Merellä

 

Naisen puutteessa

 

Eino Koivistoinen, Sähke Jumalalle. Kertomuksia. WSOY 1979, 209 s.

 

Merikapteeni Eino Koivistoisen kertomuksia olen ennenkin kommentoinut (Vihavainen: Haun koivistoinen tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Merikapteenina ja sekä purje- että höyrylaivoilla seilanneena hän ainakin oli kuvaamaansa miljöön asiantuntija, toisin kuin esim. H.J. Nortamo, joka merellisten jaaritustensa herkullisuudesta huolimatta ei ollun monenkaan mailin päähän rannasta koskaan purjehtinut.

Koivistoisen ura sattui aikaan, jolloin laivat vielä lastattiin käsipelillä ja siis pysyivät kussakin satamassa jopa viikkokausia. Konttien tulo ja logistiikan vallankumous kutistivat sitten joskus 1970-luvulta lähtien lastausajan murto-osaan entisestä ja suomalaistenkin laivojen kiertely ympäri maapalloa kävi yhä harvinaisemmaksi. Vielä sata vuotta sitten pallonkierto oli normaali matka pasaatituulia käyttäville tuulennaukujille.

1950-60-luvuilla oli suomalaisellekin laivalle yhä tavallista asioida vaikkapa Etelä-Amerikassa tai Kaukoidässä. Sivumennen sanoen, ainakin kerran 1700-luvulla sattui niin, että suomalaisia kaukopurjehtijoita oli Rangoonin satamassa riisiä lastaamassa aika monta. Muistelen ihan, että kymmenen, mutta se kyllä kuulostaa liian paljolta. Asia on mainittu Yrjö Kaukiaisen jossakin kirjassa.

Joka tapauksessa sodan jälkeen oli merimieselämässä aivan erityistä hohtoa. Tavallinen tallaaja ei silloin helposti saanut edes valuuttaa ulkomaille matkustaakseen, mikäli hänellä nyt yleensäkään oli sellaiseen varaa.

Merimiehet, joiden palkka ei sinänsä ollut hääppönen, saattoivat ostaa ulkomailta tavaraa, jota kotimaasta ei saanut, kahvista ja amerikkalaisesta tupakasta aina autoon saakka. Kun laivat viipyivät pitkään satamissa, saapui niille norkoilemaan aina joukko tyttöjä, jotka saatettiin myös ottaa mukaan seuraavaan satamaan, jos se oli lähellä. Laivatytöt oli aika suuri 1950-luvun puheenaihe.

Merimiehillä oli usein heila joka satamassa tai ainakin monessa ja ellei ollut, löytyi aina tilapäisseuraa, jota usein kestittiin ylenpalttisesti. Mutta eihän se pitemmän päälle aikamiestä tyydyttänyt.

Vanhastaan saattoi kapteeni ottaa mukaan laivaan vaimonsa, mutta muut miehet joutuivat olemaan omastaan erossa jopa kuukausikaupalla, lähettivät vain rahaa ja kirjeitä, sittemmin kasettejakin.

Ilmeisesti se oli Niilo Wällärin Merimies-unioni, joka sai aikaan sen, että muitakin naisia pääsi laivaan, töihin. Messikalle eli salonkiville saattoikin olla nainen, vaikka häntä nimitettiin yhä villeksi tai kalleksi. Kirjoittamattomana lakina sellaisilla työpaikoilla, joissa on monia miehiä ja harvoja naisia, on yleensä, ettei naiseen sitten kosketa. Siten vältytään mustasukkaisuusdraamoilta.

Laivoissa kapteeneilla kuitenkin oli taivaallinen valta ja kiusaus, joka kohdistui laivan naisiin, saattoi kasvaa ylenpalttiseksi. Näin kuvaa asiaa Koivistoinen, joka lienee sen tuntenut. Kapuja oli monenlaisia.

Tässä kirjassa on monenlaista tarinaa, mutta lähes kaikkia yhdistää nainen. Merellä naisesta tuntuu kehittyvän miesten elämän keskipiste vielä enemmän kuin maissa. Pari naista menee yli laidan, kukin omista syistään. Pari hengenmenoakin näyttää ns. intohimorikoksilta.

Toisaalta kuvataan myös naisten näkökulmaa parissakin jutussa. Heidän tilanteensa saattoi tulla hankalaksi, vaikka kapteenin kansa olisikin oltu kompuksessa. Myös kapteenin vaimo saattoi ilmestyä paikalle ja silloin katsottiin kuka on kuka.

Nuorten ja helposti rakastuvien merimiesten ongelmana oli usein kielitaidon olemattomuus. Vanhat merenkulkijat ja päällystö sen sijaan puhuivat ainakin merimiesengelskaa ja muitakin kieliä. Myös tappelut ulkomaalaisten kanssa syttyivät herkästi ja kielitaidon vajavaisuus lienee lisännyt alttiutta sen kaltaiseen kommunikointiin.

Onhan kirjassa muitakin teemoja. Torpedoinnit kuuluivat sodan aikana arkipäivään ja niistähän on myös suomalaisten laivojen osalta tehty tutkimuskin. Merimiehiä ei useinkaan otettu asepalvelukseen, koska heidän työnsä oli myös yhteiskunnan kannalta välttämätöntä ja vaarallista se oli sekin.

Kirja on hyvää viihdettä ja kuvaa uskottavasti erästä aikakautta, joka nyt on mennyt mailleen.