Pyhän Venäjän televisiosota

 

Toisenlainen televisiosota

 

Vielä 1900-luvun alkupuolen sodat tapahtuivat suojassa sivullisten katseelta. Reportterit ja muut todistajat kyllä kertoivat lehdissä asioista, mutta tarvittaessa oli helppo käsittää asiat sillä tavalla kuin tuntui tarkoituksenmukaiselta.

Abstraktit puheet joukkojen liikkeistä ja osapuolten menestyksistä ja tappioista kelpasivat hyödynnettäviksi aina tarkoituksenmukaisella tavalla. Jos omat menestyivät, voi hurrata, jos kärsivät tappioita, voi kannustaa, vaatia kostoa ja sääliä. Sota jäi abstraktiksi, siitä saattoi uskoa ja muovailla miltei mitä tahansa haluamaansa.

Oman puolen julmuuksia, pelkuruutta ja muuta kielteistä ei tarvinnut uskoa lainkaan ja syyttömien kärsimykset ja joukkojen ilkityöt voitiin kuitata suututtavaksi panetteluksi tai sitten todeta, että kun metsää hakataan, niin lastut lentelevät, eihän sille mitään voi eikä siinä mitään kummallista ole.

Mutta nykyään ei metsää enää lainaan hakata eli siis kaadeta kirveellä. Uudet välineet ovat mullistaneet maailman. Jo Vietnamin sodassa tuotiin sodan konkreettiset kasvot keskiluokkaisen amerikkalaisen ja muidenkin olohuoneisiin. Siellä ne omat ja naapurin pojat olivat mukana tuossa mielipuolisessa menossa, joka katsojan silmiin vaikutti rikolliselta. Eikö se nyt pitäisi lopettaa hinnalla millä tahansa?

Kun sota 1960-luvulla tuotiin olohuoneisiin, ei kyseessä ollut vain Pentagonin tai hallituksen hyväksymä versio. Kriittisiä ääniä oli Amerikassa aivan riittävästi ja koko älymystö nousi yhtenä miehenä vastustamaan teurastusta, jota se piti mielettömänä. Itse asiassa sodassa kyllä olivat kyseessä vapaan maailman intressit, joiden hyväksi oli mielekästäkin jotakin uhrata, mutta yleisessä suuttumuksen myrskyssä sellainen näkökohta jäi alakynteen.

Myös Ukrainassa käydään nyt televisiosotaa. Venäjällä presidentin yli-inhimillistä viisautta ja kaikenpuolista etevyyttä on hehkutettu TV:ssä jo pari vuosikymmentä ja jälki on näkyvissä. Putinin nimeen liittyy erottamattomasti Venäjän nousu polviltaan ja hyvinvoinnin palaaminen keskiluokalle.

Kun valtiollinen tiedotus on vuosikaudet jauhanut myös vihollisen pahuutta ja sen aggressiivisia aikeita, on kansallinen puolustustahto saatu mobilisoitua Putinin taakse. Häntä kannatetaan yhtä järkkymättömästi kuin älyttömästi. Ukrainan TV:n tekemissä haastatteluissa mummot huutavat hysteerisesti Venäjän ja presidentin puolesta ja keski-ikäinen mies julistaa kiittävänsä Jumalaa Putinista…

Yli 80 prosenttia venäläisistä kannattaa Levadan kyselyjen mukaan yhä Putinia ja uskoo Venäjän olevan oikealla tiellä hänen johdatustaan seuratessaan. Ennen sodan alkamista luku oli parikymmentä prosenttiyksikköä pienempi.

Amerikkalainen älymystö riensi aikoinaan yhtenä miehenä tuomitsemaan sodan. Venäläinen älymystö oli jo vuosikymmeniä ennen vuoden 1917 vallankumousta tunnettu leppymättömyydestään tsarismin imperialismia kohtaan. Neuvostoaikanakin se uskalsi mennä toreille vastustamaan koneiston murskaavaa ylivoimaa.

Nykyisessä Ukrainan sodassa ovat kaikki ne elementit, jotka pakottavat säädyllisen, sivistyneen ihmisen vastustamaan sitä eli siis Venäjän rikollista ja provosoimatonta hyökkäystä naapurinsa kimppuun.

Ukrainassa Venäjä sotii älyttömästi ja taitamattomasti ja uhraa turhaan nuoria sotilaitaan järjettömän, imperialistisen päämäärän takia. Ukrainassa tuhotaan tarkoituksellisesti tuhansia viattomia, sivullisia ihmisiä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ukrainassa hävitetään barbaarisesti kulttuuriarvoja ja yhteisen ortodoksisen uskonnon ja historian muistomerkkejä.

Kaikki tämä dokumentoidaan videoihin, jotka ovat internetissä kaikkien tai ainakin hyvin monien saatavilla. Toki tihutyöt pannaan Kremlin tiedotuksessa systemaattisesti puolustajien tilille, mutta kriittiselle tarkkailijalle väitteiden valheellisuus on ilmeinen.

Miksi ihmeessä sotaa siitä huolimatta kannatetaan niin tavattoman yleisesti? Eikö häpeä oman kansan syyllistymisestä barbaarisiin tekoihin voita harmia siitä, että oma armeija ei kykene voittamaan vihollista? Miksei ”erikoisoperaation” päättämistä vaadita spontaanisti ja suurin joukoin?

Jo talvisota aikoinaan selitettiin johtavien länsimaiden yhteiseksi sodaksi Neuvostoliittoa vastaan. Suuri ja luultavasti suurin osa hyväksyi jollakin tasolla väitteen, vaikka tuskin siihen varsinaisesti uskoi. Selkeästi tämän väitteen torjui pieni vähemmistö, joka ei ollut sisäistänyt bolševismin valheellista evankeliumia.

Ilmeisesti Putinin yhtä mielettömät kuin röyhkeät väitteet siitä, että erikoisoperaatio on välttämätön, puolustuksellinen toimi, myös hyväksytään ja joskus ne jopa uskotaan. Todennäköisimmin kyseessä kai useimmiten on aito orwellilainen kaksoisajattelu: näen yhtä, mutta uskon, että se on jotakin muuta, koska kaikki muutkin uskovat ja itse presidentti niin vakuuttaa.

Amerikkalaiset TV:n katselijat kauhistuivat omien poikien mielettömiltä näyttäviä kärsimyksiä kaukaisessa maassa. Venäläisille kärsimys on sen sijaan pyhä asia ja aivan erityisen pyhä silloin, kun se ymmärretään natsismin vastustamiseksi ja oman kansan suojelemiseksi. Mitä enemmän kärsimystä, sitä ansiokkaampaa. Käykää päälle vaan, natsipirut! Pakotteiden kestäminen koetaan yleensä aivan ilmeisesti ehdottomana kansalaisvelvollisuutena, josta kenelläkään ei ole moraalista oikeutta valittaa.

Että sellainen televisiosota se nyt on. Venäjällä oli huomattavasti sananvapautta vielä viime vuonna ja halukkaat saattoivat tutustua myös epäortodoksisiin näkemyksiin ja hankaliin tosiasioihin esimerkiksi Meduza-TV:n. Eho Moskvyn ja muutamien lehtien välityksellä. Intelligentsijan mielipide löytyi haluttaessa helposti.

Mutta toisin kuin Amerikassa, se on Venäjällä jo kauan pidetty tarkoin poissa TV:stä ja internet-lähteitäkin on nyt sensuroitu. Hankalan informaation saatavuuden rajoittaminen on kuitenkin vain yksi puoli asiassa. On selvää, että kaikesta informaatiosta huolimatta kansan enemmistö haluaa uskoa jumaloimaansa presidenttiä ja pysyy tämän rinnalla myös onnettomuuden hetkellä.

Pelkään pahoin, että tämä isänmaallisuudella ratsastava yleinen mielipide on se voima, joka olisi otettava huomioon, kun Venäjän kanssa asioidaan. Venäläisille on jo hyvän aikaa julistettu, että länsi haluaa sen katuvan (erityisesti neuvostoaikaa). Sellaiseen ei kuitenkaan ole mitään syytä, suuren Venäjän kansan historia on tarina, josta jokaisen on tunnettava ansaittua ylpeyttä.

Aleksandr Solženitsynin saarnassa Venäjälle vaadittiin katumusta ja itserajoitusta. Putin edustaa kansallisen omahyväisyyden ja tyhmänylpeyden evankeliumi, joka on helpompi omaksua. Länsi puolestaan haluaa arvostella Venäjän puutteita ja lupaa sille korkeintaan oppipojan paikkaa. Se on epäkiitollinen rooli. Isovenäläisillä on kansallinen ylpeytensä, kuten jo Lenin vastahakoisesti joutui tunnustamaan. Se on tosiasia.

Miten venäläinen patriootti oikein näkee lähihistoriansa? Rossija -moja istorija- museot korostavat valtion keskeisyyttä Venäjän historiassa (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=rossija+moja+istorija ). Valtion puolustajien sankaruus oli ainutlaatuista ja korottaa Venäjän kauas muiden kansojen yläpuolelle. Uhrattiinko Suuressa isänmaallisessa sodassa 27 miljoonaa ihmistä? Katsokaa, kadehtikaa, kenelläkään ei ole mitään tähän verrattavaa! Voidaan ottaa uusiksi…