keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Postmodernit obskurantit

 

Menneisyyden haamut

 

Yhä kauemmas näyttää kaikkoavan se maailma, jonka 1960-luvun sosiologia meille maalaili: pluralistisessa yhteiskunnassa ihmiset käyttäytyvät rationaalisesti, koska se on ainoa tapa menestyä siinä.

Suuren yhteiskunnallisen vaihdon oloissa eri ryhmien ominaisuuksista tulee yhä vähemmän merkityksellisiä: kauppias ei kysy, mitä kieltä asiakas puhuu, minkä värinen hän on tai millaista uskontoa kannattaa. Väkivalta ja jopa sillä uhkaaminen tulevat tarpeettomiksi, lakkojakaan ei tarvita, kun selvät laskelmat osoittavat, millaisia palkkoja voidaan ja pitää maksaa.

Tässä järjen valtakunnassa poikkeaminen rationaalisuudesta olisi pelkkää ampumista omaan nilkkaan ja asia myös ymmärretään kaikkialla. Väkisin ei ketään tarvitse paratiisissa pitää, sillä jokainen ymmärtää, että se on paras mahdollinen maailma ja siinä keskinäinen solidaarisuus perustuu oman edun rationaaliseen ymmärtämiseen.

Niinpä ihmisille jää tavattomasti vapautta toteuttaa itseään: yhteiskunnalla enempää kuin sen jäsenillä ei ole tarvetta kieltää poikkeavuutta: yksi saa kaikin mokomin kumarrella ja kutsua omalla kielellään Allahia siinä kuin toinen Jahvea, seksisuhteet saa järjestää mielensä mukaan, eikä ns. uhrittomista rikoksista rangaista -sellaisia ei edes tunnusteta rikoksiksi.

Jotakin tuollaista selitettiin olevan tulossa ja osittain jopa olemassa ja muistan myös tentissä vastanneeni suunnilleen samaan tapaan kuin ylempänä on kirjoitettu. Läpi meni.

Tuollaista tulevaisuuttahan sitä on sitten tullut jo puolen vuosisadan ajan odotettua ja paljon siitä näyttikin jo toteutuvan. Kävi vähän niin kuin kommunismin odottelun kanssa Neuvostoliitossa: nurkka näkyi jo, mutta kaikkialle ei tuo paratiisi vielä ollut levinnyt.

Nyt alkaa viimein tuntua siltä, että jotakin on ennustettu väärin. Kansainvälisessä yhteisössä valtiot toimivat sinnikkäästi vastoin keskinäisiä etujaan, valtioiden sisällä yritetään yhä raivokkaammin pakottaa vähemmistöjä sellaiseen asemaan, joka ei heitä miellytä. Nationalismi, jonka piti jo hävitä maailmasta, on nyt se voima, joka sitä riepottelee niin idässä kuin lännessä.

Minua huvitti aikoinaan suuresti Benedict Andersonin pikku kirjanen kuvitelluista yhteisöistä, jonka luimme eräässä lukupiirissä. Tuntui vaikealta uskoa, että monet näkivät tässä simppelissä esityksessä jonkinlaisen uuden ilmestyksen tai evankeliumin.

Tämä innostus näyttikin usein perustuvan yksinkertaiseen väärintukintaan, joka kuitenkin tuntui kiehtovan myös kirjoittajaa. Kirjassahan sanottiin, että kansakunta on sanoilla ja ajatuksilla rakennettu käsite, joka syntyy vasta kirjapainotaidon ja koululaitoksen myötä. Itse asiassa kansakunnat siis ovat kuviteltuja yhteisöjä.

Tuohon olisi tietenkin voinut lisätä jotakin tai muuntaa hieman tuota korollaaria: kansakunnat, kuten kaikki muukin inhimilliseen kulttuuriin kuuluva, ovat ajattelun kautta omaksuttuja ja ajattelussa olevia. Ajatteluksi lasketaan tässä myös tietenkin pelkkä apinointi ja sopulikäyttäytyminen. Ainahan myös siinä on takana jotakin ajateltua tai ajattelukelpoista.

Kun postmoderni ns. ajattelu lähtee siitä, että millään asialla ei ole aristotelisessa ajattelussa oletettua olemusta, vaan kaikki voidaan muokata myös toisenlaiseksi, antoi Andersonin vaatimaton pohdiskelu ajatukselle siivet: mikäli kansakunta nykymuodossaan ei miellytä, ajatellaan se sitten toisenlaiseksi tai ajatellaan yksin tein, ettei mitään sellaista edes tarvita.

Tuo jälkimmäinen näkemys tuntui jo päässeen päällimmäiseksi, kunnes Neuvostoliitto hajosi ja kaikki sen kansat rupesivat vaatimaan kansallisia oikeuksia itselleen, toisista ei niin kannettu huolta. Nationalismista tuli aikakauden selvästi merkittävin ideologia.

Nationalismin merkityksestä vapausliikkeenä en puhu tässä sen enempää. Siinä suhteessa sillä on joka tapauksessa ollut valtava rooli viimeisten parin sadan vuoden aikana. Kommunistinen ideologia katsoi, että koko nationalismi on kadonneen tai katoavan porvarillisen yhteiskunnan luomus ja häviää sen mukana.

Tosin jo Stalin ymmärsi, ettei asiassa kannata hoppuilla, aikaa ennen paratiisiin pääsyä saattaisi kulua hyvinkin paljon. Sitä odotellessa sopi joka tapauksessa likvidoida pienten kansojen nationalismia, eihän niillä ollut, millä panna vastaan.

Aleksandr Duginia, jota olen tällä palstalla kohteliaasti nimittänyt puolihulluksi filosofiksi, on luonnehdittu myös postmoderniksi ajattelijaksi ja tuntuu siltä, että tämäkin luokittelu osuu naulan kantaan.

Duginille ei tuota mitään ongelmia ajatella uusiksi olemassa olevien kansakuntien kuvitelmia omasta itsestään, koko kansakunnan tilanne kannattaa panna mieluummin alueelliset yhteisöt, jotka kuuluvat yhteen geopoliittisesti. Kantona kaskessa olevat kuvitellut yhteisöt kuviteltakoon siis uudelleen ja ellei se tapahdu hyvällä, toimii väkivalta taas uuden maailman kätilönä.

On kummallista huomata, että Neuvostoliiton salainen poliisi rikastutti maailmaamme tai siis Venäjää antamalla sille yhtäkkiä ja yllättäen useita KGB:ssä aiemmin vaikuttaneita, mutta nyt uskonnollishenkisiä toimihenkilöitä, joiden ajatusmaailma muistutti aavemaisen tarkasti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taantumuksen symbolia Venäjällä, Konstantin Petrovitš Pobedonostsevia (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=konstantin ).

Tässä kannattaa ehkä mainita, että Pobedonostsev oli omana aikanaan suorastaan karikatyyrimainen taantumuksen edustaja, josta tehtiin häijyjä runoja ja kirjallisia muotokuvia (esim. Anderei Belyin Peterburg-kirjassa). Hän oli todellinen obskurantti, venäjäksi mrakobes eli pimeyden piru.

Itse asiassa Pobedonostsevin julkista hurskautta epäiltiin ja jotkut hänen lausuntonsakin antoivat aihetta epäillä sen olevan kyynistä tekopyhyyttä. Hän selitti Venäjän olevan mätänemässä ja katsoi, että kehitys voitaisiin pysäyttää jäädyttämällä se eli pysäyttämällä hajottavien voimien toiminta.

Hajottavia voimia imperiumissa olivat nationalistit: puolalaiset ja suomalaiset. Juutalaiset tietenkin olivat myös aina siellä, missä oikeauskoista a venäläisyyttä ja sen elämänmuotoa rienattiin ja nakerrettiin. Nagaikkaa vaan ja karkotusta lääkkeeksi moiselle kanaljalle!

Pobedonostsevin aikaan kuului myös Puolan venäläistäminen, jota vuoden 1863 kapinan jälkeen toteutettiin kaikilla aloilla. Itse asiassa jopa koko puolalaisen kansakunnan olemassaolon oikeus kiellettiin: eihän kyseessä muka ollut muuta kuin venäjän murretta puhuva ja jesuiittojen harhauttama kansanryhmä.

Jo omana aikanaan tällainen politiikka oli skandaali. Se muistutti Wienin kongressin jälkeisen Pyhän liiton ajoista, jolloin koko tuota ”pyhää” ideaa pidettiin vain kyynisenä naamiona taantumukselliselle internationalelle, joka yritti epätoivoisesti estää vapausideologioiden esiin murtautumista.

Nyt, 2000-luvun ollessa jo hyvässä vauhdissa, näemme taas aivan samanlaisen ilmiön moskovalaisten vallanpitäjien politiikassa: kyyninen ja tekohurskas imperialismi hyökkää kansakunnan perusoikeuksia vastaan ja jopa selittää, ettei koko tuota kansakuntaa ole olemassa eikä saakaan olla.

Onko ukrainalaisuus tosiaankin vain kuviteltu, vain kuvitelmissa olemassa oleva yhteisö, joka voidaan hävittää tuosta vaan, kuvittelemalla jotakin muuta? Voiko kansakunnan olemassaolon yksinkertaisesti kieltää?

V.I. Lenin, joka aikoinaan kunnostautui sekopäisyydellään, huomasi sentään, että on olemassa tosiasioita, jotka kannattaa tunnustaa pärjätäkseen tässä maailmassa.

Kun puolueen radikaalit selittivät, ettei mitään Suomen kansakuntaa ole syytä tunnustaa, Lenin selitti, että on tunnustettava asiat, joiden olemassaolo ei riipu niiden tunnustamisesta. Suomen kansakunta oli muuan sellainen, se pakotti tunnustamaan olemassaolonsa, halusipa sitä tai ei.

Leninin nimi on tietenkin kirosana nykyisille Moskovan vallanpitäjille, mutta olihan hänellä hulluutensa ohella myös annos tervettä järkeä, kuten Stalinillakin. Niiden ansiosta ns. neuvostovalta pysyi pystyssä niinkin kauan kuin pysyi.

Putin ja hänen hanslankarinsa sen sijaan näyttävät täysin omaksuneen 1800-luvun synkimmän taantumuksen ajatukset niiden kohtalosta mitään oppimatta.

Kenet jumalat tahtovat tuhota, lyövän ensin sokeudella, sanotaan suomeksi. Latinaksi sanonta on yleensä muodossa prius dementant eli riistävät järjen, mikä on lähes sama asia.

Kukaties tätä Venäjän taantumuksen nykyistä vaihetta tullaan joskus nimittämään postmoderniksi taantumukseksi. Aikanaanhan se joutuu vielä antamaan tilaa reformien kaudella, kuten Aleksandr Yanov on en nustanut (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=yanov ).

Toivotaan nyt ainakin.

12 kommenttia:

  1. "Kukaties tätä Venäjän taantumuksen nykyistä vaihetta tullaan joskus nimittämään postmoderniksi taantumukseksi. Aikanaanhan se joutuu vielä antamaan tilaa reformien kaudella"

    Ikävä vaan niille, jotka joutuvat elämään tuon postmodernin taantumuksen vaivojen keskellä, odotellessaan reformien kautta. Voisikohan tuota jotenkin nopeuttaa, vaikkapa itsensäruoskijakulkueilla, ristisaatoilla tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä kuohitseminen voisi olla tehokas liberaalien ase.

      Poista
  2. Henry Kissinger sanoi sen Davosissa päin naamaa viestinviejille: lännen on muutettava politiikan suuntaa ja solmittava rauha Venäjän kanssa. Kissinger tietää missä kusessa EU on Venäjä-pakotteidensa kanssa. Mutta tajuaako todellisuudentajunsa menettäneet EU-poliitikot? Tajutaanko missä liemessä vaikkapa öljynjalostus on yrittäessään mielipuolisen nopealla aikataululla korvata Siperia blendin sieltä täältä hankitulla laadulla? Nyt ollaan siinä professorin mainitsemassa March of Folly-tilanteessa. Ja tähän samaan miinakenttään myös kotoiset Hullu-ahomme ovat komeasti kävelleet. Poliittinen intohimo, suomeksi vanha kunnon patologinen ryssävihahan tämän aikaan sai.

    VastaaPoista
  3. "... prius dementant eli riistävät järjen..." No eikö koko lännessä tapahdu juuri tätä? Kuka ymmärtää näitä nykyihmisten kohelointeja?

    VastaaPoista
  4. Pelistä palasista palapeli koostuu. Yhdessä palassa mm lukee että "mitä enemmän tuulivoimaa sitä enemmän maakaasua." On tosin pelottavaa jos pitää paikkaansa että nykyisen nuorisomme älykkyyden taso olisi jo merkittävästi matalampi kuin 40 vuotta sitten eläneellä. Ei niillä eväillä monimutkaisia maailman ongelmia ratkota varsinkaan kun ei osata enää edes omasta taloudesta huolehtia.

    VastaaPoista
  5. On sinänsä hävytöntä ettei mediamme edes mainitse mitään "pienestä yksityiskohdasta" liittyen vaikkapa öljyyn. Nimittäin siitä että öljylajit ovat pääsääntöisesti niin erilaisia että jalostamot on optimoitu ottamaan vastaan vain tietyn suunnan öljyä. Yritäpä näitä sitten selittää EU-päättäjille.

    VastaaPoista
  6. 1700-luvulla maailmankaupasta tutkijoiden mukaan 70-80% rakentuiKiina-Intia akselille ja sen ympärille. Lyhyen läntisen hegemoniavaiheen jälkeen maailma normalisoituu ja palaa takaisin tuttuun asentoonsa. Tänään myös Afrikka on saavuttamassa 1500-luvun 20% globaalin väestöosuutensa. Ylijäämä sitten asuttaa muuta maailmaa tuttuun tapaan. Eurooppa ja Venäjä taitaa olla neandertal-prosessissaan ja globaali väestöpommi osoittautuu 2060-luvulla suutariksi.

    VastaaPoista
  7. Itseäni ei lakkaa hämmästyttämästä se miten johdonmukaisesti ja kaikkia elämänalueita koskien eurooppalainen uusi aika on edennyt yhden ainoa vahvan kantoaallon, koko ajan vahvistuvan individualismin, merkeissä.

    Ikään kuin koko uusi aika olisi ollut vahvistuvaa vastavaikutusta sille suurimittaiselle historialliselle sosiopsyykkiselle taantumalle jota keskiajan depersonalisaation uni edusti.

    Käsityksemme "yhteiskunnasta" on kaikissa historiamme vaiheissa ollut jonkinlainen projektio siitä mikä aikalaisajattelussa on ollut mahdollista projisoida yksilöstä yhteisöön. Olemme
    aina kuvanneet yksilöä ja yhteisöä samoilla metaforilla. Uuden ajan kansallisvaltiot syntyivät oikeuksiaan ja vapauksiaan vaativien yksilöiden yhteisöprojektioina, ja alkuvaiheessa niille
    annettiin jopa henkilönnimiä. Tämä aivan erityinen edustuksellisen vallan" kognitio on myös kansallisvaltioille -- ja vain niille -- ominaisen "demokratian" takana. Ilman autenttista historiallista
    sisältöään demokratiamme on tyhjä käsiterealistinen kuori -- todellinen "olkiukko", molokki, sellainen kuin EU, joka siis todellisuudessa on eurooppalaisuuden hajoamisilmiö.

    Kartesiolainen paradigma tarkoittaa maailmaa tarkkailevan Subjektin ja Objektivoituvan todellisuuden lokaatioita, ja on jokaseenkin hämmentävää huomata, miten vähän tämän tajunnallisen perustekijän merkitystä ymmärretään. Sitä ei esimerkiksi opeteta kouluissa ollenkaan. Kukaan ei kerro, että kaiken uuden ajan "tiedollisen" edistyksen takana on tosiasia, että kaikki "tieto" syntyy individualismin kylkiäisenä.

    Sen sijaan tuota täydellisesti väärin ymmärrettyä individualismia -- erilaisia projektiivisia kuvitelmia siitä miten kaikki "yhteisöjä" koskeva koostuisi vain atomistisista "yksilöistä" -- on maailma ja akatemiat täynnä. Jos jokin tässä maailmassa kukkii, niin sokea individualismi.

    VastaaPoista
  8. Ei se Leninin nimi mikään kirosana ole. Ukrainassa vapautetuille alueilla on nimenomaan kaivettu Leninin patsaat taas esille. Kaikki venäläinen on ihqua, Nikolai II, Lenin ja Stalin yhtä aikaa ja ilman ristiriitoja. Mielenkiintoisesti jotkut pystyvät nykyään pitämään myös Trotskia ja Stalinia yhtä aikaa ihquina.

    VastaaPoista
  9. Mitä vikaa taantumuksellisuudessa on, jos edustaa konservatiivista maailmankatsomusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhana taantumusmiehenä sanon, ettei se ole vakiotavaraa. Typeränä ja falski muoto ovat kartettavia.

      Poista
  10. "pluralistisessa yhteiskunnassa ihmiset käyttäytyvät rationaalisesti, koska se on ainoa tapa menestyä siinä.... Tässä järjen valtakunnassa poikkeaminen rationaalisuudesta olisi pelkkää ampumista omaan nilkkaan ja asia myös ymmärretään kaikkialla. "

    Ehkä syviin syy tämän hankkeen epäonnistumisesta oli yli puolet ihmisen toiminnasta selittävän tekijöiden unohtaminen: tunteet (mm aatteet, ideologiat, uskonnot tms) sekä kommentoijakollegan Seppo O:n esiintyminen ryhmätunteiden. Näkisin jopa kyynisesti, että rationaalisuudella on lähinnä välinearvo niihin tavoitteisiin tai tarpeisiin, joiden syyt ovat ensiksi mainitut. Esim: perimmäinen tarve on oman arvon korostus ja käsitys oman kansakunnan ylivertaisuudesta - nämä ei perustu mihinkään rationaalisen perusteeseen, enintään valheellisen rationalisoitiin. Niiden toteuttaminen perustuu sotaan tai muuhun tavoitteellisen väkivaltaan, joita voidaan harjoittaa rationaalisuudella - tai sitten ei, jos on huono tiedustelupalvelu tai kenraalit.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.