljaaltaan, ei pihtaaminen tuota erityistä tuskaa. Tässä lienee luonnon järjestys pelissä, lajiahan on kehitettävä, eikä valikoimaton kopulointi sitä asiaa palvele. Tosin panee ihmettelemään, miten koirat yleensä ovat voineet kehittyä, mutta ehkä asian selittää urosten kilpaiu.

    VastaaPoista
  13. Ongelmahan ei ole koskaan ollut miehessä ja naisessa, vaan miehisyyden ja naiseuden puutteesta tai vinoutuneisuudesta. Aito naisellisuus sulattaa hyvin maskuliinisuuden pienine ongelmineenkin ja tietysti päinvastoin. Pitäähän sopassa olla pikanttia makua. Miesten valta-aikoina pääsivät vain myös miehuudestaan epävarmat helpommin öykkäröimään, koska heidän heikkomiehisyytensä paljastui vasta loppupeleissä.

    Nyt on menossa vastakkainen ruljanssi. Paitsi, että heikko naisellisuus jyrää paljon näkyvämmin. Ero on siinä, että vaikka aito mies ja epävarma mies haluvat kumpikin seksiä, niin jälkimmäinen haluaa myös alistaa seksikumppaninsa. Epävarma nainen haluaa myös alistaa miehen, mutta pihtaamalla. Loppujen lopuksi lännessä ongelma ei ole enää yhteiskunnallinen vaan psykologinen.

    VastaaPoista
  14. "Tässä lienee luonnon järjestys pelissä, lajiahan on kehitettävä, eikä valikoimaton kopulointi sitä asiaa palvele." 

    Ehkä enemmänkin niin, että juuri lajin kehitystä palveli aikanaan ihmisellä – ihminenhän ei ole varsinainen peto eikä edes simpanssin tyyppinen territoriaalinen itsestään selvästi ”patriarkaalinen” eläin, vaan sosiaaliselta järjestykseltään luonnossa ilmeisesti lähempänä bonoboa (pan paniscus) – nimenomaan ”valikoimaton kopulointi”. Ihminen on vaelteleva laumaeläin. Tästä voi olla jäänteenä mm. se, että aivan kuten bonoboilla, ihmisnaarailla on jotenkin luonnostaan enemmän kiinnostusta oman elämänpiirin laajennukseen (uutta väriä/verta viiva maahanmuuton ihanuus), kun taas uroksilla on keskimäärin hitusen territoriaalisemmat (niillä mennään mitä on viiva ählämit ulos) perusmieltymykset.

    Kulttuurievoluutio ja tietoisuus, nuo kana ja muna, ovat emergoineet perheinstituution ja sen varaisen seksuaalisuuden, joka on siis oikeasti perversio, koetan nyt tähdentää, että tämä ei ole vitsi. Esimerkiksi juuri tuo mainittu naaraiden orgasmivaikeus on varmaankin peruja siitä, ettei ihmisnaarasta ole alun alkaen tarkoitettu tyydytettäväksi yksin vaan porukalla (kerralla!), niin paljon kuin tämä keskustelun kaikkia osapuolia varmaan ahdistaakin. (Vaikka uskoisi luonnonvalintamielteisiin kuinka, eihän miljoonastakaan yhdynnästä seuraa kuin yksi raskaus tietyllä aikajänteellä.) Jonkin verran asioita voi tässä kontekstissa ymmärrellä; esim. nuorten naisten seksuaalisuudessa on silmin nähden paljon sellaista, että jonkun on ikään kuin lunastettava se syyllisyys, että seksuaalisuus on käytännössä täysin eri kuin paperilla. Itsestään pihalla oleva ihminen alistuu käytännössä ja raivoaa teoriassa – esim. tällä hetkellä naiset, varsinkin nuoret, noudattavat kilpailu- ja pätemisyhteiskunnan vaatimuksia aivan uskomattomalla pieteetillä, lähes itsettöminä.

    Esim. seksuaalivalinnan mielle saattaa olla tämän ajan kaikkeinideologisinta kamaa – yhdistelmä kristillistä neurasteniaa ja vallitsevaa liberaalia valintakulttia. Ihminen on tuhansien vuosien ajan peilannut seksuaalisuuttaan - osittain vankeudessa pitämänsä - euraasialaisen eläinkannan mukaan, kun taas alun alkaen seksuaalisuus on ollut, siinä missä muukin, metsässä kiertelevien laumojen sisäinen asia. Esim. Freudin teorioissa näkyilee kai paljon tätä Grimmin satujen maisemista siirrettyä settiä, että ei pysty enää piirtämään tiettyä totaaliseksuaalisuutta kaiken taakse, vaan suistuu Nietzsche-harhaan ja näkee maailman siten, että alkubarbariassa kaikki oli hurjempaa ja vallan läpitunkemaa, kun taas todellisuudessa kaksi tärkeintä kulttuurievoluution emergoimaa omistusinstituutiota – miehen omistussuhde naiseen, naisen omistussuhde lapseen – taitavat olla aika uusia, ja ne ovat monen hyvän asian lisäksi aika suuressa vastuussa kaikenlaisesta yhteisöjensisäisestä väkivallasta.

    Nykyisessä kulttuurissa noiden kahden omistusrelaation yläpintaa taitavat olla sininen liberalismi (tässä kommenttiketjussa mm. ajatus, että naiset pitää ”viime kädessä” hankkia työllä) ja punavihreä liberalismi, joka laajentaa äiti-lapsi-suhteen tunnelman koko yhteiskuntaa koskevaksi normiksi.

    /KK/

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.