torstai 30. kesäkuuta 2022

Yhteisen elämän sisaret ja veljet

 

Utopisti

 

Lannistumaton. Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella. Toimittaneet Sami Suodenjoki, Kirsti Salmi-Niklander, Mikko-Olavi Seppälä, Päivi Salmesvuori, Anna Rajavuori, Mikko Pollari ja Anne Heimo. SKS 2022, 293 s.

 

Matti Kurikka, inkeriläistaustainen teosofi, sosialisti ja utopisti oli aikansa politiikan väriläiskä, joka onnistui pelottamaan milloin porvareita ja milloin sosialisteja ja joutui usein molempien hampaisiin pilalehtien suosikkihahmona. Häntä syytettiin joskus myös tsaarin kätyriksi, mutta itse asiassa hän jopa puuhasi aseellisen aktivismin puolesta.

Ennen muuta Kurikka epäilemättä oli utopistisosialisti, jonka suurin projekti Sointula on yhä monille tuttu. Siitä muuten teki Masalan nuorisoteatteri muutama vuosi sitten näytelmän, joka oli erittäin onnistunut. Sitä käytiin sitten esittämässä jopa tuon utopistiyhteiskunnan tapahtumapaikoillakin (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=sointula ).

Utopistisosialisteja yhdisti yleensä kommunismin aate eli pyrkimys elää kommuuneissa (lat. communis, yhteinen). Lenin kuvitteli vielä Venäjän vallankumouksen aikaan, että kommuuni olisi myös tulos ns. tieteellisen sosialismin mukaisesta kehityksestä ja hänen ansiostaan myös Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen ns. enemmistösiipi eli bolševikit, alkoi käyttää itsestään kommunistipuolueen nimitystä.

Kommunismissa on paljon houkuttelevaa, etenkin teoriassa, siinähän eletään kuin yhdessä suuressa perheessä, jossa kaikista pidetään huolta tarpeidensa mukaan ja jokainen tuo yhteiseen pesään sen, mitä omilla kyvyillään kykenee.

Koko yhteiskunnan muuttuminen kommunistiseksi oli aika vaativa tukevaisuuden päämäärä, kuten kaikki ymmärsivät, mutta pienen yhteisön kohdalla ei periaatteessa voinut olla mitään erityisiä ongelmia. Tämä piti paikkansa etenkin Pohjois-Amerikassa ja Australiassa, jossa maata oli halukkaille tarjolla hyvin edullisesti.

Tuon ajan perspektiivistä hyvinvointi, joka voitaisiin saavuttaa maataloustyöllä pienessä yhteisössä, oli täysin mahdollinen: leipää, voita ja sosiaalista turvaa voitiin hankkia riittävästi ja jopa tarvittaessa kahvia, sokeria ja vehnäpullia. Kulutusyhteiskunta, jossa jokaisella piti olla oma auto, määrättömästi erilaista muotivaatetusta ja ties millaisia ajanvietteeseen ja statukseen härpäkkeitä, ei ollut vielä syntynyt edes Amerikassa. Ei utopiaa voinut pitää mahdottomana asiana.

Mitä ihmisen perustarpeisiin tulee, nälkä ja vilu oli ainakin periaatteessa helppo kukistaa. Seksin ja lisääntymisen kanssa asiat olivat vieläkin paremmin. Nimenomaan kommuunien ulkopuolella haittasivat elämää kapitalistien, valtiovallan ja muiden rosvojen lisäksi myös kirkko ja yleisen mielipiteen ahdasmielisyys.

Naisista tuli Kurikan pääasiallinen mielenkiinnon kohde myös utopioita kaavaillessa ja toteuttaessa. Naiset olivat hänen käsityksensä mukaan yhteiskunnassa altavastaajina, mikä tosin pitkälti perustui heidän ominaisuuteensa negatiivisen sähkön passiivisina lähteinä, mutta olisi ollut helppo asia muuttaakin. Olihan nimenomaan naisissa toki niin paljon kaikkea sitä, mikä maailmassa oli ihaninta, ymmärsi Kurikka monien muiden tavoin. Ja positiivinen sähkö oli naisille ehdottoman välttämätön asia.

Kurikka oli komea mies mahtavine, mustine kuontaloineen ja hänen esiintymisissään oli magnetismia, itse asiassa siinä lienee ollut runsain mitoin myös hänen kuvaamaansa positiivista sähköä, sillä naiset ja Kurikka vetivät toisiaan niin vastustamattomasti puoleensa, että siitä tuli yhä uudelleen ongelmia.

Naiskysymys oli yleensä kaikkien utopistien agendalla keskeisenä ja myös naiseuden ihailu ja usko sen voimaan utopian liimana. Charles Fourier ja Henri de Saint Simon, jotka tuohon aikaan tulivat kaikille mieleen silloin kun kuultiin sana ”kommunisti”, pitivät vapaata tai ainakin rationaalisesti järjestettyä seksiä aivan keskeisenä asiana uuden elämänmuodon luomisessa.

Utopiayhteisöjä oli syntynyt paljonkin, mutta harvoin ne jaksoivat kukoistaa kauan. Kukaties asia liittyi siihen, että ne käytännössä henkilöivät sosiaaliset suhteensa. Ei mikään yleinen vapaa seksi näytä sopivan ihmisille, joilla on taipumusta leimautua tiettyihin yksilöihin. Se, että vaihtelu virkistää, on eri asia.

Kurikankaan kommuuneissa ei itse asiassa seksi ollut rajoituksista vapaata eikä promiskuiteettiin edes pyritty. Sen sijaan luovuttiin kyllä porvarillis-kirkollisesta avioliitosta, jota pidetiin virallistettuna haureutena. Myös erinäiset tekopyhät käsitykset ja mielettömät ja jopa normaalia järkeä loukkaavat rituaalit, kuten naisen kirkottaminen, hylättiin inhoten.

Kaikuja samoista käsityksistä näemme monilla tuon ajan kirjoittajilla, muun muassa Kiannolla, johon vaikutti myös Tolstoin uskomattoman ahdasmielinen ja luonnoton siveyskäsitys. Tolstoilaisuudella oli merkitystä myös Kurikalle ja esimerkiksi kapteeni Johan Kockille. Voi sanoa, että elettiin jonkinlaisessa synkretismissä, jossa tärkeiksi nousivat myös teosofiset opit apokryfisine teksteineen. Koko tarjonnasta poimittiin usein eklektisesti sitä, mitä kulloinkin tarvittiin.

Seksuaalinen vapautus ja rationaalinen lasten kasvatus vanhemmista erillään olivat utopiayhteiskuntien tärkeitä tavoitteita, mutta Kurikkaa kiehtoi myös ajatus Suomen vapauttamisesta Venäjän vallasta ja vieläpä aseellisesti. Tämä idea jäi kyllä tavallistakin enemmän paperille.

Amerikassa toimi salaseura Kalevan ritarit, joka ei suinkaan ollut mikään huumorimielessä syntynyt kerho, vaan usean tuhannen jäsenen organisaatio, jolla oli omia taloja eli ”majoja” ja rahoja, jolla se saattoi auttaa tarvitsevia suomalaisia. Viimeisinä vuosinaan Kurikka toimi aktiivisesti tässä seurassa, joka myös hautasi hänet, yhdessä kahden muun jäsenensä kanssa samaan hautaan.

Loistavalahjainen, mutta myös niin sanotusti tuulella käyvä puuhamies Kurikka oli koko Suomessa tunnettu ja hänen maineensa tunnettiin myös Australiassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Aikansa lapsena Kurikka innostui samanlaisista aatteista kuin monet muutkin tulisielut. Ihanneyhteiskuntiahan perustettiin jopa tuhansia.

Kun Venäjälle vallankumouksen jälkeen perustettiin kommuuneja, myös ne perustuivat aluksi jäsentensä entusiasmiin -ja myös purkautuivat pian. Vasta kollektivisoinnin aikana, vuodesta 1929 lähtien sellaisia alettiin perustaa myös pakolla. Se tarkoitti, että kaikki talonpojan vähäiset tuotantovälineet kanoja myöten otettiin yhteiseen omistukseen ja pyrittiin muutenkin yhdistämään kaikki mahdollisimman tarkoin, päällekkäisyydet hävittäen.

Pyrkimys oli siis samanlainen, kuin nykyisillä pölhöbyrokraateilla ja tuloksena oli katastrofi: vuoden 1930 alussa ymmärrettiin, että oli tulossa nälkävuosi, kun kevätkylvöt epäonnistuisivat.

Silloin Stalin piti kuuluisen puheensa ”menestys panee pään pyörälle” ja pilkkasi siinä kommuunien perustamista idiotismina, mainitsematta, että oli itse siitä määrännyt. Nyt kommuunit purettiin, eikä uusia sen jälkeen Venäjälle perustettu ainakaan valtiollisella määräyksellä ns. tieteellisen sosialismin merkeissä.

Mutta onhan niitä sellaisia nuorisolla tänäkin päivänä ja varmaan tässäkin maassa. Ehkäpä niiden suuri aika on vielä tulossa, kun yhä laajemmalle leviää käsitys siitä, että riittävä elintaso voidaan ihan hyvin saavuttaa alkeellisella maataloustyöllä, luontoa säästäen.

Se seksipuoli vain saattaa yhäkin muodostua kompastuskiveksi ja myös yhteinen lasten kasvatus. Tulokset sellaisesta eivät useinkaan ole olleet rohkaisevia (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=r%C3%B6hl ). Tosin nykyinen päivähoitojärjestelmä on kyllä pitkä askel siihen suuntaan, mikäli vertailukohteena käytetään noita yli sadan vuoden takaisia aikoja, mutta onhan se vielä eri asia. Kohtuus säilyttäen utopistien ideoissa saattaa olla järkeäkin.

 

20 kommenttia:

  1. Taitaa monet nykynuorison kommuunit toimia maataloustyön sijaan lähinnä yhteiskunnan avustuksilla?
    Kiinnostusta varsinkin tiettyjen yrittien kasvatukseen kyllä varmaan on.

    VastaaPoista
  2. Suomalaisten eri puolille maailmaa perustamista ihanneyhdyskunnista on vielä elossa ja jopa varsin hyvävointisena Brasiliassa sijaitseva Penedo. https://finlandabroad.fi/web/bra/penedon-suomalaissiirtokunta

    VastaaPoista
  3. Kyllähän utopisteja riittää vielä, ja varsinkin Suomessa. Sosialismin haikailu on yhdenlaista utopiaa sekin. Neuvostoliiton vaikutus YYA-aikana suomalaiseen sielunmaisemaan oli voimallisempaa kuin uskalletaan edes myöntää.

    Suomen olisi ehdottomasti pitänyt käydä pesänselvitys Neuvostoliiton luhistuttua, aivan samalla tavalla kuin tehtiin entisissä Neuvostoliiton satelliiteissa, vaikka muka oltiin puoluueeton läntinen demokratia, tosipuheessa kaukana siitä. Kyllä sosialismin haikailu on vieläkin Suomessa rakenteissa, ja niissä rakenteissa, joista ohjaillaan kansalaisia. Suomalaiset demarit esimerkkinä ovat kaukana vasemmalla verrattaessa vaikka Ruotsin tai Saksan demareihin.

    Lähes koko vasemmistoa elävöittää vielä aidin maidossa saatu usko ja luottamus Neuvostoliiton edistyksellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Tosin monikaan ei kehtaa sitä julkisesti tunnustaa, paitsi joku Anna Kontula. Onhan se tietenkin hirvittävä tapahtuma, kun ihmisiltä romahtaa kokonainen maailmankatsomus. Eihän ihminen pysty eikä voi yks-kaks unohtaa kaikkea, joka joskus oli maailman tärkein ja elähdyttävin asia! Kuka pystyy unohtamaan ensirakkautensa?

    Sosialismin pesänselvitys jäi siis tekemättä. Olisiko Suomi loppujen lopuksi tämän takia valmis edes Natoon? Monissa entisissä Neukku-satelliiteissa, jotka ovat nyt Natossa, siivottiin takavasemmalle Neuvostoliiton hännystelijät ja pikavauhtia. Kymmenet tuhannet saivat lähteä, eikä koira perään haukkunut. Nämä henkilöt eivät olleet Nato sopivia, siis luotettavia.

    Muistan, kun vielä 2000-luvun alussa Pohjois-Suomessa joissakin työväentaloissa punaliput sirppeineen ja vasaroineen heiluivat kuin Neuvostoliiton suuruuden päivinä, mutta kylläpä nekin utopistit ovat harvenneet, samaan tapaan kuin on käynyt jokaisessa pohjoisen sivukylässä, väki vähenee ja lopulta haihtuu tyystin.

    Utopia, sosialismi ei kuitenkaan haihdu, vaan se elää meillä yllättävän voimallisena. Jos vertaamme Suomea muihin pohjoismaihin, olemme varmasti sosialistisin yhteiskunta, jopa Ruotsi on jäänyt kauan aikaa
    sitten kakkoseksi. Surkeinta on se, että utopia ja sosialismi on myrkkyä taloudelle ja Suomella on vuoren varmasti edessään taloudellinen romahdus! Siihen romahti Venezuelakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapitalismi ja usko markkinoiden autuuteen on utopia myöskin.

      Poista
    2. Yhteiskunnan järjestelmien rakentaminenkin on mahdollisen taidetta. Tärkeämpää kuin se, toimivatko ne niin hyvin kuin niiden markkinoijat sanovat, on se, kuinka hyvin ne toimivat suhteessa muihin mahdollisiin järjestelmiin. Tässä suhteessa markkinatalous on ylivoimainen. Minkään muun järjestelmän puitteissa ei ole onnistuttu tuottamaan niin paljon hyvinvointia eikä niin paljon innovaatioita kuin markkinatalouden. Nuo utopia-puheet ovat tietysti olkiukkoja joissa keksittään ensin omia väitteitä ja sitten ollaan kumoavinaan niitä vastakkaisilla väitteillä, joita ei mitenkään perustella.

      Poista
    3. Eikä niin paljon pahaa ympäristölle, markkinatalouden johdosta maapallomme kun on kohta asuinkelvoton . No markkinauskovainen ei tuotakaan voi itselleen myöntää, vaan toistaa tyhmänä ulkoaoppinaansa liturgiaa.

      Poista
    4. Tuossakin olet väärässä. Sosialistinen tuotanto aiheutti tavattoman paljon enemmän ympäristötuhoja ja sai aikaan tavattoman paljon vähemmän tuotantoa. Yksi syy tähän on se, että sosialismissa luonnonvarat ovat "yhteiskunnan omistuksessa" eli omistajaton ilmainen resurssi, joten niitä haaskattiin surutta.

      Poista
    5. Älä viitsi toistaa samaa liturgiaa jonka yhteys todellisuuteen on heikko.
      Markkinatalous on syöpä.

      Poista
    6. Sinulla näyttää olevan väitteitä ja mielipiteitä muttei perusteluja. Tuollaisia ne uskovaiset tuppaavat olemaan. Ja noilla eväillä ei keskustelua synny.

      Poista
    7. Eipä noita perusteluja ole sinultakaan näkynyt, lähinnä vain ideologista liturgiaa.

      Poista
  4. Perinteinen viisaus sanoo, että uutta ideaa kannattaa aluksi kokeilla pienessä mittakaavassa, jotta nähtäisiin, toimiiko se. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin innovaatioihin, olipa kyseessä tuote, prosessi tai yhteisö. Tuotteista tehdään prototyyppejä, prosesseja kokeillaan tätä varten valituissa yksiköissä, tuotantoa varten perustetaan koetehtaita tai erityistalousalueita jne. Jos idea toimii, sitä monistetaan. Jos ei toimi, tehdään korjauksia ja katsotaan, saataisiinko se toimimaan. Tässä mielessä nämä Sointulat ja muut vastaavat kokeilut olivat suorastaan oikeaoppisia ratkaisuja. Kun käytäntö osoitti, että idea ei toimi, alkuperäistä ideaa rukattiin enemmän tai vieläkin enemmän ja joko saatiin elinkelpoinen yhteisö tai sitten se kokonaan lopetettiin. Valitettavasti Venäjällä ei ymmärretty tätä, ei huomioitu näiden kokeilujen tuloksia tai sitten koko asiasta ei piitattu. Niinpä sitten rysäytettiin kerralla päälle koko kansakunnan mittainen sosialistinen kokeilu kertaheitolla, sen enempää ajattelematta. Ja tulokset olivat kauheita oikeastaan joka suhteessa, niin taloudellisesti, sivistyksellisesti, yhteiskuntamoraalin kannalta kuin ruumiiden lukumäärä laskemallakin. Harmillisinta on, että tuntuu siltä, että näinkään mittavasta fiaskosta ei opittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei opittu, koska kyseessä oli rationaalinen poliittinen päätös: haluttiin kukistaa talonpoikaisluokka ja saada siltä varat teollisuuden rakentamiseen. Se, että siitä aiheutui inhimillistä kärsimystä ja väliaikaiseksi arvioitua taloudellista menestystä, ei Stalinia ja kommunistista puoluetta liikuttanut.

      Pitkällä juoksulla maatalouden kollektivisointi ja siitä aiheutuva pysyvä elintarvikepula romahduttivat Gaidarin mukaan neuvostojärjestelmän.

      Poista

  5. ”Anonyymi 1. heinäkuuta 2022 klo 18.39:n poliittiset vittuilemiset”

    Neuvostoliiton vaikutus YYA-aikana oli taistolaisuuden rahoittamista. Anonyymi 1. heinäkuuta 2022 klo 18.39:n poliittisiin vittuilemisiin ei missään nimessä voi kuulua sana taistolaisuus. Taistolaisuus on paskatabu.

    Itse ”päätaistolaiset” toivat Moskovasta Suomeen säännöllisesti matkalaukullisia dollareita. Eihän ”herroja” (Sinisaloja yms.) tullissa tarkastettu.

    Taistolaisten juhlajuomingit Suomessa olivat Suomen poliittisten puolueiden juhlatapahtumien upeimmat: konjakkia ja kaviaaria piisasi aina, Stolitchnaja ei loppunut koskaan. Loput juotiin kuitenkin Moskovan suurlähetystössä juhlallisesti.

    Suurimpana kuriositeettinä lienee se, että "Anonyymi 1. heinäkuuta 2022 klo 18.39:n poliittiset vittuilemiset" penkovat sosialismia (kas kun ei kommunismia): kuin Neuvostoliiton suuruuden päivinä. Ei ole kielletty. Siitä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koe siis totuuden vittuilemisena?

      Poista
    2. Kiihkeitä nämä menneisyyteen jumiuttuneet kuolleen hevosen (NL, taistolaiset,...) potkijat.

      Poista
    3. ”Koe siis totuuden vittuilemisena?”

      Toisen maailmansodan jälkeen Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle valtavia reparaatioita. Suomen piti perustaa jopa uusia teollisuusaloja. Kun kaikki reparaatiotraktorit, yms. olivat luovutettu ryssälle, niin syntyi kysymys: mitenkä tästä nyt eteenpäin. Vastaus oli helppoa helpompi.

      Neuvostoliitossa oli hurja puute kaikesta teknisestä ja samat tavarat menivät nyt Suomesta Neuvostoliittoon rahan edestä, jopa makkara, juusto, jne.

      Himo kiihtyi ja Moskova käytti sitä hyväkseen: ”Laittakaapa Suomen presidentiksi Paavo Väyrynen.” Väyrynen on yhä vieläkin jonossa, mutta taistolaiset kukoistivat silloin oikein sydämen pohjasta sekä vodkapullon pohjasta.

      Poista
    4. Lisää kuolleen hevosen piiskausta, olisiko jo aika kääntää katse nykypäivään?

      Poista
  6. "Kohtuus säilyttäen utopistien ideoissa saattaa olla järkeäkin."

    Utopioiden ongelma on vain se, että ne eivät toimi käytännössä, siksi niitä utopioiksi nimitetäänkin.

    Utopiatyhteisöt romahtavat yleensä siihen, että enemmän tuottavat yhteisön jäsenet eivät pitkällä juoksulla alistu siihen, että heidän työnsä käytetään yhteisön johtajan tai vähemmän tuottavien jäsenten hyväksi. Myöskin seksin jakaminen tuottaa ongelmia. Yksi poikkeus on uskonnolliset yhteisöt, joiden karismaattinen johtaja, joka pystyy ylläpitämään seuraajiensa uskoa yhteyteen sä jumaliin.

    VastaaPoista
  7. "Kohtuus säilyttäen utopistien ideoissa saattaa olla järkeäkin."

    Anonyymi 2. heinäkuuta 2022 klo 15.43 kantaa tosi suurta huolta siitä, että utopistien ideoissa saattaa olla järkeäkin, vaikka ne eivät toimi käytännössä.

    Mainittu herra/rouva eivät näköjään tiedä, että nykyään on olemassa tiede nimeltään tulevaisuuden ennustamminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstinluku ja -analyysitaito taitaa olla huutavassa hukassa, sanoinkuin kyky käyttää vastaatoimintoa.

      Poista

Kirjoita nimellä.