Ennustamisen vaikeudesta

 Sattui silmiin muutaman vuoden takainen blogi, joka liittyi tulevaisuuden ennustamiseen. Kuten tiedämme, se on erittäin vaikeaa silloin, kun puhutaan asioista, joissa laskematon inhimillinen tekijä on avainasemassa.

Kuitenkin ennustaminen on mennyt lähes säännöllisesti pieleen myös silloin, kun kyseessä ovat prosessit, joita kuvitellaan hyvinkin voitavan ennustaa.

Laskemattomat innovaatiot, sellaiset kuin tietokoneet ja koko niihin liittyvä maailma internetteineen, ovat yksi sellainen asia, jonka merkitystä ei kyetty ennustamaan, vaikka tietokoneista/sähköaivoista puhuttiin jo toisen maailmansodan aikana, ehkä aiemminkin.

Jopa sellainen seikka kuin konttiliikenteen aiheuttama logistiikkaketjujen oleellinen paraneminen oli aikoinaan mahdoton ennustaa.

Mitä tapahtuu nyt sivilisaatioiden mannerlaattojen liikkuessa? Mitä kansainvaellukset vaikuttavat tulevaisuuteemme? Millainen on länsimaiden valtavan velkakuplan romahdus?

Mitä innovaatioita tuottaa lähitulevaisuus ja millä tavalla ne romuttavat kuvitelmiamme tulevaisuudesta?

Tässä nyt ainakin joitakin lähimenneisyyden kokemuksia:

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tulevaisuuden ennustaminen

Tulevaisuuden ennustaminen

Suomen kantaväestö on nyt sitten laskenut, kertovat uutiset. Väkiluvun kasvu tapahtuu nyt enää vain maahanmuuttajien ansiosta.

Tätä tilannetta on ennustettu jo kymmeniä vuosia ja se on tainnut joskus aiemminkin jo toteutua, mutta nyt on väestön rakenne sellainen, että tilanne uhkaa muodostua pysyväksi. Jo ennen sotia asiasta oltiin hyvin huolestuneita, kuten ilmenee esimerkiksi Valo-lehden sivuilta.

Asian koetaan nyt olevan vaarallinen erityisesti tuon paljon puhutun huoltosuhteen takia, vaikka kukaan ei itse asiassa tiedä, millaista työntekijöiden määrää tarvitaan yhä suuremman automatisaation oloissa.

Työllä nyt näyttää vain olevan taipumus hävitä. Esimerkiksi sopii merikuljetusala. Teoksessaan The Sea Civilization, Vintage Books 2015 Lincoln Paine ottaa esimerkiksi konttijärjestelmän aiheuttamat muutokset työvoiman tarpeeseen.  Jo vuoteen 1970 mennessä työn tuottavuus lastausalalla oli yhtäkkiä noussut kahdeksantoistakertaiseksi.

Satamamiesten määrä romahti esimerkiksi Englannissa 1960-luvun 60 000:sta vuoden 1972 15000:een samaan aikaan kun käsitellyn lastin määrä on valtavasti kasvanut. Sama kehitys voidaan havaita kaikkialla.

Vuonna 1954 muuan Warrior-niminen nykymitoissa pieni, noin 5000 tonnia tavaraa lastannut laiva vei lastia Brooklynistä Bremerhaveniin. Lähtösatamassa siihen vietiin 1100 erässä erilaista tavaraa, mikä kesti kuusi päivää. Lastin kiinnittäminen vaati viidentuhannen dollarin arvosta köysiä ja puutavaraa ja seilattuaan määräsatamaan kymmenessä ja puolessa päivässä laivaa purettiin yötä päivää neljä vuorokautta, minkä jälkeen seurasi uusi lastaus.

Tässä prosessissa tarvittiin suuri määrä kaikenlaista väkeä. Miehistön määrä maailman kauppalaivastossa oli tuolloin moninkertainen nykyiseen verrattuna, laivat olivat pieniä ja viipyivät satamissa pitkiä aikoja. Nyt kaikki on muuttunut, jopa automaattisia, miehittämättömiä laivoja on yritetty saada liikenteeseen ja teknisesti asialle ei liene esteitä.

Nykyaikaisessa, paljon Warrioria suuremmassa, valtameriä kulkevassa rahtilaivassa on miehistöä enää seitsemäntoista henkeä. Tämäkin ala on sitä paitsi globalisoitunut ja suurimpia merenkulkijoiden kotimaita ovat Filippiinit ja Indonesia, joiden asukkaat yhdessä muodostavat neljänneksen kaikista maailman merenkulkijoista.

Ehkä tämä meni kauas lähtöpisteestä eli Suomen väestökehityksestä, mutta tämäkin esimerkki kertoo karusti siitä, miten työvoiman tarve saattaa nopeasti ja peruuntumattomasti vähetä joillakin aloilla. Globaalin talouden tärkein ominaisuus on sen kyky siirtää tuotanto sinne, missä se on kannattavinta. Tuskinpa meillä on erityistä syytä kuvitella, että oma maamme olisi tässä suhteessa tulossa niin houkuttelevaksi, että jonakin päivänä tarvitsisimme kipeästi uutta työvoimaa. Eiköhän se olisi aikamoinen yllätys.

Yksinkertaiset sielut, jotka kantavat huolta maailman liikakansoituksesta, ovat iloissaan siitä, että Suomessa tilanne on tässä suhteessa ”parempi” ja sen kuin paranee paranemistaan.

Tämän kanssa on tietenkin ristiriidassa se samojen piirien hellimä ajatus, että maailman väestönlisäyksen taakkaa pitäisi jakaa ryhtymällä siirtomaaksi eli ottamalla liikaväestöä Suomeen. Täällähän se tuhlaisi luonnonvaroja monin verroin enemmän kuin kotimaassaan.

Suuren, vierasta kulttuuria edustavan väestöelementin ottaminen uuteen, sille täysin vieraaseen ympäristöön on tietenkin vastuuton teko, jonka sisältämät katastrofin ainekset ovat niin ilmeiset, ettei niitä kannata tässä toistella. Ne, joilla on silmät päässä, katsokoot.

Mutta tässä tulemmekin niin sanotun pyhän äärelle. Näihin asti maassamme on sitten 1960-luvun kulttuurivallankumouksen ollut vain yksi pyhä asia ja se on talous. Niinpä Jyrki Katainen saattoi vain muutama vuosi sitten kenenkään asiasta suurempaa melua nostamatta sanoa, että maamme tarvitsee lähivuosina 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa.

Kuvaavaa on, ettei siitä, millaisia maahanmuuttajia tarvitaan, mainittu sanallakaan. Luultavasti tämä olisikin ollut mahdotonta ns. poliittisen korrektiuden takia. Sehän on meilläkin jo hyvän aikaa estänyt asioiden kutsumista oikeilla nimillään ja samalla myös järkevien johtopäätösten tekemistä.

Joka tapauksessa kyseessä oli epäilemättä radikaalein kehitysohjelma, mitä tälle maalle on koskaan esitetty sitten Snellmanin päivien. Käytännössähän se tarkoittaisi koko kulttuurin muuttamista ja väestön vaihtamista. Koska tällaiselle ei poliittisen korrektiuden oloissa voida olettaa olevan minkäänlaisia esteitä, näyttää ehdotus, olipa se sitten vakavasti esitetty tai ei, herättäneen tuskin mitään reaktioita.

 Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa. Taloustieteilijöille se ei liene onnistunut koskaan, mutta asiaa ei tule pitää kovin kummallisena, myöskään säätieteilijät eivät pysty ennustamaan edes viikkojen päähän, saati vuosien ja vuosikymmenten. Onnenkantamoisia ei tässä oteta lukuun.

Makrotalouteen keskittyvissä ennustuksissa on lisäksi se huono puoli, etteivät ne edes yritäkään nähdä sitä todellisuutta, jonka annettujen suositusten mukainen toiminta aiheuttaisi. Mikäli BKT kasvaisi entiseen tapaan monikulttuurisessa helvetissä, jossa aseellinen väkivaltaa olisi arkipäivää, saattaisi kantaväestö tuskin onnitella itseään.

Sitä paitsi se uudenlainen Suomi, joka koostuisi erilaisista kulttuuriryhmittymistä, ei todennäköisesti olisi se sama Suomi, jonka talous kasvaisi kantaväestön kasvun vauhdittamana. Mitä se tuottaisi ja mitä se kuluttaisi, on tietymätöntä. Niin sanottu edullinen huoltosuhde edellyttää, paitsi tiettyä väestörakennetta, myös töitä aktiiviväestölle.

Maahan otettu uusi väestö koostuu sitä paitsi myös ihmisistä, jotka aikanaan vanhenevat. Mikäli he elävät nykyistä muistuttavassa suomalaisessa yhteiskunnassa, myös heidän perherakenteensa todennäköisesti muuttuu muutamassa sukupolvessa samanlaiseksi kuin kantaväestönkin.

Miten asia silloin korjataan, näyttää olevan kysymys, jota kukaan ei ole viitsinyt edes asettaa. Näinhän hölmöläisetkin jatkoivat peittoa ajattelematta hetkeäkään sitä, miten asioita voitaisiin korjata kestävällä tavalla.

Kuten olen joskus todennut, Japani on esimerkki maasta, jonka huoltosuhde on heikko. Se ei ole yrittänyt kohentaa talouttaan haalimalla siirtolaisia. Tilanne ei kuitenkaan näytä erityisen huonolta, vaikka hurjan kasvun vaihe on jäänyt taa . On totta, että maa on läpeensä velkaantunut, mutta Japanin luotettavuus perustuu sen vaalimaan kunniantuntoon ja sen tekniseen taitoon. Sitä paitsi maa on yhä ylpeästi Japani ja aikoo sellaisena pysyäkin.

Toisin kuin joissakin muissa maissa, Japanin rikkaus ei perustu ainakaan etupäässä kuvitelmiin, vaikka toki sielläkin nousi aikanaan suuri kiinteistökupla. Maan valtava velka saattaa vielä tuoda ongelmia, mutta niitä on nyt joka tapauksessa kertynyt kaikkialle.

Tuskin sekään on mahdotonta, että maailmantalous kokee vielä suuren katastrofin, joka romahduttaa elintason niin idässä kuin lännessä. Tätä asiaa tuskin kuitenkaan voidaan estää potkimalla sitä loputtomaan kasvuun valikoimattomalla siirtolaisuudella.

Ylen kooste Tilastokeskuksen väestöennusteista http://yle.fi/uutiset/4_vaestoa_esittelevaa_kaaviota_joista_suomalaisten_tulisi_olla_huolissaan/9090304

 tekee sen johtopäätöksen, että eläkepommi ”iskee” (räjähtää?) vuoden 2029 paikkeilla. Normaali reaktio tällaiseen uhkaan olisi kai, että eläkkeitä pienennetään. Ihmiskunta on maailman sivu joutunut panemaan suun säkkiä myöten. Miksi asia nyt olisi jokin uusi, kammottava vaara?

Kuolleisuus ja syntyvyys lähenevät tuon koosteen mukaan toisiaan kuin talvi Westerosia (!!?? Västerås uussuomeksi?) ja itse asiassa kuolleisuus on tainnut jo ohittaa syntyvyyden.

Tämä on ikävää, mutta aivan yleiseurooppalaisen trendin mukaista. Mikäli kansa on päättänyt, että on parempi olla olematta kuin olla, ei asialle luultavasti mitään voi.

Venäjäkin on päässyt mukaan tälle kehityksen tasolle, jota voi sanoa eurooppalaiseksi. Jotkut asiaa ymmärtämättömät näyttävät kuvitelleen, että nimenomaan se onneton sosialismin kausi, joka monella tapaa runteli Venäjää, olisi ollut syynä myös ”genofondin” huononemiseen ja pysyvään hedelmällisyyden laskuun.

Näinhän ei käynyt. Jokaisessa maassa viivytetään perheen lisäystä suurten katastrofien aikana ja siirretään se tapahtuvaksi niiden jälkeen. Näin oli meilläkin sota-aikana.

Max Jakobson teoksessaan Tulevaisuus? (Otava 2005) kirjoitti, että Venäjän väestö on edelleen vajoamassa syvään heikkouden tilaan. Maassa on enää 144 miljoonaa asukasta ja YK:n väestöennusteen mukaan vuonna 2015 asukkaita tulee olemaan 133 miljoonaa. Tätäkin dramaattisempia vähennyksiä on ennustettu… Samaan aikaan miesten odotettavissa oleva elinikä on vain 57 vuotta –naisten 72 vuotta.

Pidän Jakobsonia suuressa arvossa, mutta nämä luvut kuvaavat taas kerran sitä tunnettua asiaa, ettei Venäjä koskaan ole niin heikko kuin toivotaan eikä niin vahva kuin pelätään.

Ne syvimmän katastrofin aikaiset luvut, jotka kaksikymmentäviisi vuotta sitten hätkähdyttivät maailmaa, ovat monen mielikuvissa jääneet pysyväksi Venäjää kuvaavaksi totuudeksi.

Itse asiassa Venäjän väestömäärä todellakin laski vuonna 2006 142,8 miljoonaan henkeen. Tällä hetkellä se on 146,5 miljoonaa, mikäli Krim otetaan lukuun. Ilman sitäkin määrä oli vuonna 2014 143,7 miljoonaa.

Kuten tiedetään, Putin on määrännyt melko huomattavia kannustimia monilapsisille perheille. Ovatko ne jotakin vaikuttaneet, ei liene tutkittu. Joka tapauksessa tapahtunut kehitys on jotakin aivan muuta kuin ennusteet olisivat edellyttäneet.

Mitä elinajanodotteisiin tulee, ne olivat vuonna 2008 Rosstatin mukaan miehillä  61,8 vuotta ja naisilla 74,2 vuotta. Luvut ovat toki vaatimattomia, mutta niiden ennustetaan melkoisesti nousevan.

Jakobson ei keksinyt näkemyksiään omasta päästään, vaan toisti YK:n lukuja. Onkin hätkähdyttävää, miten paljon ennusteet voivat erehtyä näin lyhyellä aikavälillä, asettavathan väestötieteelliset lähtötiedot esimerkiksi hedelmällisyysikäisten naisten määrästä aika merkittävät rajat tulevaisuuden mahdollisuuksille.

Samassa kirjassa Jakobson muuten kertoo asiantuntijoiden arvioivan, että Venäjän öljy- ja kaasuvarat riittäisivät vain 22 vuodeksi, eli niitä nyt olisi enää jäljellä vain kymmeneksi vuodeksi. Tämäkin ennuste pitää varmaan nauttia suolahippusen kera.

Mutta vaikka ennusteet yhä uudelleen ovat osoittautuneet turhan pessimistisiksi, on ne syytä ottaa vakavasti. Jos tämä kansa katsoo olevansa arvollinen säilymään tässä maailmassa, on sen syytä tehdä asiasta johtopäätöksensä. Mikäli se vakaan harkintansa jälkeen katsoo parhaaksi täältä poistua, ei kenelläkään liene oikeutta sitä estää.