Kiinnostava naapuri

 

Suuri ja kiinnostava Venäjä

 

Helsingin Sanomat ei ole tunnettu erityisen venäläismielisenä lehtenä. Jo 1800-luvun lopussa sille tuli vaikeuksia sensuurin kanssa ja asia tietenkin johtui Venäjä-kirjoittelusta.

Vuonna 2017 lehti joka tapauksessa julkaisi Teema-sarjassaan Venäjä-numeron (Suuri ja kiinnostava Venäjä, Teema 4/17). Numeroa ei voi pitää kohteensa kannalta mitenkään erityisen myötäsukaisena saati nuoleskelevana, se vain heijasti omaa aikaansa aivan samoin kuin lehti nykyäänkin heijastaa omaansa -ja pyrkii jopa vaikuttamaan aikaansa.

Lehden kannessa on, kukas muu kuin Putin, sangen kettumaisesti vinosti katsovana ja ilmeestään päätellen hän näyttää kuvittelevan tietävänsä jotakin, jota muut eivät tiedä. Tai sitten vain kuvittelen.

Joka tapauksessa Putin on lehden keskeinen teema. Kannessa hänen kuvansa alla lukee: Vladimir Putin on muuttunut mies. Kannessa ilmoitetaan tärppinä myös, että Suomi varautuu jo Putinin seuraajaan.

Unto Hämäläisen asiaa koskevassa artikkelissa otsikkona on Viileät välit naapuriin. Suomen uudenlainen Venäjä-suhdehan määräytyi pitkälti EU-jäsenyydestämme ja Krimin valtauksen jälkeen siihen kuului myös osallistuminen pakotteisiin. Suomi oli alkanut varusteutua myös sotilaallisesti ja siihen oli syynsä, todetaan. Ukrainan tapahtumat antoivat aihetta levottomuuteen.

Joka tapauksessa myönnytys Venäjälle oli, ettei Suomi Ukrainan kriisinkään aikana ollut pyrkinyt Natoon, eikä ilmeisesti pyrkisikään. Suomen turvallisuuspolitiikka lepäsi neljän pilarin varassa: oma maanpuolustus, yhteistyö Ruotsin ja muiden EU-maiden kanssa, hyvä suhde Venäjään ja yhteistyö Yhdysvaltojen ja Naton kanssa.

Näillä pärjättiin ja Putinin olimme 18 vuoden aikana tulleet tuntemaan. Savonlinnan vierailulla Putin kiitteli Suomen tasapainoista ja puolueetonta linjaa, sehän poikkesi selvästi esimerkiksi Baltian maiden politiikasta. Suomen ja Venäjän suhteet olivat korrektit, mutta silti viileät ja varautuneet. Syytä muutokseen ei ollut näkyvissä.

Toinen juttu sitten oli, ettei Putinin seuraajasta tiedetty mitään. Oli pakko varautua siihen, että seuraaja olisi paljon huonompi kuin Vladimir Putin… Näinhän se asia on. Tämä pätee yhä.

Pekka Hakalan artikkelissa Venäjä -se olen minä muistellaan Putinin uraa, johon todella on kuulunut varsin perusteellinen roolin ja persoonan muutos. Olisi vähämielistä vaatia, että kehitys olisi pitänyt ymmärtää jo ennakolta. Kuten tieliikenteessä lähdetään siitä, että kaikki ajavat oikeaa puolta, lähdetään politiikassa siitä, että kaikki ajavat rationaalisesti valtionsa etua.

Muuten lehdessä oli tarinaa Putinin lisäksi Moskovan ammoisista maailmanloppusuunnitelmista, Ville Haapasalon muistelmia ökyrikkaiden juhlista, ja artikkeli Pietarin trollitehtaasta. Jussi Konttinen muisteli lämmöllä Siperian kylmyyttä ja kokit esittivät venäläisten ruokien reseptejä.

Venäläisiä ihmisiä, niin Venäjällä kuin Suomessa asuvia haastateltiin ja he kertoivat näkemyksiään myös politiikasta ja Putinista. Vastustushenkeäkin löytyi, mutta toisaalta joku myös julisti Putinin Venäjän ylpeydeksi ja maailman suurimmaksi valtiomieheksi.

Lehden alussa oli Suomen ja Venäjän tilastollista vertailua, jossa muun muassa esitettiin se idioottimainen väite, että Suomen bruttokansantuote oli 237 miljardia dollaria, kun se taas Venäjällä oli1,28 triljoonaa dollaria. Toimittajille ja poliitikoille on aivan ilmeisesti mahdotonta ymmärtää miljoonaa suurempia lukuja, joten kehottaisin heitä vastedes ilmaisemaan kaiken miljoonissa, etteivät tekisi tällaista tuhatkertaista erehdystä.

Myös ruplan ostovoimakorjattu arvo jää esittämättä, joten palkkatasovertailu on yhtä tyhjän kanssa. Helsingin väkiluvuksikin esitetään vain sen nimisen kunnan väkiluku, mikä ei vastaa kansainvälistä käytäntöä.

Joka tapauksessa Venäjä on suuri ja kiinnostava maa, kertoo tämäkin julkaisu. Sen poliittinen järjestelmä on kovin omituinen, mutta presidentin kansansuosiota ei voi epäillä.

Venäjän kiinnostavuus myös Helsingin Sanomille ilmenee jo siitä, että lehdellä on ollut jatkuvasti kirjeenvaihtaja Moskovassa ja vuoden verran jopa Jakutiassa. Venäjässä on eksotiikkaa amurintiikereistä lähtien puolihulluihin oligarkkeihin saakka. Vaikka Suomessa ensi kertaa historiansa aikana asuu melkoinen määrä venäläisiä, on rajantakainen maailma yhä eksotiikkaa.

Tällaista lehteä ei luultavasti voisi ilmestyä juuri nyt. Venäjä on siirtynyt pois siitä kansainvälisestä idyllistä, joka vallitsi vielä muutama vuosi sitten. Kuten Angela Merkel keskustelussaan Putinin kanssa huomasi, hän elää toisessa todellisuudessa. Tuossa todellisuudessa suvereenit valtiot pelasivat nollasummapeliä ja käyttivät kaikki keinoja. Siellä sotilaallinen voima ei ollut näyttämistä, vaan käyttämistä varten.

Niinhän sitä makaa kuin petaa. Putinin jälkiä ja jätöksiä Venäjä joutuu maksamaan vielä kauan.