maanantai 27. kesäkuuta 2022

Ennen suuren tuhon aikaa

 

Israelin lapset Suomessa 

 

Ester Ståhlberg, Katso, unennäkijä tulee… Kertomuksia. WSOY 1933, 288 s.

 

Tämän kirjan nimi viittaa Joosefiin, jota hänen veljensä kadehtivat ja halusivat tappaa.

Ester Ståhlbergin, maamme ensimmäisen presidentin puolison ja aktiivisen liberaalin kirjailijan teos on tavattoman mielenkiintoinen, johtuen aivan erityisesti sen ilmestymisajankohdasta.

Kirjan päähenkilöillä oli esikuvansa todellisuudessa eli kyseessä on avainromaani, jonka pääosissa on Suomen tai pikemmin Helsingin pieni juutalainen yhteisö ja lisäksi kaksi kantasuomalaista naista, jotka ovat sen kanssa kosketuksissa. Toinen heistä menee naimisiin juutalaisen kanssa ja vaihtaa uskontoa.

Kuvatun pariskunnan esikuvina olivat Jonas Jakobsson ja Helmi Virtanen, Max Jakobsonin vanhemmat. ajallisesti kuvaus ulottuu Suomen itsenäistymistä edeltävältä ajalta nykyaikaan eli siihen vuoteen, jolloin Hitler tuli valtaan Saksassa ja tuossa maassa aloitettiin juutalaisia syrjivä politiikka, jonka myöhemmistä vaiheista ei tarvitse erikseen huomauttaa.

Vuonna 1933 ei kuitenkaan vielä ollut eikä voinut olla mitään tietoa historian suurimmista juutalaisvainoista. Itse asiassa Saksassa juutalaiset olivat varsin hyvin yhteiskuntaan integroituneita ja heidän lukumääränsäkin oli suhteellisen pieni. Kiihkeästä propagandasta ei kuitenkaan ollut puutetta.

Kirja ei kerro Saksasta, vaan Suomesta, jossa juutalaisten elämää ja toimeentuloa koskevat rajoitukset ennen maamme itsenäistymistä olivat poikkeuksellisen ankaria, kuten tiedämme erityisesti Santeri Jakobssonin kirjasta Taistelu ihmisoikeuksista, joka ilmestyi vuonna 1951.

Eihän Suomessa juutalaisia sinänsä erityisesti vainottu, mutta he elivät järjettömien ja pikkumaisten rajoitusten alaisina ja jatkuvasti alttiina viranomaisten mielivallalle. Gettoja ei ollut, mutta juutalaisen oli pysyttävä siinä kaupungissa, johon hänet oli rekisteröity ja hänelle tarjolla olevat ammatit olivat harvoja.

Sionismi oli aluksi muutaman unennäkijän aivokummitus, mutta uusi Israelin valtio alkoi muuttua todellisuudeksi Englannin tuella ensimmäisen maailmansodan aikana, kun lordi Balfour lupasi maansa tuen juutalaisten kansalliselle kodille. Suomen itsenäistyttyä saivat myös meillä asuvat juutalaiset täydet kansalaisoikeudet, lähes yksimielisen eduskunnan tuella.

Kaikki hoidettiin siis varsin tyylikkäästi ja eurooppalaisen sivistysvaltion arvolle sopivasti. Eihän meillä koskaan ollut pogromeja eikä mitään Dreyfus-juttuja, itsenäinen Suomi ei millään tavoin vainonnut juutalaisia kansalaisiaan.

Joka tapauksessa Ståhlberg kuvaa tiettyä erillisyyttä, johon juutalaiset opiskelijat joutuivat yliopiston tuohon aikaan vielä sangen ahtaissa piireissä. Etevien juutalaisopiskelijoiden ympärille muodostui tyhjiö, ikään kuin jonkin akkamaisen eristämispolitiikan seurauksena, niin miesvaltainen kuin opiskelijakunta olikin.

Kuvitelmia juutalaisten erityisestä kavaluudesta ja viekkaudesta oli perinteisesti liikkeellä ja heidän erillisyytensä yhteisöstä tietenkin ruokki niitä.

Kuitenkin jopa sellaisella alalla kuin skandinaavisen kirjallisuuden tutkimuksessa nimenomaan juutalaisten panos oli aivan omaa luokkaansa, alkaen meilläkin puolijumalana kunnioitetusta Georg Brandesista. Tutustuminen juutalaisiin avaa romaanissa naispuolisen päähenkilön silmät ja hän alkaa puhua juutalaisista suorastaan hurmioituneesti. Itse asiassa suhde omaan uskontoon ja sen pyhään kirjaan saa juutalaisuudesta aivan uutta syvyyttä.

Israelin valtion alkava syntyminen ja Te Avivin, täysin juutalaisen kaupungin olemassaolo tekevät unennäöstä totta. Palestiinan harvalukuinen arabiväestökin on tyytyväistä saadessaan ansiomahdollisuuksia maassa, jonka se on laiskuudellaan ja saamattomuudellaan vienyt hunningolle.

Ei ihme, että kirjoittaja aikoinaan joutui tiettyjen ainesten vihan kohteeksi. Häntä voisi nimittää militantiksi liberaaliksi ja hänen lastensuojelujärjestönsä, nykyisen Pelastakaa lapset ry:n edeltäjä ymmärrettiin aivan oikein Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton kilpailijaksi.

Tässäkin kirjassa kuvataan myös muuatta aivan syyttömänä vankileirille vietyä punaista, joka on vähällä joutua ammutuksi. Vuoden 1918 raakuuksia -jotka eivät mitenkään liity juutalaiskysymykseen- kuvataan eräässä toisessa novellissa lyhyesti, mutta armottomasti eikä sellainen herättänyt sympatioita niiden joukossa, jotka olivat niihin syyllistyneet.

Juutalaisiin keskittyvä pienoisromaani käsittää noin puolet tästä kirjasta ja sen tendenssimäisyys on hyvin selkeää. Joka tapauksessa se antaa myös vaikutelman siitä, että kirjoittaja on todella intohimoisesti asiansa takana: vääryydet meidän maassamme ovat kenties vähäpätöisiä joihinkin toisiin verrattuna, mutta yhtä kaikki, vääryys on sietämätön asia.

Kirjaa lukiessaan jokainen varmaankin muistaa, että kirjoittaja miehineen oli vain pari vuotta aiemmin, syksyllä 1930 joutunut uskomattoman väkivallanteon kohteeksi. Presidenttipari oli ryöstetty autoon päiväkävelyltään Kulosaaressa ja kyyditetty Joensuuhun. Ilmeinen tarkoitus oli alun perin heittää heidät rajan yli Neuvostoliittoon, sitähän patkulit itse asiassa tukivat…

Tuon kyydityksen tarkoituksena oli siis tuhota K.J. Ståhlbergin, maamme liberaalien voimien symbolin poliittinen ura. Kyyditettyä miestä ei koskaan voitaisi valita presidentiksi, kulki ajatus. Olisihan hänen nimensä kuullessaan jokaisen pakko muistaa, miten alentavasti häntä oli kohdeltu.

Kaarlo Juhoa ei kuitenkaan pieksetty eikä istutettu muurahaispesään, mikä on luettu Esterin ansioksi. Hänhän oli vaatinut ehdottomasti saada seurata miestään ja hänen läsnäolonsa lienee vaikuttanut jäähdyttävästi kyyditsijöihin.

Vuoden 1931 presidentinvaaleissa valittiin sitten P.E. Svinhufvud, joka osoittautui laillisuuden puolustajaksi ja lopetti Mäntsälän kapinan nimellä tunnetun kuohunnan. Myös kirjoittaja mainitsee vuoden 1932 kuumaisen kiihkon vuotena, joka antoi Suomessakin elämälle sairaan psykoosin leiman.

Vanhat kirjat ovat yleensä kiinnostavampia kuin uudet, sillä niitä on mahdotonta kirjoittaa jälkiviisaudella. Tätäkin kirjaa kannattaa lukea oman aikansa dokumenttina ja siitä toivoisi myös uusintyapainosta. Suomelaisen kirjallisuuden seura on ottanut tavakseen liittää julkaisemisiinsa klassikoihin myös aikalaiskritiikkejä ja sellaiset olisivat tämänkin kirjan kohdalla poikkeuksellisen kiinnostavia.

Toki ne haluttaessa löytyvät myös Kansalliskirjaston digitoiduista aineistoista, mutta silti. Luulen, että kulttuurissamme kannattaisi juuri nyt panostaa aivan erityisesti vanhojen kirjojen lukemiseen ja niiden tuomiseen keskivertolukijan ulottuville. Se olisi paras vastalääke sille yleiselle tyhmentämiselle, mitä kaiken maailman woke-höpötysten esille nostaminen edustaa.

 

8 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksesta ja esittelystä. Tämän teoksen voisi hyvinkin jossain vaiheessa lukea.

    VastaaPoista
  2. Juutalaisista ja juutalaisuudesta kirjoittaminen on aina jonkinlaista nuoralla kävelyä, koska se herättää niin paljon tunteita. Niissäkin, joilla ei ole uskonnollisia tunteita.

    "Tämän kirjan nimi viittaa Joosefiin, jota hänen veljensä kadehtivat ja halusivat tappaa."

    En oikein tiedä, mitä tässä ensiksi pitäisi sanoa, mutta sanon ainakin sen, että Vanha testamentti on merkillinen ja syvällinen kirja, tai kirjojen kokoelma, joka kertoo ihmiskunnan alusta ja lain antamisesta.

    Kun israelilaiset lähtivät (tai heidät ajettiin pois) Egyptistä, niin Mooses otti mukaansa Joosefin luut, sillä niitä ei saanut jättää Egyptin pakanamaahan vaan ne piti viedä siunattuun maahan. Ja ne vietiin.

    Vaikka Joosef on ollut olemassa ja elänyt Egyptissä (ja vaikka sekulaarit tutkijat kiistävät historiallisuuden), niin Joosef on kristityille hengellisessä merkityksessä.

    Mitä kirjaan tulee, niin en ole lukenut sitä.

    "Kirjan päähenkilöillä oli esikuvansa todellisuudessa eli kyseessä on avainromaani, jonka pääosissa on Suomen tai pikemmin Helsingin pieni juutalainen yhteisö ja lisäksi kaksi kantasuomalaista naista, jotka ovat sen kanssa kosketuksissa. Toinen heistä menee naimisiin juutalaisen kanssa ja vaihtaa uskontoa."

    Ja onhan joku juutalainenkin silloin tällöin vaihtanut uskontonsa kristinuskoon ja kääntynyt kristityksi. Ihan myös oikeasti eikä yhteiskunnallisten syiden takia.

    Minusta on sääli, että joku kristitty vaihtaa kristinuskon vapaudesta lain alle ja lakiuskontoon, vaikka nykyiset juutalaiset ovat suurimmaksi osaksi sekulaareja eivätkä noudata Mooseksen lain määräyksiä ja käskyjä (mitkä ovat ankaria) eli he elävät kuin kristityt.

    Jos juutalaiset naiset oikein noudattaisivat juutalaisia määräyksiä ja säädöksiä, niin heidän pitäisi peittää päänsä. On hyvä, etteivät he peitä, niin kuin musliminaiset, jotka eivät ole kaunistukseksi katukuvalle eivätkä itselleen.

    "Kaarlo Juhoa ei kuitenkaan pieksetty eikä istutettu muurahaispesään, mikä on luettu Esterin ansioksi. Hänhän oli vaatinut ehdottomasti saada seurata miestään ja hänen läsnäolonsa lienee vaikuttanut jäähdyttävästi kyyditsijöihin."

    Se, että häntä ei pieksetty, kertoo, että kyyditsijät eivät olleet kovin väkivaltaisia. Perinteiset suomalaiset eivät suuresti viehäty väkivaltaisista aatteista eivätkä opeista. Uussuomalaiset sen sijaan ovat huolestuttavasti sellaisten aatteiden ja oppien perään.

    Juutalaisissa (joitakin lukuun ottamatta) on se vika, että he vihaavat niin syvästi Raamatun Jeesusta, jota he pitävät heidän onnettomuutensa aiheuttajana. Ja siksi he pilkkaavat Jeesusta niin paljon, vaikka Hän on heidänkin kuninkaansa.

    Vaikka juutalaiset ovat hengellisesti pimentyneet ja luopuneet Jumalasta, niin Jumala ei ole ottanut heiltä pois siunaustaan ja lupaustaan, jonka Hän antoi heidän isilleen (uskon isilleen) tuhansia vuosia sitten. Se siunaus näkyy minulle vaikkapa tieteissä, klassisessa musiikissa ja kirjallisuudessa.

    Lueskelin tässä joitakin päiviä sitten parin juutalaistaustaisen kirjoittamaa artikkelia vuodelta 1983.

    M



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "etteivät he peitä, niin kuin musliminaiset, jotka eivät ole kaunistukseksi katukuvalle eivätkä itselleen."

      He ovat sitä sille, jolle kauneus kuuluukin eli omille miehilleen, eivät jakele sitä - ja vielä vähemmän muuta - jokaiselle kaduntallaajalle.

      Poista
    2. "Ja siksi he pilkkaavat Jeesusta niin paljon,"

      Voisitko PERUSTELLA tämän väitteen, joka kuulostaa yhtä hölynpölyltä kuin keskiajan hostian häpäisyjutut, jotka edellyttivät, että juutalaisten olisi pitänyt uskoa transsubstaatio-oppiin.

      Poista
    3. Anonyymi (28. kesäkuuta 2022 klo 11.59) kirjoitti:

      "Voisitko PERUSTELLA tämän väitteen, joka kuulostaa yhtä hölynpölyltä kuin keskiajan hostian häpäisyjutut, jotka edellyttivät, että juutalaisten olisi pitänyt uskoa transsubstaatio-oppiin."

      Se, että sekä sekulaarit että uskonnolliset juutalaiset (joitakin harvoja lukuun ottamatta) pilkkaavat Jeesusta niin paljon koko ajan ja kaikkialla, missä heitä vain on, ei ole ollenkaan uusi asia vaan tunnettu jo Jeesuksen maallisen elämän ajoilta asti.

      Siitä puhutaan jo Raamatun Uudessa testamentissa ja siitä on juutalaisten omia kirjoituksia olemassa.

      Vaikka Raamatussa ei yksityiskohtaisesti kerrota, niin Jeesuksen ajan sekä sekulaarit että uskonnolliset juutalaiset (joitakin lukuun ottamatta) pilkkasivat ja solvasivat Jeesusta todella rumilla ja ala-arvoisilla sanoilla. Niitä rumia ja ala-arvoisia sanoja ei ole talletettu Raamattuun.

      Jeesusta on muun muassa pilkattu huoran pojaksi (koska hänen ulkonäkönsä poikkesi muista) ja hänen äitiään huoraksi. Juutalaiset pilkkaavat samoilla sanoilla häntä vieläkin. Eikä vain he vaan myös kristityt tekevät suurin joukoin samaa.

      Koska tästä ei puhuta eikä siitä ilmeisesti ole yhteiskunnallisesti eikä poliittisesti soveliasta puhua eivätkä valtamedian edustajat halua siitä puhua, niin se pysyy tavallaan piilossa.

      Juutalaiset harrastavat sitä keskenään, verkossa ja esimerkiksi Hollywoodin elokuvissa, joissa sanapari Jeesus Kristus on vahvana kirosanana läsnä koko elokuvan ajan. Raamatun Jeesus on käsikirjoitettu kirottavaksi.

      Tämä on ollut Hollywoodin elokuvissa normaali jo useita kymmeniä vuosia.

      Suomessa Kansanedustaja Ben Zyskowicz käytti eräässä Alfa-TV:n ohjelmassa Jeesuksen nimeä pilkallisessa merkityksessä. Hän varmaankin arveli, että voi puhua vapaammin, kun ei enää aio ryhtyä kansanedustajaehdokkaaksi.

      Minä en harrasta häpäisyjuttuja.

      Ja mitä "Jeesuksen lihan syöntiin ja veren juontiin" tulee, niin siitä puhutaan jo Raamatussa ja kuvataan, mitä se aiheutti juutalaisissa.

      Ehtoollista ei nautita hengessä vaan konkreettisesti syöden ja juoden.

      Juutalaiset eivät usko Jeesukseen, paitsi jotkut harvat, mutta se on ihan ymmärrettävää, koska he eivät ottaneet Häntä vastaan. Ja siksi he menettivät etuoikeuden olla hengellisen totuuden välittäjiä. Ja juuri siksi se annettiin muiden tehtäväksi.

      Elämme aikaa, jolloin ihmiset eivät enää tunne kristinuskoa eivätkä Vanhan testamentin juutalaisuutta, joka puhuu Vanhan liiton kristittyjen suilla Jeesuksesta.

      Aikamme papit ja leviitat ovat luvattoman ja tavattoman pinnallisia.

      En viitsi jatkaa enempää.

      M

      Poista
    4. ""etteivät he peitä, niin kuin musliminaiset, jotka eivät ole kaunistukseksi katukuvalle eivätkä itselleen."

      He ovat sitä sille, jolle kauneus kuuluukin eli omille miehilleen, eivät jakele sitä - ja vielä vähemmän muuta - jokaiselle kaduntallaajalle."

      Niin no teknisesti uskonto (tai talous) sanelee naisen mahdollisuudet toimia. Sitten on suomalaisten saunakulttuuri (no olkoonkin että sauna löytyy muualtakin) mikä on suht luontoläheinen ja itse pitänen siitä. Loppuu turha koreilu.
      Katseleminen on kumminkin luontaista, katsoneehan ihminen lukiessaankin kirjaa. Eri asia sit on kun avaa sen sanaisen arkkunsa jne.
      Toinen juttu sit on onko luoja suonut sitä esteettistä kauneutta mikä jonkun mielestä tulisi ns. peittää.
      Ja sit on nykyinen kauneuskirurgia mikä teoreettisesti mahdollistaa monia asioita, mut naiset voisi kyllä kysyä itseltään että miksi? Onko se jotain mitä oikeasti tarvinnee vai vaan taas muotioikku? Siinä missä korsetit tai jalkapöydänluiden murskaus jalan alle (Kiinassa). Sille ei voinne mitään että jollekkin suodaan joitain ulkoisia ominaisuuksia muihin nähden. Eikä se heillekkään helppoa ole, kun mielikuva sellaisista tuppaa olemaan sitten joko typerä tai ilkeä.

      Poista
  3. "Luulen, että kulttuurissamme kannattaisi juuri nyt panostaa aivan erityisesti vanhojen kirjojen lukemiseen ja niiden tuomiseen keskivertolukijan ulottuville."

    Kannatan ehdottomasti!

    VastaaPoista
  4. Nimenomaan vanhoihin kirjoihin minäkin olen keskittynyt; yleensä ennen vuotta 1950 julkaistuihin. Toki on nuorempiakin, mutta uusimmat lähinnä vertailukohteina!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.