maanantai 6. kesäkuuta 2022

Pyhän Venäjän televisiosota

 

Toisenlainen televisiosota

 

Vielä 1900-luvun alkupuolen sodat tapahtuivat suojassa sivullisten katseelta. Reportterit ja muut todistajat kyllä kertoivat lehdissä asioista, mutta tarvittaessa oli helppo käsittää asiat sillä tavalla kuin tuntui tarkoituksenmukaiselta.

Abstraktit puheet joukkojen liikkeistä ja osapuolten menestyksistä ja tappioista kelpasivat hyödynnettäviksi aina tarkoituksenmukaisella tavalla. Jos omat menestyivät, voi hurrata, jos kärsivät tappioita, voi kannustaa, vaatia kostoa ja sääliä. Sota jäi abstraktiksi, siitä saattoi uskoa ja muovailla miltei mitä tahansa haluamaansa.

Oman puolen julmuuksia, pelkuruutta ja muuta kielteistä ei tarvinnut uskoa lainkaan ja syyttömien kärsimykset ja joukkojen ilkityöt voitiin kuitata suututtavaksi panetteluksi tai sitten todeta, että kun metsää hakataan, niin lastut lentelevät, eihän sille mitään voi eikä siinä mitään kummallista ole.

Mutta nykyään ei metsää enää lainaan hakata eli siis kaadeta kirveellä. Uudet välineet ovat mullistaneet maailman. Jo Vietnamin sodassa tuotiin sodan konkreettiset kasvot keskiluokkaisen amerikkalaisen ja muidenkin olohuoneisiin. Siellä ne omat ja naapurin pojat olivat mukana tuossa mielipuolisessa menossa, joka katsojan silmiin vaikutti rikolliselta. Eikö se nyt pitäisi lopettaa hinnalla millä tahansa?

Kun sota 1960-luvulla tuotiin olohuoneisiin, ei kyseessä ollut vain Pentagonin tai hallituksen hyväksymä versio. Kriittisiä ääniä oli Amerikassa aivan riittävästi ja koko älymystö nousi yhtenä miehenä vastustamaan teurastusta, jota se piti mielettömänä. Itse asiassa sodassa kyllä olivat kyseessä vapaan maailman intressit, joiden hyväksi oli mielekästäkin jotakin uhrata, mutta yleisessä suuttumuksen myrskyssä sellainen näkökohta jäi alakynteen.

Myös Ukrainassa käydään nyt televisiosotaa. Venäjällä presidentin yli-inhimillistä viisautta ja kaikenpuolista etevyyttä on hehkutettu TV:ssä jo pari vuosikymmentä ja jälki on näkyvissä. Putinin nimeen liittyy erottamattomasti Venäjän nousu polviltaan ja hyvinvoinnin palaaminen keskiluokalle.

Kun valtiollinen tiedotus on vuosikaudet jauhanut myös vihollisen pahuutta ja sen aggressiivisia aikeita, on kansallinen puolustustahto saatu mobilisoitua Putinin taakse. Häntä kannatetaan yhtä järkkymättömästi kuin älyttömästi. Ukrainan TV:n tekemissä haastatteluissa mummot huutavat hysteerisesti Venäjän ja presidentin puolesta ja keski-ikäinen mies julistaa kiittävänsä Jumalaa Putinista…

Yli 80 prosenttia venäläisistä kannattaa Levadan kyselyjen mukaan yhä Putinia ja uskoo Venäjän olevan oikealla tiellä hänen johdatustaan seuratessaan. Ennen sodan alkamista luku oli parikymmentä prosenttiyksikköä pienempi.

Amerikkalainen älymystö riensi aikoinaan yhtenä miehenä tuomitsemaan sodan. Venäläinen älymystö oli jo vuosikymmeniä ennen vuoden 1917 vallankumousta tunnettu leppymättömyydestään tsarismin imperialismia kohtaan. Neuvostoaikanakin se uskalsi mennä toreille vastustamaan koneiston murskaavaa ylivoimaa.

Nykyisessä Ukrainan sodassa ovat kaikki ne elementit, jotka pakottavat säädyllisen, sivistyneen ihmisen vastustamaan sitä eli siis Venäjän rikollista ja provosoimatonta hyökkäystä naapurinsa kimppuun.

Ukrainassa Venäjä sotii älyttömästi ja taitamattomasti ja uhraa turhaan nuoria sotilaitaan järjettömän, imperialistisen päämäärän takia. Ukrainassa tuhotaan tarkoituksellisesti tuhansia viattomia, sivullisia ihmisiä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ukrainassa hävitetään barbaarisesti kulttuuriarvoja ja yhteisen ortodoksisen uskonnon ja historian muistomerkkejä.

Kaikki tämä dokumentoidaan videoihin, jotka ovat internetissä kaikkien tai ainakin hyvin monien saatavilla. Toki tihutyöt pannaan Kremlin tiedotuksessa systemaattisesti puolustajien tilille, mutta kriittiselle tarkkailijalle väitteiden valheellisuus on ilmeinen.

Miksi ihmeessä sotaa siitä huolimatta kannatetaan niin tavattoman yleisesti? Eikö häpeä oman kansan syyllistymisestä barbaarisiin tekoihin voita harmia siitä, että oma armeija ei kykene voittamaan vihollista? Miksei ”erikoisoperaation” päättämistä vaadita spontaanisti ja suurin joukoin?

Jo talvisota aikoinaan selitettiin johtavien länsimaiden yhteiseksi sodaksi Neuvostoliittoa vastaan. Suuri ja luultavasti suurin osa hyväksyi jollakin tasolla väitteen, vaikka tuskin siihen varsinaisesti uskoi. Selkeästi tämän väitteen torjui pieni vähemmistö, joka ei ollut sisäistänyt bolševismin valheellista evankeliumia.

Ilmeisesti Putinin yhtä mielettömät kuin röyhkeät väitteet siitä, että erikoisoperaatio on välttämätön, puolustuksellinen toimi, myös hyväksytään ja joskus ne jopa uskotaan. Todennäköisimmin kyseessä kai useimmiten on aito orwellilainen kaksoisajattelu: näen yhtä, mutta uskon, että se on jotakin muuta, koska kaikki muutkin uskovat ja itse presidentti niin vakuuttaa.

Amerikkalaiset TV:n katselijat kauhistuivat omien poikien mielettömiltä näyttäviä kärsimyksiä kaukaisessa maassa. Venäläisille kärsimys on sen sijaan pyhä asia ja aivan erityisen pyhä silloin, kun se ymmärretään natsismin vastustamiseksi ja oman kansan suojelemiseksi. Mitä enemmän kärsimystä, sitä ansiokkaampaa. Käykää päälle vaan, natsipirut! Pakotteiden kestäminen koetaan yleensä aivan ilmeisesti ehdottomana kansalaisvelvollisuutena, josta kenelläkään ei ole moraalista oikeutta valittaa.

Että sellainen televisiosota se nyt on. Venäjällä oli huomattavasti sananvapautta vielä viime vuonna ja halukkaat saattoivat tutustua myös epäortodoksisiin näkemyksiin ja hankaliin tosiasioihin esimerkiksi Meduza-TV:n. Eho Moskvyn ja muutamien lehtien välityksellä. Intelligentsijan mielipide löytyi haluttaessa helposti.

Mutta toisin kuin Amerikassa, se on Venäjällä jo kauan pidetty tarkoin poissa TV:stä ja internet-lähteitäkin on nyt sensuroitu. Hankalan informaation saatavuuden rajoittaminen on kuitenkin vain yksi puoli asiassa. On selvää, että kaikesta informaatiosta huolimatta kansan enemmistö haluaa uskoa jumaloimaansa presidenttiä ja pysyy tämän rinnalla myös onnettomuuden hetkellä.

Pelkään pahoin, että tämä isänmaallisuudella ratsastava yleinen mielipide on se voima, joka olisi otettava huomioon, kun Venäjän kanssa asioidaan. Venäläisille on jo hyvän aikaa julistettu, että länsi haluaa sen katuvan (erityisesti neuvostoaikaa). Sellaiseen ei kuitenkaan ole mitään syytä, suuren Venäjän kansan historia on tarina, josta jokaisen on tunnettava ansaittua ylpeyttä.

Aleksandr Solženitsynin saarnassa Venäjälle vaadittiin katumusta ja itserajoitusta. Putin edustaa kansallisen omahyväisyyden ja tyhmänylpeyden evankeliumi, joka on helpompi omaksua. Länsi puolestaan haluaa arvostella Venäjän puutteita ja lupaa sille korkeintaan oppipojan paikkaa. Se on epäkiitollinen rooli. Isovenäläisillä on kansallinen ylpeytensä, kuten jo Lenin vastahakoisesti joutui tunnustamaan. Se on tosiasia.

Miten venäläinen patriootti oikein näkee lähihistoriansa? Rossija -moja istorija- museot korostavat valtion keskeisyyttä Venäjän historiassa (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=rossija+moja+istorija ). Valtion puolustajien sankaruus oli ainutlaatuista ja korottaa Venäjän kauas muiden kansojen yläpuolelle. Uhrattiinko Suuressa isänmaallisessa sodassa 27 miljoonaa ihmistä? Katsokaa, kadehtikaa, kenelläkään ei ole mitään tähän verrattavaa! Voidaan ottaa uusiksi…

31 kommenttia:

  1. Россия может повторить судьбу СССР...

    VastaaPoista
  2. Laumassa ajattelu on helppoa ja yleisempää kuin lauman yksilöt haluaisivat uskoakaan. Ilmeisesti venäläiset ovat vielä laumallisenpia kuin me, mutta kyllä se mekin osataan.

    Olen aina ollut NATOn kannattaja, mutta nyt kun siitä tuli laumailmiö niin panee miettimään. No tuo on vielä pientä verrattuna tähän flunssakusetukseen. Mitä enemmän piikkejä sen enemmän sairaita ja kuolleita mutta mitä tekee kansa ja päättäjät.., lisää piikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taas en ole NATO:n kannattaja, mutta liittynee enempi omaan henkilöhistoriaan (minkä ymmärtänen olevan vain oma kokemus, ei merkitystä isommassa mittakaavassa, tyyliin valtakunnan tasolla) ja näkemykseen taas yksi rahareikä jollekkin, kuin myös katsonen että siitä pahimmassa kohtaan maksanee lapset hengellään kun kasvavat. Kumminkin sitten organisaationa sen verta iso etteivät todennäköisesti sitten itsekkään olisi tietoisia mitä ovat edes puolustamassa tai turvaamassa?

      Poista
    2. Ja olettaisin tuon lauma ilmiön liittyvän kieleen ja mediaan.
      Korona liittynee enempi lääketieteeseen. Mikä lähti suojaksi vanhemmalle väelle. Sit jos asiaa tarkastelee jälkiteollisesta näkökannalta missä väestö ei teoreettisesti lisäänny. Ja vanhempi sukupolvi on se isoin sukupolvi, niin teoreettisesti sitä isompaa sukupolvea siinä on "suojattu". Jäänyt vaan pohtimaan että miltä? Ihan kaikelta ihmiset ei kumminkaan pysty suojautumaan, lähinnä kun bakteerit yms. kuulunee elämään, on niitä ns. hyviä ja sit huonoja. Elämän kumminkaan pitäne olla sairaalamaista. Sairaalan steriiliin ympäristöön on sitten kumminkin syynsä.

      Poista
    3. "nyt kun siitä tuli laumailmiö niin panee miettimään."

      Eiköhän sekin ole vähän hassua, että vastustaa jotain VAIN siksi, että enemmistö kannattaa sitä? (vrt parviäly)

      Poista
  3. Yhteiskuntia hallitaan ideologioiden nimissä, aikalaisajattelu on ideologioiden taistelua, ja sotia käydään oikeiden ideologioiden puolesta pahoja oppeja vastaan. -- Ikuisia totuuksia.

    Tähän saakka lähihistorian hirvein nimi on ollut Hitler. "Valta" on niin maaginen asia, että ilmeisesti ainoa tapa käsitellä sitä on henkilöidä se. Mitä hirveampiä kansanjohtajia, sitä vähemmän meillä on siis mahdollisuuksia ymmärtää mistä oikein on kyse.

    Hitler oli alusta alkaen kaikkien narsistien tapaan lähinnä kipeä miellyttämistarpeinen kameleontti, joka vaistosi herkästi ihmisten pelot ja heikkouden ja oppi antamaan tavallisille voimattomille ihmisille voimaannuttavan identiteetin ja samaistuksesta saatavan vahvuuden. Tällaiset sosiopsyykkiset taantumailmiöt eivät koskaan voi toteutua minkään ideologisen pahuuden nimissä, vaan aina nimenomaan kulloistenkin, ajanmukaisten, auktorisoimista ja yleistä hyväksyntää tavoittelevien aatteiden, tiedollisten totuuksien ja oppien kaavuissa. Totalitarismin johtajaksi valikoituu nimenomaan narsisti – karismaansa kasvattava kameleontti, joka vaistomaisesti omaksuu julistuksessaan uhriroolin, marttyyrin tunnot ja viattomasti kärsineelle ihmiselle ominaisen omankädenoikeuden, joka antaa luvan ”oikaista tapahtuneet vääryydet”.

    Juuri uhriajattelu on se katala yhteisötajunnan ansa, johon totalitarismiin taantuva massa astuu. Hitler ei suinkaan hurmannut kansaa pahuudella – vaan vetosi nimenomaan uhrituntoihin. Saksa oli joutunut historiallisen vääryyden kohteeksi, siksi sen oli noustava – uhrilla on oikeus ottaa oikeus omiin käsiinsä.

    Kummasti se vaan tuntuu toistuvan, tuo kuvio, nyt Putinin ja Venäjän kohdalla. N-liiton hajoaminen oli joidenkin mielestä yhtä hirvittävä vääryys kuin mistä kertoivat saksalaisten tunnot ensimmäisen maailmansodan häviön ja häpeärauhan jälkeen. Hitler oli vain sisältä tyhjä narsisti, jolle painuneet kansalaistunnot tarjosivat tilaisuuden. Sama pätee Putiniin -- hänkin osaa vain vedota uhrituntoihin. Kaikki "tiedollinen" on toissijaista, ideologiat, totuudet, reaaliset mahdollisuudetkin. Kun uhriajattelu ja sota toteutuvat samalla näyttämöllä, kyse on täydellisestä inhimillisestä alennustilasta, sosiopsyykkisestä taantumasta, jossa ei millään järkiajattelulla -- ei varsinkaan kaikella sillä päämäärärationaalisella järjellä jolla sotastrategit ja sotahistorioitsijat tapahtumia selittävät -- ole mitään todellista roolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yhteiskuntia hallitaan ideologioiden nimissä, aikalaisajattelu on ideologioiden taistelua, ja sotia käydään oikeiden ideologioiden puolesta pahoja oppeja vastaan. -- Ikuisia totuuksia."

      "Mitä hirveampiä kansanjohtajia, sitä vähemmän meillä on siis mahdollisuuksia ymmärtää mistä oikein on kyse."

      Itse katsonen että kyse on kauppa-alueiden hallinnoinnista (lähinnä kaupunkikeskittymistä, mistä se teoreettisesti voi levitä koko valtioon, liberalismia markkinoina, ajatteluna lgbt mitä näitä nyt on, mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Teoriassa yksilöleskeisyyttä, mutta yksilökin kuulunee joukkoon on se sitten, yliopisto, kuntosali, kauppa, tai seurakunta kullekkin jotakin), mistä taas päätynee uskontokysymyksiin, lähinnä millä käydään kauppaa. Yksi mikä oli kiehtovaa yhdessä kirjassa Muistaakseni sukunimi Oli Sivonen ja kirja taisi olla Aasialaiset kaupunkivaltiot tai jokin vastaava. No kumminkin lähinnä lähetyssaarnaamisen näkemys siinä kuinka se ei Aasiassa saanut kunnollista jalansijaa, vaan ain aikaa myöden ne omat kulttuurinäkemykset ennen pitkää ottivat taas jalansijaa. Lähinnä tuo sinänsä kiehtovaa kun kristinuskoa Suomeen on kumminkin tuotu aikanaan monissa eri muodoissa ja se nyt on vain kiehtovaa kuinka jokin ajattelumalli on saanut niin suuren osan koko läntiseksi mielletyssä ajattelussa ja kumminkin siinä on niin paljon eriäviä näkemyksiä mitä se on? Tyyliin pelastusarmeijankin alku lähtökohta on kristillinen, mutta vaikea sitä on kyllä itse katsoa siltä näkökannalta.

      Poista
  4. "Länsi puolestaan haluaa arvostella Venäjän puutteita ja lupaa sille korkeintaan oppipojan paikkaa. Se on epäkiitollinen rooli. Isovenäläisillä on kansallinen ylpeytensä, kuten jo Lenin vastahakoisesti joutui tunnustamaan. Se on tosiasia."

    Olisiko palattava UKK:n ajatukseen: viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta.

    Toinen tosiasia on se, että lännellä on aina ollut vaikea ymmärtää Venäjää, jos kohta toisinkin päin. Tämähän kävi ilmi jo eilisestä blogista suhtautumisesta Puolan kapinaan. Pelkään, että se toistuu Ukrainankin sodan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en pidä Venäjää maana vaan sivilisaationa. Yritykset eurooppalaistaa Venäjä tulevat päätymään epäonnistumiseen.

      Suomen kaltaisen rooliin "länsimaiden mallioppilas" tyyppinen ratkaisu ei tule toimimaan missään nimessä vaan tulee herättämään voimakasta vihaa laajoissa kansanpiireissä Venäjällä.

      Lännessä haaveiltiin laajasti Venäjän muuttamisesta plantaasitaloudeksi, jossa länsimaiset yritykset olisivat ottaneet haltuunsa Venäjän luonnonvarat. Venäläisille olisi jäänyt jonkinlainen rengin rooli. Suomalaisessa keskiluokassa tuon ratkaisun torjuminen herätti ihmettelyä, koska me olemme mielellämme renkejä, mallioppilaita yms. kunhan vain oman henkilökohtaisen talouden edut eivät horju ja pysytään naapurin Virtasen tasella elintasokilvassa. Netissä sitten lehtorit ja insinöörit ihan oikeasti ihmettelivät, että "miten tuolleen päätettiin vaikka venäläinen insinööri olisi voinut tehdä hienon toimariuran myös Shellin palveluksessa".

      Tuollainen kansallinen ylpeys ja omien arvojen kunnioittaminen nähdäänkin keskiluokkaisten suomalaisten parissa "aivan järkyttävänä".

      Hieman huvittaa kun eräillä reserviläisten foorumilla suunniteltiin venäläisten sotilaiden lahjomista keskikaljalla ja kaapelikanavilla. Kertoo erittäin paljon esittäjän maailmankuvasta tai lähinnä keskinkertaisesta keskiluokkaisuudesta...

      Poista
    2. Lahjoneehan nuo venäläiset vodkalla. Tapakulttuurit on kumminkin kivoja mutta eroavaisuuksia niissä kyllä on, enempi tainnee vaikuttaa mihin on tottunut.

      "Itse en pidä Venäjää maana vaan sivilisaationa. Yritykset eurooppalaistaa Venäjä tulevat päätymään epäonnistumiseen."

      En kyllä tiedä miten sitä eurooppalaistaa? Jos käytännössä tarkoittaa kaupankäyntiä missä katsotaan venäläiset markkinat isoksi mahdollisuudeksi "toimia" tai "tienata", niin jokseenkin samoinhan tuo amerikkalainen järjestelmä "nähdään". Mahdollisuus tienata suuresti kun markkinat on niin isot. Sijoitetaan varallisuutta, mutta väki itse tehnee sen työn. Sinänsä siis siinä mitään ns. pahaa. Sukupolvi erot tainnee sit vaikuttaa miten se homma nähdään. Ja brittien kohdalle se sit onkin ihan omiaan, homma kun sit toimikkaan yhteen suuntaan. Saahan sitä kauppaa käydä, ellei sitten ole valtiollisia kauppakieltoja yms.

      Poista
    3. "En kyllä tiedä miten sitä eurooppalaistaa?"

      Et sitten tiedä mitä eroa on Venäjällä ja läntisellä Euroopalla?

      Varmaankin joku sukupolvikysymys, kun aikoinaan ei päästetty ihmisiä lukio-opinnoista läpi jos oli aivan kuutamolla maailmanmenosta!

      Poista
    4. Suurimmalla osalla suomalaisista tuntuu olevan suuria vaikeuksia erottaa Suomea ja Yhdysvaltoja toisistaan, luulevat asuvansa jälkimmäisessä.

      Poista
  5. Täysi kymppi tälle kirjoitukselle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Blogeissa näkyy kyky ymmärtää historian pitkiä kaaria.

      Poista
  6. Niin, jos kotimainen auto leviää kesken korpitaipaleen, miten matkantekoa edesauttaa naapurin viisastelu merkkivalinnasta? Aivan yhtä onttoa on lännen vaatia Venäjältä käsitehorisonttinsa tuulettamista sen jälkeen kun juuri auringonlaskunpuoleiset aatokset yhteiskunnan hajottivat

    VastaaPoista
  7. Venäjä on aasialainen valtio, senhän totesi mm. kenraali Reinhard Gehlen 60-luvulla. Venäläisten kestokyky on lähtöisin sieltä, joten eurooppalaisia heistä ei tule, vaikka miten elättelemme toiveita. Voihan tietenkin olla, että nuorempaan venäläisten polveen on osin jo tarttunut eurooppalaista hapatusta, mutta nyt Putin on laittanut ja laittaa ison pykälän silmään ja jälki on oleva karu...niin venäläisille kuin eurooppalaisillekin.

    Ei Putinia Nato erityisemmin pelota, vaan häntä pelottaa enemmän kuin mikään eurooppalainen rappio ja löyhä moraali ja perversiot! Se on tullut todistetuksi monet kerrat. Putin vihaa länttä ja siinä pyhässä vihassaan hän oikeuttaa pyhan Venäjän tekemään tilin lännen kanssa, ennen kuin hänestä aika jättää. Ukrainan kohtalo on kova, Putin katsoo ukrainalaiset luopioiksi, joille ei sallita edes alkeellisimpiakaan ihmisoikeuksia!

    Heikko länsi ja heikko Nato ei uskalla nyt tehdä sitä, mikä tulee eteen
    joka tapauksessa ennen pitkää. Suomi ja EU vannovat ihmisoikeuksien puolesta, johon kuuluu ehdoton oikeus saada mm. turvapaikka.
    Katsotaanpa tilannetta sitten, kun Putinin lähi-idästä ja Afrikasta
    värväämät tuhannet, kukaties kymmenet tuhannet palkkasotilaat eivät
    saakaan Ukrainan sodan palkkana nopeutetusti Venäjän kansalaisuutta, vaan heidät ohjataan Suomeen!








    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos lännessä on löyhä moraali ja perversioita niin mitä ihanteellista ja puolustettavaa siinä on? (Itse pitänen kovasti Elton Johnin tuotannosta, mutta ymmärtänen että hänen muu ulosantinsa on hieman vulgääriä. Eteenkin kun herra päätti laittaa pihalleen kultaisen patsaan, mikä näkyi Buckinghamin palatsiin ja sieltä tultiin se poistattamaan. Patsas oli muodoltaan fallos. Mautonta ehkpä mutta omia tulojaanhan tuo herra siinä on käyttänyt. Ja japskeilla oli muistaakseni ihan jokin patsas puistokin täynnä niitä, ettei ole vain länsimaisten touhua). Liberalismihan on myös vapaata ajattelua. Tai niin sitä voi myös ajatella.
      Jos taas Venäjältä tultaisiin niin käytännössähän he myöskin käy omiensakkin päälle. Länteen on kumminkin Neuvostoliiton romahdettua moni muuttanut. Sillä tosin tainne olla merkitystä, eihän pikku sivuseikoilla koskaan ole kun maalataan isoja linjoja.

      Poista
  8. "... isänmaallisuudella ratsastava yleinen mielipide on se voima, joka olisi otettava huomioon, kun Venäjän kanssa asioidaan."

    Väistämättä alkaa ajattelemaan, ettei venäläistä rahvasta Neuvostoliitossa suinkaan rassannut poliittisen vapauden puute. Suurenmoisessa ideologiassa ja historiassa riitti kunniantonkijalle kyllä riittämiin kaiveltavaa. Ja saihan kelpo toverikin lopulta maistaa valtaa noustuaan neukkubyrokraatiksi.

    Sen sijaan taloudellinen jälkeenjääneisyys rassasi.

    Sitten tulikin johtaja, joka sanoi että huonosti menee: talouselämä ei toimi, juoppoja on liikaa ja Afganistan-operaatiokin on epäonnistunut. Maine huipputekniikan mahtina kärsi kolauksen Tshernobylissa.

    Niinpä kunnia karisi eikä mitään jäänyt enää käteen. Johtaja heitettiin venäläisen nykyhistorian roskatynnyriin.

    Putin tuskin tekee samaa virhettä. Kunnian eteen tehdään kaikki, vaikka sitten ruplan arvo ei riittäisi enää edes kiinalaisen rojun ostamiseen. Rahvasta rassaa, mutta onneksi on telkkari keksitty.

    En keksi mitään hyvää tapaa, jolla naapurivaltion kunniantonginta voitaisiin huomioida. Se kun Venäjän tapauksessa kehittyy arvovaltakysymykseksi suhteessa toisiin valtioihin, joiden pitäisi väistyä, jopa alistua. Mikä olisi riittävä uroteko Putinille vallassa pysymiseksi? Napoleonille ja Hitlerille ei mikään riittänyt.

    VastaaPoista
  9. Siellä se Moskovanmeri on ja pysyy - Kuun pimeällä puolella.

    VastaaPoista
  10. "Amerikkalaiset TV:n katselijat kauhistuivat omien poikien mielettömiltä näyttäviä kärsimyksiä kaukaisessa maassa."

    Höpö höpö. Usassa väestön enemmistö kannatti Vietnamin sotaa aina tammikuuhun 1968 asti. Kun "erikoisoperaatio vietnamilaisten sydänten ja mielten voittamiseksi" kusi kintuille kääntyi takit. Kiinnostava oli tutkimustulos 1967 jonka mukaan koulutettu nuori valkoinen väestö oli innokkaimmin tukemassa sotaa kuin skeptisempi työväestö ja vähemmistöt. On hämmästyttävä asia miten professori Vihavaisella on näin kliseinen ja jälkijättöinen kuva Vietnamin sodasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taisi jäädä se pointti ymmärtämättä: televisio teki sodan kokemisesta toisenlaista.

      Poista
    2. Jenkkien tilastoinnista en menisi vannomaan. Voi olla voi olla ettei, mutta se millainen Amerikka oli 1967, ei ole teoriassa sama kuin 2020. Lähinnä kun väki on sielä kasvanut tuijottaen televisiota, sitten on videopelit jne. tulleet kuvioihin ja sitten on erikseen viherliikkeet, uskonnolliset yms. Lähinnä jos nykyistä politikointia minkä kuvan siitä saanut niin taloudellisesti ns. hyvin toimeentulevat pistää vaalean ja tumman köyhän kisaamaan keskenään taloudessa, kyse on kumminkin liittovaltiosta. Samalla tavalla molemmat joutunee työskentelemään jos tahtoo oikeasti jotain järkevää saavuttaa. Kuin myös siirtolaispolitiikka on ihan omiaan.
      Ja psykologinen vaikuttaminen taas on oma juttunsa medialla, toiston toistolla saanee jotkut uskomaan ihmeellisimpiä asioita. Ihminen kumminkin on hyväntahtoinen eikä tahtone muille pahaa. Heillä on englanninkieli se hallinnointi kieli. Mitä jäin pohtimaan niin minkälaisia juttuja taas media heille kertonee vaikka Suomesta tai Venäjästä on oma lukunsa. Osa hyvä kun osannee näyttää missä edes Suomi on. (Sama tosin kolmansiksi maiksi mielletyissä maissa, onhan sieläkin koulutusta mutta kyse on taas yleensä hyvintoimeentulevasta väestön osasta. Mikä taas ei kertone kokonaiskuvaa koko väestöstä, eikä kyllä paljon nykypäivänä. Netissä on hyvä tuo Chimamandan The danger of one story, kuinka amerikkalainen ystävä pyytänyt kuunnella hänen paikallismusiikkian ja pettynyt kun hänen muusiikkinsa ollutkin samaa kuin amerikkalaisilla olisiko ollut Mariah Carreytä tai vastaavaa. Roslingien kirja Faktojen maailma mikä taas oli omiaan tiedon kannalta pidin inspiroivana. Hän kun juurikin katsoi että on tärkeää että päättäjät saavat oikeanlaista tietoa tilanteista jotta voivat tehdä oikeanlaisia ratkaisuja. Mutta jos tiedot on 20 tai vaikka 50 vuoden takaa, voivat ne hyvinkin olla vanhentunutta tietoa joissain kohdin. Tosin historia näkemyksen kautta jäin pyörittelemään kun löysin mainion pikku lehdyskän Pienet kansat maailman-historiassa erottelua missä selvennettiin erotteluna juurikin Suomen historia on eri kuin maailmanhistoria, mikä taas selventäisi hieman nykyistä kotimaan kentälläkin tapahtuvaa ideologioihin ja identiteetteihin pohjaavaa keskustelua.) Miksi pitänen koulutusta tärkeänä, se taas on oma asiansa kullakin mitä sillä koulutuksellaan tekee?

      Poista
  11. Olet vain pettynyt kun Venäjästä ei muodostunut läntinen toiveunesi. Kaikissa ns läntisissä intellektuelleissa tsuhnat mukaanlukien on sisäänrakennettu omahyväinen "länsi omistaa totuuden, hyvyyden ja kauneuden" maailmankuva.

    Ja nyt toiset tohelot rientää kilpalaulantaan mukaan. "Kiinalaisten rojut" yms vajaaälyiset kommentit viittaavat siihen että hyvin alkaa olla Suomessakin ilmapiiri myrkytetty. Tämä ei hyvään pääty.

    VastaaPoista
  12. Vietnamin sodan suuri opetus onkin siinä että väestö joka lukee "laatulehtiä" joutuu helpoimmin virallisen valtiollisen sotapropagandan (kuten muunkin progandan) huijaamaksi. Olen aika tylysti paukuttanut lyttyyn kaikki Ukrainan sodasta "laatumedian" kautta tietonsa ammentaneiden näkemykset. Sota sujuu Ukrainan kannalta paljon huonommin kuin tämä höpömediamme esittää. Tässä suhteessa vertailukohta voisi olla talvisodan viimeiset 2 viikkoa. Ei siis pidä pettyä jos ja kun ne huonot uutiset lopulta tavoittavat höpömediamme. Lisäksi kyseessähän o. Naton kouluttamaan asevoima tuhoaminen Afganistanin tapaus toistaen.

    VastaaPoista
  13. Onhan tämä outo tilanne kun ei Ukrainan tappiosta tai muista vaikeuksista kuule halaistua sanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta löytyy ihan hyvää tietoa, missä mennään ja ilman propagandaa:
      https://www.youtube.com/watch?v=RpC1kXhW2Lw
      The Battle for Donbass
      Österreichs Bundesheer, Colonel Markus Reisner of the Austrian Armed Forces describes how the fighting in eastern Ukraine developed

      Ei ole tuota YLE:n ja iltalehtien hölynpölyä.

      Poista
    2. Täältä löytyy tietoa ilman propagandaa:
      https://www.youtube.com/watch?v=RpC1kXhW2Lw

      Österreichs Bundesheer
      Colonel Markus Reisner of the Austrian Armed Forces describes how the fighting in eastern Ukraine developed

      Poista
  14. On erittäin huonosti sisäistetty asia Euroopassa että koko talouden kasvu viimeisen noin 140 vuoden aikana on perustunut fossiilisiin polttoaineisiin. Piste. Euroopan kohtalo taisi olla älymystömme onneton rakkaus tuulivoimaan. Nimittäin mitä enemmän tuulivoimaa, sitä enemmän maakaasua. Jos ei edullista venäläistä maakaasua, se menee Aasiaan jatkossa yhä suuremmin volyymin jolloin typerä Eurooppa menettää loputkin jo ennestään heikohkosta kilpailukyvystään.

    Tämän sodan taustalla on energia, strategiset kriitiset raaka-aineet sekä monenkeskisyyteen maailmaan siirtyminen. Ukraina on pelkkä onneton välikappale. Euroopan köyhin maa jolla on surkea demografisen tulevaisuus. Varoittava esimerkki maasta jossa todelliset "persut" ovat päässeet temppelin harjalle.

    VastaaPoista
  15. On aika omituista esittää Ukraina maana jota asuttaa miljoonat jeesukset ja apostolijohannekset kun suurempi totuus viittaa pikemminkin vuosien 1918-1935 valkoisen Suomen kaikenlaiseen, ml kuona-aineksen, siis myös tyyppiäVihan Veljiin tsm. Ihme miten tällainen Ukrainan valkopesu on jopa huijannut maamme valevasemmiston. Kuinka moni natsitatuointi takapuolessa pitää paljastua kunnes tajutaan ettei Venäjään verrattuna Ukraina taida olla yhtään antimilitaristisempi maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Markus, minkä maan ukrainalaiset nuo natsitatuoinnit ahtreissaan suunnittelivat pommittavansa maan tasalle naiset ja lapset mukaan lukien?

      Itse ole näkevinäni pienen eron Venäjän ja Ukrainan käytöksessä suhteessa naapureihinsa, mutta se on varmaan väärän tietoisuuden aiheuttamaa näköhrahaa.

      Poista
  16. Kävin pääsiäisenä 2017 ystäväni kansa Murmanskissa ja Petroskoissa. Hieman seurasin televisiosta I maailmasodan alkuun sijoittunutta isänmaallista saippuasarjaa. Komeita sotilaita ja kauniita naisia toivottamassa heitä rintamalle.

    MafH

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.